Aihearkisto: kulutus

Miksi suurin osa ihmisistä voi huonommin kuin koskaan?

Ärsyynnyn jatkuvasti hokemasta ”Vaikka pienellä osalla nuorista menee huonommin kuin ennen, suurin osa voi paremmin kuin koskaan”. Miksi tätä toistetaan jatkuvasti erityisesti viranomaisten puheissa? Onko kyse pyrkimyksestä vähätellä nykyisestä elämänmenosta kärsivien ihmisten jatkuvasti kasvavaa määrää ja samalla luoda perusteeton perustelu sille, että sosiaali- ja terveyspalveluja voidaan hyvällä syyllä supistaa kaavaillulla tavalla? Niin varmaankin.

Totuus on, että ”vaikka pienellä osalla suomalaisia menee paremmin kuin ennen, suurin osa voi huonommin kuin koskaan”. Mistä tämä johtuu ja mitä asialle voitaisiin tehdä varsinkin, kun tiedetään, että erilaisten julkisten palvelujen lisääminen on mahdotonta?

Yhteiskunta, jossa elämme herättää, asettaa jäsenilleen epäinhimillisiä vaatimuksia. Olemassaolon raameina ovat taloudellinen kasvu, siihen liittyvä kansainvälinen kilpailukyky ja yhteiskunnan jäsenten arvottaminen sen mukaan, miten hyödyllisiä he ovat kuluttajina ja tuottajina. On luonnollista ja tervettä, että tämä herättää ahdistusta varsinkin kaikilla niillä, joiden arvomaailmaan taloudellinen kasvu ja kulutus eivät kuulu ja jotka tahtovat olla jotain muutakin kuin kilpailukykyisiä tuotteiden ja palvelujen tuottajia.

Viktor Frankl ryhtyi puhua toisen maailmansodan jälkeisen ajan, jota edelleen elämme, joukkoneurooseista eli kaiken aikaa ihmisten keskuuteen yhä laajemmin leviävistä ahdistuneisuushäiriöistä ja niiden seurauksista. Hän kuvaili ilmiötä eksistentiaalisena ahdistuksena ja sen seurausta eksistentiaaliseksi tyhjiöksi. Siis ahdistuksena omasta olemassaolosta ja kokemusta sen tyhjyydestä. Tätä tyhjyyttä hän kuvaili myös arvottomuuden ja tarkoituksettomuuden tunteena. Tämä on terve seuraus sairaasta tilanteesta, terve reaktio sairaassa yhteiskunnassa. Tätä voisi kutsua vaikka kasvu-, kilpailu- ja kulutusyhteiskunnan oireyhtymäksi.

Koska kyse ei ole sairaudesta, emme siis tarvitsekaan lisää mielenterveys- tai muita vastaavia palveluja. Emme me maailman tilasta kärsivät ole mielisairaita, vaan poikkeuksellisen terveistä, nykyistä arvokkaampaa ja parempaa maailmaa toivovia ja sitä kohti pyrkiviä yksilöitä. Opettaessani Viktor Frankl’n ajattelua jatkuvasti kasvaville opiskelijamäärille (ks. http://www.logoteoria.net), olen ilokseni huomannut, miten vakavasti ihmiset asennoituvat kaikkeen siihen tietoon, jota yritän heille välittää. Tietoon selviytymiskeinoista tässä tulevaisuuden uskoa ja toivoa kaiken aikaa koettelevassa maailmassa. Maailmassa, jossa todellisena uhkana on, että jatkuvasti pienenevällä osalla suomalaisia menee paremmin kuin ennen.

Kyse on henkisestä hyvinvoinnista ja sen edistämisestä etsimällä elämäänsä arvokkaita sisältöjä sekä mahdollisuuksia kokea itsensä arvokkaaksi ja merkitykselliseksi ihmisyksilöksi kaikesta siitä armottomasta, mielivaltaisesta ja mielettömästä kohtelusta huolimatta, josta joudumme kärsimään. Kyse on myös oikeudesta kokea itsensä arvokkaaksi ja elämänsä kokonaisvaltaisesti hyväksi – kaikesta huolimatta. Tehokkain tie päästä tähän on toimia vastuullisesti maailmassa, jolla Viktor Frankl tarkoittaa asennoitumista ja toimintaa, jossa tähtäimenä on kaikkien yhteinen hyvä. Yleinen hyvä, kaikkien henkinen ja eettinen hyvinvointi, joka seuraa siitä, että ajattelemme myös ja ensisijaisestikin kaikkia muita kuin itseämme tehdessämme erilaisia valintoja, päätöksiä ja ratkaisuja elämässämme.

