Aihearkisto: Henkinen väkivalta

Hyvä, paha aggressio

Blogikirjoituksen aihe ikäänkuin putosi syliini, kun ryhdyin selailemaan näytteenä saamaani uutta Anna-lehteä (nro 30/26.7.18). Riina-Maria Metson artikkelissa ”Oletko sinut aggressiosi kanssa” haastateltiin Heli Pruukia, jolta on kuulemma ilmestymässä yhdessä Terhi-Ketola-Huttusen kanssa kirja ”Vihainen nainen – Hyvä, paha aggressio”. Kirjasta en tiedä, mutta ainakin artikkeli oli varsinainen sekamelska, jossa erilaiset tunteet, käyttäytymismuodot, toimintatavat ja oireilut menivät herttaisesti sekaisin. En tiedä, kuka sekaannukset oli aiheuttanut, haastattelija vai haastateltava, mutta jälki oli kuitenkin harmittavan kehnoa.

Itse olen ehkä harmillisenkin tarkka käsitteiden määrittelyistä ja merkityksistä (ehkä filosofin helmasynti) ja varsinkin, kun aihepiiri oli minulle erittäin tuttu, en voinut välttyä siltä, että minussa heräsi aggression tunne. Joka oli tässä yhteydessä myönteinen, koska se sai minut kirjoittamaan tämän asioita toivottavasti selventävän artikkelin. Se johti siis suuttumukseen ja aktiiviseen toimintaan epäkohtien korjaamiseksi, mutta ei minkäänlaatuiseen vihaan mitään tai ketään kohtaan.

Artikkelissa käsiteltiin monenlaisia tunteita ristiin rastiin ja aggressiosta oli tehty jonkinlainen yläkäsite. Sitähän se ei ole, vaan yksi monista ihmisen perustunteista ja aina tunteet kietoutuvat myös muihin tunteisiin. Mikään tunne ei myöskään ole hyvä tai paha itsessään, vaan ihmiselle on sitä parempi, mitä laajempi tunnekirjo hänelle on kehittynyt ja mitä syvällisemmin hän kykee tunteita kokemaan. Eräs olennainen elämäntaito on kyky suhtautua kulloisiinkin tunteisiin rakentavalla tavalla, toisin sanoen niin, ettei niiden kokeminen johda sellaiseen toimintaan, josta aiheutuu kielteisiä seurauksia joko itselle tai toisille. Tunteiden kokeminen on siten tyystin eri asia kuin ihmisen käyttäytyminen, teot tai toiminta.

Aggressiivisella käyttäytymisellä tarkoitetaan yleisesti sellaista käyttäytymisestä, josta aiheutuu juuri kielteisiä seurauksia jo(i)llekin – yleensä jopa jollain tavalla kaikille osapuolille. Siinä ei siis ole mitään rakentavaa, vaan sen tilalle tulisi kyetä valitsemaan jokin muunlainen tapa toimia. Kun aggressiivisuus määritellään näin, rinnastetaan se silloin yleensä fyysiseen tai psyykkis-henkiseen väkivaltaan jotain toista tai itseä kohtaan. Aggressiivisella käyttäytymisellä voidaan ymmärtää myös suuttumista (tai ”vihastumista”, joka sekottuu turhan helposti vihaan) jostain epäoikeudenmukaisuudesta tai muusta epäkohdasta ja ryhtymistä johonkin – toivottavasti rakentavaan – toimintaan, jonka avulla siihen on tarkoitus puuttua tai se on tarkoitus korjata.

