Aihearkisto: kasvatuksen päämäärä

Positiivinen kasvatus on antiikin aikainen idea

Se, että kasvatus on positiivista vaikuttamista, on konkreettisesti antiikin aikainen idea, ei siis ”antiikin aikainen”, kuten jostain ikivanhasta ja hylättävästä tai hylätystä joskus todetaan. Positiiviseksi kasvatukseksi tuotteistettu ja kaupallistettu versio aiheesta on kuitenkin yhtä pinnallinen ja yksinkertaistettu kuin positiivinen psykologiakin. Kasvatuksen idea on peräisin antiikin filosofiasta ja sitä nykyaikaistettiin sekä Keski-Euroopassa että Suomessa monen kasvatusajattelijan toimesta viime vuosisadan alkuvuosikymmeninä. Lieneekö toisen maailmansodan ja sitä edeltäneenkin ajan hengen vaikutusta – erilaisine Natsi-Saksan sotilaallisine nuorisojärjestöineen – että aito ymmärrys kasvatuksesta tyhjeni. Sotien jälkeen kasvatus typistyi ja kääntyi yksipuoliseksi kurinpidoksi, rajojen asetteluksi sekä rangaistusten määräämiseksi ja täytäntöönpanoksi. Kasvatusfilosofian ja kasvatushistorian sijaan haettiin tukea uusille käytännöille kasvatuspsykologiasta ja kasvatussosiologiasta sekä niiden suppeista ihmiskuvista. Johtotähdeksi tuli lapsissa kuvitellun pahuuden hillitseminen sen sijaan, että lapsia olisi osattu oikealla tavalla houkutella ja yllyttää hyvään.

Kasvatusfilosofisiakin teoksia on julkaistu aika-ajoin. Hyvän kasvatuksen ehtoja ja viisaan kasvattajan näkökulmaa on ansiokkaasti kuvaillut kasvatusfilosofian professori Veli-Matti Värri jo klassikoksi muodostuneessa väitöskirjassaan vuodelta 1997 Hyvä kasvatus – kasvatus hyvään. Dialogisen kasvatuksen filosofinen tarkastelu erityisesti vanhemmuuden näkökulmasta. (Väitöskirjasta julkaistiin 5 painosta vuosina 1997-2004; pdf-version löydät täältä.) Värrin tutkimuksen teoreettisina lähtökohtina ovat Maurice Merleau-Pontyn eksistentiaalis-fenomenologinen filosofia ja Martin Buberin dialogisuusfilosofia. Värrin mukaan eettisesti oikeutettu kasvatus edellyttää seuraavien ehtojen hyväksymistä:

  1. todellisuus on perimmiltään mysteeri, ratkaisematon kysymys myös kasvattajalle,
  2. kasvatettava on ainutlaatuinen toinen persoona,
  3. kasvatettavalla on edessään oma tulevaisuus, joka on hänen kasvattajilleen tietymätön, transsendentti.

Kasvatuksen ehtoja selvittäessään Värri on samalla osoittanut, miksi autoritaarinen kasvatus on epäeettistä, ja miksi yksinomainen sosialisaatio ei ole lainkaan kasvatusta. Ja samalla hän on myös osoittanut, miksi kasvatus – vaikka lähestymistapa olisi kuinka positiivinen tahansa – ei ole tuotteistettavissa yksinkertaisiksi tilastollista keskivertolasta tai tyypittelyjen ja luokittelujen avulla luotuja lapsiryhmiä koskeviksi kaiken kattaviksi neuvoiksi ja ohjeiksi tai erilaisiksi vakioiduiksi keinoiksi ja menetelmiksi.

Kasvatustodellisuus, jossa kasvatus tapahtuu, on eri asia kuin psykologiset yksinkertaistetut kuvitelmat siitä, koska jokainen hetki ja tilanne on ainutkertainen. Ja kukin yksittäinen kasvatussuhde on aina myös erilainen kuin kaikkien muiden aikuisten ja lasten väliset suhteet, koska kyse on ainutlaatuisen vanhemman (tai muun aikuisen) ja ainutlaatuisen lapsen – siis kahden ainutlaatuisen persoonan – välisestä suhteesta. Jotain objektiivista, kasvatussuhteen osapuolista ja alati vaihtelevista tilanteista riippumatonta yleispätevää voidaan kasvatuksesta kuitenkin todeta. Kyse on tällöin kasvatusfilosofisista periaatteista.

