Aihearkisto: kilpailuyhteiskunta

Miksi suurin osa ihmisistä voi huonommin kuin koskaan?

Ärsyynnyn jatkuvasti hokemasta ”Vaikka pienellä osalla nuorista menee huonommin kuin ennen, suurin osa voi paremmin kuin koskaan”. Miksi tätä toistetaan jatkuvasti erityisesti viranomaisten puheissa? Onko kyse pyrkimyksestä vähätellä nykyisestä elämänmenosta kärsivien ihmisten jatkuvasti kasvavaa määrää ja samalla luoda perusteeton perustelu sille, että sosiaali- ja terveyspalveluja voidaan hyvällä syyllä supistaa kaavaillulla tavalla? Niin varmaankin.

Totuus on, että ”vaikka pienellä osalla suomalaisia menee paremmin kuin ennen, suurin osa voi huonommin kuin koskaan”. Mistä tämä johtuu ja mitä asialle voitaisiin tehdä varsinkin, kun tiedetään, että erilaisten julkisten palvelujen lisääminen on mahdotonta?

Yhteiskunta, jossa elämme herättää, asettaa jäsenilleen epäinhimillisiä vaatimuksia. Olemassaolon raameina ovat taloudellinen kasvu, siihen liittyvä kansainvälinen kilpailukyky ja yhteiskunnan jäsenten arvottaminen sen mukaan, miten hyödyllisiä he ovat kuluttajina ja tuottajina. On luonnollista ja tervettä, että tämä herättää ahdistusta varsinkin kaikilla niillä, joiden arvomaailmaan taloudellinen kasvu ja kulutus eivät kuulu ja jotka tahtovat olla jotain muutakin kuin kilpailukykyisiä tuotteiden ja palvelujen tuottajia.

Viktor Frankl ryhtyi puhua toisen maailmansodan jälkeisen ajan, jota edelleen elämme, joukkoneurooseista eli kaiken aikaa ihmisten keskuuteen yhä laajemmin leviävistä ahdistuneisuushäiriöistä ja niiden seurauksista. Hän kuvaili ilmiötä eksistentiaalisena ahdistuksena ja sen seurausta eksistentiaaliseksi tyhjiöksi. Siis ahdistuksena omasta olemassaolosta ja kokemusta sen tyhjyydestä. Tätä tyhjyyttä hän kuvaili myös arvottomuuden ja tarkoituksettomuuden tunteena. Tämä on terve seuraus sairaasta tilanteesta, terve reaktio sairaassa yhteiskunnassa. Tätä voisi kutsua vaikka kasvu-, kilpailu- ja kulutusyhteiskunnan oireyhtymäksi.

Koska kyse ei ole sairaudesta, emme siis tarvitsekaan lisää mielenterveys- tai muita vastaavia palveluja. Emme me maailman tilasta kärsivät ole mielisairaita, vaan poikkeuksellisen terveistä, nykyistä arvokkaampaa ja parempaa maailmaa toivovia ja sitä kohti pyrkiviä yksilöitä. Opettaessani Viktor Frankl’n ajattelua jatkuvasti kasvaville opiskelijamäärille (ks. http://www.logoteoria.net), olen ilokseni huomannut, miten vakavasti ihmiset asennoituvat kaikkeen siihen tietoon, jota yritän heille välittää. Tietoon selviytymiskeinoista tässä tulevaisuuden uskoa ja toivoa kaiken aikaa koettelevassa maailmassa. Maailmassa, jossa todellisena uhkana on, että jatkuvasti pienenevällä osalla suomalaisia menee paremmin kuin ennen.

Kyse on henkisestä hyvinvoinnista ja sen edistämisestä etsimällä elämäänsä arvokkaita sisältöjä sekä mahdollisuuksia kokea itsensä arvokkaaksi ja merkitykselliseksi ihmisyksilöksi kaikesta siitä armottomasta, mielivaltaisesta ja mielettömästä kohtelusta huolimatta, josta joudumme kärsimään. Kyse on myös oikeudesta kokea itsensä arvokkaaksi ja elämänsä kokonaisvaltaisesti hyväksi – kaikesta huolimatta. Tehokkain tie päästä tähän on toimia vastuullisesti maailmassa, jolla Viktor Frankl tarkoittaa asennoitumista ja toimintaa, jossa tähtäimenä on kaikkien yhteinen hyvä. Yleinen hyvä, kaikkien henkinen ja eettinen hyvinvointi, joka seuraa siitä, että ajattelemme myös ja ensisijaisestikin kaikkia muita kuin itseämme tehdessämme erilaisia valintoja, päätöksiä ja ratkaisuja elämässämme.