Minua alkaa aina suututtaa, kun vihasta puhutaan myönteiseen sävyyn tai kuten mainitussa artikkelissakin ”välttämättömänä tunteena kuin vaikkapa ilo ja suru”. Usein ihmisiä, eritoten naisia, jopa kannustetaan vihaan (ei onneksi kuitenkaan tässä artikkelissa). Viha on tuhoava voima, joka voi tyhjentää ihmisen kaikesta arvokkaasta ja hyvästä ja voi jopa tukahduttaa koko hänen elämänilonsa ja äärimmillään myös elämänhalunsa. Siksi voi jopa puhua ”vihaan sairastumisesta”, vaikkei se olekaan sairaus siinä merkityksessä, että sitä voitaisiin hoitaa joillakin lääkkeillä. Työstämistä joko omaehtoisesti, jos kyvyt siihen riittävät, tai viime kädessä terapeutin tai psykiatrin kanssa, se voi sen sijaan vaatia jopa vuosikausia. Työskentely on tarpeen, kunnes vihan aiheuttaja omassa kokemisen kokonaisuudessa eli tajunnassa ja sen elämän aikana muodostuneissa horisonteissa selviää. Sen jälkeen vihasta voi päästä eroon. Tällöin ihmiselle avautuu uudestaan mahdollisuus rakkauteen elämän keskeisimpänä voimana sekä tärkeimpänä elämänvoiman antajana ja päämääränä.

Tämä oli erittäin lyhyt katsaus aihepiiriin ja sellaisena myös pinnallinen. Toivottavasti kuitenkin joiden käsitteiden välisten merkitysten eroa havainnollistava.

 

 

Mainokset

1 kommentti

Kategoria(t): aggressiivisuus, aggressio, epäoikeudenmukaisuus, Fyysinen väkivalta, Henkinen väkivalta, perustunteet, perustuntemukset, Psyykkinen väkivalta, Rakkaus, suuttumus, tunnekirjo, Väkivalta, viha, Viha on tuhoava voima, vihaan sairastuminen, Vihainen nainen, vihastuminen

Mitä on kaltoinkohtelu?

Mitä on paljon puhuttu kaltoinkohtelu? Miten se eroaa muusta henkisestä ja fyysisestä väkivallasta? Onko kaikki kaltoinkohtelu väkivaltaa?

Alle 18-vuotiaisiin ja yli 65-vuotiaisiin ihmisiin, nk. lapsiin tai vanhuksiin kohdistuvasta kaltoinkohtelusta puhutaan jatkuvasti. Joskus myös määritellään, kuka sitä on tehnyt, miten hän on sitä tehnyt ja kenelle hän on sitä tehnyt. Näiden ikäryhmien osalta kyse on yleensä luottamuksellisessa suhteessa tapahtuvista teoista tai tekemättä jättämisistä. Kyse on myös vallasta ja vastuusta.

Lasten kohdalla kaltoin kohtelijana ovat joko omat vanhemmat tai muut aikuiset, joilla on siinä tilanteessa ja hetkessä kasvatuksellista valtaa ja vastuuta lapsesta ja joiden vastuullisuuteen lapsen pitää voida luottaa. Omien vanhempien ja lapsen kanssa asuvien muiden aikuisten lisäksi kyse voi olla kodin ulkopuolisen sijaishuolto- tai sijoituspaikan aikuisista. Kaltoinkohtelua voivat kuitenkin harjoittaa myös lukemattomat muut aikuiset päivähoidossa, koulussa, harrastustoiminnassa ja loppujen lopuksi kuka tahansa, koska tahansa ja missä tahansa.

Lyhytkin kaltoinkohtelua sisältävä kohtaaminen voi haavoittaa lasta syvästi ja pitkävaikutteisesti. Me kaikki aikuiset vaikutamme kaikkiin kohtaamiimme lapsiin, halusimme sitä tai emme tai tiedostimme sitä tai emme. Pienilläkin teoilla tai tekemättä jättämisillämme voi olla enemmän tai vähemmän vaikutuksia heidän kasvuunsa ja kehitykseensä. Lasten on voitava luottaa meihin ja antamaamme kuvaan ihmisistä, ihmisten välisistä suhteista, suhteista luontoon, ja elämästä yleensä. Meidän vastuullamme on luoda lapsille toivoa siitä, että maailma on heille hyvä paikka elää. Meidän vastuullamme on antaa lapsille esimerkkejä ja malleja siitä, miten tätä elämää on hyvä elää. Vaikutusvaltamme ja vastuumme todellistuu aina silloin, kun jollain lapsella on mahdollisuus nähdä tai kuulla käyttäytymistämme, erilaisia tekojamme ja tekemättä jättämisiämme ja muuta toimintaamme.