Tämä oppimisessa ja omaksumisessa on kyse elämänpituisesta matkasta. Omaksi tehtäväkseni olen ottanut toisten matkaoppaana tai tai paremminkin matkaan saattajana toimimisen erilaisten kirjojeni ja koulutusteni sekä myös käytännön logoterapeuttina toimimisen kautta. Olla mukana edistämästä sellaisen henkisen ja eettisen kulttuurin syntymistä, jossa kaikkien on hyvä olla. Jokainen meistä voi kantaa kortensa kekoon ja automaattisena sivuvaikutuksena onnellistaa myös omaa elämäänsä ja kokemustaan sen mielekkyydestä ja tarkoituksellisuudesta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): ahdistuneisuus, ahdistus, armottomuus, arvokas elämä, arvokas ja hyvä, arvokas ja merkityksellinen, arvomaailma, arvoton, arvottomuus, eettinen hyvinvointi, eettinen kulttuuri, Eettinen toiminta, eettisesti hyvä, Eettisyys, eksistentiaalinen ahdistus, eksistentiaalinen tyhjiö, Elämän tarkoituksellisuus, epäinhimillinen, epäinhimillisyys, henkinen hyvinvointi, henkinen ja eettinen, henkinen kasvu, henkinen kulttuuri, Hyvä elämä, kansainvälinen kilpailukyky, kärsimyksen aiheuttaminen, Kärsimys, Kilpailu, kilpailukyky, kilpailuyhteiskunnan oireyhtymä, kilpailuyhteiskunta, kuluttaja, kulutus, kulutusyhteiskunta, logoteoria, logoterapia, Merkityksellinen, merkityksellisyys, Merkityksettömyys, mielenterveyden häiriöt, mielenterveys, mielenterveysongelma, mielenterveyspalvelut, mielettömyys, mielisairas, mielivalta, onnellinen elämä, Onnellisuus, taloudellinen hyvinvointi, Taloudellinen kasvu, Tarkoituksellisuus, tarkoituksettomuuden tunne, Tarkoituksettomuus, vastuu maailmasta, vastuullisuus, Yhteinen hyvä, yhteisen hyvän edistäminen, yleinen hyvä, yleisesti arvokas

Ostopäätökset ratkaisevat ihmiskunnan onnellisuuden

Lainasin otsikon Helsingin Sanomista. Eilisestäkö? Ei vaan 50 vuotta vanhasta numerosta 28.6.1964. Jutussa todettiin mm. seuraavaa:

Ostanko vai enkö osta – siinä kysymys, joka ratkaisee huomispäivän ihmiskunnan onnellisuuden. Onko minun liityttävä mukaan ostajien väliseen kilpailuun vai pysyttävä siitä erillään, onko minun pysyttävä Virtasten tasolla vai ei?
Tunnettu englantilainen sosiologi tri Michael Young puhui äskettäin Oslon yliopistossa kansainvälisen kuluttajainyhdistyksen kolmipäiväisen kokouksen viimeisessä istunnossa tästä aiheesta johdattaen kuulijansa siihen lopputulokseen, että huomispäivän ihmisen kannalta on ratkaisevaa arvioida uudelleen nykyajan tunnustettu näkökohta, jonka mukaan aineellinen elintaso ja elämän yleinen laatu ovat toisiinsa rinnastettavia.
– – –
Kuluttajan on kysyttävä itseltään onko hän onnellinen pyrkiessään saamaan samoja tavaroita kuin suurempituloinen naapurinsa.

