Aihearkisto: Yhdistykset

Kuilu repeää

Onpa ollut pitkä tauko edellisestä blogikirjoituksestani. Tässä välissä on ollut toipumisprosessi ja elämän uusien suuntien ja päämäärien etsiminen nelivuotisen kiirastulen ja sen loppuhuipentuman eli työelämästä ulospullauttamisen jälkeen (”eläköityminen” rahoittajien edellyttämänä saneerauskeinona).

Olen ollut systemaattisen väkivallan kohteena, kun väkivalta määritellään kaikeksi sellaiseksi toiminnaksi, missä käytetään valtaa toiseen väkisin, rajoitetaan toisen vapautta vastoin hänen omaa tahtoaan. Väkivaltaa on sen mukaisesti kaikki sellainen, mikä rajoittaa toisen persoonallisuuden suotuisaa kasvua, mitä voidaan pitää inhimillisen ihmisyyden kannalta yhtenä suurimmista toiselle aiheutetuista menetyksistä. Toinen pyritään typistämään huomattavasti alkeellisemmaksi olioksi kuin mihin hänellä olisi ihmisyyteensä perustuvien potentiaaliensa mukaiset mahdollisuudet. En voi pitää sen kaltaista toimintaa muuna kuin rikoksena ihmisyyttä vastaan.

Onneksi vainoojani epäonnistuivat karkeasti kaikissa muissa pyrkimyksissään kuin minulle aiheuttamassani nelivuotisessa kärsimyksessä ja ennenaikaisessa eläköitymisessäni. Jumalan kiitos, mitään pysyvää haittaa minulle ei tästä elämänvaiheesta jäänyt. Tarkoituksellisin seuraus kaikesta kokemastani lienee se, että sen lisäksi, että jatkan kaikenlaista kirjoittamista hyvyydestä, olen ”sattuneesta syystä” johtuen päättää aloittaa myös unilukkarina toimimisen kaikenlaisen ihmisten pahuuden osalta.

Otetaanpa tarkasteluun muutama suuri yhteiskunnallinen vallan väärinkäyttöön liittyvä ilmentymä. Omien tuoreiden kokemusteni perusteella helpoiten mieleen tuleva yhteiskunnallisen tason ongelma liittyy yhdistysmuotoisena toteutetussa järjestörahoituksessa vuosikymmenien aikana toteutettuun ja kaiken aikaa kärjistyneemmäksi ja ilmeisemmäksi muodostuneeseen epätasa-arvoon (rajumpiakin ilmaisuja voisi oikeutetusti käyttää). Isojen järjestöjen ja pienten järjestöjen välinen kuilu on repeytynyt ylitsepääsemättömäksi. Tai pikemminkin kyse on isoiksi tehtyjen, avustuksia myöntävän yhdistyksen jäsenjärjestöjen, ja muiden, eräänlaisten huutolaisten välisestä epätasa-arvon kuilusta.

Liian räikeiden jälkien peittelyn vuoksi myönnetään joillekin nöyrimmästi käyttäytyville järjestöille sellaisia rahoituksia, että ne voivat kasvaa pienistä keskisuuriksi kovinkin nopeassa ajassa ja suurimman osan niitä aiemmin perustetut järjestöt näytöstyyliin ohittaen. Huutolaisista valitaan siis jotkut selviytymään jatkoon ainakin niin pitkäksi aikaa, kunnes niihin lopulta ehkä kuitenkin kyllästytään. Ties vaikka alkaisivat luulla itsestään jotain. Sen jälkeen kun ne on typistetty pieniksi jälleen tai näivetetty kokonaan pois järjestökentästä, joka on erittäin todennäköinen vaihtoehto elintärkeiden osien katkomisen jälkeen, valitaan huutolaisten keskuudesta uudet ylväät esimerkit eettisesti kestävästä toiminnasta.

