Aihearkisto: kulutusyhteiskunta

Miksi suurin osa ihmisistä voi huonommin kuin koskaan?

Ärsyynnyn jatkuvasti hokemasta ”Vaikka pienellä osalla nuorista menee huonommin kuin ennen, suurin osa voi paremmin kuin koskaan”. Miksi tätä toistetaan jatkuvasti erityisesti viranomaisten puheissa? Onko kyse pyrkimyksestä vähätellä nykyisestä elämänmenosta kärsivien ihmisten jatkuvasti kasvavaa määrää ja samalla luoda perusteeton perustelu sille, että sosiaali- ja terveyspalveluja voidaan hyvällä syyllä supistaa kaavaillulla tavalla? Niin varmaankin.

Totuus on, että ”vaikka pienellä osalla suomalaisia menee paremmin kuin ennen, suurin osa voi huonommin kuin koskaan”. Mistä tämä johtuu ja mitä asialle voitaisiin tehdä varsinkin, kun tiedetään, että erilaisten julkisten palvelujen lisääminen on mahdotonta?

Yhteiskunta, jossa elämme herättää, asettaa jäsenilleen epäinhimillisiä vaatimuksia. Olemassaolon raameina ovat taloudellinen kasvu, siihen liittyvä kansainvälinen kilpailukyky ja yhteiskunnan jäsenten arvottaminen sen mukaan, miten hyödyllisiä he ovat kuluttajina ja tuottajina. On luonnollista ja tervettä, että tämä herättää ahdistusta varsinkin kaikilla niillä, joiden arvomaailmaan taloudellinen kasvu ja kulutus eivät kuulu ja jotka tahtovat olla jotain muutakin kuin kilpailukykyisiä tuotteiden ja palvelujen tuottajia.

Viktor Frankl ryhtyi puhua toisen maailmansodan jälkeisen ajan, jota edelleen elämme, joukkoneurooseista eli kaiken aikaa ihmisten keskuuteen yhä laajemmin leviävistä ahdistuneisuushäiriöistä ja niiden seurauksista. Hän kuvaili ilmiötä eksistentiaalisena ahdistuksena ja sen seurausta eksistentiaaliseksi tyhjiöksi. Siis ahdistuksena omasta olemassaolosta ja kokemusta sen tyhjyydestä. Tätä tyhjyyttä hän kuvaili myös arvottomuuden ja tarkoituksettomuuden tunteena. Tämä on terve seuraus sairaasta tilanteesta, terve reaktio sairaassa yhteiskunnassa. Tätä voisi kutsua vaikka kasvu-, kilpailu- ja kulutusyhteiskunnan oireyhtymäksi.

Koska kyse ei ole sairaudesta, emme siis tarvitsekaan lisää mielenterveys- tai muita vastaavia palveluja. Emme me maailman tilasta kärsivät ole mielisairaita, vaan poikkeuksellisen terveistä, nykyistä arvokkaampaa ja parempaa maailmaa toivovia ja sitä kohti pyrkiviä yksilöitä. Opettaessani Viktor Frankl’n ajattelua jatkuvasti kasvaville opiskelijamäärille (ks. http://www.logoteoria.net), olen ilokseni huomannut, miten vakavasti ihmiset asennoituvat kaikkeen siihen tietoon, jota yritän heille välittää. Tietoon selviytymiskeinoista tässä tulevaisuuden uskoa ja toivoa kaiken aikaa koettelevassa maailmassa. Maailmassa, jossa todellisena uhkana on, että jatkuvasti pienenevällä osalla suomalaisia menee paremmin kuin ennen.

Kyse on henkisestä hyvinvoinnista ja sen edistämisestä etsimällä elämäänsä arvokkaita sisältöjä sekä mahdollisuuksia kokea itsensä arvokkaaksi ja merkitykselliseksi ihmisyksilöksi kaikesta siitä armottomasta, mielivaltaisesta ja mielettömästä kohtelusta huolimatta, josta joudumme kärsimään. Kyse on myös oikeudesta kokea itsensä arvokkaaksi ja elämänsä kokonaisvaltaisesti hyväksi – kaikesta huolimatta. Tehokkain tie päästä tähän on toimia vastuullisesti maailmassa, jolla Viktor Frankl tarkoittaa asennoitumista ja toimintaa, jossa tähtäimenä on kaikkien yhteinen hyvä. Yleinen hyvä, kaikkien henkinen ja eettinen hyvinvointi, joka seuraa siitä, että ajattelemme myös ja ensisijaisestikin kaikkia muita kuin itseämme tehdessämme erilaisia valintoja, päätöksiä ja ratkaisuja elämässämme.

