Avainsana-arkisto: Kauneus

Miksi suuria kertomuksia tarvitaan juuri nyt?

Tuukka Sandström, joka oli mukana Kallio-Kuninkaalan kartanossa 20.5. kokoontuneessa Platonin Akatemiassa, on määritellyt suuret kertomukset seuraavasti: ”Laajasti ymmärrettynä suuri kertomus on jaettu symbolinen järjestys, joka määrittää paitsi sitä, miten ihmiset tulkitsevat kokemuksiaan, myös itse tuon kokemisen ehtoja. Siksi pienten kertomusten atomisoituneessa yhteiskunnassa ihmisiltä puuttuvat paitsi yhteiset arvot, myös yhteinen kokemusmaailma.”

Kun ajatellaan arvoja koko ihmiskuntaa koskevina universaaleina kiinnekohtina, on perusteltua väittää, että elämme tällä hetkellä arvotyhjiössä, joka aiheuttaa eksistentiaalista kärsimystä eri puolilla maailmaa. Juureton ja levoton nuoriso on hyvin havainnollinen ilmentymä tästä. Ne arvostukset, joiden perustalta maailman yhteiskuntia johdetaan, eivät luo sellaisia merkitysnäkökenttiä, joiden vaikutuksesta yksilöt kokisivat yhteenkuuluvaisuuden tunteita. Yhteisöt ja kansakunnat jäävät pelkiksi kuvitelmiksi ja ulkoisiksi määritelmiksi, koska niiden nykyinen merkityksettömyyden tila ei aikaansaa subjektiivista kansakuntaan kuulumisen kokemusta.

Benedict Anderson määrittelee kuvitelluiksi kaikki sellaiset yhteisöt, jotka ovat niin laajoja, etteivät niiden jäsenet tunne toisiaan henkilökohtaisesti. Ihminen voi olla henkisesti kansakuntansa jäsen vain, kun hän itse mieltää olevansa sitä. Ja jotta kansakunta voi olla yhtenäinen, on sillä oltava jotain yksilöiden yhdessä – kollektiivisesti ja solidaarisesti – vaalimaa arvokasta ja hyvää. Tällainen yhteisöön kuuluminen tuo ihmisissä esille heidän hyviä puoliaan, kuten vastuuntuntoa lähimmäisistä ja tahtoa kaikkien yhteisen hyvän edistämiseen.

Menneet suuret kertomukset, rikas yhteisten muistojen kokoelma, ja tulevaisuuden näköalat, jonkin arvokkaan ja merkityksellisen luomisen mahdollisuudet, muodostavat sen liiman, joka aikaansaa suostumuksen ja toiveen elää yhdessä. Varsinkin nuoret tarvitsevat yhteisöön kiinnittyäkseen suuria kertomuksia ja arvonäkökenttää, jotka kertovat heille, mistä me tulemme, mitä me olemme ja mihin me olemme menossa. Jollei yhteiskunnalla ole tarjota tällaista perustaa siihen kulumiselle, luovat nuoret yleensä oman utopiansa, joka voi pahimmillaan johtaa täydelliseen kaaokseen.

Niin kutsuttujen länsimaiden piirissä, joihin Suomenkin katsotaan kuuluvan, on vallalla uusliberalismi, jossa arvostetaan taloudellista kasvua, kilpailua ja kulutusta. Vaikuttaa siltä, että yhä useampi ei ole suostuvainen hyväksymään näitä arvostuksia omiksi olemassaolonsa ehdoiksi. Kun vaihtoehtoja joka tapauksessa etsitään – ainakin nuorten toimesta – olisi suotavaa, että ne perustuisivat sellaisille universaaleille arvoille, kuten totuus, hyvyys, kauneus ja rakkaus. Juuri tällä hetkellä tarvittaisiin kansallisvaltioiden itsekkäät päämäärät ylittävää totuuden tunnustamista maailman tilasta. Tarvittaisiin solidaarista kansainvälistä yhteisöllisyyttä, jossa arvoksi otettaisiin elämän ja luonnon säilyttäminen. Tai niiden pelastaminen ja palauttaminen sellaisiksi, että maailma olisi sekä mahdollinen että hyvä paikka elää ihmisille ja muille olevaisille vielä pitkälle tulevaisuuteen. Tässä olisi loistava uusi suuri kertomus, jonka koko ihmiskunta voisi jakaa.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Arvonäkökenttä, Arvotyhjiö, Kaaos, Kuviteltu yhteisö, Merkityksettömyys, Merkitysnäkökenttä, Suuret kertomukset, Utopia, Yhteisöllisyys