Mihin olemme tulleet? Tämän päivän yhteiskuntamme keskeiset arvostuksen kohteet ovat kasvu, kilpailu ja kulutus. Hyvinvointi-käsitteen sisältö ymmärretään yksinomaan taloudellisesta näkövinkkelistä. Hoetaan kuorossa: ”Suurin osa nuoristamme voi paremmin kuin koskaan ja sitten on se pieni vähemmistö, ”vain” noin 20 %, joka voi huonosti.” Jos oltaisiin rehellisiä, myönnettäisiin, että tässä kilpailua ja kulutusta kaiken päämääränä ihannoivassa yhteiskunnassamme ehkä noin 20 % nuorista voi edelleen jossain määrin hyvin ja 80 % nuorista voi enemmän tai vähemmän huonommin kuin he voisivat voida ja kuin heillä olisi ihmisarvonsa perusteella oikeis voida. Totuus onkin, että suuri enemmistö, me kaikki ”tavikset” ja lisäksi meitä vielä huonommassa asemassa asemassa olevat, kärsimme kaikki enemmän ”kuin lääkäri määrää” eli enemmän kuin monen psyykkinen ja henkinen terveys kestää.

Onko meillä mielenterveysongelma? On ja ei. Yhteiskunta, siis ne yksittäiset ihmiset, joille olemme uskoneet päätäntävallan meitä kaikkia koskevista asioista, aiheuttaa meille kohtuuttoman kovia vaikeuksia ja vastoinkäymisiä kestettäväksi. Ei siis ihme, jos jopa enemmistöllä nuorista on nk. mielenterveysongelmia.
Huvittavaa muuten, että samanaikaisesti, kun hoetaan, että suurin osa nuorista voi paremmin kuin koskaan, voivoitellaan, että jopa yli puolella nuorista on mielenterveysongelmia…

Nuorten mielenterveysongelmat tuntuvat olevan jo lähes kansantauti, pohtii tutkimusprofessori Mauri Marttunen. Suunnilleen 50–60 prosenttia 21-vuotiaista on siihenastisen elämänsä aikana kärsinyt mielenterveysongelmista.

Missä on se totuudenpuhuja, H.C.Anderssenin Keisarin uudet vaatteet -sadun viaton lapsi, joka paljastaa: ”Mutta eihän hänellä ole vaatteita ensinkään!” Meitä on vedetty nenästä, meille on esitetty jotain satua ja me olemme huutaneet kuorossa (Anderssenin satua mukaillen): ”Herranen aika, kuinka koreat yhteiskuntamme uudet aatteet ovat! Kylläpä tuo kilpailu- ja kulutuspäämäärä on ihana…; Ikinä ennen ei yhteiskuntamme hyvinvointia oltu näin ihasteltu; Ei kukaan tahtonut ilmaista ettei nähnyt mitään, sillä silloinhan olisi huomattu hänen olevan typerä ja kelvoton…”

Michael Young on muuten tutustumisen arvoinen sosiaalinen edelleenkävijä, tiennäyttäjä ja paremman tulevaisuuden rakentaja, johon voi tutustua Wikipediassa http://en.wikipedia.org/wiki/Michael_Young,_Baron_Young_of_Dartington
tai hänen mukaansa nimetyn säätiön sivuilla http://youngfoundation.org/about-us/history/. Young loi meritokratia-käsitteen, ks. http://fi.wikipedia.org/wiki/Meritokratia: ”Termi on peräisin Michael Youngin vuonna 1958 julkaistusta romaanista Meritokratian nousu 1870-2033, joka on poliittisesti meritokratiaa vastustavassa tarkoituksessa kirjoitettu, sen huonoja puolia korostava dystopistinen tulevaisuudenkuvaus yhteiskunnasta, jossa yksilön yhteiskunnallinen asema määritellään älykkyysosamäärän ja vaivannäön (ts. ansioiden eli meriittien) summana. Teoksessa meritokraattinen järjestelmä johtaa lopulta vallankumoukseen, jossa massat syöksevät kansalaisten tuntemuksista vieraantuneen eliitin vallasta.”

Meritokratiassa valta (lue: taloudellinen hyvinvointi) jaetaan siis suoritusten, pätevyyden ja kykyjen perusteella. Toisin sanoen henkilökohtaisen kilpailukyvyn, taistelussa muita vastaan saavutettujen tyrmäysten ja murskausten perusteella. Aggressiivisin ja armottomimmin muita kohteleva voittakoon ja heikot – henkisestä hyvinvoinnistaan välittävät ja sitä puolustamaan pyrkivät – sortukoon elontiellä. Yhteiskunnan kilpailukyky naapurimaihin verrattuna on pääasia ja yksittäisten kansalaisten eli todellisten elävien ihmisten ”pään asiat”, psyykkinen ja henkinen hyvinvointi, ovat toisarvoisia.

