Aihearkisto: henkiset voimavarat

Älä lamaannu peloistasi, nyt on aika toimia

Kiinasta liikkeelle lähtenyt koronavirustauti julistettiin 11. maaliskuuta pandemiaksi eli maailmanlaajuisesti levinneeksi epidemiaksi. Pandemia-sana tulee kreikan kielen sanoista pan ’kaikki’ ja demos ’ihmiset’. Koronavirus vaikuttaakin jo tavalla tai toisella kaikkiin maailman ihmisiin. Tauti on uusi ja entuudestaan tuntematon ja siksi se aiheuttaa ihmisissä monenlaisia tunteita ja ajatuksia, kuten huolestuneisuutta ja pelkoja. Sairastumisen ja kuolemankin uhan koetaan leijuvan varjona päällämme – jotkut puhuvat ”mustasta joutsenesta” – koska kukaan ei vielä tiedä, miten poikkeava tauti mahdollisesti on tavanomaisiin tartuntatauteihin verrattuna.

On syytä tiedostaa, että Suomessa influenssaan kuolee joka vuosi arviolta 500–2 000 ihmistä, ja erityisesti riskiryhmiin kuuluvat ihmiset, kuten vanhukset ja ne, joilla on erilaisia perussairauksia (kuten krooninen sydän- tai keuhkosairaus, diabetes tai munuaisen vajaatoiminta), joutuvat muita herkemmin sairaalahoitoon. Toivottavasti koronaviruksenkaan osalta ei ylitetä näitä tavanomaisia määriä – vähättelemättä tietysti niitäkään ja niistä aiheutuvia monia traagisia seurauksia yhtään mitenkään.

Logoteorialle ja logoterapialle on todella tarvetta tällaisen yleismaailmallisen eksistentiaalisen kriisin ja ahdistuksen aikana ja myös sen jälkeen. Ihmisten kahtiajako on ollut selkeästi huomattavissa: jotkut ovat lamaantuneet ja käpertyneet pelokkaina kuoreensa, kun jotkut toiset ovat alkaneet toimia muiden ihmisten auttamiseksi – he ovat siis kokeneet tarkoituksen kutsuvan heitä ja löytäneet sisästään henkisen uhmavoimansa vahvistamaan heitä sen toteuttamisessa. Viktor Franklin nimeämän, ihmisessä piilevän erityisen henkisen kyvyn, henkisen uhmavoiman arvo ja merkitys korostuukin näinä aikoina ja sen löytäminen itsestä olisikin joillekin jopa elintärkeää. Kaikille muillekin henkisen uhmavoiman ilmeneminen vahvistaisi omaa kykyä selviytyä tämänhetkisestä kriisistä. Parhaimmillaan se auttaa ihmistä löytämään kaikesta tapahtuvasta – omasta tai ympärillä näkyvästä kärsimyksestä – huolimatta uusia sellaisia arvokkaita tarkoitusmahdollisuuksia, jotka kantavat jopa aiempaa parempaan tulevaisuuteen.  Siksi henkisen uhmavoiman etsimisen, löytämisen ja vahvistamisen pitäisi olla osa ihmisten jokapäiväistä elämää myös nykyistä tavanomaisempina aikoina.

Omaan mahdolliseen sairastumiseenkin voi jo etukäteen asennoitua jopa tarkoitusmahdollisuutena sen sijaan, että näkisi sen pelkkänä uhkana varsinkin, jos ei ole vielä kovin vanha eikä omaa jotain nk. perussairautta. Tällöin voi ajatella, että parannuttuaan on saanut pysyvän immuniteetin ja voi huoletta liikkua kaikkien taudinkantajien tai tautia sairastavien parissa heitä tukemassa, auttamassa ja hoitamassa. Taudin sairastuminen parantaa siten mahdollisuuksia pitää huolta muista ja hoivata kärsiviä heidän vaikeassa ja joillekin myös hengenvaarallisessa elämäntilanteessaan.