Minusta oli suorastaan surkuhupaisaa kun eräs avustuksista päättävissä hallintoelimissä oleva perustajatahoja edustava suuren järjestön toiminnanjohtaja linjasi, että ”pienille” järjestöille (kyse oli n. 20 henkilöä työllistävästä ja useita kymmeniä vapaaehtoisia jatkuvasti rekrytoivasta, kouluttavasta ja ohjaavasta keskisuuresta järjestöstä) on tapana myöntää vain yksi henkilö, joka vastaa yksin kaikesta hallintoon, kehittämiseen ja johtamiseen liittyvästä. Näin luodaan mahdoton yhtälö ja automaatti, jonka perusteella kaikki tällaiset järjestöt pysyvät pieninä ja lopulta sortuvat raunioiksi jatkuvasti lisääntyvien byrokratioiden alle. Laskin hiljattain, että kyseisen toiminnanjohtajan johtamalla järjestöllä on pelkästään kehittämistehtävissä kaksikymmentä (20!) henkilöä kaikesta talous-, henkilöstö- ja yleishallinnosta puhumattakaan. Mikäs siinä on kasvaessa ja kukoistaessa. Se siitä ja lisää taas joskus toiste esimerkiksi tulevissa kirjoissani.

Toinen yleisempi ja jatkuvasti esiin pullahtava ja meidän kaikkien ”tavisten” hyvinvointia nakertava ongelma on suuryritysten johdon ja muun henkilökunnan välinen kaiken aikaa laajemmaksi repeävä kuilu. Koko nykyinen johdon palkkausjärjestelmä on läpimätä. Se perustuu sille, että pieni ”hyvä veli”-klikki päättää yritysten hallintoelimissä toinen toistensa palkoista. Lopputuloksena on, että saadaan kaikkien palkat hissattua pilviin.

Kun itse toimin yritysmaailmassa toimitusjohtajana yli 20 vuotta sitten, ei vuosipalkkani ollut edes markoissa sitä tasoa, mitä kuukausipalkat ovat nykyisin euroissa. Sillä matematiikalla johdon palkat ovat suurin piirtein satakertaistuneet tänä aikana. Tolkullistako? No ei todellakaan!

Mitä tämä tietyn ”mafian” (viittaa ammattimaiseen ja elämäntavaksi muodostuneeseen väkivaltaan toisia kohtaan) luoma jako työn vaativuuteen verrattuna räikeästi ylipalkattujen ja vastaavasti alipalkattujen välillä on aikaansaanut. Ainakin yhteiskunnallisen luokkajaon palaamisen historiasta uudestaan nykyaikaan.

Kastijako, jonka rajat ovat kaiken aikaa jyrkkenemässä, on seuraava: rikkaat, hyvätuloiset, keskituloiset, huonotuloiset ja köyhät. Ansaitsemattoman hyvätuloisiin kuuluu paljon myös niitä, joita aikanaan ja ay-liikkeen toimesta usein edelleenkin kutsutaan ”työläisiksi” (mitähän kaikki muut työtään tekevät ovat?). Jotka raskaan ja kuluttavan fyysisen työn sijaan istuvat valvontapöydän ääressä nappeja painelemassa. On vaikeaa löytää kestäviä perusteluja sille, että koneisiin ja laitteisiin investoimisen aikaansaamasta tuottavuuden kasvusta kertynyt taloudellinen hyvä jollain lailla kuuluisi nimenomaan heille. Ainakaan aiheuttamisperiaatteen mukaisesti se pitäisi kohdentaa jollain toisella tavalla. Vaikkapa siten, että yritykset tuottaisivat verotettavaa voittoa ja kertyneet verovarat jaettaisiin oikeudenmukaisella tavalla yhteiseksi hyväksi.

Toisaalta aidosti köyhiin kuuluvat käsittääkseni vain kuiluun pudonneet, eivät esim. opiskelijat, jotka panostavat tulevaisuuteensa ja ammatinvalintaan liittyvään vapauteensa. Kaikillahan on mahdollisuus mennä ansiotyöhön suoraan peruskoulusta. Kyllä apumiehiä ja oppipoikia tarvitaan edelleen lukemattomissa käsillä tehtävään työhön perustuvissa ammateissa. Oma valintani oli aikanaan lukea ylioppilaaksi ja ryhtyä opiskelemaan kauppakorkeakoulussa samaan aikaan kun osa kavereistani lähti silloisesta kansalaiskoulusta heti laillisen oppivelvollisuuden jälkeen joko suoraan tai lyhyiden ammattikouluopintojen jälkeen apumiehiksi rakennustyömaille, asfalttimiehiksi, satamatyöläisiksi tai varastomiehiksi tai parin vuoden viiveen jälkeen autonasentajiksi. Itsekin kokeilin mm. varastomiehen ja rakennusapumiehen töitä, mutta totesin itselleni sopivammaksi ottaa opintolainaa ja kittuutella sillä ja kesätöillä. Pääsin aloittamaan ansiotyön opintolainat niskassani kymmenkunta vuotta kavereitani myöhemmin. Oma valintani, en valita.