Kaikki mikä on lapselle pahaksi hänen kasvunsa ja kehityksensä ja tulevan elämänsä kannalta on mielestäni kaltoinkohtelua. Kaltoinkohtelua on siten kaikki sellainen, jossa emme ole vastuullisia ihmisyydessämme. Nykyisessä mediakulttuurissa, jossa kaikki on sidoksissa mediaan, kaikki tulee ennen pitkää lastenkin tietoon, oli heitä tapahtumisen hetkellä paikanpäällä tai ei. Suppeita listoja kaltoinkohtelun eri ”lajeista”, ”luokista” tai ”tyypeistä” löytyy googlaamalla. Osa kaltoinkohtelusta on kriminalisoitu, osa ei. Minulle sillä ei ole mitään merkitystä, onko jokin määritelty laissa rangaistavaksi teoksi vai ei. Minulle kyse on ihmisyydestä ja vastuullisuudestamme siinä. Kyse on siis enemmän kuin laeista tai yhteiskunnallisista ja kulttuurisista moraalinormeista. Kyse on eettisyydestämme ja siihen liittyvistä kyvyistämme, taidoistamme ja tahdostamme.

Ajatuksenani oli kirjoittaa myös vanhusten kaltoinkohtelusta ja sen jälkeen myös kaikesta ihmisten välillä esiintyvästä kaltoinkohtelusta. Siis kaltoinkohtelusta hyvin laaja-laisesti ymmärrettynä, jotta kaikkien meidän vastuumme ja vaikutusvaltamme, henkilökohtaiset lukemattomat päivittäiset vaikutusmahdollisuutemme, kirkastuvat mahdollisimman selkeinä. Jatkan aiheen käsittelyä kuitenkin tuonnempana…

Jätä kommentti

Kategoria(t): Aikuiset, Eettinen kyvykkyys, eettinen tahto, Eettisyys, Fyysinen väkivalta, Henkinen väkivalta, ihmisten välinen kaltoinkohtelu, Ihmisyys, kaltoin kohtelija, kaltoinkohtelu, kaltoinkohtelun tyypit, Kasvattaja, Kasvatus, kasvatusvaikuttaminen, kasvatusvaikutus, kasvatusvastuu, kasvu, kriminalisoitu kaltoinkohtelu, lasten kaltoinkohtelu, luottamus, luottamussuhde, sijaisvanhempi, Toivo, vaikutusvalta, valta, Vanhemmat, vanhusten kaltoinkohtelu, vastuu, Vastuullinen ihmisyys, vastuullisuus, Väkivalta

Ihmisiä mukamas kiusataan

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun jouduin taas lukemaan useina peräkkäisinä päivinä järjettömiä kirjoituksia siitä, miten ihmisiä oltiin mukamas kiusattu. Ei ollut, vaan heihin oli kohdistettu silmitöntä väkivaltaa, pahoinpidelty törkeästi ihmisarvoa loukkaavalla tavalla. Sellaiseen toisten ihmisoikeuksista piittaamattomaan julmuuteen ja raakuuteen eivät auta mitkään kiusaamisen vastaiset kampanjat tai ohjelmat, vaan tarvitaan paljon järeämpiä ja syvällisempiä toimenpiteitä. Tarvitaan väkivallantekijöiden sen kaltaista ravistelua, että he ryhtyvät kuuntelemaan tukahduttamaansa omantunnon ääntä ja seuraamaan sitä sisäistä tahtoa, joka meissä kaikissa pohjimmiltaan on, eli tahtoa toimia toisten parhaaksi ja yhteiseksi hyväksi. Tällainen työskentely väkivallalla oireilevien ihmisten kanssa vaatii ammattitaitoista ja asiantuntevaa perehtymistä heidän käyttäytymisensä taustalla oleviin syihin – siihen, miksi heistä on tullut sellaisia kuin he tällä hetkellä ovat. Ulkoisesti näkyvään käyttäytymiseen, tekoihin, puuttuminen ja pyrkimykset niiden ”korjaamiseen” eivät riitää eikä sen kaltainen ehkäisy ennalta tai vähän myöhemmin voi johtaa pysyviin tuloksiin. Tarvitaan sen sijaan henkilön tunnetajunnan ja arvotajunnan selkeää ja määrätietoista kehittämistä tiiviisti yhdessä hänen kanssaan työskennellen.

