Viikon uutisia: V*tutukseen kuolee (Iltalehti), Syrjäytynyt vaeltaa varjoissa yksin (Helsingin Sanomat), Raaka väkivalta kuvattiin (Iltalehti).
En yleensä osta iltapäivälehtiä, mutta viime viikolla sorruin ostamaan ja lukemaan niitä käydessäni pikaisella lounaalla kesken työpäivää. Olo oli epätodellinen lukiessani V*tutukseen kuolee -otsikoitua juttua. Alaotsikkona oli, että ketutus lyhentää elämää 15,7 vuotta. Viimeistään siinä vaiheessa ryhdyin pohtimaan, onko tänään Aprillipäivä vai onko kyseessä nk. mätäkuun juttu, kun jutussa kerrottiin, että ”Suomalainen lääkäriseura Duodecim laatii parhaillaan kansalaisille digitaalista terveystarkastusta, jonka avulla voi mitata omaa v-käyräänsä”. Jutussa kerrottiin myös, että peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson sanoo, että kansanterveyttä ja terveysasioita pitää katsoa ihan uudesta näkökulmasta. Varmasti niin onkin, onhan kyse 130.000 ihmistä kattavasta kyselytutkimuksesta.
Hesarin jutussa kerrottiin, että Itä-Suomen yliopisto ja Helsingin Diakonissalaitos ovat haastatelleet 150 laitoksen asumispalveluyksikön asukasta – siis henkilöitä, joilla on taustallaan asunnottomuutta ja pitkäaikaisia päihdeongelmia – heidän kokemastaan hyvinvoinnista. Yksi kysymys oli ”Tunnen itseni vihaiseksi”, jota oli tarkennettu suluissa olevalla selvennyksellä ”ns. vittuuntuneeksi”. Osin tai täysin samaa mieltä -vastanneiden osuus oli yli puolet.
Iltalehden toisessa uutisessa kerrottiin väkivallasta, jonka uhriksi noin 25-vuotias mies oli joutunut kahdesti. Juttua tutkinut rikoskomisario – siis erittäin pitkään poliisina toiminut ammattilainen – totesi, että tapaus oli poikkeuksellisen raaka. Niin raaka, ettei hän ole vastaavaan törmännyt koskaan aikaisemmin. Muistan lukeneeni viime aikoina yhä useammin tämänkaltaisista kokeneiden poliisien lausunnoista.
Mikä on näiden kolmen lehtiuutisen välinen yhteys? Kaikissa oli kyse v*tutuksesta eli vihasta ja sen seurauksista. Seurauksena on joko fyysinen sairastuminen (josta kirjoitin myös edellisessä blogikirjoituksessani) tai itsetuhoinen käyttäytyminen ja niiden aiheuttama ennenaikainen kuolema. Tai seurauksena on psyykkinen sairastuminen ja sen aiheuttama äärimmäisen epäinhimillinen väkivaltaisuus toisia ihmisiä kohtaan.
Mistä (vi)ha-(v*)tutus eli hatutus saa alkunsa. Sitä voidaan kutsua kaiken aikaa enemmän esillä olevaksi kiusaamiseksi eli joka puolella esiintyväksi ihmisten huonoksi kohteluksi. Tai voidaan puhua vielä paljon täsmällisemmin siitä, mistä ilmiöstä pohjimmiltaan on kyse. Hegel ja kauan sitä ennen jo Platonkin puhui thymoksesta, ihmiseen luonnostaan kuuluvasta tahdosta tulla kunnioitetuksi, rakastetuksi ja arvostetuksi. Toisin sanoen, perustavasta ihmisen tarpeesta tulla tunnustetuksi merkitykselliseksi muiden silmissä. Jokainen ihminen haluaa olla tärkeä ja olla osa jotain tärkeää. Jokainen haluaa olla joku jollekin toiselle, kuten Viktor E. Frankl on asian ilmaissut. Jos tämä tarve ei toteudu, vaan ihminen suljetaan pois tästä mahdollisuudesta sysäämällä hänet syrjään muiden joukosta, hän sairastuu fyysisesti tai ryhtyy tuhoamaan itseään monenlaisin keinoin. Näistä keinoista runsas päihteiden käyttö on kaiketi kaikkein yleisin. Ihminen siis kokee itsensä niin arvottomana, että se kalvaa hänen sisintään aiheuttaen erilaisia sairauksia tai hän lakkaa huolehtimasta omasta hyvinvoinnistaan. Toinen perusvaihtoehto on, että hän laittaa vahingon kiertämään eli ryhtyy kohtelemaan muita ihmisiä täysin ihmisarvon vastaisesti julmaa psyykkistä tai fyysistä väkivaltaa käyttäen. Ja koska hän ei tunnista itsessään mitään arvoa, ei hän tunnusta sitä muissakaan, jolloin hän kykenee tekemään toiselle ihmiselle aivan mitä tahansa.
Kuka tämän kierteen käynnistää? Kuka on syyllinen kaikkeen tähän? Minä, sinä, hän, me, te, he, tämä, tuo, se, nämä, nuo ja ne. Siinä ne kai kaikki persoonapronominit olivat. Entä kuka voi vaikuttaa kehityksen suunnan muuttumiseen? Minä, sinä, hän… jne. Miksi siis kohtelemme toisiamme kaiken aikaa huonommin kuin meidän kaikkien ihmisarvo edellyttäisi? Kukaan ei kai tosissaan voi väittää, ettei olisi ainakin joskus kohdellut jotain toista ihmistä huonosti. Ja varsinkaan kukaan meistä ei ole toiminut toisia ihmisiä kohtaan hyvin kuin olisi ollut mahdollista. Voisimmeko kaikki yrittää olla enemmän ihmisiksi toinen toisillemme – kunnioittaen, rakastaen ja arvostaen kaikkia lähimmäisiämme eli maailmassa eläviä kanssaihmisiämme sekä lähellä että kauempanakin. Ja myös tulevia sukupolvia, jotka eivät ole vielä syntyneetkään. Vain tähän voi toivo ihmisen suotuisasta tulevaisuudesta perustua.
Mitä odotamme? Jos joskus pitää aloittaa, miksi se ei olisi yhtä hyvin tänään. Jos jonkun pitää aloittaa, miksen se olisi yhtä hyvin minä.
timopurjoatnfg 