Hyvyys on äärettömän paljon enemmän kuin vain pahuuden puuttumista, mutta pahuus ei ole mitään muuta kuin hyvyyden puuttumista. Filosofi Epiktetos (55-n.135 j.Kr.) toteaa: ”Niin kuin maalitaulua ei aseteta siksi, että ammuttaisiin ohi, ei ole myöskään luontaista pahuutta.” Epiktetos vaikuttaa siis edustavan sellaista näkökantaa, että pahuutta itsessään ei ole olemassa. Pahuus on vain jonkinlaista epäonnistumista hyvyyden toteutumisessa, maalin ohi menemistä vastoin tarkoitusta. Kukaan vanhempi tuskin pyrkii kasvattamaan lapsestaan pahaa, mutta lopputulos voi silti olla puutteellinen siten, että lapsen persoonallisuudesta jää puuttumaan hyvää siinä määrin, että pahuus vaikuttaa vallitsevalta ominaisuudelta. Riittävän hyvyyden puuttuminen näyttäytyy siten pahuutena.
Valitsin väitöstutkimukseni motoksi seuraavan otteen Eino Leinon eettisesti jalosta runosta Hymyilevä Apollo:
Ei paha ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikompi toista.
Paljon hyvää on rinnassa jokaisen,
vaikk’ ei aina esille loista.
Oi, ihmiset toistanne ymmärtäkää,
niin ette niin kovat oisi!
Miks emme me kaikki yhtyä vois?
Ja yksi jos murtuis, muut tukena ois.
Olen viime aikoina toistuvasti esittänyt, että tämän hetkinen arvoton ja armoton maailmamme on niin haasteellinen meille kaikille, että siitä selviytyminen vaatii suunnatonta tahdon voimaa. Suurin osa lapsista on herkkiä ja haavoittuvaisia ja siitä syystä maailma pystyy vahingoittamaan heitä vanhempien hyvistä pyrkimyksistä huolimatta. Väitän, että vain 20 prosenttia lapsista on synnynnäisesti niin vahvoja, että he pärjäävät sillä kotikasvatuksella, minkä he vanhemmiltaan saavat. Lopuissa 80 prosentissa jää vaarallisen paljon hyvää toteutumatta. Siis siitä huolimatta, kuinka paljon vanhemmat ponnistelevat lapsensa kasvattamiseksi kohti hyvää.
Kasvatukseen tarvitaan siksi meitä kaikkia yhdessä. Jokainen meistä aikuisista kohtaa lukuisia lapsia päivittäin ja jokaisella kohtaamisella on vaikutuksensa siihen, millainen lapsesta tulee. Omalla esimerkillämme on merkittävä vaikutus seuraavaan sukupolveen eli kaikkiin kasvaviin ja heidän tuleviin suuntiinsa elämässä. Meidän aikuisten, joilla on siis yhteinen vastuu seuraavan sukupolven kasvatuksesta ja suuntautumisesta hyvään tai pahaan, on osoitettava suorastaan intohimoa hyvän ajattelemiseen, siitä puhumiseen ja sen toteuttamiseen.
Paha ja pahuus ovat ylimainostettuja. Yhteisön tehtävänä voikin vain olla vastustaa, rajoittaa ja ehkäistä pahuutta sen eri muodoissaan – kuten viime aikoina esillä ollutta vihapuhetta, rasismia jne. Olen kuitenkin sitä mieltä, että yksilöiden, meidän kaikkien tärkein tehtävänä on pitää mielessä, mikä on se varsinainen kysymys, jota tulee pohtia ja vaikka vatvoa loputtomiin. Se on hyvä. Siitä on siis lähdettävä liikkeelle kaikessa ajattelussa ja kaikissa ponnisteluissa. Tämä tulee näkyä myös erilaisten kansalaisjärjestöjen toiminnassa. Edustamani järjestö, Non Fighting Generation ry, ei suinkaan ehkäise nuorisoväkivaltaa, vaan pyrkii auttamaan ja tukemaan nuoria kasvamaan väkivallattomiksi. Järjestön tehtävänä on siis nuorten väkivallattomuuskasvatus. Minut valittiin tällä viikolla myös RASMUS ry:n (Rasismin ja muukalaispelon vastainen yhdistys) varapuheenjohtajaksi. Toivon, että tämäkin yhdistys suuntaa toimintansa hyvän edistämiseen eikä vain pahuuden vastustamiseen. Ongelmien poistaminen ei ole sama asia kuin hyvän luominen ihmisten keskuuteen. Pelkkä pimeydestä puhuminen ei voi valaista kenenkään tietä kohti hyvää!
