Aihearkisto: rikoslaki 21 luku

Kiusaaminen, kidutus, kuolema

En pidä sanasta kiusaaminen, koska se antaa liian helpon mahdollisuuden vähätellä ilmiön vakavuutta. Koulukiusaamisen sijaan olisi parempi puhua kouluväkivallasta ja kiusaamisen sijaan muutenkin henkisestä väkivallasta. Sen lievin muotokin, henkinen pahoinpitely, on jo vuodesta 1995 lähtien rinnastettu rikoslaissa fyysiseen pahoinpitelyyn. Rikoslain 21. luvun 5 §:ssä puhutaan teosta, jossa ruumiillista väkivaltaa tekemättä vahingoitetaan toisen terveyttä, aiheutetaan toiselle kipua tai saatetaan toinen tiedottomaan tai muuhun vastaavaan tilaan. Lisäksi tällaisen teon yrittäminenkin on jo rangaistava teko.

Koska sanaa kiusaaminen edelleen käytetään, kutsun ilmiötä nyt sillä nimellä. Kaikenlaisista suurin taloudellisin panostuksia toteutetuista kiusaamisen vastaisista ohjelmista huolimatta emme näe kuin murto-osan asioista emmekä näkemästämmekään osaa tehdä oikeanlaisia johtopäätöksiä. Kuitenkin kiusaamisen kohteeksi joutuminen on eräs yleisimmistä nuorten itsemurhiin johtavista syistä. Samoin ainoa yhteinen tekijä eri maiden kouluampujilla – eli laajennetun itsemurhan tehneillä – on ollut kiusattuna olemisen kokemus.

Lapsuus ja nuoruus ovat erityisen herkkää aikaa muun muassa siksi, että sekä kehossa että tajunnassa tapahtuu nopeassa ajassa varsin suuria muutoksia, jotka ovat erittäin hämmentäviä. Nuori kuvittelee usein olevansa jollain tavalla erilainen kuin muut, joiden samanlaista hämmennystä hän ei voi nähdä ulkoapäin. Itsessä tapahtuvien muutosten hyväksyminen on koetuksella ja nuori pohtii herkästi, hyväksytäänkö häntä enää ”erilaisuutensa” takia toisten joukkoon. Kaikki omat nuoren itsensä kokemat epätäydellisyydet pelottavat, kun nuori ei tiedosta, että me kaikki ihmiset olemme omalla ainutlaatuisella tavallamme epätäydellisiä ja toisaalta taasen aivan erityisen myönteisesti toisista erottuvia ainutlaatuisine ominaisuuksinemme, kykyinemme, taitoinemme jne. Toisin sanoen, jokaisessa on myös jotain erityisen hyvää.

Toisista erottautuminen – oli kyse sitten minkä laatuisesta määrätyn nuorten ryhmän itsellensä asettamasta normista poikkeamisesta tahansa – voi olla kohtalokasta, koska nuori voi joutua toisten silmätikuksi. Epäsuosioon joutuminen johtaa helposti kaveripiirin ulkopuolelle sulkemiseen ja samalla leimaamiseen vapaaksi riistaksi ja ”saaliseläimeksi” kaikenlaiselle kiusaamiselle. Tyttöjen kaverisuosioon liittyvät asemoinnit on kouluväkivallan arkipäiväinen muoto ja fyysinen väkivalta puolestaan yksi keskeisistä keinoista poikien suosion tavoittelussa tai suositun aseman ylläpidossa. Tämän päivän tasa-arvoistuneessa todellisuudessa sukupuolierot tällaiset perinteiset rajat eivät kuitenkaan näy enää selkeinä.

