On vain kaksi ihmisrotua

Natsi-Saksan keskitysleirien kauhuista hengissä selviytynyt juutalainen psykiatri ja filosofi Viktor Frankl on todennut: ”Es gibt eigentlich nur zwei Menschenrassen. Und das sind die Rasse der anständigen Menschen und die Rasse der unanständigen Menschen. Und die Rassentrennung geht quer durch alle Nationen.” Eli suomennettuna (anständig-sanan useat merkitykset huomioonottaen): On oikeastaan vain kaksi ihmisrotua. Ja ne ovat kunniallisten, inhimillisten ja hyveellisten ihmisten rotu ja näihin kuulumattomien ihmisten rotu. Ja rotuerottelun rajat kulkevat kaikkien kansojen läpi.

Neuvostoliiton vankileirien kärsimyksistä hengissä pelastunut kirjailija, historioitsija ja filosofi Aleksandr Solženitsyn on puolestaan todennut: ”Kunpa jossain olisikin pahoja ihmisiä tekemässä salakavalasti pahoja tekojaan ja tarvitsisi vain eristää heidät meistä muista ja tuhota heidät. Mutta hyvän ja pahan jakava raja kulkee jokaisen ihmisen sydämessä. Ja kuka tahtoisi tuhota osan omasta sydämestään?”

Jollakin selittämättömällä tavalla ihmisen olemukseen kuuluu mahdollisuus sekä hyvään että pahaan. Loogisesti ajattelevana ihmisenä minun on vaikeaa ymmärtää, miksi ihminen valitsee useimmiten pahan kuin hyvän. Outoa se on erityisesti siksi, että sekä antiikin filosofit että vähitellen myös nykyiset tiedemiehet ovat toistuvasti todistaneet, että ainoa tie ihmisyksilön oman henkilökohtaisen hyvinvoinnin, elämänilon ja onnellisuuden lisäämiseen kestävällä tavalla kulkee yleisesti ja yhteisesti arvokkaiden ja hyvien asioiden edistämisen kautta. Mikä meissä on vikana, ettemme tajua tätä. Onko arvo- ja tunnetajuntamme jäänyt niin kehittymättömäksi, kun huomio on kiinnitetty kaikenlaisen aineellisen ja omistettavan haalimiseen sekä itsemme ja toisten hallintaan? Vai olemmeko niin lyhytjännitteisiä että osaamme ajatella vain lyhyen aikavälin hyötyjä pitkän tähtäyksen kielteisten vaikutusten sijaan? Miksi emme osaa rakentaa jotain pysyvää ja kestävää? Sellaista, josta meistä jää pysyvä myönteinen jälki maailmaan?

En tiedä vastauksia esittämiini kysymyksiin, koska olen vain totuuden etsijä, filosofi. Mielestäni on kuitenkin tärkeää, että kaikki ihmettelemme ja kyselemme näitä asioita ja kyseenalaistamme nykyisen maailman menon mielekkyyden sekä itsemme että muidenkin kestävää, henkistä ja eettistä hyvinvointia kaipaavien ihmisten takia. Ja vähintään yhtä tärkeää pelkän ihmettelyn lisäksi on se, että edes yritämme jokainen elämässämme tehdä niin hyvää kuin osaamme.

Stefan Einhorn on kirjassaan Ihmisen tehtävä todennut oivallisesti: ”Minä ja sinä emme tietenkään voi yksin ratkaista maailman ongelmia, mutta se ei estä meitä toimimasta niin kuin koko maailman kohtalo olisi harteillamme. Tämän näkemyksen mukaan jokaisen on kannettava oma osuutensa vastuusta maailmasta. Meidän on aloitettava itsestämme ja ymmärrettävä tehtäväksemme, että jätämme maailman jonakin päivänä vähän parempana kuin se oli tullessamme.”

Miten tämän neuvon tai kehotuksen noudattaminen on mahdollista? Pettämätön ohjenuora sisältyy eri muodoissaan suureen osaan maailman suurista filosofioista ja uskonnoista. Kyse on Kultaisesta säännöstä, joka on kaikkein perustavin ja oleellisin eettisyyteen kannustava yleisohje. Se kutsuu ihmisiä kohtelemaan toinen toisiaan niin kuin he toivoisivat itseään kohdeltavan. Eettisesti kaikkein haastavimmissa versioissa kehotetaan kohtelemaan jopa vihamiestään rakkaudellisesti. Lähimmäistemme rakastaminen pitäisi kaiketi ollakin itsestäänselvyys eikä sen toteuttamisessa siis ole vielä mitään erityisen hyvää tai ylevää. Silti saamme kokea, nähdä ja kuulla tämänkin olevan toisinaan vaikeaa ja joillekin aivan mahdotontakin. Kysymys tietysti on lisäksi myös siitä, ketä pidämme lähimmäisinämme tai läheisinämme. Filosofi Emmanuel Levinas tulkitsee jälkeläisyydenkin ikään kuin ihmisyyteen itseensä kuuluvaksi, sen olemuspiirteeksi. Levinasin mukaan kaikki ihmiset ovat toisilleen ”jälkeläisiä”.

Hyvää Väkivallatonta viikkoa! Mahtaakohan ihmiskunta koskaan viisastua niin, että voitaisiin viettää Väkivallan loppumisen muistopäivää. Tai muistoviikkoa, koska sitä kannattaisi kyllä juhlia vähintään yhtä pitkään kuin Joulua ja Pääsiäistä yhteensä!

