Aihearkisto: pelko

Elämä on helppoa ja vaikeaa

Ainakin oma elämäni tarjoaa minulle välillä aiheita iloon, innostuneisuuteen, kiitollisuuteen, mielihyvään, onnellisuuteen tai toivoon, ja välillä ahdistuneisuuteen, loukkaantumiseen, pelkoon, suruun, suuttumukseen tai syyllisyyteen. Uskon, että näin on lähes kaikilla. Elämä tarjoaa meille aiheita molempiin. Siitä huolimatta jotkut ovat sitä mieltä, että elämä on helppoa, ja jotkut toiset, että elämä on vaikeaa. Totuus on, että molemmat ovat siinäkin oikeassa.

Jokaisella meillä on omanlaisemme elämänfilosofia ja siihen liittyvät elämänarvot ja elämänasenteet. Perusasennoitumisemme elämään voi olla äärilaidoissaan joko myönteinen tai kielteinen, jolloin muodostamamme kuva maailmasta ja kaikesta kohdallamme tapahtuvasta on vastaavasti itsemme kannalta joko suotuisa tai epäsuotuisa.

Viktor Frankl opettaa, että meillä kaikilla on sellainen vapauden laji, jota kukaan muu ei voi meiltä ottaa pois. Tämä vapauden laji on samalla tavalla loukkaamaton ja luovuttamaton kuin ihmisarvomme ja ihmisoikeutemme. Kyse on vapaudestamme suhtautua mihin tahansa tahtomallamme tavalla. Ihminen, joka kokee elämän helpoksi, näkee kaikissa vaikeuksissa ja vastoinkäymisissä jotain hyvää. Ne haastavat meidät kasvamaan ja kehittymään ihmisenä tai muuttamaan maailmaa paremmaksi niin, että siinä olisi enemmän aihetta vaikkapa iloon.

Oma merkityksemme ilon luojana ja tuojana on ratkaiseva. Voimme kaikki ilahduttaa toinen toisiamme lukemattomin eri tavoin. Luomme ja aikaansaamme iloa myös itsellemme nimenomaan suhtautumisemme kautta. Tämä ei tarkoita sitä, että meidän pitäisi osata iloita vaikkapa kokemistamme vääryyksistä, jos niissä on todellakin tapahtunut jotain väärää. Mutta voimme kaikesta huolimatta ajatella, että elämä kysyi minulta tällä tapahtumalla, tahdonko ryhtyä muuttamaan maailmaa paremmaksi niin, ettei tällaista vääryyttä tapahtuisi enää ainakaan yhtä paljon.

Voimme myös nähdä jokaisessa päivässämme jotain mukavaa ja nautinnollista, jotain josta voimme olla kiitollisia. Voimme lisätä omaa iloamme vaikkapa tuottamalla mielihyvää jollekin toiselle tai voimme hakeutua jonkin kauniin asian tai ilmiön äärelle. Voimme aina tehdä jotain pientä, jossa voimme kokea onnistumisen iloa tai edes rauhoittua. Ja voimme aina ajatella, että jokin meni tänään myös hyvin. Jollei muuten, niin tekemällä itse jotain hyvää.

En puhu mistään yltiöpositiivisuudesta, vaan sellaisesta elämänfilosofiasta, joka auttaa selviytymään elämästä hieman paremmin kuin pelkkä synkistely ja jatkuva epätoivoon vaipuminen vastoinkäymisten kohdatessa. Tuhkassa rypeminen johtaa vain yhä syvemmälle vajoamiseen ja sen vangiksi jäämiseen.

Olen itse voimakkaasti kokeva ihminen ja käyn tunteissani välillä syvyyksissäkin, mutta olen myös onnistunut aina nousemaan syvyyksistä uudelleen siivilleni ja matkaamaan elämässä eteenpäin jotain uutta oppineena – sekä itsestäni, toisista ihmisistä ja elämästä kaikkine ilmiöineen ja tapahtumineen. Ja olen myös kokenut monta kertaa Ikaroksen kohtalon korkeuksissa liidellessäni ja lumoutuessani kaikesta kokemastani. Sitä on seurannut jälleen pudotus mereen ja sen syvyyksiin, mutta Feeniks-linnun tavoin nousu uudelleen kohti aurinkoa kyynelten parantamana ja jollain tavalla uudelleen syntyneenä.