Jos kiusaamisen kohteena oleva nuori katsoo itseensä kohdistuneet teot harmittomaksi kiusoittelusta, joka ei hetkauta häntä suuntaan tai toiseen, asiaan voidaan myös aikuisten toimesta suhtautua harmittomana. Ehkä selkein tunnusmerkki on, kun nuori alkaa itsekin nauraa muiden mukana itsellensä ja nousee sillä tavalla asian yläpuolelle. Mitään ei voi kuitenkaan yleistää ja asia on hyvä tarkistaa. Sudenkuoppia kuitenkin on. Eräs tällainen on liian helppo tyytyminen nuoren vastaukseen: ”Kaikki on hyvin”. Vastaus on myös nuorelle helppo, mutta todellisuus on osoittanut, että nuori saattaa olla jopa suuressa itsemurhavaarassa näin todetessaan. Vastaus osoittaa siinä tapauksessa, että hän on jo luovuttanut. Hänestä tuntuu, että kaikki johtuu hänestä itsestään ja hän häpeää siksi itseään eikä näe enää mitään syytä jatkaa elämäänsä.

Edellä kuvatussa tapauksessa on kiusaaminen muuttunut selkeästi kidutukseksi, joka määritellään Wikipediassa seuraavasti: ”Kidutus on tahallista fyysisen tai henkisen kivun aiheuttamista, jonka tarkoituksena on uhrin rankaiseminen tai pelottelu, haluttujen tietojen tai tunnustuksen kiristäminen tai pelkästään kiduttajan viihdyttäminen. Kidutuksen perimmäinen tavoite on uhrin persoonan tuhoaminen.” Koska kidutuksen seurauksena voi olla uhrin psyykkinen vahingoittuminen eriasteiseksi ja eripituisiksi ajoiksi, psyykkinen sairastuminen tai äärimmillään itsemurha, olisi erittäin tärkeää, että myös nuoret tiedostaisivat toimintansa tämän laatuiset seuraukset mahdollisina ”viattoman läpän” lopputuloksina. Koska vastuuta ei kuitenkaan voida vierittää vanhemmille, koulun henkilökunnalle, muille nuorille tms., vaan tekijä vastaa tällaisista seuraamuksista sekä lain edessä (vrt. rikoslain kohta edellä) että omassatunnossaan, koko persoonassaan ja loppuelämänsä tulevaisuudessa.

Rehtori: ”Etköhän sinä nyt vähän liioittele tätä juttua. On aivan normaalia, että tuon ikäiset nuoret kiusoittelevat toisiaan. Sitä on tapahtunut aina. Se ei ole pahasta, sillä se kasvattaa luonnetta ja opettaa selviytymään.”
Luokanvalvoja: ”Olenko väärässä, kun olen antanut itseni ymmärtää, että tämän koulun periaate on tasa-arvoisuus, eikä koulukiusaamista suvaita sen missään muodossa?”
Rehtori: ”Niin kyllä, totta kai, mutta en ole varma täyttääkö tämä tapaus koulukiusaamisen tunnusmerkit. Mitään fyysistä pahoinpitelyä ei ole tehty, ja jos puuttuisin jokaiseen ivahuutoon mitä käytävillä kuulee, joutuisin erottamaan kaikki oppilaat. Kuten sanoin jo aiemmin, sellainen on täysin normaalia käytöstä yläasteella.”

Ote on Henry Ahon lähiaikoina ilmestyvästä kirjasta Arvet – romaani kiusatuista. Kirjassa kerrotaan samassa koulussa olevan viiden nuoren tarinat. Kirja on kirjoitettu nuorten omasta elämismaailmasta ja kokemistavasta käsin. Voin lämpimästi suositella kirjaa sekä nuorten itsensä että kaikkien aikuisten luettavaksi sekä kouluissa oppitunneillakin käsiteltäväksi. Kirjan takakannesta selviää, että yksi nuorista tekee itsemurhan. ”Pieni piikittely” ei kasvattanutkaan kyseistä nuorta ja tehnyt häntä henkisesti vahvemmaksi. Nuori oppi kyllä tehokkaasti, että elämä ei ole helppoa. (Vanhemmanpuoleisen opettajan kommentteihin viitaten.) Hän oppi asian erittäin tehokkaasti – jopa niin täydellisesti, että hän käsitti, että elämän on liian vaikeaa elettäväksi.