Tämä oppimisessa ja omaksumisessa on kyse elämänpituisesta matkasta. Omaksi tehtäväkseni olen ottanut toisten matkaoppaana tai tai paremminkin matkaan saattajana toimimisen erilaisten kirjojeni ja koulutusteni sekä myös käytännön logoterapeuttina toimimisen kautta. Olla mukana edistämästä sellaisen henkisen ja eettisen kulttuurin syntymistä, jossa kaikkien on hyvä olla. Jokainen meistä voi kantaa kortensa kekoon ja automaattisena sivuvaikutuksena onnellistaa myös omaa elämäänsä ja kokemustaan sen mielekkyydestä ja tarkoituksellisuudesta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): ahdistuneisuus, ahdistus, armottomuus, arvokas elämä, arvokas ja hyvä, arvokas ja merkityksellinen, arvomaailma, arvoton, arvottomuus, eettinen hyvinvointi, eettinen kulttuuri, Eettinen toiminta, eettisesti hyvä, Eettisyys, eksistentiaalinen ahdistus, eksistentiaalinen tyhjiö, Elämän tarkoituksellisuus, epäinhimillinen, epäinhimillisyys, henkinen hyvinvointi, henkinen ja eettinen, henkinen kasvu, henkinen kulttuuri, Hyvä elämä, kansainvälinen kilpailukyky, kärsimyksen aiheuttaminen, Kärsimys, Kilpailu, kilpailukyky, kilpailuyhteiskunnan oireyhtymä, kilpailuyhteiskunta, kuluttaja, kulutus, kulutusyhteiskunta, logoteoria, logoterapia, Merkityksellinen, merkityksellisyys, Merkityksettömyys, mielenterveyden häiriöt, mielenterveys, mielenterveysongelma, mielenterveyspalvelut, mielettömyys, mielisairas, mielivalta, onnellinen elämä, Onnellisuus, taloudellinen hyvinvointi, Taloudellinen kasvu, Tarkoituksellisuus, tarkoituksettomuuden tunne, Tarkoituksettomuus, vastuu maailmasta, vastuullisuus, Yhteinen hyvä, yhteisen hyvän edistäminen, yleinen hyvä, yleisesti arvokas

Ostopäätökset ratkaisevat ihmiskunnan onnellisuuden

Lainasin otsikon Helsingin Sanomista. Eilisestäkö? Ei vaan 50 vuotta vanhasta numerosta 28.6.1964. Jutussa todettiin mm. seuraavaa:

Ostanko vai enkö osta – siinä kysymys, joka ratkaisee huomispäivän ihmiskunnan onnellisuuden. Onko minun liityttävä mukaan ostajien väliseen kilpailuun vai pysyttävä siitä erillään, onko minun pysyttävä Virtasten tasolla vai ei?
Tunnettu englantilainen sosiologi tri Michael Young puhui äskettäin Oslon yliopistossa kansainvälisen kuluttajainyhdistyksen kolmipäiväisen kokouksen viimeisessä istunnossa tästä aiheesta johdattaen kuulijansa siihen lopputulokseen, että huomispäivän ihmisen kannalta on ratkaisevaa arvioida uudelleen nykyajan tunnustettu näkökohta, jonka mukaan aineellinen elintaso ja elämän yleinen laatu ovat toisiinsa rinnastettavia.
– – –
Kuluttajan on kysyttävä itseltään onko hän onnellinen pyrkiessään saamaan samoja tavaroita kuin suurempituloinen naapurinsa.

Mihin olemme tulleet? Tämän päivän yhteiskuntamme keskeiset arvostuksen kohteet ovat kasvu, kilpailu ja kulutus. Hyvinvointi-käsitteen sisältö ymmärretään yksinomaan taloudellisesta näkövinkkelistä. Hoetaan kuorossa: ”Suurin osa nuoristamme voi paremmin kuin koskaan ja sitten on se pieni vähemmistö, ”vain” noin 20 %, joka voi huonosti.” Jos oltaisiin rehellisiä, myönnettäisiin, että tässä kilpailua ja kulutusta kaiken päämääränä ihannoivassa yhteiskunnassamme ehkä noin 20 % nuorista voi edelleen jossain määrin hyvin ja 80 % nuorista voi enemmän tai vähemmän huonommin kuin he voisivat voida ja kuin heillä olisi ihmisarvonsa perusteella oikeis voida. Totuus onkin, että suuri enemmistö, me kaikki ”tavikset” ja lisäksi meitä vielä huonommassa asemassa asemassa olevat, kärsimme kaikki enemmän ”kuin lääkäri määrää” eli enemmän kuin monen psyykkinen ja henkinen terveys kestää.