Juuri nyt erityisesti riskiryhmiin kuuluvat vanhukset ja sairaat tarvitsevat toisten apua paljon enemmän kuin normaalioloissa (ihan kaupassa, apteekissa yms. käynneistä alkaen, psyykkis-henkisestä avusta puhumattakaan). ja tietysti kaikki muutkin heikoimmassa asemassa olevat, kuten täällä olevat ajelehtivat maahan muuttaneet (turvapaikanhakijat, paperittomat, kielteisen päätöksen saaneet jne.), työttömät, asunnottomat, köyhät, yksinäiset jne. Onneksi monet ihmiset ovat jo aktivoituneet, ja nimenomaan auttavaan ihmistyöhön kouluttautuneilla se kuuluu velvollisuuksiinkin – tai logoteoreettisesti ilmaisten vastuullisena olemiseen.

Ajassa on siis tarjolla poikkeuksellisen paljon tarkoitusmahdollisuuksia, joihin voi tarttua. Lähes jokaisella meistä on mahdollisuus valita, sulkeutuuko omaan sisäisyyteensä synkkien tunteiden ja ajatusten pariin murehtimaan, vai ryhtyykö johonkin, jonka kokee olevan sekä jollekin toiselle arvokasta ja merkityksellistä että omien vahvuuksieni perusteella itselle ominaista. Paljon erilaista arvokasta ja hyvää voimme tehdä myös etäältä.

Jätä kommentti

Kategoria(t): arvokas ja hyvä, arvokas ja merkityksellinen, arvokas tarkoitus, arvokkaat tarkoitusmahdollisuudet, asunnottomat, COVID-19, eksistentiaalinen ahdistus, eksistentiaalinen kriisi, epidemia, erityinen henkinen kyky, heikossa asemassa olevat, henkinen kyvykkyys, henkinen uhmavoima, Henkiset kyvyt, henkiset voimavarat, immuniteetti, influenssa kuolleisuus, Kärsimys, köyhät, kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet, Koronavirus, Koronavirustauti, lamaannus, logoteoria, logoterapia, musta joutsen, pandemia, paperittomat, perussairaudet, psyykkinen kärsimys, riskiryhmät, tarkoitus, tarkoitusmahdollisuus, taudinkantaja, turvapaikanhakijat, vanhukset ja sairaat, vastuullisena oleminen, yksinäiset

Köyhyyteen voi vaikuttaa

”Niukkuus typistää näköaloja, muttei sulje ovia” oli kuvatekstinä Tiede-lehden 5/2017 artikkelissa, jonka otsikkona oli Köyhyyden voi voittaa. Artikkelin sanomana oli, että vaikea alku ei ole väistämätön kohtalo: moni on onnistunut asenteella, tuella ja työllä. Artikkelissa ei millään tavoin pyritty kiistämään, että suomalaisetkaan eivät elä täydellisessä mahdollisuuksien tasa-arvossa: ”Jos elämä olisi juoksukilpailu, lähtötelineet sijoitettaisiin eri etäisyyksille maalista tai toisille lapsille pantaisiin punnukset jalkaan.” Ilpo Suoniemen tutkimuksessa todettiin, että tulotaso periytyy sukupolvelta toiselta kaikkein eniten sekä tulotason ylä- että alapäässä. Myös Outi Sirniön väitöstutkimuksessa todettiin, että vaihtelua on enemmän keskituloisten perheiden lasten keskuudessa kuin köyhien tai rikkaiden vanhempien lapsilla. Onneksi meillä on Suomessa hyvin laaja ’keskiluokka’, vaikka harjoitetun politiikan seurauksena molemmat ääripäät ovatkin jatkuvasti kasvaneet.