Olisiko kyseinen koulu muuten voinut olla mainitsemaani valtakunnalliseen kiusaamisen vastaiseen ohjelmaan osallistunut koulu. Ennen tapahtunutta tragediaa rehtori voi ylpeänä raportoida arviointituloksena, että kiusaaminen oli vähentynyt koulussa, sitähän ei esiintynyt itse asiassa lainkaan. Vain kaikenlaista sellaista normaalia, joka ei täyttänyt kiusaamisen tunnusmerkkejä. Eihän mitään fyysistä pahoinpitelyäkään ollut tehty.

Kukahan muuten on senkin karhunpalveluksen kouluväkivallan ja yleensäkin väkivallan tiedostamiselle ja tunnistamiselle tehnyt, että hän on keksinyt käsitteen ”fyysinen kiusaaminen”. Sen varjolla voidaankin sivuuttaa kaikki muu ja rajoittua vain fyysisiin tekoihin, joista jää myös erilaisia fyysisiä jälkiä. Vaikka voidaanhan nekin kuitata vahingossa tapahtuneiksi viattoman nahistelun tuloksiksi…

Ehdotan, että jos sanaa kiusaaminen halutaan edelleen käyttää, se rajattaisiin vain tekoihin, joissa ei tehdä ruumiillista väkivaltaa (vrt. myös rikoslaki). Kiusaamista olisi sitten eriasteista riippuen sen vaikutuksista uhrin mielenterveydelle. Jos uhri joutuu (tai pääsee) turvautumaan kouluterveydenhoitajan, koulupsykologin, psykiatrin tms. apuun, kyseessä on jo hyvin vakava teko. Kaikenlainen kiduttamiseen viittaava olisi sitä jo sellaisenaan mahdollisista havaittavista seurauksista riippumatta. Toisen ajaminen itsemurhaan on mielestäni samalla tavalla henkirikos kuin fyysisin keinoinkin tehty henkirikos. Teon suunnitelmallisuudesta, kestosta ja raakuudesta riippuen joko kuolemantuottamus, surma, tappo tai murha.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Ainutlaatuisuus, arviointitulos, Epätäydellisyys, Erilaisuus, fyysinen kiusaaminen, Fyysinen väkivalta, häpeä, Henkinen pahoinpitely, Henkinen väkivalta, henkirikos, Itsemurha, Itsetuhoisuus, ivahuuto, kaverisuosio, kidutus, kipu, kiristäminen, kiusaaminen, kiusoittelu, kouluampuja, koulukiusaaminen, koulun henkilökunta, koulupsykologi, kouluterveydenhoitaja, kouluväkivalta, kuolema, kuolemantuottamus, Laajennettu itsemurha, luokanvalvoja, mielenterveys, murha, nahistelu, Omatunto, pelko, pelottelu, persoonan tuhoaminen, psykiatri, psyykkinen sairastuminen, psyykkinen vahingoittuminen, Psyykkinen väkivalta, rankaiseminen, rehtori, rikoslaki 21 luku, ruumiillinen väkivalta, seuraamukset, sukupuoliero, surma, syyt elää, tappo, tasa-arvo, Uncategorized, Vanhemmat, vastuu, viaton läppä

Kiusaamisesta puhuminen on syytä lopettaa kokonaan

Kiitos Hilkka Ahteen ja Timo Rädyn välisessä oikeudenkäynnissä annetun tuomion, voidaan siirtyä nykyisen rikoslain mukaiseen aikakauteen ja lopettaa kokonaan kiusaamisesta puhuminen. Räty ja kaksi muuta AKT:n vastuuhenkilöä tuomittiin pahoinpitelystä ja vammantuottamisesta. Ei siis
– kiusaamisesta,
– kiusoittelusta,
– huumorista, jota kohde ei vain ymmärtänyt harmittomaksi, tai
– kepposesta, jekusta, jyhnästä tai jäyhästä, mistä kohde ihan turhaan kiusaantui, joka oli vallan kiusallista kaikille