Ja ei, en unohda myöskään raa’an henkisen ja/tai fyysisen väkivallan kohteiksi joutuneita kärsijöitä. He tarvitse mahdollisesti pitkäaikaistakin ammatillista apua ja inhimillistä tukea kyetäkseen elämään edes tyydyttävää elämää kaiken tapahtuneen jälkeen. Haavat voivat arpeutua, mutta tapahtunut ei unohdu koskaan. Sen kanssa voi kuitenkin oppia elämään, jos saa riittävästi tarvitsemaansa tukea.

Vilkaistaanpa taas, mitä vaikkapa Nykysuomen sanakirja (WSOY 1992) sanoo yhtäältä kiusaamisesta ja toisaalta väkivallasta.
– Kiusata: tehdä kiusaa, vaivata, piinata, ahdistella… houkutella, viekoitella, kärttää jotakuta tekemään jotakin, johonkin tekoon…
– Kiusoitella: tehdä varsinkin puhumalla (pientä) tahallista kiusaa, kiusailla. härnäillä, ärsytellä. ilkamoida; vrt. kiusata…
– Kiusapuhe: kiusaava puhe, kiusoittelu [tässä kohtaa myös esimerkki: nuorten kujeet ja kiusapuheet]

Minun on vaikeaa tai suorastaan mahdotonta sisällyttää näihin määritelmiin tekoja, jotka ilmentävät toista ihmistä jatkuvasti enemmän ja enemmän ahdistavaa ja piinaavaa kiduttamista, joka aiheuttaa syvällistä ja pitkäaikaista – jopa läpi elämän eri tavoin vaikuttavaa – kärsimystä.

Tai tekoja, joista kerrotaan otsikolla ”Pojat hakkasivat tytön välitunnilla sairaalaan” ja jutussa (IL 31.3.15) kuvaillaan kuinka ”pojat iskivät uhrin päätä seinään sekä löivät ja potkivat”. Ja sitten jutussa todetaan kuitenkin kaiken järjen ja näiden järkyttävien tekojen luonteen vastaisesti, että ”10-vuotiasta ei ole aiemmin kiusattu, vaan taustalla oli pikemminkin lasten mitätön kiista”.

Tai teko, joita kuvaavan jutun otsikko on jo täysin järjetön: ”Kiusaajat mukiloivat Veetin sairaalakuntoon” (IL 30.3.15). En viitsi kuvailla yksityiskohtia, kuinka kaksi vanhempaa poikaa ”löylyttivät”, toisin sanoen retuuttelivat kyseistä vammaista 8-vuotista pitkin poikin kuin jotain esinettä.

Kyllä kiusaamisestakin voi joutua sairaalaan, nimittäin psykiatrisen sairaalan suljetulle osastolle, jos henkinen vamma on niin suuri. Ja ruumishuoneellekin voi joutua, jos kiusattu ei jaksa elää tapahtuneen jälkeen, vaan uskoo olevansa niin arvoton kuin mitä häneen kohdistettu käyttäytyminen ilmentää. Itse asiassa yksi yleisimmistä itsemurhien ja kaikkein yleisin julkisilla paikoilla tapahtuneiden joukkomurhien (kouluampumiset, kauppakeskusräjäytykset yms.) taustalla olevista syistä on tekijän kokemus kiusatuksi joutumisesta. Vaikutus voi siis olla jopa niin kokonaisvaltainen, ettei kiusattu näe enää mitään syitä elää.