Onko meillä mielenterveysongelma? On ja ei. Yhteiskunta, siis ne yksittäiset ihmiset, joille olemme uskoneet päätäntävallan meitä kaikkia koskevista asioista, aiheuttaa meille kohtuuttoman kovia vaikeuksia ja vastoinkäymisiä kestettäväksi. Ei siis ihme, jos jopa enemmistöllä nuorista on nk. mielenterveysongelmia.
Huvittavaa muuten, että samanaikaisesti, kun hoetaan, että suurin osa nuorista voi paremmin kuin koskaan, voivoitellaan, että jopa yli puolella nuorista on mielenterveysongelmia…

Nuorten mielenterveysongelmat tuntuvat olevan jo lähes kansantauti, pohtii tutkimusprofessori Mauri Marttunen. Suunnilleen 50–60 prosenttia 21-vuotiaista on siihenastisen elämänsä aikana kärsinyt mielenterveysongelmista.

Missä on se totuudenpuhuja, H.C.Anderssenin Keisarin uudet vaatteet -sadun viaton lapsi, joka paljastaa: ”Mutta eihän hänellä ole vaatteita ensinkään!” Meitä on vedetty nenästä, meille on esitetty jotain satua ja me olemme huutaneet kuorossa (Anderssenin satua mukaillen): ”Herranen aika, kuinka koreat yhteiskuntamme uudet aatteet ovat! Kylläpä tuo kilpailu- ja kulutuspäämäärä on ihana…; Ikinä ennen ei yhteiskuntamme hyvinvointia oltu näin ihasteltu; Ei kukaan tahtonut ilmaista ettei nähnyt mitään, sillä silloinhan olisi huomattu hänen olevan typerä ja kelvoton…”

Michael Young on muuten tutustumisen arvoinen sosiaalinen edelleenkävijä, tiennäyttäjä ja paremman tulevaisuuden rakentaja, johon voi tutustua Wikipediassa http://en.wikipedia.org/wiki/Michael_Young,_Baron_Young_of_Dartington
tai hänen mukaansa nimetyn säätiön sivuilla http://youngfoundation.org/about-us/history/. Young loi meritokratia-käsitteen, ks. http://fi.wikipedia.org/wiki/Meritokratia: ”Termi on peräisin Michael Youngin vuonna 1958 julkaistusta romaanista Meritokratian nousu 1870-2033, joka on poliittisesti meritokratiaa vastustavassa tarkoituksessa kirjoitettu, sen huonoja puolia korostava dystopistinen tulevaisuudenkuvaus yhteiskunnasta, jossa yksilön yhteiskunnallinen asema määritellään älykkyysosamäärän ja vaivannäön (ts. ansioiden eli meriittien) summana. Teoksessa meritokraattinen järjestelmä johtaa lopulta vallankumoukseen, jossa massat syöksevät kansalaisten tuntemuksista vieraantuneen eliitin vallasta.”

Meritokratiassa valta (lue: taloudellinen hyvinvointi) jaetaan siis suoritusten, pätevyyden ja kykyjen perusteella. Toisin sanoen henkilökohtaisen kilpailukyvyn, taistelussa muita vastaan saavutettujen tyrmäysten ja murskausten perusteella. Aggressiivisin ja armottomimmin muita kohteleva voittakoon ja heikot – henkisestä hyvinvoinnistaan välittävät ja sitä puolustamaan pyrkivät – sortukoon elontiellä. Yhteiskunnan kilpailukyky naapurimaihin verrattuna on pääasia ja yksittäisten kansalaisten eli todellisten elävien ihmisten ”pään asiat”, psyykkinen ja henkinen hyvinvointi, ovat toisarvoisia.

Mikä tai kuka on yhteiskunta? Olemmeko unohtaneet, että se on vain abstrakti käsite eikä todellisuudessa mikään tai ketään. Ainoa todellinen olemassaoleva olet sinä ja minä, me yksittäiset ihmiset, jotka satumme elämään yhdessä jossain tietyssä paikassa, jossain maassa ja valtiossa. Millä tai kellä on oikeus päättää henkisestä hyvinvoinnistamme? Mikä tai kuka voi tehdä jotain nykytilanteen muuttamiseksi, asioiden parantamiseksi inhimillisemmäksi? Kenellä on vastuu, vapaus ja myös loppuviimeksi valta muutoksen käynnistämiseen?

Jätä kommentti

Kategoria(t): aatteet, aggressiivisuus, aineellinen elintaso, armottomuus, Arvot, elintaso, henkinen hyvinvointi, Hyvinvointi, Hyvinvointivaltio, hyvinvointiyhteiskunta, ihanteet, Ihmisarvo, inhimillinen yhteiskunta, Inhimillisyys, kasvu, Kilpailu, kilpailukyky, kilpailuyhteiskunta, kuluttaja, kulutus, kulutusyhteiskunta, Meritokratia, mielenterveysongelma, nuorten mielenterveysongelmat, Onnellisuus, psyykkinen hyvinvointi, taloudellinen hyvinvointi, valta, Vapaus, vastuu

Uskonnollinen etiikka

Elämme itsekeskeisyyden aikaa. Suuri(n?) osa ihmisistä ajattelee ja tavoittelee vain omaa etuaan. Toisin sanoen ihmiset tahtovat kaikkea mahdollista hyvää, mutta vain itselleen ja välittämättä lainkaan, onko se samalla joltain toiselta pois.