Olen aina ollut kiusaamisesta puhumista vastaan, koska koko käsite on harhaanjohtava. Kyse on koko ajan ollut yksiselitteisesti väkivallasta. Jotkut ovat toki puhuneetkin kaiken aikaa kouluväkivallasta ja työpaikkaväkivallasta. Mutta kiusaamisesta itsellensä brändin, aseman sekä leveän leivän ja toimeentulon kehittäneet ovat toisaalta pyrkineet jatkuvasti laventamaan kiusaamisen alaa. Ensin ryhdyttiin puhumaan vain kouluissa tapahtuvasta väkivallasta ”kiusaamisena”, sen jälkeen käsite ulotettiin työpaikoilla tapahtuvaan väkivaltaan, joka olikin siis vain kiusaamista.

Katsotaanpa, mitä sivistyssanakirja kertoo kiusa-sanasta.

Harmillinen, närkästyttävä, ärsyttävä (tahallinen) teko tai asia, harmi, vaiva, riesa, haitta, vastus. esim. Tehdä kiusaa jollekulle. Tehdä jotakin jonkun kiusaksi. Olla ihmisten kiusana, kiusoina. Hellettä oli ihan kiusaksi asti. Raha ei tee kiusaa eli rahaa on riittävästi. Kiusa se on pienikin kiusa. Kiusalla, kiusallaan, kiusoilla, kiusoillaan eli tahallista kiusaa tehden, jonkun kiusaksi, kiusanpäiten, piruuttaan. Myöhästyä kiusallaan. Naapurien kiusalla. Jätti kiusoillaan portin auki. En kiusallanikaan tee sitä.

En siis kiusallanikaan ole koskaan suostunut vähättelemään väkivaltaa puhumalla siitä kiusaamisena. Onneksi ei sentään ole ryhdytty puhumaan katukiusaamisesta, kotikiusaamisesta, terä- tai ampuma-aseella toteutetuista vammoja tai kuoleman aiheuttaneesta kiusaamisesta, sodissa tapahtuvasta vihollisten kiusaamisesta kuoliaaksi, vanki- ja keskitysleireillä toteutetuista miljoonien ihmisuhrien kuolemaan johtaneista joukkokiusaamisista, tai muusta sellaisesta.

Kouluissa tehdyistä joukkomurhistakaan ei sentään ole puhuttu kiusaamisen muotona, vaikka se olisikin yhtä johdonmukaista kuin se, että muutakin kouluissa tapahtuvaa väkivaltaa kutsutaan kiusaamiseksi. On muuten metkaa, että sama teko kadulla tai kotona tehtynä on yksiselitteisesti väkivaltarikos, mutta koulussa tehtynä se on mukamas joku muu lievempi ilmiö.

Niin kauan kuin kiusaaminen käsitettiin puhtaasti henkisen väkivallan muotona, saatoin asian vielä ymmärtää jotenkuten, vaikken käsitettä silloinkaan hyväksynyt. Mutta sen jälkeen, kun alettiin puhua fyysisestä kiusaamisesta sekä lyömisestä ja potkimisestä kiusaamisen muotoina, putosin lopullisesti kärryiltä.

Joku minua viisaampi on joskus todennut, että kaikki väkivalta on henkistä, mutta osaan liittyy myös fyysinen ulottuvuus. Tarkoittaen siis sitä, että kaikki väkivalta vahingoittaa henkisesti sekä tekijäänsä että uhriansa ja siinä ohessa voi tapahtua myös fyysistä vahingoittumista joko toiselle tai molemmille. Tämän allekirjoitan sekä käytännön väkivaltatyöntekijänä että ilmiön tutkijana. Mutta mitään yhteyttä kiusaamiseen en osaa nähdä.