Johanna Kallio totesi Tiede-lehden artikkelissa myös, että geenit selittävät vain hyvin pienen osan huono-osaisuuden periytymisestä. Mekanismiin vaikuttaa sen sijaan merkittävästi ns. ympäristötekijät eli se, millaiseen perheeseen, sukuun ja asuinalueeseen lapsi syntyy. Kukaan lapsi ei pysty valitsemaan, millaiseen perheeseen hän syntyy, ja tosiasia on kuitenkin, että lähtökohtaisesti lapsuuden perhe rajaa sitä, millaisia mahdollisuuksia elämässä on avoinna.

Lapsuus ei kuitenkaan ole väistämätön kohtalo, johon tarvitsisi tyytyä, vaan elämänsä kulkuun voi vaikuttaa monin tavoin. Esimerkiksi Viktor Frankl kertoo elämänfilosofisessa opissaan (tarkoituskeskeisessä filosofiassaan eli nk. logoteoriassa), millä tavalla ihminen voi ja miten hänen tulisi itseään kehittää, jos hän tahtoo kokea elävänsä arvokasta ja tarkoituksellista elämää. Myös käytännössä on lukemattomia esimerkkejä ihmisistä, jotka ovat ylittäneet lähtökohtiinsa liittyvät haasteet, vaikeudet ja vastoinkäymisetkin ja löytäneet oman tiensä hyvään ja onnelliseen elämään.

Tiede-lehdessä kuvaillussa Havaijilla tehdyssä pitkittäistutkimuksessa seurattiin kaikkien vuonna 1955 syntyneiden lasten elämää. Joka kolmas vaikeisiin oloihin syntyneistä lapsista kasvoi tutkimuksen johtajan Emmy Wernerin mukaan ”päteväksi, itseensä luottavaksi ja välittäväksi aikuiseksi”. Kukaan heistä ei ollut 40-vuotiaana työtön eikä ollut joutunut koskaan elämänsä aikana turvautumaan toimeentulotukeen.

Millaiset tekijät voisivat vaikuttaa siihen, että vielä useampi voisi päästä elämässä hyvin selviytyvien joukkoon? Hallituksen toimet keskittyvät tällä hetkellä siihen, että kaikki nuoret pakotetaan hakemaan opiskelu- tai työpaikkoja erilaisten sosiaalitukien menettämisen uhalla. Pakko ja pelottelu ei tunnetusti ole koskaan johtanut hyvään lopputulokseen, vaan sen sijaan kannustaminen ja rohkaiseminen. Kyse on nuorelle annetusta riittävästä tuesta, huolenpidosta ja välittämisestä. Nuori voi tarvita paljonkin tukea omien kykyjensä ja voimavarojensa löytämiseen ja hyödyntämiseen omaksi parhaakseen. Nuorta on autettava kehittämään elämäntaitojaan – ennen kaikkea elämänarvojaan ja elämänasenteitaan.

Pullonkaulana voi usein olla nuoren kielteiset asenteet itseä, toisia ja elämää kohtaan sekä  nuoren tahdonvoiman heikkous. Paras keino edistää sekä nuoren asenteiden muuttumista että hänen tahtonsa vahvistumista on se, että nuori kokee, että hänestä välitetään ja että hänellä on väliä. Nuoren pitää saada kokea itsensä arvokkaaksi osaksi yhteisöä ja yhteiskuntaa, hänen on voitava löytää maailmasta oma paikkansa ja elämäntehtävänsä. Kun nuoren asenteet ovat muuttuneet myönteisemmiksi ja hänen tahdonvoimansa on vahvistunut riittävästi, ei mikään tai kukaan voi estää häntä ponnistelemaan elämässään kasvaakseen ja kehittyäkseen kaikkien hänelle tarjoutuvien mahdollisuuksien mukaisesti. Jopa itsensä ja kaikki rajat ylittäen.