Hyvä kasvatus on kasvatusta hyvään eli kasvatuksella on määrätty suunta ja päämäärä, jonka on aina oltava jotain arvokasta ja hyvää edustavaa. Kasvatuksen on myös tapahduttava arvokkaalla ja hyvällä tavalla. Omassa väitöskirjassani (pdf ladattavissa täältä) eriytinkin hyvän kasvatuksen kahteen osaan: a) kasvattamiseksi hyvällä ja b) kasvatukseksi suuntautumaan kohti hyvää. Pohdin erikseen hyvällä kasvattamista ja hyvän laatuja siinä. Sen jälkeen otin vielä haasteellisemman tehtävän yrittäessäni määritellä, mitä on se hyvä, johon suuntautumiseen nuorta pyritään kasvattamaan. Olen myös jatkanut aiheesta kirjoittamista yhdessä toisten kanssa esimerkiksi kirjassa Kasvatus arvoihin – arvoa kasvatukseen sekä kirjassani Arvot ovat ihmisen toiminnan perusta. Jo kirjojen nimetkin kuvastavat sitä, mitä itse olen sekä kasvatuksen tutkijana että käytännön nuorisokasvattajana parin vuosikymmenen ajan ymmärtänyt.

Ensinnäkään lapsi ei ole mikään pelottava ja uhkaava luonnonvoima, jota pitää rajata (vrt. aidata, erottaa osa pois, reunustaa jonkin elämänalueen sisään, viivoittaa, ympyröidä, rajoittaa), hallita (vrt. määrittää, määrätä…) ja kesyttää (vrt. sitoa…). Kasvatuksessa ei myöskään ole kysymys lapsen käyttäytymiseen puuttumisesta, vaan hänen persoonallisuutensa suotuisan kehittymisen, henkisen kasvun edistämisestä. Käyttäytyminen on vain automaattinen sivuvaikutus lapsen persoonallisuudesta ja hänen omaksumastaan maailmankuvasta.

Hyvän kasvatuksen keinona ei ole asettaa rajoja lapsen ulkopuolelta kurina, hillintänä, hallintana tai muulla tavalla, vaan keskeisenä tavoitteena on luoda rajat lapsen sisälle arvotajuntaan ja tunnetajuntaan kohdistuvan vaikuttamisen avulla. Tähän kuuluu se, että lapselle välitetään tietoa ja ymmärrystä arvoista, eli tietoa siitä mikä on arvokasta elämässä sekä vanhempien oman esimerkin kautta myös ymmärrystä siitä, miten tätä tietoa sovelletaan käytäntöön omassa toiminnassa elämän erilaisissa tilanteissa.

Kasvatus suuntautuu siten arvoihin ja kasvatusvaikuttamisen tavoitteena on arvojen mukaisten päämäärien mukainen elämä. Toisin sanoen, kasvatuksen toivottuna tuloksena on, että lapsi tietää aikuisuuteen siirtyessään, miten hän voi elää hyvää ja onnellistavaa elämää. Tämän hän tietää sen avulla, että hänelle on selvinnyt henkilökohtainen vastaus vielä perustavampaan kysymykseen, joka on: miksi elän? Toisin sanoen lapsi on aikuistumiseensa mennessä ymmärtänyt: mikä on minun elämäni tarkoitus.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): aikuistuminen, Aikuisuus, Arvokas, arvokas ja hyvä, Arvokasvatus, Arvot, Arvot ovat ihmisen toiminnan perusta, arvotajunta, autoritaarinen kasvatus, dialogifilosofia, dialogisuusfilosofia, eksistentiaalinen fenomenologia, Elämän tarkoitus, elämänarvot, henkinen kasvu, Hyvä elämä, hyvä ja onnellinen elämä, Hyvä kasvatus, Hyvä kasvatus - kasvatus hyvään, hyvään yllyttäminen, kasvatuksen idea, kasvatuksen päämäärä, kasvatuksen tarkoitus, kasvatuksen tulos, Kasvatus, Kasvatus arvoihin - arvoa kasvatukseen, Kasvatus hyvään, kasvatus hyvällä, Kasvatusfilosofia, kasvatushistoria, Kasvatusmenetelmä, kasvatusneuvo, Kasvatuspäämäärä, kasvatuspsykologia, kasvatussosiologia, Kasvatussuhde, Kasvatustilanne, kasvatustodellisuus, kasvatusvaikuttaminen, kasvatusvaikutus, Maailmankuva, Martin Buber, Maurice Merleau-Ponty, mikä on elämäni tarkoitus, mikä on minun elämäni tarkoitus?, miksi elän, Natsi-Saksa, nuorisokasvattaja, Nuorisokasvatus, nuorisotutkija, onnellinen elämä, persoonallisuus, positiivinen kasvatus, positiivinen psykologia, sosialisaatio, tunnetajunta, Veli-Matti Värri, yllyttää hyvään

Kasvatus on parasta syrjäytymisen ehkäisyä

Tämä blogikirjoitukseni on ensin julkaistu Lapin Kansan verkkolehdessä 15.11. ja printtilehdessä 19.11.