On syytä tähdentää, että kyse ei ole yksilöllisyydestä, vaan silkasta ahneudesta ja itsekkyydestä. Yksilöllistyminen on keskeinen lapsuuden kehitystehtävä. Vain sitä kautta, että lapsesta on kehittynyt vanhemmistaan eriytynyt yksilö, voi hänestä tulla persoona. Se on puolestaan edellytys sille, että hänelle voi kehkeytyä eettinen persoonallisuus, joka pystyy arvioimaan tekojensa hyvyyttä ja huonoutta (tai pahuutta) sekä ohjaamaan itseään tietoisesti suuntautumaan kohti arvokasta ja hyvää sekä toisten ihmisten kannalta oikeaa. Palaan tähän aiheeseen joskus tuonnempana (näitä asioita olen käsitellyt myös väitöskirjassani vuodelta 2010). Selvää kuitenkin on, että tarvitaan sellaista kasvatusta, joka kehittää lasten ja nuorten eettistä kyvykkyyttä ja saa heidät pohtimaan itsekeskeisyyden oikeutusta osana vastuullista ihmisyyttä.

Koulujen uskonnon, elämänkatsomustiedon ja filosofian opetuksen yhtenä päätehtävänä on edistää kaikissa maailman uskonnoissa ja eettisissä opeissa esiintyvän nk. ”kultaisen säännön” käyttöä kaiken aikaa globalisoituvassa maailmassa. Professori Hans Küng toteaa kirjassaan Global Resposibility, että maailmallamme ei ole eloonjäämisen mahdollisuutta ilman maailmanlaajuista etiikkaa, maailmaneetosta, jonka hyväksyvät niin uskonnolliset kuin ei-uskonnollisetkin ihmiset. Kultainen sääntö ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille” tai ”Älä tee toisille sellaista, mitä et tahdo tehtävän itsellesi” esiintyy hieman eri muodoissa lähes kaikissa uskonnoissa ja filosofisissa ajatussuunnissa. Se muodostaa eräänlaisen pienimmän yhteisen nimittäjän, johon sekä eri uskontojen edustajat että uskonnottomat voivat sitoutua.

Kultainen sääntö on luonnollisesti vain ydin, jonka aito ymmärtäminen ja omaksuminen edellyttävät paljon muuta. ”Luuytimen” ympärille tarvitaan koko ”luuranko” ja sen ympärille myös ”lihaa” pitämään sitä koossa. Kouluihin tarvitaan siis kokonaisvaltaista, holistista arvotajuntaa kehittävää kasvatusta. Tämän lisäämistä luvattiin myös nykyisen hallituksen ohjelmassa. Näyttää siltä, että opetussuunnitelmaa koskevat tuoreet päätökset tähtäävät vain oppilaiden sosiaalistamiseen yhteiskunnan rattaiksi Suomen kansainvälistä kilpailukykyä edistävään koneistoon. Siis osallistujiksi siihen toisiaan vastaan kilpailuun ja pudotuspeliin ulkoisesta menestyksestä, jossa vain harvat voivat voittaa. Eivätkä hekään kuin häviä, kun ajatellaan heidän sisällään kalvavaa pahoinvointia sekä arvokatoa ja tyhjyyttä.

Koulujen uskonnonopetusta vähennettiin, joka tarkoittanee vastaavasti myös elämänkatsomustiedon opetuksen supistamista. Filosofiaa tai etiikkaa ei kouluissa juurikaan ole edes opetettu kuin lyhyinä tietoiskumaisina kursseina. Ihmisen arvot kehittyvät vain hitaan tajunnallisen prosessin kautta, jossa uusien asioiden syvällinen ymmärtäminen edellyttää paljon ”ahaa-elämyksiä” ja oivalluksia. Ja tarvitaan ennen kaikkea aikaa niiden omaehtoiseen syntymiseen lapsen tai nuoren tajunnassa. Hyvä esimerkki siitä, mitä tällainen opetus voisi pitää sisällään – kutsuttiin sitä sitten uskonnoksi, elämänkatsomustiedoksi, arvokasvatukseksi tai etiikaksi – on Rauhankasvatusinstituutin Maailmankoulu-projektin sivuilla http://www.maailmankoulu.fi/node/57. Asialistan ei luulisi herättävän kenessäkään mitään muita tunteita kuin korkeintaan ihastusta ja innostusta.

