Hyvinkäänkin joukkomurhan jälkimainingeissa näyttävät taas aselait saavan pääroolin. Miten meidän päättäjämme voivatkin olla niin kädettömiä?! Vai onko kilpailuyhteiskunta jo tehnyt mahdottomaksi kaikki sellaiset toimet, joilla edistettäisiin kaikkien ihmisten henkistä ja eettistä hyvinvointia? Onko kaikki panokset kohdennettu siihen, että kehitetään koulutuksellisia huippuyksiköitä, joissa tuotetaan huippuyksilöitä maamme kansainvälistä kilpailukykyä varmistamaan? Joka tarkoittaa kaikkien muiden syrjäyttämistä tavalla tai toisella…
En pidä ampuma-aseista enkä ole ampumaharrastaja tai metsästyksen harrastaja. En puolusta ampuma-aseita, mutta näen kuitenkin ongelman olevan muualla. Ongelma on siinä, että liian moni voi liian huonosti. Eikä kyse ole jostain pienestä osasta jotain toisia, ”heitä” tai ”noita”, vaan suuresta enemmistöstä meitä! Päättäjät hokevat – ehkä omaatuntoaan rauhoittaakseen, että ”suurin osa ihmisistä voi hyvin, mutta sitten on se pieni joukko moniongelmaisia, jotka voivat entistä huonommin”. Ehkä he itse kuuluvat siihen joukkoon, joka voi edelleen hyvin – tosin kyseenalaistan heidänkin, ainakaan kaikkien henkisen ja eettisen hyvinvoinnin. Mutta yhä suurempi osa sairastuu eli tauti leviää kulkutaudin tavoin. Taudin nimi on kilpailuyhteiskunnan oireyhtymä ja sen oireisiin kuuluu kaiken aikaa paheneva stressi ja uupumus palvoa taloutta kaiken aikaa tehokkaammin ja tuottavammin sekä tuotantopäässä että kuluttajana. Oireisiin kuuluu myös yhä lisääntyvä ilottomuus (ilman keinotekoisia virikkeitä), pinnan kiristyminen äärimmilleen, jatkuvasti kasvavat vaikeudet ihmissuhteissa sekä mieleltä vaivaava tyhjyyden ja toivottomuuden tunne. Tunne siitä, että tässä mielettömyydessä ei ole mitään tolkkua eikä koko omalla elämällä oikein tunnu olevan merkitystä ja koko elämällä yleensäkään mitään ymmärrettävää tarkoitusta. Ja jotkut kehtaavat puuhastella ampuma-aselakien parissa!
Jos kiellettävää etsitään, niin keittiöveitset tuli ehdottomasti kieltää, koska niillä tehdään suurin osa teräaseilla toteutetuista toisten ihmisten vahingoittamisesta. Ja teräaseturmien määrä on sentään moninkertainen ampuma-aseturmiin verrattuina. Tämä oli kuitenkin lähinnä ironiaa eikä missään tapauksessa vakavasti otettavaksi tarkoitettu ehdotus. Vaikkakin USA:ssa on kouluja, joissa ruokaloista on poistettu veitset ja haarukat ja kaikki ruoka tarjotaan valmiiksi kuorittuna ja pilkottuna lusikalla syötäväksi…
Mutta jollei muuta osata tehdä kuin pohtia kansalaisten kontrolloimista, on aselakiakin tärkeämpiä ja kiireellisempiä kohteita. Toisin sanoen vieläkin vakavampia, laajempia ja yleisempiä ongelmia. Aseturvallisuuden sijaan tulisi kaikkein kiireellisimmin panostaa lääketurvallisuuteen. Liitän tähän sellaisenaan Hesarissa 4.6. olleen eläkkeellä olevan psykiatrin ja ylilääkärin Tapani Sipilän mielipidekirjoituksen. Ehkäpä hän uskaltaa puhua, koska ei ole enää virassa ja puheidensa takia vaarassa joutua syrjäytetyksi…
Mielialalääkkeistä voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä
Helsingin Sanomissa oli (31. 5.) hätkähdyttävä kooste otsikolla ”Useilla surmaajilla on mielenterveysongelmia”.
Nuorten masennusta ja paniikkihäiriötä hoidetaan usein sellaisilla mielialalääkkeillä, jotka voivat sivuvaikutuksinaan aiheuttaa varsinkin nuorella potilaalla itsetuhoisuuden, aggressiivisuuden, vastustavan käyttäytymisen ja vihan lisääntymistä.
Kuka hyvänsä voi kirjastossa tai apteekissa lukea Pharmaca Fennicaa, jossa monien mielialalääkkeiden kohdalla tästä mahdollisuudesta varoitetaan.
Toisinaan käy vielä niin, että nuoren psyykkinen pahoinvointi diagnostisoidaan masennukseksi tai paniikkihäiriöksi, vaikka se olisikin jotakin muuta vaikeaa sairautta, esimerkiksi alkavaa skitsofreniaa. Näissä tapauksissa on vielä suurempi vaara siitä, että mielialalääkkeestä on enemmän haittaa kuin hyötyä.
Tänäkin kesänä tuhannet nuoret Suomessa käyttävät mielialalääkkeitä lääkärin määräyksestä. On väistämätöntä, että jotkut heistä saavat vaarallisia sivuvaikutuksia lääkkeistään. Jotkut näistä nuorista voivat olla myös pahasti koulukiusattuja, ja ehkä joku heistä saa ampuma-aseen käyttöönsä. Ehkä sitten taas tapahtuu kauheita.
Lääketurvallisuudesta vastaavien viranomaisten on paneuduttava tähän ongelmaan. Lääkäreiden on oltava entistäkin varovaisempia määrätessään mielialalääkkeitä nuorille.