Tämä oppimisessa ja omaksumisessa on kyse elämänpituisesta matkasta. Omaksi tehtäväkseni olen ottanut toisten matkaoppaana tai tai paremminkin matkaan saattajana toimimisen erilaisten kirjojeni ja koulutusteni sekä myös käytännön logoterapeuttina toimimisen kautta. Olla mukana edistämästä sellaisen henkisen ja eettisen kulttuurin syntymistä, jossa kaikkien on hyvä olla. Jokainen meistä voi kantaa kortensa kekoon ja automaattisena sivuvaikutuksena onnellistaa myös omaa elämäänsä ja kokemustaan sen mielekkyydestä ja tarkoituksellisuudesta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): ahdistuneisuus, ahdistus, armottomuus, arvokas elämä, arvokas ja hyvä, arvokas ja merkityksellinen, arvomaailma, arvoton, arvottomuus, eettinen hyvinvointi, eettinen kulttuuri, Eettinen toiminta, eettisesti hyvä, Eettisyys, eksistentiaalinen ahdistus, eksistentiaalinen tyhjiö, Elämän tarkoituksellisuus, epäinhimillinen, epäinhimillisyys, henkinen hyvinvointi, henkinen ja eettinen, henkinen kasvu, henkinen kulttuuri, Hyvä elämä, kansainvälinen kilpailukyky, kärsimyksen aiheuttaminen, Kärsimys, Kilpailu, kilpailukyky, kilpailuyhteiskunnan oireyhtymä, kilpailuyhteiskunta, kuluttaja, kulutus, kulutusyhteiskunta, logoteoria, logoterapia, Merkityksellinen, merkityksellisyys, Merkityksettömyys, mielenterveyden häiriöt, mielenterveys, mielenterveysongelma, mielenterveyspalvelut, mielettömyys, mielisairas, mielivalta, onnellinen elämä, Onnellisuus, taloudellinen hyvinvointi, Taloudellinen kasvu, Tarkoituksellisuus, tarkoituksettomuuden tunne, Tarkoituksettomuus, vastuu maailmasta, vastuullisuus, Yhteinen hyvä, yhteisen hyvän edistäminen, yleinen hyvä, yleisesti arvokas

Ostopäätökset ratkaisevat ihmiskunnan onnellisuuden

Lainasin otsikon Helsingin Sanomista. Eilisestäkö? Ei vaan 50 vuotta vanhasta numerosta 28.6.1964. Jutussa todettiin mm. seuraavaa:

Ostanko vai enkö osta – siinä kysymys, joka ratkaisee huomispäivän ihmiskunnan onnellisuuden. Onko minun liityttävä mukaan ostajien väliseen kilpailuun vai pysyttävä siitä erillään, onko minun pysyttävä Virtasten tasolla vai ei?
Tunnettu englantilainen sosiologi tri Michael Young puhui äskettäin Oslon yliopistossa kansainvälisen kuluttajainyhdistyksen kolmipäiväisen kokouksen viimeisessä istunnossa tästä aiheesta johdattaen kuulijansa siihen lopputulokseen, että huomispäivän ihmisen kannalta on ratkaisevaa arvioida uudelleen nykyajan tunnustettu näkökohta, jonka mukaan aineellinen elintaso ja elämän yleinen laatu ovat toisiinsa rinnastettavia.
– – –
Kuluttajan on kysyttävä itseltään onko hän onnellinen pyrkiessään saamaan samoja tavaroita kuin suurempituloinen naapurinsa.