Ei voi muuta sanoa kuin, että maailma ei muutu tulevaisuudessa kenellekään ainakaan paremmaksi paikaksi elää tällaisten ajattelemattomien ja vastuuttomien päätösten kautta. Kaikenlaista löysää puhetta yhteisöllisyyden, yhteisvastuun yms. edistämisestä kuulee päättäjien suusta aina kun jotain suuria tragedioita tapahtuu. Kun on käytännön tekojen aika, tehdään täysin päinvastaisia päätöksiä. Eläköön siis itsekeskeisyys sekä kilpailu- ja kulutusyhteiskunnan arvottomat ja epäeettiset ihanteet!

1 kommentti

Kategoria(t): Ahneus, arvokas ja hyvä, Arvokasvatus, arvokato, arvotajunta, arvottomuus, Eettinen kyvykkyys, eettinen oppi, elämänkatsomustieto, Epäeettisyys, Etiikka, Filosofia, globalisoituva maailma, Hyvyys, itsekeskeisyys, Itsekkyys, Kasvatus, Kilpailu, kilpailukyky, kilpailuyhteiskunta, kultainen sääntö, kulutusyhteiskunta, lapsuuden kehitystehtävä, oikea, oma etu, Pahuus, Persoona, persoonallisuus, pudotuspeli, sisäinen pahoinvointi, sosiaalistaminen, suuri tragedia, tyhjyyden tunne, ulkoinen menestys, uskonnonopetus, uskonto, Vastuullinen ihmisyys, Yhteisöllisyys, Yhteisvastuu, yksilöllistyminen, yksilöllisyys

Eikö taaskaan mitään muuta kuin puuhastelua aselakien parissa?

Hyvinkäänkin joukkomurhan jälkimainingeissa näyttävät taas aselait saavan pääroolin. Miten meidän päättäjämme voivatkin olla niin kädettömiä?! Vai onko kilpailuyhteiskunta jo tehnyt mahdottomaksi kaikki sellaiset toimet, joilla edistettäisiin kaikkien ihmisten henkistä ja eettistä hyvinvointia? Onko kaikki panokset kohdennettu siihen, että kehitetään koulutuksellisia huippuyksiköitä, joissa tuotetaan huippuyksilöitä maamme kansainvälistä kilpailukykyä varmistamaan? Joka tarkoittaa kaikkien muiden syrjäyttämistä tavalla tai toisella…

En pidä ampuma-aseista enkä ole ampumaharrastaja tai metsästyksen harrastaja. En puolusta ampuma-aseita, mutta näen kuitenkin ongelman olevan muualla. Ongelma on siinä, että liian moni voi liian huonosti. Eikä kyse ole jostain pienestä osasta jotain toisia, ”heitä” tai ”noita”, vaan suuresta enemmistöstä meitä! Päättäjät hokevat – ehkä omaatuntoaan rauhoittaakseen, että ”suurin osa ihmisistä voi hyvin, mutta sitten on se pieni joukko moniongelmaisia, jotka voivat entistä huonommin”. Ehkä he itse kuuluvat siihen joukkoon, joka voi edelleen hyvin – tosin kyseenalaistan heidänkin, ainakaan kaikkien henkisen ja eettisen hyvinvoinnin. Mutta yhä suurempi osa sairastuu eli tauti leviää kulkutaudin tavoin. Taudin nimi on kilpailuyhteiskunnan oireyhtymä ja sen oireisiin kuuluu kaiken aikaa paheneva stressi ja uupumus palvoa taloutta kaiken aikaa tehokkaammin ja tuottavammin sekä tuotantopäässä että kuluttajana. Oireisiin kuuluu myös yhä lisääntyvä ilottomuus (ilman keinotekoisia virikkeitä), pinnan kiristyminen äärimmilleen, jatkuvasti kasvavat vaikeudet ihmissuhteissa sekä mieleltä vaivaava tyhjyyden ja toivottomuuden tunne. Tunne siitä, että tässä mielettömyydessä ei ole mitään tolkkua eikä koko omalla elämällä oikein tunnu olevan merkitystä ja koko elämällä yleensäkään mitään ymmärrettävää tarkoitusta. Ja jotkut kehtaavat puuhastella ampuma-aselakien parissa!

Jos kiellettävää etsitään, niin keittiöveitset tuli ehdottomasti kieltää, koska niillä tehdään suurin osa teräaseilla toteutetuista toisten ihmisten vahingoittamisesta. Ja teräaseturmien määrä on sentään moninkertainen ampuma-aseturmiin verrattuina. Tämä oli kuitenkin lähinnä ironiaa eikä missään tapauksessa vakavasti otettavaksi tarkoitettu ehdotus. Vaikkakin USA:ssa on kouluja, joissa ruokaloista on poistettu veitset ja haarukat ja kaikki ruoka tarjotaan valmiiksi kuorittuna ja pilkottuna lusikalla syötäväksi…