Jatkan siitä, mihin kollegani Tomi Kiilakoski lopetti (Lapin Kansassa julkaistussa) blogikirjoituksessaan 12.10.2012. Hän puhui syrjäytyneiden nuorten sijaan irrallisista nuorista. Syrjäytymisen ehkäisyn sijaan voidaan käsitteen avulla pohtia nuorten kiinnittämistä ja kiinnittymistä yhteiseen maailmaamme – yhteiselämään ja yhteisvastuuseen. Voiko kasvatus tukea tätä tavoitetta ja jos vastaus on myönteinen, millaista kasvatusta siinä tapauksessa tarvitaan?

Itse asiassa on ensin kysyttävä, mitä kasvatus on tai mikä on kasvatusta ja mikä ihan jotain muuta. Kasvatuksella on kielteinen maine, koska sen luullaan tarkoittavan samaa kuin ”uhkailu, lahjonta ja kiristys” tai kurinpito jopa fyysisen kurittamisen kautta. Tällaisen mielikuvan perusteella kasvatus ymmärretään jotenkin epäilyttävänä tai jopa vääristyneenä vallankäyttönä.

Totta kai kasvatuksessa käytetään vaikutusvaltaa lapseen tai nuoreen, koska kasvatuksella on aina jokin suunta ja tarkoitus, johon sillä pyritään. Kasvatuksen erottaa muusta vallankäytöstä ja vaikuttamistoiminnasta juuri sen päämäärä, joka määrittää samalla myös asianmukaiset ja sallitut keinot. Kasvatuksen päämääränä ei voi olla mikään muu kuin kasvatettavan paras, kaikki sellainen, mitä voidaan pitää arvokkaana ja hyvänä. Näin ollen tulee kasvatuksen keinojenkin olla sellaisia, jotka edistävät arvokkaan ja hyvän kehittymistä kasvatettavassa.

Turha kai mainitakaan, että lapsen alistamisen, lannistamisen ja nöyryyttämisen kaltaiset keinot eivät saa hänessä olevaa hyvää heräämään. Sen sijaan kaikki lapsessa mahdollisuuksina uinuvat hyvän ainekset saattavat herätä ja alkaa kehittyä kohti kukoistustaan, kun niitä houkutellaan esiin. Keinojen on silloin oltava sellaisia, jotka saavat lapsen kiinnostumaan ja jopa innostumaan.

Viimeaikaisten tutkimustulosten mukaan jo vauva tietää, että toista kuuluu auttaa ja että on luonnollista jakaa omastaan. Ihmisellä on siis synnynnäinen kyky eettisyyteen ja sen mukainen tahto osallistua yhteisön toiminaan, kasvaa yhteisöä rikastuttavaksi yksilöksi. Toisin sanoen, jokaisella ihmisellä on tahto suuntautua itsensä ulkopuolelle ja toteuttaa arvokkaita asioita toisten hyväksi ja kaikkien yhteiseksi hyväksi. Ihmisen oma itsearvostuskin kasvaa ja kehittyy vain tätä kautta kestävällä tavalla.

Kasvatus on näin ollen perustavasti sitä, että lapselle tarjotaan mahdollisuuksia toteuttaa tahtoaan arvokkaaseen ja hyvään. Kun lapsi saa tehdä hyvää ja saa siitä asianmukaista arvostusta ja kiitosta, hän kokee olevansa arvokas yhteisönsä jäsen. Samalla hän oivaltaa, että tällaiset teot ovat itse asiassa juuri sellaisia, joita hän tahtookin tehdä ja jotka saavat hänet kaikkein tyytyväisimmiksi elämäänsä. Hyvän tekeminen tulee luonnolliseksi ja helpoksi ja kaiken lisäksi se on lapselle myös erittäin antoisaa ja palkitsevaa. Ja mikä parasta, lapsella ei näin toimien ole myöhemminkään elämässään vaaraa jäädä irralliseksi tai syrjäytyneeksi muista.

5 kommenttia

Kategoria(t): Arvokas, arvokas ja hyvä, Arvostus, Eettisyys, fyysinen kurittaminen, Hyvän tekeminen, hyvät teot, irrallinen nuori, irrallisuuden ehkäisy, irrallisuus, kasvatettavan paras, kasvatuksen päämäärä, kasvatuksen tarkoitus, Kasvatus, kiitos, kuri, kurinpito, kyky eettisyyteen, lahjonta ja kiristys, lapsen alistaminen, lapsen lannistaminen, lapsen nöyryyttäminen, mitä kasvatus on, Syrjäytyminen, syrjäytymisen ehkäisy, syrjäytynyt nuori, vaikuttamistoiminta, vaikutusvalta, vallankäyttö, vääristynyt vallankäyttö, Yhteinen hyvä, Yhteisö, Yhteisöllisyys, Yhteisvastuu