Aihearkisto: kasvu

Mitä on kaltoinkohtelu?

Mitä on paljon puhuttu kaltoinkohtelu? Miten se eroaa muusta henkisestä ja fyysisestä väkivallasta? Onko kaikki kaltoinkohtelu väkivaltaa?

Alle 18-vuotiaisiin ja yli 65-vuotiaisiin ihmisiin, nk. lapsiin tai vanhuksiin kohdistuvasta kaltoinkohtelusta puhutaan jatkuvasti. Joskus myös määritellään, kuka sitä on tehnyt, miten hän on sitä tehnyt ja kenelle hän on sitä tehnyt. Näiden ikäryhmien osalta kyse on yleensä luottamuksellisessa suhteessa tapahtuvista teoista tai tekemättä jättämisistä. Kyse on myös vallasta ja vastuusta.

Lasten kohdalla kaltoin kohtelijana ovat joko omat vanhemmat tai muut aikuiset, joilla on siinä tilanteessa ja hetkessä kasvatuksellista valtaa ja vastuuta lapsesta ja joiden vastuullisuuteen lapsen pitää voida luottaa. Omien vanhempien ja lapsen kanssa asuvien muiden aikuisten lisäksi kyse voi olla kodin ulkopuolisen sijaishuolto- tai sijoituspaikan aikuisista. Kaltoinkohtelua voivat kuitenkin harjoittaa myös lukemattomat muut aikuiset päivähoidossa, koulussa, harrastustoiminnassa ja loppujen lopuksi kuka tahansa, koska tahansa ja missä tahansa.

Lyhytkin kaltoinkohtelua sisältävä kohtaaminen voi haavoittaa lasta syvästi ja pitkävaikutteisesti. Me kaikki aikuiset vaikutamme kaikkiin kohtaamiimme lapsiin, halusimme sitä tai emme tai tiedostimme sitä tai emme. Pienilläkin teoilla tai tekemättä jättämisillämme voi olla enemmän tai vähemmän vaikutuksia heidän kasvuunsa ja kehitykseensä. Lasten on voitava luottaa meihin ja antamaamme kuvaan ihmisistä, ihmisten välisistä suhteista, suhteista luontoon, ja elämästä yleensä. Meidän vastuullamme on luoda lapsille toivoa siitä, että maailma on heille hyvä paikka elää. Meidän vastuullamme on antaa lapsille esimerkkejä ja malleja siitä, miten tätä elämää on hyvä elää. Vaikutusvaltamme ja vastuumme todellistuu aina silloin, kun jollain lapsella on mahdollisuus nähdä tai kuulla käyttäytymistämme, erilaisia tekojamme ja tekemättä jättämisiämme ja muuta toimintaamme.

Kaikki mikä on lapselle pahaksi hänen kasvunsa ja kehityksensä ja tulevan elämänsä kannalta on mielestäni kaltoinkohtelua. Kaltoinkohtelua on siten kaikki sellainen, jossa emme ole vastuullisia ihmisyydessämme. Nykyisessä mediakulttuurissa, jossa kaikki on sidoksissa mediaan, kaikki tulee ennen pitkää lastenkin tietoon, oli heitä tapahtumisen hetkellä paikanpäällä tai ei. Suppeita listoja kaltoinkohtelun eri ”lajeista”, ”luokista” tai ”tyypeistä” löytyy googlaamalla. Osa kaltoinkohtelusta on kriminalisoitu, osa ei. Minulle sillä ei ole mitään merkitystä, onko jokin määritelty laissa rangaistavaksi teoksi vai ei. Minulle kyse on ihmisyydestä ja vastuullisuudestamme siinä. Kyse on siis enemmän kuin laeista tai yhteiskunnallisista ja kulttuurisista moraalinormeista. Kyse on eettisyydestämme ja siihen liittyvistä kyvyistämme, taidoistamme ja tahdostamme.