Mutta jollei muuta osata tehdä kuin pohtia kansalaisten kontrolloimista, on aselakiakin tärkeämpiä ja kiireellisempiä kohteita. Toisin sanoen vieläkin vakavampia, laajempia ja yleisempiä ongelmia. Aseturvallisuuden sijaan tulisi kaikkein kiireellisimmin panostaa lääketurvallisuuteen. Liitän tähän sellaisenaan Hesarissa 4.6. olleen eläkkeellä olevan psykiatrin ja ylilääkärin Tapani Sipilän mielipidekirjoituksen. Ehkäpä hän uskaltaa puhua, koska ei ole enää virassa ja puheidensa takia vaarassa joutua syrjäytetyksi…

Mielialalääkkeistä voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä

Hel­sin­gin Sa­no­mis­sa oli (31. 5.) hät­käh­dyt­tä­vä koos­te ot­si­kol­la ”U­seil­la sur­maa­jil­la on mie­len­ter­vey­son­gel­mia”.

Nuor­ten ma­sen­nus­ta ja pa­niik­ki­häi­riö­tä hoi­de­taan usein sel­lai­sil­la mie­lia­la­lääk­keil­lä, jot­ka voi­vat si­vu­vai­ku­tuk­si­naan ai­heut­taa var­sin­kin nuo­rel­la po­ti­laal­la it­se­tu­hoi­suu­den, agg­res­sii­vi­suu­den, vas­tus­ta­van käyt­täy­ty­mi­sen ja vi­han li­sään­ty­mis­tä.

Ku­ka hy­vän­sä voi kir­jas­tos­sa tai ap­tee­kis­sa lu­kea Phar­ma­ca Fen­ni­caa, jos­sa mo­nien mie­li­ala­lääk­kei­den koh­dal­la täs­tä mah­dol­li­suu­des­ta va­roi­te­taan.

Toi­si­naan käy vie­lä niin, et­tä nuo­ren psyyk­ki­nen pa­hoin­voin­ti diag­nos­ti­soi­daan ma­sen­nuk­sek­si tai pa­niik­ki­häi­riök­si, vaik­ka se oli­si­kin jo­ta­kin muu­ta vai­keaa sai­raut­ta, esi­mer­kik­si al­ka­vaa skit­sof­re­niaa. Näis­sä ta­pauk­sis­sa on vie­lä suu­rem­pi vaa­ra sii­tä, et­tä mie­li­ala­lääk­kees­tä on enem­män hait­taa kuin hyö­tyä.

Tä­nä­kin ke­sä­nä tu­han­net nuo­ret Suo­mes­sa käyt­tä­vät mie­li­ala­lääk­kei­tä lää­kä­rin mää­räyk­ses­tä. On väis­tä­mä­tön­tä, et­tä jot­kut heis­tä saa­vat vaa­ral­li­sia si­vu­vai­ku­tuk­sia lääk­keis­tään. Jot­kut näis­tä nuo­ris­ta voi­vat ol­la myös pa­has­ti kou­lu­kiu­sat­tu­ja, ja eh­kä jo­ku heis­tä saa am­pu­ma-aseen käyt­töön­sä. Eh­kä sit­ten taas ta­pah­tuu kau­hei­ta.

Lää­ke­tur­val­li­suu­des­ta vas­taa­vien vi­ran­omais­ten on pa­neu­dut­ta­va tä­hän on­gel­maan. Lää­kä­rei­den on ol­ta­va en­tis­tä­kin va­ro­vai­sem­pia mää­rä­tes­sään mie­li­ala­lääk­kei­tä nuo­ril­le.

3 kommenttia

Kategoria(t): ampuma-ase, ampuma-aseturma, aselaki, aseturvallisuus, Elämän tarkoituksellisuus, Elämän tarkoitus, henkinen hyvinvointi, huippuyksilö, Hyvinvointi, ihmissuhdevaikeudet, ilottomuus, keittiöveitsi, kilpailukyky, kilpailuyhteiskunnan oireyhtymä, kilpailuyhteiskunta, kulkutauti, lääketurvallisuus, masennus, Merkityksellinen, merkityksellisyys, Merkityksettömyys, mielettömyys, mielialalääke, moniongelmainen, nuorten masennus, pahoinvointi, paniikkihäiriö, päättäjät, pinnan kiristyminen, psyykkinen pahoinvointi, stressi, syrjäyttäminen, teräase, teräaseturma, toivottomuuden tunne, tyhjyyden tunne, uupumus

Kilpailuyhteiskunta inhimillisyyden tuhoajana

Olen monissa yhteyksissä aktiivisesti arvostellut kilpailuyhteiskuntaa, jossa ihmiset valjastetaan jo varhaislapsuudessa taistelemaan toisiaan vastaan. En siis väitä, että kilpailu sinänsä on yksinomaan pahasta. Kilpailua, kuten muitakin asioita, voi tarkastella joko oman itsekkään edun tai kaikkien yhteisen hyvän näkökulmasta.