Kuten Epiktetos jo aikanaan oivalsi, hyvä on varmasti olemassa. Pahuudesta on tarpeetonta sen enempää vatvoa ja ainakin me yksilöt voimme jättää yhteiskunnan tutkimaan erilaisia ongelmia ja pyrkimään poistamaan niitä. Vaikka kyllä osa niistäkin suunnattomista voimavaroista voitaisiin käyttää myös hyvän edistämiseen. Mutta ainakin kansalaiset ja kansalaisjärjestöt voivat ja niiden myös tulisi ehdottomasti asettaa hyvän pyrkimyksekseen ja tavoitteekseen, johtavaksi päämääräkseen. Kuten Aristoteles totesi, hyvä on toiminnan tai pyrkimyksen yleinen päämäärä. Ja Epiktetoksen mukaan se on siis myös kaiken olevaisen sisäinen suunta ja rakenne. Pahuus on toissijainen, epäolennaisempi asia.
En ryhdy jahkailemaan, mikä on hyvää ja mikä ei. On liian helppoa jättää asiat siihen, että todetaan, että hyvästä on hyvin paljon erilaisia mielipiteitä ja jopa perusteltuja käsityksiä. Ratkaisevaa ei ole, miten määrittelemme hyvän tai asiat, jotka ovat joko hyviä tai eivät sitä ole. Olennaista on, että pyrimme kohti hyvää. Varmasti pystymme pyrkimystemme tuloksista ennen pitkää hahmottamaan, oliko suunta oikea. Ja ainahan voimme pohtia keskenämme, näyttääkö siltä, että osuimmeko maaliin vai ammuimmeko ohi. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin toteuttaa hyvää parhaan ymmärryksemme mukaisesti. Mitä enemmän harjoittelee, sitä useammin myös osuu kohteeseensa.
(Lähteenä olen käyttänyt Eero Ojasen teosta Järjen valossa varsinkin Epiktetoksen ja Aristoteleen sitaattien osalta.)
timopurjoatnfg 
”Pelkkä pimeydestä puhuminen ei voi valaista kenenkään tietä kohti hyvää!”
Onhan tietysti näinkin. Ja niin kuin manitsetkin ”PELKKÄ pimeydestä puhuminen ei riitä…”. Pimeydellä on kuitenkin oma erityislaatuinen tehtävänsä. Sillä ilman sitä, emme erottaisi valoa valoksi. Niin kuin valkea ei erotu valkeaa vasten, samoin ei valo erotu valossa. Valo tulee ilmeiseksi vasta pimeydessä.
Tästä johtunee, että usein vasta elämän kriisit ja niihin liittyvät ”pimeyden hetket” paljastavat meille elämän valon. Valoa kohti voi kulkea vain pimeässä;). Usein kriisi toimii tien näyttäjänä. Sen iskiessä, voimme korjata elämämme suunnan. Parhaimmillaan pimeys siis ohjaa meitä kohti valoa niin kuin majakka luotsaa myrskyyn joutunutta laivaa.
Olen päätynyt ajatukseen, että pahasta ei tarvitse edes tietää hyvästä tietääkseen – juuri sillä perusteella, että väitän pahuuden olevan vain hyvyyden puuttumista eikä mikään erillinen, itsenäinen ilmiö. Pimeys ja valo ovat hyviä vertauskuvia sinänsä, mutta eivät sovi esittämääni pahuuden ja hyvyyden määritelmiin.
Otetaanpa konkreettinen esimerkki. Mielestäni ei tarvitse tietää mitään seksuaalisesta väkivallasta, pornografiasta yms. voidakseen tietää erotiilasta, seksuaalisuudesta ja rakkaudesta jotain. Pelkästään tieto jälkimmäisistä riittää kohti hyvää suuntautuvalle ihmiselle.