Ajatuksenani oli kirjoittaa myös vanhusten kaltoinkohtelusta ja sen jälkeen myös kaikesta ihmisten välillä esiintyvästä kaltoinkohtelusta. Siis kaltoinkohtelusta hyvin laaja-laisesti ymmärrettynä, jotta kaikkien meidän vastuumme ja vaikutusvaltamme, henkilökohtaiset lukemattomat päivittäiset vaikutusmahdollisuutemme, kirkastuvat mahdollisimman selkeinä. Jatkan aiheen käsittelyä kuitenkin tuonnempana…

Jätä kommentti

Kategoria(t): Aikuiset, Eettinen kyvykkyys, eettinen tahto, Eettisyys, Fyysinen väkivalta, Henkinen väkivalta, ihmisten välinen kaltoinkohtelu, Ihmisyys, kaltoin kohtelija, kaltoinkohtelu, kaltoinkohtelun tyypit, Kasvattaja, Kasvatus, kasvatusvaikuttaminen, kasvatusvaikutus, kasvatusvastuu, kasvu, kriminalisoitu kaltoinkohtelu, lasten kaltoinkohtelu, luottamus, luottamussuhde, sijaisvanhempi, Toivo, vaikutusvalta, valta, Vanhemmat, vanhusten kaltoinkohtelu, vastuu, Vastuullinen ihmisyys, vastuullisuus, Väkivalta

Ostopäätökset ratkaisevat ihmiskunnan onnellisuuden

Lainasin otsikon Helsingin Sanomista. Eilisestäkö? Ei vaan 50 vuotta vanhasta numerosta 28.6.1964. Jutussa todettiin mm. seuraavaa:

Ostanko vai enkö osta – siinä kysymys, joka ratkaisee huomispäivän ihmiskunnan onnellisuuden. Onko minun liityttävä mukaan ostajien väliseen kilpailuun vai pysyttävä siitä erillään, onko minun pysyttävä Virtasten tasolla vai ei?
Tunnettu englantilainen sosiologi tri Michael Young puhui äskettäin Oslon yliopistossa kansainvälisen kuluttajainyhdistyksen kolmipäiväisen kokouksen viimeisessä istunnossa tästä aiheesta johdattaen kuulijansa siihen lopputulokseen, että huomispäivän ihmisen kannalta on ratkaisevaa arvioida uudelleen nykyajan tunnustettu näkökohta, jonka mukaan aineellinen elintaso ja elämän yleinen laatu ovat toisiinsa rinnastettavia.
– – –
Kuluttajan on kysyttävä itseltään onko hän onnellinen pyrkiessään saamaan samoja tavaroita kuin suurempituloinen naapurinsa.

Mihin olemme tulleet? Tämän päivän yhteiskuntamme keskeiset arvostuksen kohteet ovat kasvu, kilpailu ja kulutus. Hyvinvointi-käsitteen sisältö ymmärretään yksinomaan taloudellisesta näkövinkkelistä. Hoetaan kuorossa: ”Suurin osa nuoristamme voi paremmin kuin koskaan ja sitten on se pieni vähemmistö, ”vain” noin 20 %, joka voi huonosti.” Jos oltaisiin rehellisiä, myönnettäisiin, että tässä kilpailua ja kulutusta kaiken päämääränä ihannoivassa yhteiskunnassamme ehkä noin 20 % nuorista voi edelleen jossain määrin hyvin ja 80 % nuorista voi enemmän tai vähemmän huonommin kuin he voisivat voida ja kuin heillä olisi ihmisarvonsa perusteella oikeis voida. Totuus onkin, että suuri enemmistö, me kaikki ”tavikset” ja lisäksi meitä vielä huonommassa asemassa asemassa olevat, kärsimme kaikki enemmän ”kuin lääkäri määrää” eli enemmän kuin monen psyykkinen ja henkinen terveys kestää.