Kun ihminen lähtee kauppaan, katsoo hän yleensä ensin lehdestä (tai Internetistä tms.) tarjoukset tai valitsee kaupan sen käsityksen perusteella, että kyseessä on edullinen ostospaikka. Ja kaupassakin hän valitsee eri vaihtoehdoista hinnaltaan halvimman. Näin osan meistä on pakkokin tehdä rahatilanteensa takia ja jopa pohdittava, voinko tänään tai tällä viikolla lähteä kauppaan lainkaan. Silloin on tietysti hyvä, että löytyy edullisia ostospaikkoja ja halpoja tuotteita. Ja se on enimmäkseen kilpailun ansiota.

Ihmiset, joilla on varaa tehdä valintoja hieman väljemmin, voivat ottaa myös eettisen näkökulman huomioon. He voivat pohtia, menevätkö he läheiseen pikkukauppaan, jossa yrittäjä pyrkii joka päivä saamaan kasaan perheensä toimeentulon. Ja jossa yritteliäitä työntekijöitäkin ymmärretään arvostaa. He voivat myös päättää, ostavatko he kyseisessä kaupassa ehkä myös pienyrittäjien tuotteita tai sellaisia tuotteita, joista voi olettaa, että niitä valmistavia työntekijöitä kohdellaan eettisesti. Vaihtoehtona voi olla, että niin kutsuttu ”kuluttaja” tai ”asiakas” menee johonkin ketjuun kuuluvaan ja etäältä talouslukujen perusteella johdettuun kauppaan, jossa otetaan työntekijöistä kaikki tehot irti. Jopa senkaltaisin keinoin, että työntekijöillä on vaipat housuissaan, koska heillä ei ole lupaa käydä WC:ssä työpäivän aikana, muista lepotauoista puhumattakaan. Ja joissa he saavat lisäksi vielä paljon huonompaa palkkaa kuin muissa kaupoissa, joihin he eivät jostain syystä ole päässeet töihin.

Eettisesti eli epäitsekkäästi ajatteleva ihminen ei tuijota pelkkää hintaa, vaan saa hyvän mielen maksaessaan hieman enemmän, mutta voidessaan edistää jonkun toisen hyvää tai meidän kaikkien yhteistä hyvää. Jälkimmäinen voi toteutua sitä kautta, että markkinoilta joutuvat kokonaan poistumaan sellaiset yritykset ja tuotteet, joiden tuotanto perustuu ihmisten epäeettiseen kohteluun. Tällaista kohtelua on pahimmillaan mekanistinen suhtautuminen työntekijöihin pelkkinä helposti korvattavina tuotantovälineinä, joita ei kannata huoltaa, jos toimintahäiriöitä alkaa ilmetä. Ikääntyvät koneet ovat kaikista pahimpia ja ne pitää johdonmukaisesti korvata tuottavammilla ja toimintavarmemmilla malleilla.

Kysymys on myös laadusta. Olenko valmis maksamaan hieman enemmän tuotteesta, jossa on panostettu laatuun vai valitsenko aina vain halvimman. Laadulla en tarkoita niinkään sitä, että tuotteessa on jotain silmää hivelevää muotoilua tms., vaan sitä, että esimerkiksi elintarvikkeeseen ei ole lisätty epäterveellisiä tai keinotekoisia aineita hinnan puristamiseksi mahdollisimman alhaiseksi. Ja sitä, että tuotanto eli elintarvikkeissa sekä työntekijöiden että eläinten, luonnon ym. kohtelu on ollut mahdollisimman eettistä.

Kysymys kilpailun hyvyydestä ja pahuudesta vaatisi vielä paljon lisääkin pohdintaa, mutta korostan, että vastauksen kuhunkin yksittäiseen kilpailuun liittyvään kysymykseen voi löytää tavanomaisen eettisen arvioinnin avulla. Silloin punnitaan suurempaa hyvää pienempään ja myös yhteistä tai toisen hyvää omaan itsekkääseen hyvään. Jos tahdon ihmisenä toimia eettisesti, asetan aina suuremman tai yhteisen hyvän omani edelle. Itsestäni antaen ja itsekeskeiseen näkökulmaan perustuvasta parhaastani sillä hetkellä ja siinä asiassa luopuen. Vastaavasti, kun punnitsen pienempää ja suurempaa pahaa, valitsen eettisenä ihmisenä sen pienemmän.

Kilpailuyhteiskunnalla viittaan huippuyksilöiden seulomiseen esille muiden joukosta ja heidän suosimiseensa kaikkien muiden kustannuksella. Voittaja saa koko kakun omakseen ja muille jäävät pöydältä putoavat muruset keskenään jaettavaksi. Alfauroksen tai -naaraan asemasta käytävä, heti syntymän jälkeen alkava ja usein lapsen omien vanhempien tarkasti ohjelmoima kiihkeä kilpailu ruokkii ihmisen itsekeskeisyyttä eli oman edun tavoittelua, menestyksen myötä lisääntyvää ahneutta ja epärehellisyyttä. Kukaan ei ajattele, että tämänlainen pudotuspeli hajottaa koko yhteiskuntaa pirstaleiksi sen sijaan, että sitä pitäisi jatkuvasti eheyttää, jotta voimavarat voitaisiin keskittää yleisen hyvän edistämiseen. Vain näin edettäisiin kaikkien kannalta parempaa tulevaisuutta kohti.