Mikä tai kuka on yhteiskunta? Olemmeko unohtaneet, että se on vain abstrakti käsite eikä todellisuudessa mikään tai ketään. Ainoa todellinen olemassaoleva olet sinä ja minä, me yksittäiset ihmiset, jotka satumme elämään yhdessä jossain tietyssä paikassa, jossain maassa ja valtiossa. Millä tai kellä on oikeus päättää henkisestä hyvinvoinnistamme? Mikä tai kuka voi tehdä jotain nykytilanteen muuttamiseksi, asioiden parantamiseksi inhimillisemmäksi? Kenellä on vastuu, vapaus ja myös loppuviimeksi valta muutoksen käynnistämiseen?

Jätä kommentti

Kategoria(t): aatteet, aggressiivisuus, aineellinen elintaso, armottomuus, Arvot, elintaso, henkinen hyvinvointi, Hyvinvointi, Hyvinvointivaltio, hyvinvointiyhteiskunta, ihanteet, Ihmisarvo, inhimillinen yhteiskunta, Inhimillisyys, kasvu, Kilpailu, kilpailukyky, kilpailuyhteiskunta, kuluttaja, kulutus, kulutusyhteiskunta, Meritokratia, mielenterveysongelma, nuorten mielenterveysongelmat, Onnellisuus, psyykkinen hyvinvointi, taloudellinen hyvinvointi, valta, Vapaus, vastuu

Toivon, että syrjäydyt

Olen syrjäyttänyt itseni ja pyrin saamaan mahdollisimman monen muunkin ihmisen syrjäytymään kanssani. Siis mitä? Tarkoitan tällä sitä, että vastustan jyrkästi niitä arvostuksia, joita suurin osa läntisestä maailmaa palvoo. Kolme kovaa koota: kulutus, kasvu ja kilpailu. Ja ovatkin tosi kovia, niin armottomia, että yhä suurempi osa ihmisistä voi pahoin. Olen sitä mieltä, että ainakin lapsilla ja nuorilla, jotka eivät olleet mukana hyväksymässä näitä arvostuksia, on oikeus voida paljon paremmin kuin heidän on mahdollista voida tänä päivänä sekä tulevaisuudessa, jos tahti sen kuin kiihtyy. Ja kaiketi on niinkin, että loppujen lopuksi pieni vähemmistö on käyttänyt valtaansa niin, että tällaisten arvostusten syntyminen on mahdollistunut. Mutta kaikki, jotka eivät ole aktiivisesti taistelleet näitä arvostuksia vastaan, on toimimattomuudellaan hiljaisesti hyväksynyt ne. Ja tullut sen myötä kanssasyylliseksi.

Tätä elämää voi elää monella eri tavalla. Voi juosta loputtomiin oravanpyörässä kuin jyrsijä juoksupyörässä, kunnes voimat ennen pitkää sittenkin loppuvat. Vain huomatakseen, että kaikki oli lopulta turhaa. Hyvinvointi hyvän ja onnellisen elämän muodossa jäi saavuttamatta. Kaikesta seurasi vain pahoinvointia ja monenlaista tuhoa ympärillä, sekä läheisten ihmisten että niiden ihmisten keskuudessa, joiden yli tuli juostua matkalla ei-minnekään.

Oravanpyörästä voi myös hypätä pois ja yhä useampi tekee tällaisen valinnan joko pakotettuna terveytensä menettäneenä tai joku myös omasta vapaasta tahdostaan ja vakaasta päätöksestään. Usein tätä ennen punnitaan omia arvostuksia suhteessa niihin arvostuksiin, joiden mukaan olisi elettävä – juostava yhä kovempaa, jottei tulisi tallatuksi muiden jalkoihin.

Osa pudotetaan pian oravanpyörästä heikoimpina lenkkeinä ja osa ei pääse edes astumaan pyörään. Osa ihmisistä ei edes yritä astua pyörään, vaan valitsee toisenlaisen elämän. Silti nämäkin – ja ehkä juuri nämä ihmiset – voivat elää hyvää, arvopitoista ja tarkoituksentäyteistä elämää. Sisäinen hyvinvointi voi olla paljon rikkaampaa kuin ulkoinen menestys erilaisine niin kutsuttuine rikkauksineen.