Jokainen meistä voi olla nuorelle se ihminen, joka saa hänet kokemaan, että hänestä välitetään. Jokainen voi tunnustaa nuoren ihmisarvon, kohdata ja kohdella häntä kunnioittavasti ja rakastavasti sekä osoittaa hänelle arvostusta kaikista niistä hyvistä teoista, joihin hän ryhtyy. Arvostettavissa teoissa on ennen kaikkea kyse kaikesta sellaisesta, missä nuori luo tai aikaansaa jotain arvokasta ja hyvää maailmaan. Kaikista ei tarvitse eikä voikaan tulla Suomen kansainvälistä kilpailukykyä edistäviä huippuyksilöitä. Paljon olennaisempaa ja kokonaisuudenkin kannalta arvokkaampaa on, kun nuori löytää sellaisen paikan ja elämäntehtävän, jossa hän saa kokea olevansa arvokas ja merkityksellinen jollekin toiselle ja jopa kaikille yhteisesti. Olevansa ihminen ihmisille ja inhimillinen muillekin olioille ja tulla hyväksytyksi juuri sellaisenaan omassa ainutlaatuisessa erityisyydessään. Tällaisena huippuyksilönä olemiseen pitää kaikilla olla mahdollisuus.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Arvokas, arvokas aikaansaannos, arvokas elämä, arvokas ja hyvä, arvokas ja merkityksellinen, arvokas ja tarkoituksellinen, arvokkaan luominen, arvostava asennoituminen, Arvostus, asenne, Elämän tarkoituksellisuus, elämänarvot, elämänasenteet, elämänfilosofia, elämäntaidot, elämäntehtävä, geenit, Henkiset kyvyt, henkiset voimavarat, huippuyksilö, Hyvä elämä, hyvä ja onnellinen elämä, Ihmisarvo, kansainvälinen kilpailukyky, keskiluokka, kielteinen asenne, kohtalo, kunnioittava asennoituminen, Kunnioitus, lapsuuden perhe, logoteoria, myönteinen asenne, onnellinen elämä, Onnellisuus, paikka maailmassa, rakkaudellinen asennoituminen, Rakkaudellisuus, Rakkaus, tahdon voima, tarkoituksellinen, Tarkoituksellisuus, tarkoituskeskeinen elämänfilosofia, tarkoituskeskeinen filosofia, välittäminen, voimavara, ympäristötekijät

Miten löydän tarkoitusta työstä?

Viktor Frankl on todennut, että työ ja rakkaus ovat yleisiä pääreittejä, joiden kautta ihmisen on mahdollista kokea elämänsä tarkoitukselliseksi. Työn avulla ihminen voi toteuttaa olemassaolonsa tarkoitusta luomalla tai aikaansaamalla jotain arvokasta. Jotta työn tarjoama tarkoitusmahdollisuus toteutuisi, tulisi työssä kehkeytyä jotain sellaista, joka on arvokasta ja merkityksellistä jollekin tai joillekin muille kuin työn tekijälle itsellensä. Kun työn tekijä kokee näin tapahtuvan, tuntee hän itsensä arvokkaaksi ja merkitykselliseksi osaksi yhteisöä ja koko sitä yhteiskuntaa, jossa hän elää. Myös hän on henkilökohtaisesti tärkeä yhteisen hyvän kerryttäjä.

Käynnissä on voimakkain ja kokonaisvaltaisin työn olemuksen muutos sitten 1700- ja 1800-lukujen taitteessa Britanniasta alkaneen teollisen vallankumouksen, joka on edennyt useina eri aaltoina ensin Euroopassa ja Yhdysvalloissa (1800- ja 1900-lukujen taitteessa) ja seuraavaksi Japanissa, Kiinassa ja muuallakin Aasiassa (1900-luvun lopusta alkaen). Kehitys on jatkunut käytännössä tauotta. 