Viimeisten vuosikymmenien aikana olen opetellut elämään kaikesta huolimatta onnellista elämää Viktor Frankl’n oppien avulla niitä toisille sekä koulutuksissa että terapiassa välittäen. Ja samalla omassa ainutlaatuisessa epätäydellisyydessäni niitä itsessäni harjoitellen ja kehittäen. Jos olet kiinnostunut pohtimaan omaa elämänfilosofiaasi, löydät lisätietoja Internet-sivuilta www.logoteoria.net.

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): ahdistuneisuus, Ainutlaatuisuus, elämänarvot, elämänasenteet, elämänfilosofia, Epätäydellisyys, epätoivo, Ilo, kiitollisuus, mielihyvä, nautinto, Onnellisuus, onnistumisen ilo, pelko, Suhtautumisen vapaus, suuttumus, Toivo, Uncategorized, vaikeudet, vaikeudet ja vastoinkäymiset, vastoinkäymiset, vääryys, yltiöpositiivisuus

Kiusaaminen, kidutus, kuolema

En pidä sanasta kiusaaminen, koska se antaa liian helpon mahdollisuuden vähätellä ilmiön vakavuutta. Koulukiusaamisen sijaan olisi parempi puhua kouluväkivallasta ja kiusaamisen sijaan muutenkin henkisestä väkivallasta. Sen lievin muotokin, henkinen pahoinpitely, on jo vuodesta 1995 lähtien rinnastettu rikoslaissa fyysiseen pahoinpitelyyn. Rikoslain 21. luvun 5 §:ssä puhutaan teosta, jossa ruumiillista väkivaltaa tekemättä vahingoitetaan toisen terveyttä, aiheutetaan toiselle kipua tai saatetaan toinen tiedottomaan tai muuhun vastaavaan tilaan. Lisäksi tällaisen teon yrittäminenkin on jo rangaistava teko.

Koska sanaa kiusaaminen edelleen käytetään, kutsun ilmiötä nyt sillä nimellä. Kaikenlaisista suurin taloudellisin panostuksia toteutetuista kiusaamisen vastaisista ohjelmista huolimatta emme näe kuin murto-osan asioista emmekä näkemästämmekään osaa tehdä oikeanlaisia johtopäätöksiä. Kuitenkin kiusaamisen kohteeksi joutuminen on eräs yleisimmistä nuorten itsemurhiin johtavista syistä. Samoin ainoa yhteinen tekijä eri maiden kouluampujilla – eli laajennetun itsemurhan tehneillä – on ollut kiusattuna olemisen kokemus.

Lapsuus ja nuoruus ovat erityisen herkkää aikaa muun muassa siksi, että sekä kehossa että tajunnassa tapahtuu nopeassa ajassa varsin suuria muutoksia, jotka ovat erittäin hämmentäviä. Nuori kuvittelee usein olevansa jollain tavalla erilainen kuin muut, joiden samanlaista hämmennystä hän ei voi nähdä ulkoapäin. Itsessä tapahtuvien muutosten hyväksyminen on koetuksella ja nuori pohtii herkästi, hyväksytäänkö häntä enää ”erilaisuutensa” takia toisten joukkoon. Kaikki omat nuoren itsensä kokemat epätäydellisyydet pelottavat, kun nuori ei tiedosta, että me kaikki ihmiset olemme omalla ainutlaatuisella tavallamme epätäydellisiä ja toisaalta taasen aivan erityisen myönteisesti toisista erottuvia ainutlaatuisine ominaisuuksinemme, kykyinemme, taitoinemme jne. Toisin sanoen, jokaisessa on myös jotain erityisen hyvää.

