Avainsana-arkisto: Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos

Väkivallan tasa-arvoistumisen seurauksia

Kahdeksan noin 17–18-vuotiaan pojan joukko pahoinpiteli 16-vuotiaan tytön Malmilla keskiviikkoiltana 14.8. Poliisi epäilee syyksi kostoa siitä, että ennen pahoinpitelyä 16-vuotiaalla oli ollut riitaa 13-vuotiaan pojan kanssa, ja tyttö oli tuolloin lyönyt poikaa avokämmenellä kasvoihin.

Ryhdyin pohtimaan, mitä tämä ilmentää nyky-Suomesta ja viime vuosien tai parin vuosikymmenenkin kehityksestä, jolloin olen tiiviisti seuraillut suomalaista väkivaltaa – aikanaan ihan ”kouriintuntuvastikin” väkivallattoman väliinmenijän roolissa.

Siinähän ei ole mitään uutta, että vanhempi ja vahvempi käy nuoremman ja heikomman kimppuun. Tai siinä, että käydään päälle ylivoimalla. Muutenhan voisi peräti käydä niin, että itse joutuisi kestämään häviämisen häpeää ja katkeraa kalkkia.

Mieleeni muistuu tapahtuma joulukuulta 2009, jossa sama 15-vuotias tyttö oli keskiössä, kun 14-vuotias tyttö pahoinpideltiin suunnitelmallisesti ensin kotonaan ja sitten kadulla. Hakkaajan ”hang aroundit” olivat mukana molemmissa tilanteissa. Kuulin, että mainittu hakkaaja oli sen kokoinen ja oloinen, ettei kukaan samanikäinen poika olisi uskaltanut mennä väliin. Joten varmistajiakaan ei olisi välttämättä tarvinnut, mutta saivathan hekin etsimäänsä mainetta varsinkin, kun paikalle kutsuttiin kännyköillä kymmeniä nuoria yleisöksi.

Tässäkään ei ole varsinaisesti mitään uutta meille, joilta on jo 2000-luvun alusta lähtien pyydetty apua tyttöjen jatkuvasti lisääntyvän väkivaltaisuuden vähentämiseen. Uutta on kuitenkin nyt nähty tapahtumaketju, jossa sukupuolella ei vaikuta olevan enää mitään yhteyttä tapahtumiin. Olisikohan jo aika unohtaa kauan sitten totuusarvonsa menettänyt käsite ”sukupuolittunut väkivalta”, jolla käsittääkseni tarkoitetaan asetelmaa, jossa miessukupuoleen kuuluvat ihmiset ovat väkivallan tekijöitä ja naissukupuoleen kuuluvat ihmiset väkivallan uhreja. Ainakaan tällä vuosituhannella tämä kahtiajako ei enää ole pitänyt paikkansa, vaikka monet tahot siitä edelleenkin pitävät kiinni joitakin omia (taloudellisiin hyötyihin liittyviä?) intressejään vaalien.

Stalinin aikaisen Neuvostoliiton vankileireillä kärsinyt Alexander Solzhenitsyn toteaa vastikään uudelleen julkaistussa pääteoksessaan Vankileirien saaristo äärimmilleen kärsineen ihmisen viisaudella, että hyvän ja pahan raja ei kulje ihmisten välillä, vaan meidän kaikkien ihmisten sisällä sydämessämme tai omassatunnossamme.

Väkivalta on yleisinhimillinen ongelma, joka koskettaa meitä kaikkia. Ei, ei JOKO tekijänä TAI uhrina, vaan SEKÄ tekijänä ETTÄ uhrina. Väkivallassa vallitsee siis tasa-arvo kaikkien ihmisten kesken. Toki sen piiristä voidaan globaalilla tasolla nostaa esiin ja pitääkin nostaa jotain ilmiöitä myös tasa-arvokysymyksinä. Mutta nyky-Suomessa kuljemme tasa-arvoistumiskehityksen kärjessä tässäkin asiassa. 