Nuoruus on uusi kasvumahdollisuus

Murrosikä on kuin myrsky vesialtaassa. Merkityksettömistä asioista syntyy kuohuntaa, aaltojen törmäystä altaan laitoihin ja välillä niiden ryöpsähtämistä myös laitojen yli muiden silmille. Murrosikä onkin koko lapsuus- ja nuoruusiän kehityksen kuohuvin vaihe. Nuoren mieliala (tunnetilat) ja mielenkiinnon kohteet (arvostukset) vaihtelevat tiheästi samoin kuin ulkoinen käyttäytyminen. Kehitysvaiheeseen kuuluu, että kiistat vanhempien kanssa lisääntyvät. Tavanomaisia kiistojen aiheita ovat kotiintuloajat ja menemisen vapaus, taskurahojen määrä ja käyttö, ulkonäkö ja vaatetus jne. Niin kauan kuin nuoren ja vanhempien välit pysyvät läheisinä ajoittaisesta etääntymisestä huolimatta, on tilanne hyvä, koska vanhemmalla säilyy keskusteluyhteys ja vaikutusmahdollisuus nuoreen. Erittäin tulehtuneet välit tarkoittavat puolestaan, että kasvatussuhde on todennäköisesti katkennut lopullisesti tai ainakin sitä, että se tuskin korjaantuu ilman ulkopuolista apua.

Murrosiän myrskyt aiheutuvat käynnissä olevasta kiihkeästä kehitysvaiheesta. Nuoren kasvu ja kehitys ei etene kehityspsykologian oppien väittämällä tavalla jonkinlaisena kaavamaisena kehitysvaiheiden ketjuna, vaan täysin yksilöllisesti etenevänä tapahtumisena. Kasvutapahtuman rakennetta voidaankin kuvata vaikka punoutuvana verkkona tai eripituisista säikeistä muodostuvana köytenä. Uudet mielen ilmentymät suhteutuvat jo olemassa olevaan yksilölliseen kokemustaustaan. Tähän aiempaan kokemusperustaan suhteutuvasta mielellisestä aineksesta syntyy merkityssuhde, joka sijoittuu osaksi yksilöllistä maailmankuvaa. Maailmankuvasta karsiutuu myös pois sellaista aiemmin ymmärrettyä, jolle nuori antaa uuden merkityksen. Aivotutkijat – jotka puhuvat virheellisesti aivoista, vaikka tarkoittavat ihmisen tajuntaa – kuvaavat samaa uusien ratojen ja yhteyksien syntymisenä ja vanhojen karsiutumisena. Näin köysi tai verkko laajenee ja muuttaa muotoaan eli nuoren kuva itsestä ja maailmasta rikastuu ja uudistuu.

Nuoren käsitys itsestä ja maailmasta on edellä esitetyllä tavalla jatkuvassa muutoksessa. Nuori pohtii ainakin tiedostamattomalla tasolla kaiken aikaa, miten olla suhteissa omaan itseensä, miten olla suhteissa toisiin ja miten olla suhteissa yhteisöön, yhteiskuntaan ja maailmaan. Nuoren arvot, tunteet, asenteet ja toimintatavat vaihtelevat voimakkaasti laidasta laitaan ollen samalla hyvinkin ristiriitaisia. Näiden selkiyttäminen olisi tärkeää ihmissuhteiden kannalta eli toimeen tulemiseksi mahdollisimman hyvin sekä itsensä että ystävien, kavereiden ja aikuisten kanssa. Selkiyttäminen ei kuitenkaan onnistu yksin, vaan nuoren jäädessä yksin hänen maailmankuvansa pikemminkin taantuu. Vanhempien kunnioittava ja myötätuntoinen läheisyys on paras keino vähentää murrosiän eksistentiaalista tuskaa. Vanhemmilla on mahdollisuudet olla nuoren tukena mikäli keskusteluyhteys on säilynyt myrskyistä huolimatta.

Omien vanhempien ja oheiskasvattajina toimivien aikuisten tehtävänä on olla tarjolla nuorelle, mutta jättämällä tälle tilaa lähestyä. Aikuisen on oltava aktiivisen, mutta kunnioittavan utelias. Goethe puhui aikanaan ”havainnoivasta arvostelukyvystä”, jolla hän tarkoitti huolellista havainnointia, ”läheltä katsomista” ja olennaisen tavoittavaa ajattelua. Tämän – harjaantumisen kautta jokaisen opittavissa olevan – taidon avulla vanhempi pystyy arvioimaan nuorensa hyvinvointia ja osoittamaan tarvittaessa huolestumisensa nuorelle. Nuoreen on kuitenkin luotettava ja uskottava mahdollisimman pitkään hänen tekemistä virheistä huolimatta silloin kun ne ovat luonteeltaan vaarattomia. Ennen kaikkea on uskottava nuoren mahdollisuuksiin hyvään ja onnelliseen elämään niiden valintojen perusteella, joita hän tekee – tai niistä huolimatta. Suvaitsevaisuutta on se, että antaa nuoren tehdä myös omat virheensä. Kuitenkin nuori tarvitsee myös ohjausta hyvään, toteen ja kauniiseen sekä rakkauteen. Aikuisen tehtävänä on avata ikkuna maailmaan, sen näkemiseen, miten maailmassa on hyvää, pahaa ja pyhää. Ja aikuisen tehtävänä on ohjata nuori näkemään, että hyvä on pahaa voimakkaampaa ja kestävämpää ja että sen puolesta kannattaa ponnistella saadakseen voimaa elää.