Olemme kuitenkin siirtyneet uuteen vaiheeseen, jota voidaan kutsua tietokoneiden vallankumoukseksi. Tietokoneet ja robotit kehittyvät huimaa vauhtia ja muuttavat maailmaa yhä kiihtyvään tahtiin. Älykkäät järjestelmät ja tekoäly korvaavat jo korkeakoulutettujen ammattilaistenkin töitä. Toisin sanoen muutos ei kohdistu aiempaan tapaan vain fyysisen työn korvaamiseen koneilla ja automaatiolla, vaan se koskee yhä enenevässä määrin myös henkistä työtä laajentuen koko ajan uusille teollisuuden, kaupan ja palvelujen aloille. Vaikutukset ulottuvat työn lisäksi kaikille muillekin elämän alueille.

Muutos on ollut nopea ja arvaamaton, ja vieläkin vaikeampaa on ennustaa tulevaisuudessa tapahtuvaa. Asiantuntijat ovat kuitenkin melko yksimielisiä siitä, että kehitys jatkuu sen kaltaisena, että robotit korvaavat yhä lisääntyvän osan siitä työstä, mitä ihminen on tehnyt aiemmin. Samalla syntyy uutta työtä, jossa tarvitaan ihmistä ja jota robotit tai tietokoneet eivät voi tehdä. Ainakaan minä en usko niihin utopioihin, joissa kuvitellaan, että robotit saavuttaisivat kaiken sen korkeimman henkisen kyvykkyyden, joka on elävien olioiden keskuudessa ominaista vain ihmiselle. Tällainen ajattelu osoittaa puutteellista ymmärrystä ihmistajunnasta ja edustaa ihmisen kykyjen ja voimavarojen väheksymistä.

Kukaan ei oikein osaa ennakoida, millaista tulevaisuudessakin tarvittava ihmisten tekemä työ on. Varsinkaan tämän hetken koululaiset eivät voi lainkaan tietää, millaisia ammatteja heille on tarjolla tulevaisuudessa ja kukaan meistä ei voi tietää lyhemmälläkään tähtäyksellä, millaisia uusia taitoja pian tarvitaan. Moni joutuu todennäköisesti toteamaan, että tähän asti opitut taidot eivät vastaa uusia tarpeita. Jostain olisi saatava uusia taitoja. Toisin sanoen syntyy valtavasti uusia tarpeita sekä peruskoulutuksen sisällöille että lyhyille täydennys-, jatko- ja uudelleenkoulutuspoluille.

Lienevätkö työttömille jatkuvasti uusia pakotteita keksivät päättäjät tiedostaneet alkuunkaan, mitä maailmassa on tapahtumassa. Vanhanaikaiset työt ja työpaikat sekä yleisemminkin perinteinen palkkatyö on suurimmaksi osaksi katoamassa. Pitkäaikaistyöttömien kiusaamisen sijaan pitäisi keskittyä niihin moninaisiin toimenpiteisiin, joilla ihmisille luodaan edellytyksiä elää yhteiskunnassa, jossa ihmistyö jakautuu aiempaa epätasaisemmin ja jossa myös sen kokonaismäärä vähenee. Kansalaispalkan ym. köyhyyttä ehkäisevien järjestelmien luomisen lisäksi tarvittaisiin kaiken sellaisen edistämistä, jonka avulla ihmiset voivat säilyttää mahdollisuutensa luoda ja aikaansaada jotain arvokasta maailmaan. Kyse on paljosta muustakin kuin esimerkiksi yrittäjyysvalmiuksien luomisesta osana lasten peruskoulutusta ja aikuisten täydennyskoulutusta.