Sairas saaliin-, kunnian- ja rahanhimo johtaa vain sairastumiseen. Kilpailu koukuttaa kuin huume, jota on saatava hinnalla millä hyvänsä. Annoksia pitää lisätä kaiken aikaa edes saman kiihottavan vaikutuksen aikaansaamiseksi. Ennen pitkää oma terveys ja hyvinvointi uhrataan armottoman kilpailun alttarille. Puhumattakaan siitä, että matkan varrella monet muut ”heikoimmiksi lenkeiksi” todetut ovat jääneet kärsimään ylitallotuksi ja pois potkituksi joutumisen seurauksista. ”Heikot sortuvat elon tiellä ja jätkät sen kuin porskuttaa” – ainakin niin kauan kuin suorituskykyä ylläpitävä turboahdin toimii tai kunnes tapahtuu kiinni jääminen vilpillisestä kilpailusta ja siitä seuraava maineen korjaamaton menetys.

Yhtä voittajaa kohden on aina suuri määrä häviäjiä. Ennen voiton hetkeä kaikki muut ovat vihollisia, joita vastaan käydään armotonta sotaa keinoja kaihtamatta. Toisen maailmansodan aikana puhuttiin ”totaalisesta sodasta” silloin, kun ketään, kaikkein viattomintakaan sivullista eli siviiliä ei säästetty. Yhtä hävinnyttä ”isänmaan puolesta kaatunutta” kohden on monta muuta – esimerkiksi hänestä riippuvaiset perheenjäsenet – joiden hyvinvoinnin edellytykset on ehkä lopuksi elämää hävitetty. Mutta eihän omilla kilpailukyvyillään ”ansaitusti” monimiljonäärin asemaan päässeen tarvitse hävinneistä ja heidän läheistensä kohtaloista välittää. Eikä hänellä ole kykyäkään ymmärtää tavallisten ihmisten elämää. Vähiten hän käsittää niitä, jotka eivät alun alkaenkaan tahtoneet lähteä mukaan kilpailuun ja jatkuvasti näköpiiristä etääntyvien, yhä kiristyvien tehokkuusvaatimusten takaa-ajoon.

Voittamisen pakko ja häviämisen pelko alkaa kalvaa voittajaa sitä enemmän mitä häiriintymättömänä ja pitempään voittokulku on jatkunut. Hyytävästä häviämisen pelosta kiteytyy jäätynyt vihan kerros, joka peittää alleen kaikki inhimilliset tunteet ja kyvyn kokea yleisinhimillisesti arvokasta ja hyvää. Kun rahan ja vallan huume saa kestävän otteen, tulee huumeen saannista ainoa asia, jolla on merkitystä. Viimeistään tällöin niin kutsutun voittajankin perheenjäsenistä ja muista läheisistä tulee hävinneitä ”veriuhreja”.

Haluammeko todella aggression, vihan ja vallan kyllästämän vai sittenkin keskinäistä sopua, solidaarisuutta ja yhteistä hyvää vaalivan yhteiskunnan? Jollei meidän, vähitellen taustalle väistyvien aikuisten, ratkaisujen avulla enää ole paljon tehtävissä, nykyisillä lapsilla ja nuorilla on vielä silmiensä lähes ääretön mahdollisuuksien tähtitaivas. Meitä kaikkia kuitenkin tarvitaan, myös aikuisia ja vanhuksiakin ohjaamaan nuoria näkemään kirkkaasti ja selkeästi valinnan vaihtoehtonsa ja eri valintojen vaikutukset. Valittavina lopputuloksina ovat enemmistön pahoinvointi tai kaikkien yhteinen hyvinvointi. Parhaiden mahdollisten valintojen tekeminen ja niiden seurausten mukaisessa maailmassa eläminen jää nuoremman sukupolven edustajien vastuulle.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Ahneus, alfanaaras, alfauros, arvokas ja hyvä, asiakas, Eettisyys, epärehellisyys, heikoin lenkki, huippuyksilö, Hyvinvointi, hyvinvointiyhteiskunta, Inhimillisyys, itsekeskeisyys, Kilpailu, kilpailukyky, kilpailuyhteiskunta, kuluttaja, oman edun tavoittelu, pahoinvointi, pahoinvointiyhteiskunta, pudotuspeli, Solidaarisuus, Yhteinen hyvä, yleinen hyvä