Suomalaisten on vaikea lausua toisilleen ”kiitos”. Kiitos on kuitenkin paras kasvattaja. Turvan ja lohdutuksen lisäksi nuori tarvitsee aikuisen kiinnostusta ja innostusta nuoren tekemisistä. Varsinkin kun nuori on tehnyt jotain hyvää, on sen arvostaminen osoitettava selkeä kiitoksella. Tällä tavalla nuorta rohkaistaan ja kannustetaan parhaiten ponnistelemaan kohti hyvää jatkossakin.

Nuoruus on voimakkaan kasvun ja suurten muutosten aikaa. Nuoruus on myös mahdollisuus ankkuroitua lopullisesti suuntautumaan kohti hyvää, vaikka elämä olisi siihen asti ollut lähes millaista tahansa ajelehtimista peräsimettömällä laivalla aavalla ja myrskyisällä merellä.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Aikuiset, Hyvä elämä, Kasvattaja, Kasvatus, Kasvatussuhde, Maailmankuva, Nuori, Onnellisuus, Vanhemmat

Lastemme kasvun ohjaus arvokkaaseen ja hyvään

Viimeksi puhuin filosofian välttämättömyydestä kasvatuksessa, jolla tarkoitin lähinnä ammatikseen kasvattajina toimivien ihmisten työn perustaa. Mukaan lukien ihmiset, jotka kirjoittavat kasvatusneuvoja maallikoille, varsinkin lasten vanhemmille. Ohjeet voivat olla hyviä vain, jos ne perustuvat kasvatusfilosofiaan.

Nyt tarkoitan lasten ja nuorten kasvatusta yleisesti meidän kaikkien edellistä sukupolvea edustavien aikuisten kannalta. Olemme kaikki yhteisesti vastuussa tulevasta sukupolvesta. Erityisen haasteellisessa tilanteessa ovat omien lastensa vanhemmat.

Kasvun aiheet ovat lapsessa valmiina monenlaisina mahdollisuuksina. Lapsi saa jatkuvasti kasvuvirikkeitä elämismaailmastaan. Sekä lähiympäristöstään että ”kaukoympäristöstään”. Lähiympäristön virikkeitä tarjoavat – lapsen kiinnostuksesta kilpaillen – omien vanhempien esimerkki ja mallit arjessa, muut aikuiset kotipihalla ja kaikkialla missä lapsi liikkuu, vertaiset eli kaiken aikaa laajeneva ja monipuolistuva kaveripiiri sekä muut ikätoverit, jne. Kilpailuun tulee lapsen kasvaessa yhä voimakkaammin mukaan myös kaukoympäristö, tänä päivänä perinteisten medioiden lisäksi myös sosiaalinen media virtuaalimaailmoineen ym. ilmiöineen.

Jotkut vanhemmat luottavat edelleen nk. vapaaseen kasvatukseen antaen lapsensa ohjautua vapaasti erilaisten kasvuvirikkeiden mukaisesti. Tulos on samankaltainen kuin lototessa. Muutama lasta miljoonasta voi saada täysosumankin eli loistavat eväät elämään, mutta suurin osa jää nuolemaan näppejään joko nolla oikein tuloksella tai ryhtyy elämään yhden tai muutaman varanumeron avulla. Onnekkaat jopa neljä, viisi tai kuusi oikein elämän eväsrepussaan.

Todellinen kasvatus on kuin säännöllinen sijoitustoiminta. Helpointa on tallettaa rahaa pankkiin, mutta hieman suuremmalla vaivannäöllä voi saavuttaa moninkertaisen arvon kasvun. Kasvatukseen sisältyy myös riskinsä. Kuten osake- yms. sijoituksissa voi menettää jopa koko pääoman voi rakastavasta, hyvää tarkoittavasta kasvatuksesta huolimatta menettää lapsensa maailman arvottomille ja armottomille voimille. Useimmiten kuitenkin kasvatukseen panostaminen osoittautuu kannattavaksi. Tämä näkyy lasten hyvänä ja onnellisena elämänä.

Hyvä kasvatus on ennen kaikkea lapsen ohjaamista erottamaan toisistaan hyvä ja paha tai huono, arvokas ja arvoton. Tällaisen kasvatuksen turvin lapsella on mahdollisuus huomata, mitkä lähi- tai kaukoympäristöstä tulevat kasvuvirikkeet ovat suotuisia ja mitkä epäsuotuisia. Koska lapsen arvotajuntaa kehittyy vähitellen, on kasvatustehtäväkin päivittäinen. Sen vastuullinen toteuttaminen ei ole mahdollista ilman rakkauden ilmapiiriä, joka mahdollistaa elämän ilmiöiden yhdessä ihmettelyn lasten kanssa sekä totuuden, kauneuden ja hyvyyden löytämisen kaiken keskeltä. Eikä lainkaan pahitteeksi lapsen kasvulle ole sekään, jos vanhemmat pyrkivät yhteisessä arjessa toteuttamaan näitä arvoja myös niissä omissa teoissaan, joita toteuttavat ja joista perheenjäsenille kertovat.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Hyvä elämä, Kasvatus, Onnellisuus