Onko meillä mielenterveysongelma? On ja ei. Yhteiskunta, siis ne yksittäiset ihmiset, joille olemme uskoneet päätäntävallan meitä kaikkia koskevista asioista, aiheuttaa meille kohtuuttoman kovia vaikeuksia ja vastoinkäymisiä kestettäväksi. Ei siis ihme, jos jopa enemmistöllä nuorista on nk. mielenterveysongelmia.
Huvittavaa muuten, että samanaikaisesti, kun hoetaan, että suurin osa nuorista voi paremmin kuin koskaan, voivoitellaan, että jopa yli puolella nuorista on mielenterveysongelmia…

Nuorten mielenterveysongelmat tuntuvat olevan jo lähes kansantauti, pohtii tutkimusprofessori Mauri Marttunen. Suunnilleen 50–60 prosenttia 21-vuotiaista on siihenastisen elämänsä aikana kärsinyt mielenterveysongelmista.

Missä on se totuudenpuhuja, H.C.Anderssenin Keisarin uudet vaatteet -sadun viaton lapsi, joka paljastaa: ”Mutta eihän hänellä ole vaatteita ensinkään!” Meitä on vedetty nenästä, meille on esitetty jotain satua ja me olemme huutaneet kuorossa (Anderssenin satua mukaillen): ”Herranen aika, kuinka koreat yhteiskuntamme uudet aatteet ovat! Kylläpä tuo kilpailu- ja kulutuspäämäärä on ihana…; Ikinä ennen ei yhteiskuntamme hyvinvointia oltu näin ihasteltu; Ei kukaan tahtonut ilmaista ettei nähnyt mitään, sillä silloinhan olisi huomattu hänen olevan typerä ja kelvoton…”

Michael Young on muuten tutustumisen arvoinen sosiaalinen edelleenkävijä, tiennäyttäjä ja paremman tulevaisuuden rakentaja, johon voi tutustua Wikipediassa http://en.wikipedia.org/wiki/Michael_Young,_Baron_Young_of_Dartington
tai hänen mukaansa nimetyn säätiön sivuilla http://youngfoundation.org/about-us/history/. Young loi meritokratia-käsitteen, ks. http://fi.wikipedia.org/wiki/Meritokratia: ”Termi on peräisin Michael Youngin vuonna 1958 julkaistusta romaanista Meritokratian nousu 1870-2033, joka on poliittisesti meritokratiaa vastustavassa tarkoituksessa kirjoitettu, sen huonoja puolia korostava dystopistinen tulevaisuudenkuvaus yhteiskunnasta, jossa yksilön yhteiskunnallinen asema määritellään älykkyysosamäärän ja vaivannäön (ts. ansioiden eli meriittien) summana. Teoksessa meritokraattinen järjestelmä johtaa lopulta vallankumoukseen, jossa massat syöksevät kansalaisten tuntemuksista vieraantuneen eliitin vallasta.”

Meritokratiassa valta (lue: taloudellinen hyvinvointi) jaetaan siis suoritusten, pätevyyden ja kykyjen perusteella. Toisin sanoen henkilökohtaisen kilpailukyvyn, taistelussa muita vastaan saavutettujen tyrmäysten ja murskausten perusteella. Aggressiivisin ja armottomimmin muita kohteleva voittakoon ja heikot – henkisestä hyvinvoinnistaan välittävät ja sitä puolustamaan pyrkivät – sortukoon elontiellä. Yhteiskunnan kilpailukyky naapurimaihin verrattuna on pääasia ja yksittäisten kansalaisten eli todellisten elävien ihmisten ”pään asiat”, psyykkinen ja henkinen hyvinvointi, ovat toisarvoisia.

Mikä tai kuka on yhteiskunta? Olemmeko unohtaneet, että se on vain abstrakti käsite eikä todellisuudessa mikään tai ketään. Ainoa todellinen olemassaoleva olet sinä ja minä, me yksittäiset ihmiset, jotka satumme elämään yhdessä jossain tietyssä paikassa, jossain maassa ja valtiossa. Millä tai kellä on oikeus päättää henkisestä hyvinvoinnistamme? Mikä tai kuka voi tehdä jotain nykytilanteen muuttamiseksi, asioiden parantamiseksi inhimillisemmäksi? Kenellä on vastuu, vapaus ja myös loppuviimeksi valta muutoksen käynnistämiseen?