Mihin olemme tulleet? Tämän päivän yhteiskuntamme keskeiset arvostuksen kohteet ovat kasvu, kilpailu ja kulutus. Hyvinvointi-käsitteen sisältö ymmärretään yksinomaan taloudellisesta näkövinkkelistä. Hoetaan kuorossa: ”Suurin osa nuoristamme voi paremmin kuin koskaan ja sitten on se pieni vähemmistö, ”vain” noin 20 %, joka voi huonosti.” Jos oltaisiin rehellisiä, myönnettäisiin, että tässä kilpailua ja kulutusta kaiken päämääränä ihannoivassa yhteiskunnassamme ehkä noin 20 % nuorista voi edelleen jossain määrin hyvin ja 80 % nuorista voi enemmän tai vähemmän huonommin kuin he voisivat voida ja kuin heillä olisi ihmisarvonsa perusteella oikeis voida. Totuus onkin, että suuri enemmistö, me kaikki ”tavikset” ja lisäksi meitä vielä huonommassa asemassa asemassa olevat, kärsimme kaikki enemmän ”kuin lääkäri määrää” eli enemmän kuin monen psyykkinen ja henkinen terveys kestää.

Onko meillä mielenterveysongelma? On ja ei. Yhteiskunta, siis ne yksittäiset ihmiset, joille olemme uskoneet päätäntävallan meitä kaikkia koskevista asioista, aiheuttaa meille kohtuuttoman kovia vaikeuksia ja vastoinkäymisiä kestettäväksi. Ei siis ihme, jos jopa enemmistöllä nuorista on nk. mielenterveysongelmia.
Huvittavaa muuten, että samanaikaisesti, kun hoetaan, että suurin osa nuorista voi paremmin kuin koskaan, voivoitellaan, että jopa yli puolella nuorista on mielenterveysongelmia…

Nuorten mielenterveysongelmat tuntuvat olevan jo lähes kansantauti, pohtii tutkimusprofessori Mauri Marttunen. Suunnilleen 50–60 prosenttia 21-vuotiaista on siihenastisen elämänsä aikana kärsinyt mielenterveysongelmista.

Missä on se totuudenpuhuja, H.C.Anderssenin Keisarin uudet vaatteet -sadun viaton lapsi, joka paljastaa: ”Mutta eihän hänellä ole vaatteita ensinkään!” Meitä on vedetty nenästä, meille on esitetty jotain satua ja me olemme huutaneet kuorossa (Anderssenin satua mukaillen): ”Herranen aika, kuinka koreat yhteiskuntamme uudet aatteet ovat! Kylläpä tuo kilpailu- ja kulutuspäämäärä on ihana…; Ikinä ennen ei yhteiskuntamme hyvinvointia oltu näin ihasteltu; Ei kukaan tahtonut ilmaista ettei nähnyt mitään, sillä silloinhan olisi huomattu hänen olevan typerä ja kelvoton…”

Michael Young on muuten tutustumisen arvoinen sosiaalinen edelleenkävijä, tiennäyttäjä ja paremman tulevaisuuden rakentaja, johon voi tutustua Wikipediassa http://en.wikipedia.org/wiki/Michael_Young,_Baron_Young_of_Dartington
tai hänen mukaansa nimetyn säätiön sivuilla http://youngfoundation.org/about-us/history/. Young loi meritokratia-käsitteen, ks. http://fi.wikipedia.org/wiki/Meritokratia: ”Termi on peräisin Michael Youngin vuonna 1958 julkaistusta romaanista Meritokratian nousu 1870-2033, joka on poliittisesti meritokratiaa vastustavassa tarkoituksessa kirjoitettu, sen huonoja puolia korostava dystopistinen tulevaisuudenkuvaus yhteiskunnasta, jossa yksilön yhteiskunnallinen asema määritellään älykkyysosamäärän ja vaivannäön (ts. ansioiden eli meriittien) summana. Teoksessa meritokraattinen järjestelmä johtaa lopulta vallankumoukseen, jossa massat syöksevät kansalaisten tuntemuksista vieraantuneen eliitin vallasta.”