Toivon – ja pyrin myös kaikin keinoineni vaikuttamaan sen suuntaisesti – että mahdollisimman moni lapsi ja nuori kykenisi aidosti pohtimaan erilaisten vaihtoehtojen hyvyyttä sekä tekemään ratkaisunsa sen mukaisesti. Valtavirran syrjästäkin voi vaikuttaa. Pieni sivujoki voi kasvaa pisara pisaralta, kunnes siitä kasvaa sellainen virta, joka kykenee jo aiheuttamaan pyörteitä valtavirran keskuuteen. Tämän päivän lapset ja nuoret pystyvät muuttaa kehityksen suunnan tulevaisuudessa siinä vaiheessa, kun he ovat aikuisia. Ja siihen asti he voivat kulkea tiennäyttäjinä vertaistensa keskuudessa, jos rohkeus vain riittää. Tarvitsemme siis rohkeita nuoria, jotka ovat valmiita kyseenalaistamaan nykymenon mielekkyyden ja totuudenmukaisuuden. Samalla tavalla kuin pieni viaton lapsi, joka totesi, että ”eihän keisarilla ole vaatteita”, vaikka kaikki muut vain nyökyttelivät ja taputtivat itseensä tyytyväiselle hallitsijalleen.

Tästä syystä tarvitaan kasvatusta, jossa puhutaan universaaleista arvoista, sellaisesta hyvyydestä, kauneudesta ja totuudesta, jotka ovat aina olleet ja tulevat aina olemaan ihmisen mahdollisuuksina hyvään ja onnelliseen elämään. Jotka ovat äärettömän kaukana tämän päivän arvostuksista, jotka suuri enemmistö on hiljaisesti hyväksynyt, kun siihen kuuluvat eivät ole osanneet kyseenalaistaa niitä. Eli eivät ole osanneet ihmetellä ja kysellä, ovatko arvostukset sellaisia, joiden vuoksi kannattaa elää ja kuolla. Vai ovatko ne sellaisia, jotka etäännyttävät kaiken aikaa kauemmaksi siitä, mitä voidaan pitää ihmisyyden arvoisena.

Lapsilla ja nuorilla on vielä suurin osa elämästään edessään. Heillä on mahdollisuus etsiä ja löytää elämälleen arvokas sisältö ja tarkoitus. Heillä on mahdollisuus päästä kiinni hyvän elämän syrjään astuakseen vähitellen sen keskiöön johdattaakseen muitakin kohti parempaa maailmaa. Stefan Einhorn ilmaisee ajatukseni kirjassaan Ihmisen tehtävä hienosti isän sanoina pojalleen, joka pohtii maailmassa ihmisten kesken esiintyviä ongelmia: ”Minä ja sinä emme tietenkään voi yksin ratkaista tätä ongelmaa, mutta se ei estä meitä toimimasta niin kuin koko maailman kohtalo olisi harteillamme. Tämän näkemyksen mukaan jokaisen on kannettava oma osuutensa vastuusta maailmasta. Meidän on aloitettava itsestämme ja ymmärrettävä tehtäväksemme, että jätämme maailman jonakin päivänä vähän parempana kuin se oli tullessamme.” Mikä olisikaan arvokkaampi syy elää!

Ps. Tämä blobikirjoitus on osaltaan myös protesti syrjäytymis-käsitteelle siten kuin sitä nykyisin käytetään ihmisten kielteiseen leimaamiseen.

12 kommenttia

Kategoria(t): arvopitoinen elämä, arvopitoisuus, arvostukset, Arvostus, Arvot, elämän sisältö, Elämän tarkoitus, heikoin lenkki, Hyvä elämä, Hyvyys, kasvu, Kauneus, keisarin vaatteet, Kilpailu, kulutus, Onnellisuus, oravanpyörä, sisäinen hyvinvointi, syrjässä, syrjäyttäminen, Syrjäytyminen, syy elää, tarkoituksentäyteinen, tiennäyttäjä, Totuus, ulkoinen menestys, universaalit arvot