Entäpä väkivalta Nykysuomen sanakirjassa.
– Väkivalta: (varsinkin karkea) jollekulle tai jollekin vahinkoa tuottava, jonkun oikeuksia tai etuja loukkaava tms. toisen vastustuksesta välittämätön pakko-, voimakeinojen käyttö…
– Väkisin: 1. voimakeinoin, väkivaltaa, pakkoa käyttäen, väkipakolla… 2. vastustuksesta huolimatta, vastoin tahtoa…

Toisin sanoen, kaikki sellainen toiminta, jossa tehdään väkisin toiselle jotain vastoin hänen omaa tahtoaan, viittaa väkivaltaan. Yhteiskunnalle on mahdollisestettu toteuttaa tällaisia kansalaisia velvoittavia asioita (äärimmillään vaikkapa velvollisuus mennä suorittamaan vapausrangaistusta vankilaan). Kyse on siis kansalaisvelvollisuuksista, jotta yhteiskunta voisi toimia järjestäytyneellä tavalla. Sekään ei kuitenkaan salli mielivaltaa, jota valitettavasti kuitenkin esiintyy siten, että eivät pelkästään kansalaisoikeudet, vaan myös ihmiselle perustavasti kuuluvat ihmisoikeudet vaarantuvat. Tästä erikseen jossain muualla…

Johtopäätös:
Onpa viisas tuo Nykysuomen sanakirja (kunhan siihen päivitetään myös vuonna 1995 uudistuneen rikoslain muutokset – käsilläni ollut painoshan oli vuodelta 1992). Poliitikkojen, toimittajien, tutkijoiden yms. vaikuttajien olisi syytä perehtyä aiheeseen edes sen verran, että lukisivat nämä määritelmät ja käyttäisivät niitä sen mukaisesti asianomaisissa yhteyksissä. Ja toki toivon kouluissa, kodeissa, kaduilla ja kaikissa yhteyksissä tapahtuvan tarkennusta näiden käsitteiden käytössä. Muuten jatkamme puhumista jostain leikinomaiseen kiusoitteluun viittaavasta silloinkin, kun kyseessä on jonkun ihmisen loppuelämää vaikeuttavasta vakavasta väkivallanteosta!

Jätä kommentti

Kategoria(t): ammattitaitoinen, arvotajunta, asiantuntija, henkinen kaltoinkohtelu, Henkinen pahoinpitely, Henkinen väkivalta, Ihmisarvo, ihmisarvon luokkaus, ihmisoikeudet, Itsemurha, Joukkomurha, kansalaisoikeudet, kansalaisvelvollisuudet, kauppakeskusmurha, kidutus, kiusaaminen, kiusoittelu, koulukiusaaminen, koulumurha, kouluväkivalta, pahoinpidelty, pahoinpitelijä, pahoinpitely, pakkokeino, syyt elää, tahto, tunnetajunta, väkivallan ehkäisy, väkivallan uhri, väkivallantekijä, väkivallanteko, Väkivalta, väkivaltaan puuttuminen, väkivaltainen ihminen, väkivaltainen käyttäytyminen, väkivaltaisuus, Väkivaltarikos, velvollisuus

Kiusaaminen, kidutus, kuolema

En pidä sanasta kiusaaminen, koska se antaa liian helpon mahdollisuuden vähätellä ilmiön vakavuutta. Koulukiusaamisen sijaan olisi parempi puhua kouluväkivallasta ja kiusaamisen sijaan muutenkin henkisestä väkivallasta. Sen lievin muotokin, henkinen pahoinpitely, on jo vuodesta 1995 lähtien rinnastettu rikoslaissa fyysiseen pahoinpitelyyn. Rikoslain 21. luvun 5 §:ssä puhutaan teosta, jossa ruumiillista väkivaltaa tekemättä vahingoitetaan toisen terveyttä, aiheutetaan toiselle kipua tai saatetaan toinen tiedottomaan tai muuhun vastaavaan tilaan. Lisäksi tällaisen teon yrittäminenkin on jo rangaistava teko.

Koska sanaa kiusaaminen edelleen käytetään, kutsun ilmiötä nyt sillä nimellä. Kaikenlaisista suurin taloudellisin panostuksia toteutetuista kiusaamisen vastaisista ohjelmista huolimatta emme näe kuin murto-osan asioista emmekä näkemästämmekään osaa tehdä oikeanlaisia johtopäätöksiä. Kuitenkin kiusaamisen kohteeksi joutuminen on eräs yleisimmistä nuorten itsemurhiin johtavista syistä. Samoin ainoa yhteinen tekijä eri maiden kouluampujilla – eli laajennetun itsemurhan tehneillä – on ollut kiusattuna olemisen kokemus.