Työelämä on käsittääkseni ylimalkaan muuttumassa tulevaisuudessa yhä jakautuneemmaksi onnekkaisiin ja vähemmän onnekkaisiin. Tosin omilla valinnoillakin voinee ainakin jossain määrin vaikuttaa, kumpaan joukkoon tulee kuulumaan. Tulevaisuudentutkijoiden mukaan vain pienehkö vähemmistö tulee olemaan ”vakinaisessa”, kokoaikaisessa tms. työsuhteessa. Enemmistönä ovat määräaikaiset, osa-aikaiset, tarpeen mukaan kutsuttavat jne. Lisäksi oman ryhmänsä muodostavat työelämän ulkopuolella ajoittain tai pysyväluonteisesti olevat. Tässäpä yhteiskunnan päättäjille pohdittavaa. Tai paremminkin meille kaikille kansalaisille. Miten varmistamme sen, että kaikilla yhteiskunnan jäsenillä on edellytykset ihmisarvoiseen elämään? Kunhan kaikenlainen muinoin ”saavutettujen etujen” säilyttämisen epärealistisuus tulevaisuudessa saadaan syvälliseen tietoisuuteen ja ymmärretään luopua ”minun ryhmän” etujen puolesta taistelusta yhteistä hyvää vastaan, voidaan alkaa ottamaan ensimmäisiä askeleita. Aikaa ei enää nytkään ole tuhlattavaksi eikä yhteiskunnan tuloja supistettavaksi kaikenlaisilla työtaisteluilla. Koskahan järki voittaa silkan itsekkyyden ja sen aikaansaaman tyhmyyden? Onkohan meillä toivoa?

Jätä kommentti

Kategoria(t): alipalkattu, ammattikoulu, ansiotyö, apumies, asfalttimies, ay-liike, epätasa-arvo, huonotuloiset, hyvätuloiset, ihmisarvoinen elämä, investoiminen, Itsekkyys, kansalaiskoulu, kastijako, kauppakorkeakoulu, köyhät, kesätyöt, keskituloiset, kokoaikainen työsuhde, koneet ja laitteet, luokkajako, luokkayhteiskunta, määräaikainen työsuhde, opintolaina, opiskelijat, oppipoika, oppivelvollisuus, osa-aikainen työsuhde, rakennusapumies, rikkat, saavutetut edut, satamatyöläinen, suuryritys, Toivo, tuottavuuden kasvu, työläinen, työtaistelu, työttömät, tyhmyys, uhri, vakinainen työsuhde, vallan väärinkäyttö, vallankäyttö, valta, varastomies, vääristynyt vallankäyttö, Väkivalta, Yhdistykset, Yhteinen hyvä, ylioppilas, ylipalkattu, yritysjohto

RAY tekee mielivaltaisia päätöksiä ja tappaa kansalaisjärjestöjä

Vaikka olenkin pitkään harannut vastaan, minut on pakotettu väkisin uskomaan joidenkin ihmisten pahantahtoisuuteen, jopa suoranaiseen ihmisen pahuuteen, jonka olemassaoloa en ole tähän asti tahtonut tunnustaa. Ja samalla joudun suuresti ihmettelemään heidän vaikutusvaltaansa muihin, arvostelukykyisiltä vaikuttaviin ihmisiin.

RAY kasvatti organisaatiotaan muutama vuosi sitten perustamalla erillisen seurantayksikön aiempien avustusten valmistelu- ja tarkastustoimintojensa rinnalle. Nykyisin on siis valmistelua, tarkastusta, maksatusta, valvontaa ja seurantaa. Ja kaikkien näiden erittäin korkeasti palkattujen henkilöiden aiheuttamien miljoonien eurojen palkkakustannukset on ”kupattu” siitä potista, joka on pyörivien pallojen mainonnassa ilmaistu kohdistuvan kansan terveydelle.