Työ on iso osa ihmisen identiteettiä, mutta useimmille palkkatyö ei voi enää olla ainoa tai edes keskeinen tarkoitusreitti. Onkin kysyttävä Mitä on työ?, Mikä on työpaikka? ja Mikä on työsuhde? Työ on jonkin tekemättömän työn tekoa, ehkä jotain sellaista, jota kukaan ei ole vielä keksinyt tehdä. Tällaisen löytämiseen tarvitaan luovaa ajattelua ja se edellyttää puolestaan, että meitä rohkaistaan ja kannustetaan lapsesta lähtien luovaan aikaansaamiseen. Kyse on uusien ideoiden löytämisestä ja niitä voi löytää ainoastaan sellainen ihminen, joka osaa ihmetellä, kysellä ja kyseenalaista kaikenlaista tutulta ja totutulta vaikuttavaa. Kyse on enemmän pienistä arkisista oivalluksista kuin jostain suurista, kaiken mullistavista ahaa-elämyksistä. Siis sellaisesta, johon periaatteessa kuka tahansa voi olla kykenevä. Ja joista voi kuitenkin kehkeytyä jotain riittävän suurta yhdelle ihmiselle myös taloudelliseksi toimeentuloksi. Sen perustulon päälle.

Työpaikka on vastaavasti kaikki ne paikat, joissa teen työtäni. Olkoon työpaikkana aluksi vaikkapa olohuoneen nurkkaus tai vaatekomero. Tai se perinteinen autotalli (tai yhtä hyvin mikä tahansa varastotila), josta on saanut alkunsa moni suuri menestystarina. Entäpä työsuhde? Mitkä ovat työntekoni suhteet, toisin sanoen kaikki ne suhteet, joissa olen työtäni tehdessäni? Mitkä ovat ne tahot, joita palvelen, asiat, joita edistän, olennot tai ihmiset, joita palvelen? Kaikki ne toiset, joiden hyväksi luon tai aikaansaan jotain arvokasta ja merkityksellistä.

Työn tulevaisuus näyttää parhaimmillaan erittäin valoisalta. Mahdollisuudet oman olemassaolon tarkoituksen toteuttamiseen työssä voivat olla paremmat kuin koskaan. Kun teknologia korvaa saman toistamiseen ja rutiineihin perustuvaa osaa työstä, luo se mahdollisuuksia työn (laadulliseen, arvokasta luovaan) tarkoitukseen keskittymiselle. Olemassa olevaa työtä voidaan tehdä tarkoituksellisemmalla tavalla ja monenlaista nykyisin tekemättä olevaa työtä voidaan ryhtyä tekemään.

Vaikka monet nykyiset ammatit lakkaavat kokonaan, syntyy uusia ammatteja, tarkoitusmahdollisuuksia, joita itse kukin voi löytää ja alkaa luomaan niistä työpaikkaa ja työsuhteita itsellensä. Vaikka monien nykyisten ammattien sisällöt ja vaatimukset muuttuvat, voi se merkitä myös aivan uusia mahdollisuuksia tehdä niihin liittyvää työtä arvopitoisemmalla ja tarkoituksentäyteisemmällä tavalla. Ehkä tulevaisuudesta on kehkeytymässä todellinen palveluyhteiskunta, jossa palvelemme toinen toisiamme ja lisäämme kaikki yhteisesti arvokasta ja hyvää maailmaan. On myös syytä tiedostaa, että tarkoituksellisuuden näkökulmasta vapaaehtoistyö – tai suomalaisittain talkootyö – voi olla kaikkein arvokkain työn muoto.

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): ahaa-elämys, arvokas elämä, arvokas ja hyvä, arvokas ja merkityksellinen, arvopitoinen elämä, arvopitoisuus, automatisaatio, älykkäät järjestelmät, Elämän tarkoituksellisuus, Elämän tarkoitukset, Elämän tarkoitus, fyysinen työ, henkinen kyvykkyys, henkinen työ, Henkiset kyvyt, henkiset voimavarat, ihmistajunta, Ihmistyö, kansalaispalkka, köyhyys, luovuus, oivallus, Olemassaolon tarkoitus, palkkatyö, palveluyhteiskunta, pitkäaikaistyöttömät, robotisaatio, robotit, Tarkoituksellisuus, tarkoituksentäyteinen, tarkoituksentäyteinen elämä, tarkoitusmahdollisuudet, tekoäly, teollinen vallankumous, tietokoneet, Työ, työn arvo, työn laatu, työn tarkoitus, työnteko, työpaikka, työsuhde, työttömät, vapaaehtoistyö, yrittäjyys

