Anna-Stina Nykänen (HS 22.3.2020) kirjoitti ”Miten voin auttaa” otsikoidussa esseessään kuinka syvä huoli painaa nyt suomalaisten mieltä. Pohditaan, miten meidän käy, miten yksinäisen tuttuni käy. Nykänen kirjoittaa, että myöntätunto voi ratkaista isojakin ongelmia.
Nykänen toteaa pitävänsä eniten tästä myötätunnon määritelmästä: myötätunto on empatian tunteeseen perustuva pakonomainen tarve auttaa toista ihmistä. Esseensä muissa kohdissa hän toteaa mm., että myötätunto on tekoja, joita edeltää tunne nimeltä empatia. Ja että myötätuntoon liittyy tunteellinen taso, sisäinen palo, yksittäisen ihmisen pakottava tarve olla toiselle ihmiselle avuksi. Hän kuvailee vielä:
Vaikka tulisi millainen pommitus tai maanjäristys ja talot menisivät murskaksi, katso, aina sinne joku ihminen juoksee apuun. Se on myötätuntoa. Pakonomaista tarvetta auttaa, vaikka vastassa olisi kivivuori ja itse olisi paljain käsin. Mutta jos alla on toinen ihminen.
Juuri nyt iso osa suomalaisista tunnistaa itsensä tästä. Me olemme niitä ihmisiä, jotka tuntevat tarvetta juosta apuun.
Kaikki tuo on totta. Kuitenkin niin, että ehkä jopa kolmasosa ihmisistä on sellaisia, joiden synnynnäinen kyky myötätuntoon ei ole koskaan saanut mahdollisuutta kehittyä tai se on tukahtunut jossain vaiheessa elämää. Selkeällä enemmistöllä ihmisistä se kuitenkin ilmenee tavalla tai toisella tälläkin hetkellä, mutta suurin osa meistä on kuitenkin jollain tavalla hämillään ja epätietoinen siitä, mitä tässä tilanteessa tarvitsisi ja voisi tehdä.
Mielestäni myötätuntoa on jo se, että noudattaa mahdollisimman tarkkaan hallituksen kehotuksia olla levittämättä virusta, koska kukaan meistä ei voi tietää, onko taudin kantaja vai ei. Samalla voi olla yhteydessä sekä lähimmäisiinsä että eniten apua tarvitseviin ihmisiin vähintäänkin kaikin mahdollisin sellaisin keinoin, jotka eivät välttämättä vaadi fyysistä kontaktia. Siis tarjoata ja antaa henkistä tukea kanssaihmisille, koska se voi ratkaisevalla tavalla auttaa meitä kaikkia selviämään kriisin keskellä. Varsinkin, jos itse ei kuulu nk. riskiryhmiin, voi toki tehdä huomattavan paljon enemmänkin eli olla myös fyysisesti apuna esim. käymällä kaupassa ja apteekissa riskiryhmiin kuuluvien puolesta. Se, jolla on pakottava tarve auttaa, löytää kyllä keinot siihen.
Mistä myötätunto kumpuaa ja miksi se ei ilmene kaikilla? Viktor Frankl puhuu ihmisen kaikkein perimmäisimmästä tarpeeesta, jonka hän nimeää tarkoituksen tahdoksi. Perimmäinen se on sikäli, että sen toteutuminen arvokkaina ja hyvinä tekoina toisille määrittää koko meidän elämän laadullisen hyvyyden. Toisin sanoen, mitä enemmän toisille tekoja, jotka ovat heille arvokkaita ja merkityksellisiä, sitä paremmin toteutan elämäni tarkoitusta. Ja vain oman elämänsä tarkoituksen toteuttaminen aikaansaa onnellistavan kokemuksen elämän hyvyydestä. Ei pelkästään yksittäisinä onnen hetkinä, vaan syvällä sisimmässä olevana pohjavireenä, sellaisena maailmankatsomuksena, jonka avulla kykenee kestämään elämään väistämättä kuuluvat huonotkin hetket.
Tarkoituksen tahto, pakottava tarve tehdä hyvää, erilaisia arvokkaita ja hyviä tekoja toisille ja kaikille yhteisesti, on meillä kaikilla olemassa jo syntyessämme. Tutkimusten mukaan se myös ilmenee jo pikkulapsilla. Vaarana kuitenkin on, että se tukahtuu, jos lapsi ei saa osakseen riittävästi myötätuntoa ja rakkautta, vaan lapsen vanhemmat ja kasvatukseen osallistuvat (loppuviimeksi me kaikki tavalla tai toisella) syyllistävät, kurittavat, rankaisevat, kostavat tai hylkäävät, jättävät lapsen yksin häpeämään itseään, jos lapsi tekee jotain ns. ”väärin”.
Tällaisina aikoina herää toivo siitä, että yhä useamman ihmisen tarkoituksen tahto herää ja alkaa kukoistaa ja joillakin jopa vahvistua siinä määrin, että he päättävät omistautaa loppuelämänsä toisten auttamiselle. Toivon, että tämä inhimillisyyden ydin vahvistuu kaikissa meissä. Myötätuntoiset ja rakkaudelliset teot toisia kohtaan ovat se ehtymätön ja uusiutuva energian lähde, josta voimme ammentaa voimia kestää ja selvytyä sekä nyt että tämänkin kriisin jälkeen.
timopurjoatnfg 