…oli otsikko HS:n Nyt-liitteessä olevassa jutussa, jonka punaisena lankana on EVA:n johtaja Matti Apusen toivomus siitä, että nuoret aikuiset alkaisivat taas tavoitella rahaa ja valtaa. ”Ura on mahtavaa! Rikastuminen on mahtavaa!” mies – Matti Apunen – valkoisessa kauluspaidassaan viittoilee kädellään ravintolassa järjestetyssä tapahtumassa, jota myös toimittaja Anu Silfverberg on mukana seuraamassa ennen tulevaa haastattelua. ”Sikarikastuminen on sikamahtavaa” toteaa Apunen, kun toinen Downshiftaus-aiheisen väittelyn osallistuja on kertonut, kuinka hän lapsensa kanssa maalasi jätelavalta löytyneen kirjahyllyn ihanuudeksi, joka ei edes maksanut mitään. Apunen heittää vielä pökköä pesään tokaisemalla iänikuisen ja kuluneen vertauskuvan avulla kuinka hän mieluummin viettää laatuaikaa Alfa Romeossa kuin Ladassa. Ilmeisesti tässä vuonna 1907 perustetussa nykyään Alfa Romeo -nimellä tunnetussa automerkissä on siis jotain erityistä ihmisarvoa lisäävää, joka jokaisen sivistyneen ihmisen tulisi ymmärtää. Tältä osin (monen muun tähän rinnastettavan asian ohessa) tunnustaudun täysin sivistymättömäksi ihmiseksi. Jutun mukaan tilaisuuden yleisö kuitenkin nauroi ääneen tälle ”sukkeluudelle”.
Varsinainen haastattelu tehdään myöhemmin baarissa, jossa ehkä on myös niitä, jotka ovat päättäneet tehdä vähemmän töitä ja rahaa, mutta enemmän jotain muuta. Downshiftausta. Johon Apunen sanoo. ”Tarkoituksellista työn määrän vähentämistä tai sen arvon väheksymistä.” Apunen lisää vielä vettä myllyyn kysymällä ”tekevätkö ne downshiftaajat sen henkilökohtaisesta mukavuudesta, vai liittyykö siihen joku maailmankatsomus, että markkinatalous on ’väärin’?” Kysymys on kompa, koska kumpikin näkemys on Apusen mukaan väärä: ”Jos ne sanovat, että markkinatalous on väärin, haluan tietää, mikä on vaihtoehto. Jos syy on henkilökohtainen mukavuus, se on hemmotellun lapsen käytöstä, ja sanon, että menkää takaisin töihin.” Mielenkiintoisia kysymyksiä, jotka ansaitsevat paljon enemmän ja syvällisempää pohdintaa kuin Apunen vaikuttaa olevan valmis niihin uhraamaan omassa suoraviivaiselta vaikuttavassa ajattelussaan. Hän toteaakin oman logiikkansa yksinkertaiseksi perustaksi oivalluksensa vuodelta 1993, jonka mukaan ”jotta olisi jotain jaettavaa, pitää ensin tuottaa jotain, mistä jakaa”.
Täysin vastaansanomatonta onkin, että mitään materiaalista ei voida jakaa, mitä ei olisi ensin tuotettu. Kokonaan toinen asia on, voidaanko kuitenkin luoda jotain, josta on saman tien jaettavaa kaikille muillekin. Voidaanko luoda sellaista hyvinvointia ja kokemusta hyvästä elämästä, mikä ei perustu markkinatalouden tuotoksiin, vaan jonkinlaiseen muuhun hyvän luomiseen sekä omaksi että yleiseksi eli kaikkien yhteiseksi hyväksi? Onko jotain muutakin ja ehkä paljon arvokkaampaa kuin raha ja valta? Ainakaan minun ei tarvitse kahta kertaa kysyä itseltäni päätyäkseni yksiselitteiseen vastaukseen ”on”. Ja päätyäkseni myös siihen, että tämän ymmärtäminen voi ja sen myös pitää olla kaiken tulevan kehityksen arvoperustana, jotta mahdollisimman monet ihmiset voivat elää sellaista elämää, jota voidaan kutsua hyväksi ja onnellisuuden kokemusta luovaksi.
Vastaus Apuselle voisi olla kysymys: Miten paljon lisää kaikenlaista sellaista pitää tuottaa, mihin ihmisellä ei ole minkäänlaista luontaista tarvetta? Miten vähällä voisimme tulla toimeen, jotta siitä, mihin maailmamme luonnonvarat riittävät, riittäisi jaettavaa mahdollisimman monille, vaikkei edes nykyisinkään enää kaikille? Miten paljon ja miten pitkälle voisimme downshiftata omassa elämässämme muun ihmiskunnan hyväksi? Onko suomalaisen kansallisen kilpailukyvyn eteen ponnistelevien huippuyksilöiden tuottaminen vastaus näihin vastuulliseen ihmisyyteen liittyviin kysymyksiin?
Edelleen voidaan kysyä, mitä on työn arvo, jota Apunen väittää downshiftaajien väheksyvän. Mistä muodostuu työn arvo? Sen tekemiseen liittyvästä kokemuksesta, että tekee jotain, joka luo merkitystä muiden ihmisten elämään? Sillä tavalla tekemisestä, joka aikaansaa hyvän olon kokemusta muille? Vai mahdollisimman paljon samanlaisen tuottamisesta mahdollisimman lyhyessä ajassa mahdollisimman pienin kustannuksin? Minun mielestäni työllä on oltava arvoa sekä sen tekijälle että sille, jota varten työtä tehdään. Onko työn laatu sittenkin suurempi ja kestävämpi arvo kuin työn määrä? Olisiko tämän oivaltaminen voinut pelastaa jopa Nokian nykyiseltä uppoamiselta? Viimeksi mainitulla ihmetykselläni en kuitenkaan missään tapauksessa yritä olla jotenkin paremmin tietävä liittyen siihen jälkiviisastelijoiden sankkaan joukkoon, joka tuomitsee kaikki silloiset päätöksentekijät ihmisinä jotenkin täysin kelvottomiksi ja yleisen halveksunnan kohteeksi. Mutta kaiketi voisimme jotain syvällisen pohdinnan kautta oppia myös viimeaikaisessa taloushistoriassamme merkityksellisestä ”case Nokiastakin”.
Heitänpä vielä lopuksi kommenttini Apusen esittämälle vaatimukselle esittää vaihtoehtoja hänen kuvittelemalle väittämälle siitä, että markkinatalous olisi downshiftaajien mielestä ”väärin”. Väärin ja oikein lienevät jonkinlaisia kovin abstrakteja äärilaitoja. Niiden välissä on lukematon määrä erilaisia totuuksia, realistisia vaihtoehtoja. ”Markkinatalouttakin” – tai miksi tiettyjä talouteen liittyvää hyvin yksinkertaiseen ymmärrykseen perustuvaa lainalaisuutta jakokelpoisessta yhteisestä tuotantoprosessista kunakin aikana kutsutaankin – voidaan elää monella eri tavalla. Mielikuva jossain paikassa järjestettävistä markkinoista, joilla jokainen yrittää vedota siellä kuljeskeleviin kansalaisiin omalla ainutlaatuisella kiinnostusta herättävällä tavallaan, on kiehtova. Markkina-sanalla on siten myös vahva historiallinen arvolataus.
timopurjoatnfg 