Vuoden 2011 syksy merkitsi käännekohtaa myös 18 vuotta sitten perustamalleni Non Fighting Generation ry:lle. Siihen saakka toimimme RAY:n avustusvalmistelijoiden kanssa kumppanuudessa, jota he myös korostivat. RAY loi rahoitukselliset edellytykset, joiden puitteissa järjestö toteutti sääntöjensä mukaista tarkoitusta parhaaksi katsomallaan, vastuulliseksi luotetulla tavalla.

Ilmeisesti jotkin, usein puoluepoliitikkojen hallinnoimat järjestöt, ovat osoittautuneet mädiksi omenoiksi. Ja nyt ollaan näiden muutamien mätien omien takia kaatamassa koko puu hedelmineen. Eli kaikki pyyteetön ja jostakin aatteesta innostumiseen perustuva, hyvän tekemisen pyrkimiseen perustuva toiminta. Voiko rahoittajan pahaa oloa aiheuttava kontrollipolitiikka luoda otolliset edellytykset hyvän tekemiselle? Ei. Henkisen pahoinpitelyn jatkuvana kohteena oleva järjestötoimija ei kykene luomaan hyvää toisille ihmisille.

Saimme keskiviikkoiltana 17.12.2014 tiedoksemme järjestöämme koskevan RAY:n hallituksen avustusehdotuksen. 15 palkatun työntekijäämme, joilla olisi kaiken aikaa enemmän nuorten auttamistyötä kuin he pystyvät tekemään, palkkaamiseen tarkoitettu avustuksemme puolitettiin. Pitkin vuotta käydyissä keskusteluissa meille oli annettu ymmärtää, että avustuksemme säilyvät aiemmalla tasolla. Varsin oudolta tämäkin kuulosti tilanteessa, jossa emme vielä olleet edes hakeneet ja perustellet avustustemme korotustarvetta, josta olemme jo vuosia viestittäneet RAY:lle. Vuodesta toiseen olemme keplotelleet alimitoitetuilla avustuksilla milloin minkäkin säätiön tai muun tahon suosiollisella rahoitusvajetta täydentävällä tuella.

Pommi osui ja NFG upposi. Juuri siten kuin seurantavastaavaksemme nimetty ihminen oli jostain käsittämättömästä syystä asettanut tavoitteekseen syksystä 2011 lähtien. En kestänyt sitä hänen taholtaan osakseni saamaa henkistä pahoinpitelyä ja kunniani loukkaamista, jonka takia katsoin NFG:n parhaaksi olevan uuden toiminnanjohtajan valitsemisen ja itseni siirtymisen kehitysjohtajan tehtäviin.

Avustusehdotus tarkoittaa paitsi kuolemantuomiota järjestöllemme, myös sitä, että ensi vuodenkin toiminnan toteutus on käytännössä mahdoton. Toiminnanjohtajan palkkaan on varattu sosiaalikuluineen n. 2000 euroa kuukaudessa. Eli käytännössä n. 1500 euron bruttopalkka. Ihan hyvä palkka sinänsä näinä ankeina aikoina, mutta kuka suostuu olemaan RAY:n kidutuksen kohteena kyseisen suuruisella kuukausipalkalla taistellen jatkuvasti 10-15 tuhatta euroa (päälliköt tietysti vielä enemmänkin) kuukaudessa nauttivien lukuisten byrokraattien kanssa tyydyttääkseen heidän täysin järjettömät raportointivaatimukset, joita on erikseen kovennettu järjestömme kohdalla.

Olipa kerran järjestö, joka teki sekä nuorten itsensä että heitä havainnoivien aikuisten yksiselitteisesti erinomaiseksi todentamaa työtä nuorten hyväksi, joka myös palkittiin monin erilaisia julkisin tunnustuksin. Sen pituinen se.

3 kommenttia

Kategoria(t): Avustukset, Järjestöt, Raha-automaattiyhdistys, RAY, Yhdistykset