Kiusaamisesta puhuminen on minusta absurdia eli mieletöntä, järjetöntä, järjenvastaista, siis vastoin kaikkea yleistä ymmärrystä. Ja tätä nykyä – itse asiassa jo vuodesta 1995 (!) lähtien – vastoin oikeustajua. Jo vuonna 1995 muutettiin rikoslain 21. luvun 5 § muotoon:

Joka tekee toiselle ruumiillista väkivaltaa taikka tällaista väkivaltaa tekemättä vahingoittaa toisen terveyttä, aiheuttaa toiselle kipua tai saattaa toisen tiedottomaan tai muuhun vastaavaan tilaan, on tuomittava pahoinpitelystä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Yritys on rangaistava.

Siitä lähtien henkinen väkivalta on kriminalisoitu eli tehty laissa rangaistavaksi rikokseksi. Ja kiusaamispuhe on sen kuin jatkunut ja vain lisääntynyt sen jälkeen.

Kiusaaminen on todellisuudessa henkistä pahoinpitelyä ja pahoinpitely – henkinen tai fyysinen – on yksi väkivallan muoto. Rikoslain 21. luku käsittelee henkeen ja terveyteen kohdistuvia rikoksia. Väkivaltarikosten lajit, joiden yksi muoto on henkinen väkivalta, ovat ainakin
– pahoinpitely
– törkeä pahoinpitely
– lievä pahoinpitely
– vaarantuottaminen
– heitteillepano
– pelastustoimen laiminlyönti

Tappeluun osallistuminenkin tulee mielestäni kyseeseen, koska siinä puhutaan hyökkäyksestä, ”johon useat ottavat osaa ja jossa joku surmataan tai jollekulle tahallaan aiheutetaan vaikea ruumiinvamma tai vakava sairaus”. Siis itse asiassa koulukiusaamisessa, joka on määritelty nimenomaan joukkoilmiöksi, onkin kyse rikoslain 21. luvun 12 §:n mukaisesta tappeluun osallistumisesta. Edellyttäen, että kohde sairastuu psyykkisesti vaikea-asteisesti. Ja näinhän tapahtuu loppujen lopuksi varsin usein. Osa joutuu pitkäaikaiseen psykologiseen tai psykiatriseen hoitoon, osa psykiatriseen sairaalahoitoon ja jotkut tekevät jopa itsemurhan, kun eivät koe heille aiheutetusta psyykkisestä kärsimyksestä muuta ulospääsyä. Lopuistakin moni ei toivu heille aiheutetusta traumasta koskaan kokonaan, vaan se vaikeuttaa heidän loppuelämäänsä tavalla tai toisella.

Mielestäni oli erityisen mielenkiintoista, että Ahde-Räty-tapauksessa väkivallantekijät tuomittiin myös vammantuottamuksesta. Tästä voisi päätellä, että henkisen väkivallan muotoja voivat olla edellä mainittujen lisäksi myös
– kuolemantuottamus
– törkeä kuolemantuottamus
– vammantuottamus
– törkeä vammantuottamus

Jos olen siis tulkinnut ja ymmärtänyt oikein rikoslain 21. luvun henkiseen väkivaltaan soveltamisen ulkopuolelle jää siis vain tappo, murha, surma ja lapsensurma.

Jäänkin mielenkiinnolla seuraamaan tulevia tuomiota ja niissä esiintyviä rikosnimikkeitä. Ja malttamattomana odotan ennen kaikkea kiusaamispuheen loppumista. Toivon siis, että puhutaan asioista sellaisina, mitä ne todellisuudessa ovat ilman, että kaunistellaan, vähätellään tai vääristellään niitä kokonaan joksikin muuksi lievemmältä haiskahtavaksi.

6 kommenttia

Kategoria(t): henkeen ja terveyteen kohdistuvat rikokset, Henkinen väkivalta, Itsemurha, Joukkomurha, keskitysleiri, kiusaaminen, koulukiusaaminen, kouluväkivalta, kuolemantuottamus, lyöminen, potkiminen, psykiatrinen hoito, psykiatrinen sairaalahoito, psyykkinen kärsimys, psyykkinen sairaus, Rikoslaki, rikoslaki 21 luku, trauma, työpaikkakiusaaminen, työpaikkaväkivalta, vammantuottaminen, vankileiri, Väkivalta, Väkivaltarikos