Advertisement

Uskonnollinen etiikka

Elämme itsekeskeisyyden aikaa. Suuri(n?) osa ihmisistä ajattelee ja tavoittelee vain omaa etuaan. Toisin sanoen ihmiset tahtovat kaikkea mahdollista hyvää, mutta vain itselleen ja välittämättä lainkaan, onko se samalla joltain toiselta pois.

On syytä tähdentää, että kyse ei ole yksilöllisyydestä, vaan silkasta ahneudesta ja itsekkyydestä. Yksilöllistyminen on keskeinen lapsuuden kehitystehtävä. Vain sitä kautta, että lapsesta on kehittynyt vanhemmistaan eriytynyt yksilö, voi hänestä tulla persoona. Se on puolestaan edellytys sille, että hänelle voi kehkeytyä eettinen persoonallisuus, joka pystyy arvioimaan tekojensa hyvyyttä ja huonoutta (tai pahuutta) sekä ohjaamaan itseään tietoisesti suuntautumaan kohti arvokasta ja hyvää sekä toisten ihmisten kannalta oikeaa. Palaan tähän aiheeseen joskus tuonnempana (näitä asioita olen käsitellyt myös väitöskirjassani vuodelta 2010). Selvää kuitenkin on, että tarvitaan sellaista kasvatusta, joka kehittää lasten ja nuorten eettistä kyvykkyyttä ja saa heidät pohtimaan itsekeskeisyyden oikeutusta osana vastuullista ihmisyyttä.

Koulujen uskonnon, elämänkatsomustiedon ja filosofian opetuksen yhtenä päätehtävänä on edistää kaikissa maailman uskonnoissa ja eettisissä opeissa esiintyvän nk. ”kultaisen säännön” käyttöä kaiken aikaa globalisoituvassa maailmassa. Professori Hans Küng toteaa kirjassaan Global Resposibility, että maailmallamme ei ole eloonjäämisen mahdollisuutta ilman maailmanlaajuista etiikkaa, maailmaneetosta, jonka hyväksyvät niin uskonnolliset kuin ei-uskonnollisetkin ihmiset. Kultainen sääntö ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille” tai ”Älä tee toisille sellaista, mitä et tahdo tehtävän itsellesi” esiintyy hieman eri muodoissa lähes kaikissa uskonnoissa ja filosofisissa ajatussuunnissa. Se muodostaa eräänlaisen pienimmän yhteisen nimittäjän, johon sekä eri uskontojen edustajat että uskonnottomat voivat sitoutua.

Kultainen sääntö on luonnollisesti vain ydin, jonka aito ymmärtäminen ja omaksuminen edellyttävät paljon muuta. ”Luuytimen” ympärille tarvitaan koko ”luuranko” ja sen ympärille myös ”lihaa” pitämään sitä koossa. Kouluihin tarvitaan siis kokonaisvaltaista, holistista arvotajuntaa kehittävää kasvatusta. Tämän lisäämistä luvattiin myös nykyisen hallituksen ohjelmassa. Näyttää siltä, että opetussuunnitelmaa koskevat tuoreet päätökset tähtäävät vain oppilaiden sosiaalistamiseen yhteiskunnan rattaiksi Suomen kansainvälistä kilpailukykyä edistävään koneistoon. Siis osallistujiksi siihen toisiaan vastaan kilpailuun ja pudotuspeliin ulkoisesta menestyksestä, jossa vain harvat voivat voittaa. Eivätkä hekään kuin häviä, kun ajatellaan heidän sisällään kalvavaa pahoinvointia sekä arvokatoa ja tyhjyyttä.

Koulujen uskonnonopetusta vähennettiin, joka tarkoittanee vastaavasti myös elämänkatsomustiedon opetuksen supistamista. Filosofiaa tai etiikkaa ei kouluissa juurikaan ole edes opetettu kuin lyhyinä tietoiskumaisina kursseina. Ihmisen arvot kehittyvät vain hitaan tajunnallisen prosessin kautta, jossa uusien asioiden syvällinen ymmärtäminen edellyttää paljon ”ahaa-elämyksiä” ja oivalluksia. Ja tarvitaan ennen kaikkea aikaa niiden omaehtoiseen syntymiseen lapsen tai nuoren tajunnassa. Hyvä esimerkki siitä, mitä tällainen opetus voisi pitää sisällään – kutsuttiin sitä sitten uskonnoksi, elämänkatsomustiedoksi, arvokasvatukseksi tai etiikaksi – on Rauhankasvatusinstituutin Maailmankoulu-projektin sivuilla http://www.maailmankoulu.fi/node/57. Asialistan ei luulisi herättävän kenessäkään mitään muita tunteita kuin korkeintaan ihastusta ja innostusta.

Ei voi muuta sanoa kuin, että maailma ei muutu tulevaisuudessa kenellekään ainakaan paremmaksi paikaksi elää tällaisten ajattelemattomien ja vastuuttomien päätösten kautta. Kaikenlaista löysää puhetta yhteisöllisyyden, yhteisvastuun yms. edistämisestä kuulee päättäjien suusta aina kun jotain suuria tragedioita tapahtuu. Kun on käytännön tekojen aika, tehdään täysin päinvastaisia päätöksiä. Eläköön siis itsekeskeisyys sekä kilpailu- ja kulutusyhteiskunnan arvottomat ja epäeettiset ihanteet!