Meritokratiassa valta (lue: taloudellinen hyvinvointi) jaetaan siis suoritusten, pätevyyden ja kykyjen perusteella. Toisin sanoen henkilökohtaisen kilpailukyvyn, taistelussa muita vastaan saavutettujen tyrmäysten ja murskausten perusteella. Aggressiivisin ja armottomimmin muita kohteleva voittakoon ja heikot – henkisestä hyvinvoinnistaan välittävät ja sitä puolustamaan pyrkivät – sortukoon elontiellä. Yhteiskunnan kilpailukyky naapurimaihin verrattuna on pääasia ja yksittäisten kansalaisten eli todellisten elävien ihmisten ”pään asiat”, psyykkinen ja henkinen hyvinvointi, ovat toisarvoisia.

Mikä tai kuka on yhteiskunta? Olemmeko unohtaneet, että se on vain abstrakti käsite eikä todellisuudessa mikään tai ketään. Ainoa todellinen olemassaoleva olet sinä ja minä, me yksittäiset ihmiset, jotka satumme elämään yhdessä jossain tietyssä paikassa, jossain maassa ja valtiossa. Millä tai kellä on oikeus päättää henkisestä hyvinvoinnistamme? Mikä tai kuka voi tehdä jotain nykytilanteen muuttamiseksi, asioiden parantamiseksi inhimillisemmäksi? Kenellä on vastuu, vapaus ja myös loppuviimeksi valta muutoksen käynnistämiseen?

Jätä kommentti

Kategoria(t): aatteet, aggressiivisuus, aineellinen elintaso, armottomuus, Arvot, elintaso, henkinen hyvinvointi, Hyvinvointi, Hyvinvointivaltio, hyvinvointiyhteiskunta, ihanteet, Ihmisarvo, inhimillinen yhteiskunta, Inhimillisyys, kasvu, Kilpailu, kilpailukyky, kilpailuyhteiskunta, kuluttaja, kulutus, kulutusyhteiskunta, Meritokratia, mielenterveysongelma, nuorten mielenterveysongelmat, Onnellisuus, psyykkinen hyvinvointi, taloudellinen hyvinvointi, valta, Vapaus, vastuu

Uskonnollinen etiikka

Elämme itsekeskeisyyden aikaa. Suuri(n?) osa ihmisistä ajattelee ja tavoittelee vain omaa etuaan. Toisin sanoen ihmiset tahtovat kaikkea mahdollista hyvää, mutta vain itselleen ja välittämättä lainkaan, onko se samalla joltain toiselta pois.

On syytä tähdentää, että kyse ei ole yksilöllisyydestä, vaan silkasta ahneudesta ja itsekkyydestä. Yksilöllistyminen on keskeinen lapsuuden kehitystehtävä. Vain sitä kautta, että lapsesta on kehittynyt vanhemmistaan eriytynyt yksilö, voi hänestä tulla persoona. Se on puolestaan edellytys sille, että hänelle voi kehkeytyä eettinen persoonallisuus, joka pystyy arvioimaan tekojensa hyvyyttä ja huonoutta (tai pahuutta) sekä ohjaamaan itseään tietoisesti suuntautumaan kohti arvokasta ja hyvää sekä toisten ihmisten kannalta oikeaa. Palaan tähän aiheeseen joskus tuonnempana (näitä asioita olen käsitellyt myös väitöskirjassani vuodelta 2010). Selvää kuitenkin on, että tarvitaan sellaista kasvatusta, joka kehittää lasten ja nuorten eettistä kyvykkyyttä ja saa heidät pohtimaan itsekeskeisyyden oikeutusta osana vastuullista ihmisyyttä.

Koulujen uskonnon, elämänkatsomustiedon ja filosofian opetuksen yhtenä päätehtävänä on edistää kaikissa maailman uskonnoissa ja eettisissä opeissa esiintyvän nk. ”kultaisen säännön” käyttöä kaiken aikaa globalisoituvassa maailmassa. Professori Hans Küng toteaa kirjassaan Global Resposibility, että maailmallamme ei ole eloonjäämisen mahdollisuutta ilman maailmanlaajuista etiikkaa, maailmaneetosta, jonka hyväksyvät niin uskonnolliset kuin ei-uskonnollisetkin ihmiset. Kultainen sääntö ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille” tai ”Älä tee toisille sellaista, mitä et tahdo tehtävän itsellesi” esiintyy hieman eri muodoissa lähes kaikissa uskonnoissa ja filosofisissa ajatussuunnissa. Se muodostaa eräänlaisen pienimmän yhteisen nimittäjän, johon sekä eri uskontojen edustajat että uskonnottomat voivat sitoutua.