Jo viisi vuotta sitten eli vuonna 2008 tehdyssä kyselyssä, jota analysoitiin Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksessa vuonna 2009, tuli esiin seurustelusuhdeväkivallan osalta päätuloksena, että pojat joutuvat kokemaan seurustelusuhteissa tyttöjä enemmän väkivaltaa. Sitä ennen Ensi- ja turvakotien liiton Vaiettu naiseus -projektissa todettiin naisten olevan parisuhteissa lähes yhtä väkivaltaisia kumppaneitaan kohtaan kuin päinvastoin. Hetken aikaa näistä kiistämättömistä, laajoihin ja luotettaviin uhritutkimuksiin perustuvista tutkimustuloksista kohuttiin, kunnes yhtäkkiä kukaan ei enää suostunut sanomaan asiasta mitään. Vaikuttaa myös siltä, että sen jälkeen on syntynyt lukematon määrä tutkimuksia, joissa tarkoin harkituilla kysymysten asetteluilla on pyritty kumoamaan aiemmat tutkimustulokset, jotka olivat päässeet lipsahtamaan julkisuuteen asti ilman, että niitä olisi ehditty ampua alas ajoissa. NFG:n Helsingin Sanomissa olleessa yli kymmentätuhatta nuorta koskeneen, Optulan tutkimuksen tulokset vahvistanutta kyselytutkimusta koskeneessa reportaasissa ”pääsi käymään” myös samoin, mutta nopeasti mobilisoitu toimittajiin kohdentunut joukkokampanjointi saavutti tuloksensa ja asiasta on vaiettu valtakunnan suurimman päivälehden sivuilla sen jälkeen.

Alkuperäiseen uutiseen palatakseni, voisimmeko yksinkertaisesti tunnustaa, että ihmisten kesken esiintyy väkivaltaa ja siksi se on meidän kaikkien yhteinen ongelma, jolle me voimme ja jolle meidän pitää tehdä jotain. Ja että ”ehkäiseminen, puuttuminen ja korjaaminen” on kaikille mahdollista – me voimme yksinkertaisesti aloittaa itsestämme ja näyttää samalla omalla esimerkillämme mallia ja suuntaa vastuulliselle ihmisyydelle. Kotona, koulussa ja muissa opinajoissa, kadulla ja muilla julkisilla paikoilla.

Helppoa, eikö? Kunhan pidämme kaiken aikaa mielessämme, että kyseessä eivät ole vain henkirikokset, vaan ehkä vieläkin vakavammat teot eli psyykkiset väkivallanteot, joiden seurauksista tekojemme kohteena ollut ihminen joutuu pahimmillaan kärsimään koko loppuelämänsä. Jollei hän ole vapauttanut itseään kärsimyksestään oman käden kautta.

Kaikki väkivalta on vaikutukseltaan psyykkisesti vahingoittavaa eli vakavaa väkivaltaa. Osaan teoista liittyy myös fyysisiä vammoja.

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Fyysinen väkivalta, hakkaaja, hang around, korjaava toiminta, pahoinpitelijä, pahoinpitely, parisuhdeväkivalta, Psyykkinen väkivalta, seurustelusuhdeväkivalta, seurusteluväkivalta, sukupuolittunut väkivalta, tasa-arvo, tyttöjen väkivalta, uhritutkimus, vakava väkivalta, väkivallan ehkäisy, väkivallan uhri, väkivallantekijä, Väkivallattomuus, Väkivalta, väkivaltaan puuttuminen

Nytkö historian turvallisin aika?

Hesarissa 24.1.2012 (toimittaja Niko Kettunen) kirjoitettiin yhdysvaltalaisen psykologian professorin Steven Pinkerin julmuuden historiaa koskevista tutkimuksista. Jutussa todettiin, että tilastojen mukaan yhä harvempi kuolee sotien, kansanmurhien ja muunkin väkivallan seurauksena. Historian tapahtumia on tällöin tarkasteltu suhteessa silloisiin maapallon väkilukuihin. Sen perusteella historian pahin teurastus on tapahtunut 700-luvulla Kiinassa, jolloin sisällissota tuhosi kuudesosan koko maailman ihmisistä. Tällöin tapettiin absoluuttisestikin niin paljon ihmisiä, että samaan tasoon ovat yltäneet vain kiinalaisen Mao Tse-tungin ja mongolivalloittaja Tšingis-kaanin toteuttamat verilöylyt Aasiassa. Neljän kärkeen voidaan sisällyttää myös toisen maailmansodan aikaiset uhrit kokonaisuutena.