Toisista erottautuminen – oli kyse sitten minkä laatuisesta määrätyn nuorten ryhmän itsellensä asettamasta normista poikkeamisesta tahansa – voi olla kohtalokasta, koska nuori voi joutua toisten silmätikuksi. Epäsuosioon joutuminen johtaa helposti kaveripiirin ulkopuolelle sulkemiseen ja samalla leimaamiseen vapaaksi riistaksi ja ”saaliseläimeksi” kaikenlaiselle kiusaamiselle. Tyttöjen kaverisuosioon liittyvät asemoinnit on kouluväkivallan arkipäiväinen muoto ja fyysinen väkivalta puolestaan yksi keskeisistä keinoista poikien suosion tavoittelussa tai suositun aseman ylläpidossa. Tämän päivän tasa-arvoistuneessa todellisuudessa sukupuolierot tällaiset perinteiset rajat eivät kuitenkaan näy enää selkeinä.

Jos kiusaamisen kohteena oleva nuori katsoo itseensä kohdistuneet teot harmittomaksi kiusoittelusta, joka ei hetkauta häntä suuntaan tai toiseen, asiaan voidaan myös aikuisten toimesta suhtautua harmittomana. Ehkä selkein tunnusmerkki on, kun nuori alkaa itsekin nauraa muiden mukana itsellensä ja nousee sillä tavalla asian yläpuolelle. Mitään ei voi kuitenkaan yleistää ja asia on hyvä tarkistaa. Sudenkuoppia kuitenkin on. Eräs tällainen on liian helppo tyytyminen nuoren vastaukseen: ”Kaikki on hyvin”. Vastaus on myös nuorelle helppo, mutta todellisuus on osoittanut, että nuori saattaa olla jopa suuressa itsemurhavaarassa näin todetessaan. Vastaus osoittaa siinä tapauksessa, että hän on jo luovuttanut. Hänestä tuntuu, että kaikki johtuu hänestä itsestään ja hän häpeää siksi itseään eikä näe enää mitään syytä jatkaa elämäänsä.

Edellä kuvatussa tapauksessa on kiusaaminen muuttunut selkeästi kidutukseksi, joka määritellään Wikipediassa seuraavasti: ”Kidutus on tahallista fyysisen tai henkisen kivun aiheuttamista, jonka tarkoituksena on uhrin rankaiseminen tai pelottelu, haluttujen tietojen tai tunnustuksen kiristäminen tai pelkästään kiduttajan viihdyttäminen. Kidutuksen perimmäinen tavoite on uhrin persoonan tuhoaminen.” Koska kidutuksen seurauksena voi olla uhrin psyykkinen vahingoittuminen eriasteiseksi ja eripituisiksi ajoiksi, psyykkinen sairastuminen tai äärimmillään itsemurha, olisi erittäin tärkeää, että myös nuoret tiedostaisivat toimintansa tämän laatuiset seuraukset mahdollisina ”viattoman läpän” lopputuloksina. Koska vastuuta ei kuitenkaan voida vierittää vanhemmille, koulun henkilökunnalle, muille nuorille tms., vaan tekijä vastaa tällaisista seuraamuksista sekä lain edessä (vrt. rikoslain kohta edellä) että omassatunnossaan, koko persoonassaan ja loppuelämänsä tulevaisuudessa.

Rehtori: ”Etköhän sinä nyt vähän liioittele tätä juttua. On aivan normaalia, että tuon ikäiset nuoret kiusoittelevat toisiaan. Sitä on tapahtunut aina. Se ei ole pahasta, sillä se kasvattaa luonnetta ja opettaa selviytymään.”
Luokanvalvoja: ”Olenko väärässä, kun olen antanut itseni ymmärtää, että tämän koulun periaate on tasa-arvoisuus, eikä koulukiusaamista suvaita sen missään muodossa?”
Rehtori: ”Niin kyllä, totta kai, mutta en ole varma täyttääkö tämä tapaus koulukiusaamisen tunnusmerkit. Mitään fyysistä pahoinpitelyä ei ole tehty, ja jos puuttuisin jokaiseen ivahuutoon mitä käytävillä kuulee, joutuisin erottamaan kaikki oppilaat. Kuten sanoin jo aiemmin, sellainen on täysin normaalia käytöstä yläasteella.”