Ihmisen ihannetilaa kuvataan paratiisiksi. Paratiisissa ihminen ei tiennyt pahasta – toteutti vain hyvää. Tosin tietämättään. Raamatun kertomuksessa ihminen kuitenkin ”lankesi” syömään hyvän ja pahan tiedon puusta. Ihmisen osaksi tuli tietää sekä hyvä että paha. Huomautan tässä kohtaa, että toteutan, en kirjaimellista, vaan allegorista raamatun tulkintaa.
Hyvän ja pahan tietäminen laajensi ihmisen tajuntaa.
Raamatun mukaan Jumala totesi edellä kuvatun episodin jälkeen: ”Katso, ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä, niin että hän tietää hyvän ja pahan. Kun ei hän nyt vain ojentaisi kättänsä ja ottaisi myös elämän puusta ja söisi ja eläisi iankaikkisesti!”.
Ennen lankeemusta hyvän ja pahan tieto oli vain Jumalan osa. Jumalan voi ymmärtää myös korkeampana tietoisuuden tasona. Kun Jumala toteutti luomistyötään, hän näki, että hänen toteuttamansa asiat olivat hyviä. Toisin sanoen hän oli tietoinen hyvästä, koska tunsi myös pahan. Sen sijaan hänen luomansa ihminen toteutti aluksi hyvää täysin tietämättään. Vasta pahan tieto, eli tietoisuus hyvän puuttumisesta, teki ihmisestä ”Jumalan kaltaisen”.
Olipa tuosta raamatun kertomuksesta mitä mieltä tahansa, jokaisen ihmisen osa on tulla tietämään mitä on hyvyyden puuttuminen. Tämän takaa jo se, että olemme kasvattajina keskeneräisiä. Lisäksi maailma, jossa elämme, on täynnä hyvyyden puuttumista. On sotaa, nälänhätää, ahneutta, mielisairautta ja väkivaltaa. Mielestäni tämä väistämätön ”pahan tieto” ohjaa meidät tekemään tietoisia valintoja kohti hyvää.
Pahan tieto on, niin kuin sanot, tietoa hyvyyden puuttumisesta. Samalla tavoin voidaan ajatella myös valosta ja pimeydestä. Pimeys on valon puuttumista. Pimeys ei itsessään ole erillinen ilmiö. Sen vuoksi ei esimerkiksi voida kysyä, mikä on pimeyden nopeus. Sen sijaan valolla on nopeus, mutta sitä ei voida mitata ilman pimeyttä. Sillä valo kulkee pimeydessä. Ehkä myös hyvyys kulkee pahuudessa;). Ja ehkä hyvyys on jopa valoa nopeampi.
Itse otan asioihin kantaa kasvatusfilosofina, en teologina tai Raamatun tulkitsijana. Mutta olet ihan oikeassa siinä, että joudumme kaikki kohtaamaan hyvyyden puuttumisen ja tulemaan tietoiseksi siitä. Ja koska tätä tapahtuu aivan liian usein, kannattaakin kaikki voimat keskittää hyvyyden lisäämiseen sen sijaan, että jäisimme vain pohtimaan kaikkea pahaa. Valitettavasti yhteiskunnan kaikki toimenpiteet keskittyvät vain pahuuden hillitsemiseen eli ehkäisemiseen, vähentämiseen ja poistamiseen. Ja mitään todellista ei tapahdu. Kärsimme hyvyyden puutsotaudista, joka on levinnyt kulkutautiepidemiana koko maailmaan.
Pidin viimeisimmästä vertauksesi valosta ja pimeydestä. Olet loistava luomaan ja käyttämään erilaisia vertauskuvia 🙂
Jos raamatullisia käsitteitä käytetään, voisin kallistua uskomaan kuten isäni aikanaan, että helvetti on maan päällä. Jokainen joutuu sen omalla kohdallaan elämään omien tekojensa perusteella ja myös me kaikki yhdessä sen seurauksena, ettemme ole huolehtineet hyvyyden ja rakkauden viljelystä keskuuteemme.
Ehkä Harmageddon on jo alkanut. Isaac Newton ennusti Harmageddonin ajankohdaksi vuotta 2060. Koska itse elän kuitenkin juuri nyt, en jättäydy toimettomana odottamaan, vaan pyrin taistelemaan hyvän puolella ja puolesta koko oman aikani. 2060 olen joka tapauksessa varmuudella kuollut tapahtui silloin jotain tai ei.