Lumevaikutusta vai henkisten kykyjen ansiota

Ostin juuri joulun alla National Geographic -lehden, jonka kannessa luki ”Usko voi parantaa”. Sisällysluettelossa artikkelin sisältöä kuvailtiin näin: ”Vahva usko hoidon toimivuuteen voi oikeasti parantaa. Tutkijat yrittävät selvittää, mitkä mekanismit saavat aivot tuottamaan kipua lievittäviä kemikaaleja pelkkien odotusten voimalla.” Itse kirjoituksen otsikko oli ”Henki voittaa aineen” ja kuvatekstissä luki mm. ”Lääkärit eivät tiedä, missä määrin mahdolliset positiiviset tulokset perustuvat hoitoon ja missä määrin lumevaikutukseen.” Nimeltä mainittu neurologi totesi myös: ”Raja hoidon ja lumehoidon välillä käy yhä hämärämmäksi.”

Mitä jutusta – jossa oli toki paljon muutakin sisältöä – voidaan näiden otteiden perusteella päätellä? Mieleeni tulee lähinnä reduktionismi, jossa jokaisella ihmisellä olevia henkisiä kykyjä yritetään selittää aineen, eli ihmisen biologiaan kuuluvien aivojen avulla ymmärtämättä, että kyse on kahdesta täysin eri tavoin vaikuttavasta ilmiöstä. Tätä ymmärtämättömyyttä kuvasti myös alaotsikko, jossa todettiin: ”Ihminen ei ole vain sitä mitä hän syö, tekee tai ajattelee. Ihminen on myös sitä, mihin hän uskoo.” Palaan tämän sitaatin epäloogisuuteen tuonnempana (viittaan syömisen ja ajattelemisen yhteismitattomuuteen sekä siihen, että myös uskominen on ajattelua ja siten osa henkisyyttä).

Ihmisen elintoiminnot kuuluvat biologian alaan, johon luonnontieteet ja niihin kuuluva lääketiede perustuu. Neurologia eli hermotautioppi on lääketieteen osa-alue, joka tutkii ja hoitaa keskus- ja ääreishermoston sairauksia, poikkeavuuksia ja vammoja (ks. Wikipedia). Fyysinen kehomme, kuten aivot ja hermosto, ovat elävänä ollessaan juuri lääketieteen erikoisalaan kuuluvien biologisten prosessien alaisuudessa. Mutta ihmisen tajuntaan kuuluvien psyykkisten toimintojen avulla vasta tajuamme fyysisiä kokemuksiamme, kuten kipua. Ja tajunnan korkeimmat, henkiset toimintomme ohjaavat ja suuntaavat sekä elävää kehoa että kokevaa psyykkisen tason tajuntaamme.

Aivomme, hermostomme tai kehomme kokonaisuutenakin ei tajua mitään, vaan kaikki siinä tapahtuva on tajutonta. Psyykkisen tajunnallisuutemme tapahtuminenkin on suurimmaksi osaksi tiedostamatonta, jolloin emme voi suoraan juurikaan vaikuttaa siihen. Sen sijaan esimerkiksi kaikki tietoinen ajattelumme on henkistä kyvykkyyttämme samoin kuin kaikki tahtomiseen, uskomiseen ym. kuuluvat toimintommekin.