Ote on Henry Ahon lähiaikoina ilmestyvästä kirjasta Arvet – romaani kiusatuista. Kirjassa kerrotaan samassa koulussa olevan viiden nuoren tarinat. Kirja on kirjoitettu nuorten omasta elämismaailmasta ja kokemistavasta käsin. Voin lämpimästi suositella kirjaa sekä nuorten itsensä että kaikkien aikuisten luettavaksi sekä kouluissa oppitunneillakin käsiteltäväksi. Kirjan takakannesta selviää, että yksi nuorista tekee itsemurhan. ”Pieni piikittely” ei kasvattanutkaan kyseistä nuorta ja tehnyt häntä henkisesti vahvemmaksi. Nuori oppi kyllä tehokkaasti, että elämä ei ole helppoa. (Vanhemmanpuoleisen opettajan kommentteihin viitaten.) Hän oppi asian erittäin tehokkaasti – jopa niin täydellisesti, että hän käsitti, että elämän on liian vaikeaa elettäväksi.

Olisiko kyseinen koulu muuten voinut olla mainitsemaani valtakunnalliseen kiusaamisen vastaiseen ohjelmaan osallistunut koulu. Ennen tapahtunutta tragediaa rehtori voi ylpeänä raportoida arviointituloksena, että kiusaaminen oli vähentynyt koulussa, sitähän ei esiintynyt itse asiassa lainkaan. Vain kaikenlaista sellaista normaalia, joka ei täyttänyt kiusaamisen tunnusmerkkejä. Eihän mitään fyysistä pahoinpitelyäkään ollut tehty.

Kukahan muuten on senkin karhunpalveluksen kouluväkivallan ja yleensäkin väkivallan tiedostamiselle ja tunnistamiselle tehnyt, että hän on keksinyt käsitteen ”fyysinen kiusaaminen”. Sen varjolla voidaankin sivuuttaa kaikki muu ja rajoittua vain fyysisiin tekoihin, joista jää myös erilaisia fyysisiä jälkiä. Vaikka voidaanhan nekin kuitata vahingossa tapahtuneiksi viattoman nahistelun tuloksiksi…

Ehdotan, että jos sanaa kiusaaminen halutaan edelleen käyttää, se rajattaisiin vain tekoihin, joissa ei tehdä ruumiillista väkivaltaa (vrt. myös rikoslaki). Kiusaamista olisi sitten eriasteista riippuen sen vaikutuksista uhrin mielenterveydelle. Jos uhri joutuu (tai pääsee) turvautumaan kouluterveydenhoitajan, koulupsykologin, psykiatrin tms. apuun, kyseessä on jo hyvin vakava teko. Kaikenlainen kiduttamiseen viittaava olisi sitä jo sellaisenaan mahdollisista havaittavista seurauksista riippumatta. Toisen ajaminen itsemurhaan on mielestäni samalla tavalla henkirikos kuin fyysisin keinoinkin tehty henkirikos. Teon suunnitelmallisuudesta, kestosta ja raakuudesta riippuen joko kuolemantuottamus, surma, tappo tai murha.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Ainutlaatuisuus, arviointitulos, Epätäydellisyys, Erilaisuus, fyysinen kiusaaminen, Fyysinen väkivalta, häpeä, Henkinen pahoinpitely, Henkinen väkivalta, henkirikos, Itsemurha, Itsetuhoisuus, ivahuuto, kaverisuosio, kidutus, kipu, kiristäminen, kiusaaminen, kiusoittelu, kouluampuja, koulukiusaaminen, koulun henkilökunta, koulupsykologi, kouluterveydenhoitaja, kouluväkivalta, kuolema, kuolemantuottamus, Laajennettu itsemurha, luokanvalvoja, mielenterveys, murha, nahistelu, Omatunto, pelko, pelottelu, persoonan tuhoaminen, psykiatri, psyykkinen sairastuminen, psyykkinen vahingoittuminen, Psyykkinen väkivalta, rankaiseminen, rehtori, rikoslaki 21 luku, ruumiillinen väkivalta, seuraamukset, sukupuoliero, surma, syyt elää, tappo, tasa-arvo, Uncategorized, Vanhemmat, vastuu, viaton läppä