Jätä kommentti

Kategoria(t): aatteet, aggressiivisuus, aineellinen elintaso, armottomuus, Arvot, elintaso, henkinen hyvinvointi, Hyvinvointi, Hyvinvointivaltio, hyvinvointiyhteiskunta, ihanteet, Ihmisarvo, inhimillinen yhteiskunta, Inhimillisyys, kasvu, Kilpailu, kilpailukyky, kilpailuyhteiskunta, kuluttaja, kulutus, kulutusyhteiskunta, Meritokratia, mielenterveysongelma, nuorten mielenterveysongelmat, Onnellisuus, psyykkinen hyvinvointi, taloudellinen hyvinvointi, valta, Vapaus, vastuu

Toivon, että syrjäydyt

Olen syrjäyttänyt itseni ja pyrin saamaan mahdollisimman monen muunkin ihmisen syrjäytymään kanssani. Siis mitä? Tarkoitan tällä sitä, että vastustan jyrkästi niitä arvostuksia, joita suurin osa läntisestä maailmaa palvoo. Kolme kovaa koota: kulutus, kasvu ja kilpailu. Ja ovatkin tosi kovia, niin armottomia, että yhä suurempi osa ihmisistä voi pahoin. Olen sitä mieltä, että ainakin lapsilla ja nuorilla, jotka eivät olleet mukana hyväksymässä näitä arvostuksia, on oikeus voida paljon paremmin kuin heidän on mahdollista voida tänä päivänä sekä tulevaisuudessa, jos tahti sen kuin kiihtyy. Ja kaiketi on niinkin, että loppujen lopuksi pieni vähemmistö on käyttänyt valtaansa niin, että tällaisten arvostusten syntyminen on mahdollistunut. Mutta kaikki, jotka eivät ole aktiivisesti taistelleet näitä arvostuksia vastaan, on toimimattomuudellaan hiljaisesti hyväksynyt ne. Ja tullut sen myötä kanssasyylliseksi.

Tätä elämää voi elää monella eri tavalla. Voi juosta loputtomiin oravanpyörässä kuin jyrsijä juoksupyörässä, kunnes voimat ennen pitkää sittenkin loppuvat. Vain huomatakseen, että kaikki oli lopulta turhaa. Hyvinvointi hyvän ja onnellisen elämän muodossa jäi saavuttamatta. Kaikesta seurasi vain pahoinvointia ja monenlaista tuhoa ympärillä, sekä läheisten ihmisten että niiden ihmisten keskuudessa, joiden yli tuli juostua matkalla ei-minnekään.

Oravanpyörästä voi myös hypätä pois ja yhä useampi tekee tällaisen valinnan joko pakotettuna terveytensä menettäneenä tai joku myös omasta vapaasta tahdostaan ja vakaasta päätöksestään. Usein tätä ennen punnitaan omia arvostuksia suhteessa niihin arvostuksiin, joiden mukaan olisi elettävä – juostava yhä kovempaa, jottei tulisi tallatuksi muiden jalkoihin.

Osa pudotetaan pian oravanpyörästä heikoimpina lenkkeinä ja osa ei pääse edes astumaan pyörään. Osa ihmisistä ei edes yritä astua pyörään, vaan valitsee toisenlaisen elämän. Silti nämäkin – ja ehkä juuri nämä ihmiset – voivat elää hyvää, arvopitoista ja tarkoituksentäyteistä elämää. Sisäinen hyvinvointi voi olla paljon rikkaampaa kuin ulkoinen menestys erilaisine niin kutsuttuine rikkauksineen.