Vaikka vuonna 1835 julkaistussa Kalevalassa todetaankin ”Mieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi lähteäni laulamahan, saa’ani sanelemahan, sukuvirttä suoltamahan, lajivirttä laulamahan”, on kyse samanlaisesta muinaissuomalaisesta tarinaperinteestä kuin Kalevalan alussa olevassa luomismyytissä, jonka mukaan maailma syntyi sotkan munasta. Tosiasiassa aivomme eivät kykene minkäänlaiseen ajatteluun eikä nk. mielemme sijaitse aivoissamme, vaan tajunnassamme. Kun ajattelemme jotain, jota meidän tekee mieli tai johon tahdomme uskoa, käynnistää tämä tajunnallinen toimintamme reaktioita myös aivoissamme ja niihin välittömässä yhteydessä olevassa hermostossamme.

Vihdoinkin yhä useampi tieteenharjoittaja alkaa tunnustaa, että ihmisen mieli eli tajunta ei todellakaan sijaitse aivoissa eikä ole rajoittunut muuhunkaan kehoon, kuten aivotutkijat ja neurotieteilijät vieläkin itsepintaisesti väittävät. Lauri Rauhala osasi erottaa nämä kaksi eri olemuspuolta toisistaan jo kauan sitten samoin kuin useimmat muutkin filosofit jo antiikin ajoista lähtien (nykyiset aivotutkimukseen hurahtaneet nk. mielenfilosofit edustavat tästä karkeaa poikkeusta).

Viktor Frankl, joka oli sekä neurologian (kehon biologisiin prosesseihin keskittyvä) että psykiatrian (tajunnan psyykkisiin eli mielellisiin prosesseihin keskittyvä) erikoislääkäri, oli lisäksi ja ennen kaikkea myös filosofi. Siksi hän ymmärsi, että ihminen on varsinaisimmillaan henkinen olento, joka ohjaa ja suuntaa itseään kohti sitä, mitä hän tahtoo, mihin hän uskoo ja mitä hän toivoo. Ja kaikkein syvällisimmillään ihminen suuntautuu kohti kaikkea sellaista, mitä hän voi ja tahtoo rakastaa. Viktor Frankl perustikin ajattelunsa lääketieteen ylittävään kokonaisvaltaiseen ja ihmisen eri olemuspuolet yhdistävään ihmiskäsitykseen, jonka keskiössä ovat ihmisen henkiset kyvyt ja voimavarat.

Lääkäreiden ihmettelemä lumevaikutus ei olekaan mitään muuta kuin ihmisen henkisten kykyjen ja voimavarojen vaikutusta. Tällaisiksi Frankl nimesi muun muassa tahdon voiman, henkisen uhmavoiman ja kaikkein korkeimman ja suurimman, rakkauden voiman. Kaikkiin näihin sisältyy myös enemmän tai vähemmän uskoa ja toivoa. Jos ihminen ei käytä henkisiä kykyjään, vaan jättäytyy kehollisten ja psyykkisten tapahtumisiensa mukana olemiseen, kuten epätoivoisiin tunnelmiin, voi lumevaikutusten sijaan toteutua nk. pahennevaikutuksia. Tästä syystä olisi olennaisen tärkeää, että ihminen tiedostaisi jo ennen mahdollisia sairastumisiaan tai muita vastoinkäymisiään kaikki ne henkiset kyvyt, joita hänessä piilee, ja olisi myös harjoittanut ja voimistanut niitä arkisessa elämässään, jotta hän voisi tarpeen vaatiessa saada käyttöönsä niiden voimavarat mahdollisimman täysimääräisesti.

Jätä kommentti

Kategoria(t): aivot, aivot ja hermosto, aivotutkijat, biologia, filosofi, henkinen kyvykkyys, henkinen uhmavoima, henkiset voimavarat, henkisyys, hermosto, ihmiskäsitys, kehollisuus, lääketiede, lumehoito, lumevaikutus, luonnontieteet, mielenfilosofia, neurologi, neurotieteilijät, pahennevaikutus, psykiatri, psyykkisyys, rakkauden voima, Rakkaus, reduktionismi, tahdon voima, tahto, tajunnallisuus, tajunta, tiedostamaton tajunnallisuus, tietoinen ajattelu, tietoisuus, usko