Kultainen sääntö on luonnollisesti vain ydin, jonka aito ymmärtäminen ja omaksuminen edellyttävät paljon muuta. ”Luuytimen” ympärille tarvitaan koko ”luuranko” ja sen ympärille myös ”lihaa” pitämään sitä koossa. Kouluihin tarvitaan siis kokonaisvaltaista, holistista arvotajuntaa kehittävää kasvatusta. Tämän lisäämistä luvattiin myös nykyisen hallituksen ohjelmassa. Näyttää siltä, että opetussuunnitelmaa koskevat tuoreet päätökset tähtäävät vain oppilaiden sosiaalistamiseen yhteiskunnan rattaiksi Suomen kansainvälistä kilpailukykyä edistävään koneistoon. Siis osallistujiksi siihen toisiaan vastaan kilpailuun ja pudotuspeliin ulkoisesta menestyksestä, jossa vain harvat voivat voittaa. Eivätkä hekään kuin häviä, kun ajatellaan heidän sisällään kalvavaa pahoinvointia sekä arvokatoa ja tyhjyyttä.

Koulujen uskonnonopetusta vähennettiin, joka tarkoittanee vastaavasti myös elämänkatsomustiedon opetuksen supistamista. Filosofiaa tai etiikkaa ei kouluissa juurikaan ole edes opetettu kuin lyhyinä tietoiskumaisina kursseina. Ihmisen arvot kehittyvät vain hitaan tajunnallisen prosessin kautta, jossa uusien asioiden syvällinen ymmärtäminen edellyttää paljon ”ahaa-elämyksiä” ja oivalluksia. Ja tarvitaan ennen kaikkea aikaa niiden omaehtoiseen syntymiseen lapsen tai nuoren tajunnassa. Hyvä esimerkki siitä, mitä tällainen opetus voisi pitää sisällään – kutsuttiin sitä sitten uskonnoksi, elämänkatsomustiedoksi, arvokasvatukseksi tai etiikaksi – on Rauhankasvatusinstituutin Maailmankoulu-projektin sivuilla http://www.maailmankoulu.fi/node/57. Asialistan ei luulisi herättävän kenessäkään mitään muita tunteita kuin korkeintaan ihastusta ja innostusta.

Ei voi muuta sanoa kuin, että maailma ei muutu tulevaisuudessa kenellekään ainakaan paremmaksi paikaksi elää tällaisten ajattelemattomien ja vastuuttomien päätösten kautta. Kaikenlaista löysää puhetta yhteisöllisyyden, yhteisvastuun yms. edistämisestä kuulee päättäjien suusta aina kun jotain suuria tragedioita tapahtuu. Kun on käytännön tekojen aika, tehdään täysin päinvastaisia päätöksiä. Eläköön siis itsekeskeisyys sekä kilpailu- ja kulutusyhteiskunnan arvottomat ja epäeettiset ihanteet!

1 kommentti

Kategoria(t): Ahneus, arvokas ja hyvä, Arvokasvatus, arvokato, arvotajunta, arvottomuus, Eettinen kyvykkyys, eettinen oppi, elämänkatsomustieto, Epäeettisyys, Etiikka, Filosofia, globalisoituva maailma, Hyvyys, itsekeskeisyys, Itsekkyys, Kasvatus, Kilpailu, kilpailukyky, kilpailuyhteiskunta, kultainen sääntö, kulutusyhteiskunta, lapsuuden kehitystehtävä, oikea, oma etu, Pahuus, Persoona, persoonallisuus, pudotuspeli, sisäinen pahoinvointi, sosiaalistaminen, suuri tragedia, tyhjyyden tunne, ulkoinen menestys, uskonnonopetus, uskonto, Vastuullinen ihmisyys, Yhteisöllisyys, Yhteisvastuu, yksilöllistyminen, yksilöllisyys