Toivon – ja pyrin myös kaikin keinoineni vaikuttamaan sen suuntaisesti – että mahdollisimman moni lapsi ja nuori kykenisi aidosti pohtimaan erilaisten vaihtoehtojen hyvyyttä sekä tekemään ratkaisunsa sen mukaisesti. Valtavirran syrjästäkin voi vaikuttaa. Pieni sivujoki voi kasvaa pisara pisaralta, kunnes siitä kasvaa sellainen virta, joka kykenee jo aiheuttamaan pyörteitä valtavirran keskuuteen. Tämän päivän lapset ja nuoret pystyvät muuttaa kehityksen suunnan tulevaisuudessa siinä vaiheessa, kun he ovat aikuisia. Ja siihen asti he voivat kulkea tiennäyttäjinä vertaistensa keskuudessa, jos rohkeus vain riittää. Tarvitsemme siis rohkeita nuoria, jotka ovat valmiita kyseenalaistamaan nykymenon mielekkyyden ja totuudenmukaisuuden. Samalla tavalla kuin pieni viaton lapsi, joka totesi, että ”eihän keisarilla ole vaatteita”, vaikka kaikki muut vain nyökyttelivät ja taputtivat itseensä tyytyväiselle hallitsijalleen.

Tästä syystä tarvitaan kasvatusta, jossa puhutaan universaaleista arvoista, sellaisesta hyvyydestä, kauneudesta ja totuudesta, jotka ovat aina olleet ja tulevat aina olemaan ihmisen mahdollisuuksina hyvään ja onnelliseen elämään. Jotka ovat äärettömän kaukana tämän päivän arvostuksista, jotka suuri enemmistö on hiljaisesti hyväksynyt, kun siihen kuuluvat eivät ole osanneet kyseenalaistaa niitä. Eli eivät ole osanneet ihmetellä ja kysellä, ovatko arvostukset sellaisia, joiden vuoksi kannattaa elää ja kuolla. Vai ovatko ne sellaisia, jotka etäännyttävät kaiken aikaa kauemmaksi siitä, mitä voidaan pitää ihmisyyden arvoisena.

Lapsilla ja nuorilla on vielä suurin osa elämästään edessään. Heillä on mahdollisuus etsiä ja löytää elämälleen arvokas sisältö ja tarkoitus. Heillä on mahdollisuus päästä kiinni hyvän elämän syrjään astuakseen vähitellen sen keskiöön johdattaakseen muitakin kohti parempaa maailmaa. Stefan Einhorn ilmaisee ajatukseni kirjassaan Ihmisen tehtävä hienosti isän sanoina pojalleen, joka pohtii maailmassa ihmisten kesken esiintyviä ongelmia: ”Minä ja sinä emme tietenkään voi yksin ratkaista tätä ongelmaa, mutta se ei estä meitä toimimasta niin kuin koko maailman kohtalo olisi harteillamme. Tämän näkemyksen mukaan jokaisen on kannettava oma osuutensa vastuusta maailmasta. Meidän on aloitettava itsestämme ja ymmärrettävä tehtäväksemme, että jätämme maailman jonakin päivänä vähän parempana kuin se oli tullessamme.” Mikä olisikaan arvokkaampi syy elää!

Ps. Tämä blobikirjoitus on osaltaan myös protesti syrjäytymis-käsitteelle siten kuin sitä nykyisin käytetään ihmisten kielteiseen leimaamiseen.

12 kommenttia

Kategoria(t): arvopitoinen elämä, arvopitoisuus, arvostukset, Arvostus, Arvot, elämän sisältö, Elämän tarkoitus, heikoin lenkki, Hyvä elämä, Hyvyys, kasvu, Kauneus, keisarin vaatteet, Kilpailu, kulutus, Onnellisuus, oravanpyörä, sisäinen hyvinvointi, syrjässä, syrjäyttäminen, Syrjäytyminen, syy elää, tarkoituksentäyteinen, tiennäyttäjä, Totuus, ulkoinen menestys, universaalit arvot