Pinker kuvailee väkivaltaisten kuolemien lisäksi eri aikojen julmuuksia ja toteaa tilanteen kehittyneen niiltäkin osin myönteiseen suuntaan. Vaikka Guantánamon ja Abu Ghraibin kaltaisia ilmiöitä on edelleen – ehkä laajemmin kuin yleisesti tiedetäänkään – eivät kidutus ja muut julmuudet ole enää arkipäiväisiä rangaistuskeinoja sillä tavalla kuin aiempina vuosisatoina ja -tuhansina.

Jokainen meistä tuntee parhaiten sen ajan, jota on ollut mukana kokemassa. Nykyajan tapahtumat näyttäytyvätkin ihmismielessä paljon pahempina kuin pölyisissä historiankirjoissa kuvatut menneisyyden julmuudet. Nykyinen media tuo väkivallan koteihimme ja maailma voi sen takia vaikuttaa erittäin turvattomalta paikalta elää. Mutta onko maailma myöskään niin hyvä kuin ehkä haluamme uskotella ja jonka suuntaisesti myös Pinker pyrkii argumentoimaan? Eikö väkivaltaisten kuolemien lisäksi pitäisi tutkia myös muuta fyysistä väkivaltaa sekä psyykkisenkin väkivallan ilmenemistä? Olemmeko todella niin empaattisia sekä muiden kärsimyksistä ja ihmisoikeuksista välittäviä kuin Pinker antaa ymmärtää? Kunnioitammeko elämän ja ihmisen arvoa universaalisti, maailmanlaajuisesti, tai edes kotoisessa Suomessamme siinä määrin kuin voisimme tehdä ja meidän pitäisi tehdä? Onko kaikki auvoisen hyvin?

Pari uutisotsikkoa eilispäivältä: ”Paloittelusurmien määrä on lisääntynyt parina viime vuotena.” ”Helsingin seudun bussikuljettajat saavat turvanapin.” Juupa juu, kuulostaapa turvalliselta… Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkijan Martti Lehden mukaan aikaisemmin paloittelusurmista ovat vastanneet ammattirikolliset, mutta parina viime vuotena ”tavalliset rikolliset”. Paloittelusurmien määrä on jo n. 5 % kaikista henkirikoksista. Tulee väkisin mieleen keskiajan brutaali kulttuuri ja sen ajan esimerkit julmuuksista… Turvanappi, turvaohjaamo, turvakamera jne. – hienoa, että bussikuskien turvallisuuteen panostetaan, mutta entä panostukset matkustajiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseen ja ihmisten keskinäiseen yleiseen asenneilmapiiriin?

Mielettömät teot ovat siten myös tätä päivää. Järjettömyys ja tunteettomuus rehottaa – itsekkyydestä ja toisista ihmisistä piittaamattomuudesta puhumattakaan. Vastuullisuus ja inhimillisyys eivät todellakaan ole vallalla edes meidän kulttuurissamme, joistakin muista tältä osin vielä kehittymättömämmistä kulttuureista puhumattakaan. Ihmisen ihmistämiseksi on vielä ponnisteltava pitkään ennen kuin maailmaa voidaan pitää mielekkäänä. Tavoitteena tulisi olla elämän merkityksellistäminen. Ihanteeksi voitaisiin asettaa maailma, jonka kaikki voisivat kokea olevan täynnä sellaisia hyviä ja arvokkaita sisältöjä, jotka mahdollistaisivat elämän kokemisen tarkoituksentäyteiseksi ja sitä kautta onnelliseksi.

Jätä kommentti

Kategoria(t): ammattirikollinen, henkirikos, Inhimillisyys, julmuus, kansanmurha, merkityksellistäminen, merkityksellisyys, mielekkyys, mielettömyys, Onnellisuus, paloittelusurma, rikollinen, sota, Tarkoituksellisuus, turvallisuus, turvanappi, vastuullisuus, Väkivalta