Lapsuus ja nuoruus ovat erityisen herkkää aikaa muun muassa siksi, että sekä kehossa että tajunnassa tapahtuu nopeassa ajassa varsin suuria muutoksia, jotka ovat erittäin hämmentäviä. Nuori kuvittelee usein olevansa jollain tavalla erilainen kuin muut, joiden samanlaista hämmennystä hän ei voi nähdä ulkoapäin. Itsessä tapahtuvien muutosten hyväksyminen on koetuksella ja nuori pohtii herkästi, hyväksytäänkö häntä enää ”erilaisuutensa” takia toisten joukkoon. Kaikki omat nuoren itsensä kokemat epätäydellisyydet pelottavat, kun nuori ei tiedosta, että me kaikki ihmiset olemme omalla ainutlaatuisella tavallamme epätäydellisiä ja toisaalta taasen aivan erityisen myönteisesti toisista erottuvia ainutlaatuisine ominaisuuksinemme, kykyinemme, taitoinemme jne. Toisin sanoen, jokaisessa on myös jotain erityisen hyvää.

Toisista erottautuminen – oli kyse sitten minkä laatuisesta määrätyn nuorten ryhmän itsellensä asettamasta normista poikkeamisesta tahansa – voi olla kohtalokasta, koska nuori voi joutua toisten silmätikuksi. Epäsuosioon joutuminen johtaa helposti kaveripiirin ulkopuolelle sulkemiseen ja samalla leimaamiseen vapaaksi riistaksi ja ”saaliseläimeksi” kaikenlaiselle kiusaamiselle. Tyttöjen kaverisuosioon liittyvät asemoinnit on kouluväkivallan arkipäiväinen muoto ja fyysinen väkivalta puolestaan yksi keskeisistä keinoista poikien suosion tavoittelussa tai suositun aseman ylläpidossa. Tämän päivän tasa-arvoistuneessa todellisuudessa sukupuolierot tällaiset perinteiset rajat eivät kuitenkaan näy enää selkeinä.

Jos kiusaamisen kohteena oleva nuori katsoo itseensä kohdistuneet teot harmittomaksi kiusoittelusta, joka ei hetkauta häntä suuntaan tai toiseen, asiaan voidaan myös aikuisten toimesta suhtautua harmittomana. Ehkä selkein tunnusmerkki on, kun nuori alkaa itsekin nauraa muiden mukana itsellensä ja nousee sillä tavalla asian yläpuolelle. Mitään ei voi kuitenkaan yleistää ja asia on hyvä tarkistaa. Sudenkuoppia kuitenkin on. Eräs tällainen on liian helppo tyytyminen nuoren vastaukseen: ”Kaikki on hyvin”. Vastaus on myös nuorelle helppo, mutta todellisuus on osoittanut, että nuori saattaa olla jopa suuressa itsemurhavaarassa näin todetessaan. Vastaus osoittaa siinä tapauksessa, että hän on jo luovuttanut. Hänestä tuntuu, että kaikki johtuu hänestä itsestään ja hän häpeää siksi itseään eikä näe enää mitään syytä jatkaa elämäänsä.

Edellä kuvatussa tapauksessa on kiusaaminen muuttunut selkeästi kidutukseksi, joka määritellään Wikipediassa seuraavasti: ”Kidutus on tahallista fyysisen tai henkisen kivun aiheuttamista, jonka tarkoituksena on uhrin rankaiseminen tai pelottelu, haluttujen tietojen tai tunnustuksen kiristäminen tai pelkästään kiduttajan viihdyttäminen. Kidutuksen perimmäinen tavoite on uhrin persoonan tuhoaminen.” Koska kidutuksen seurauksena voi olla uhrin psyykkinen vahingoittuminen eriasteiseksi ja eripituisiksi ajoiksi, psyykkinen sairastuminen tai äärimmillään itsemurha, olisi erittäin tärkeää, että myös nuoret tiedostaisivat toimintansa tämän laatuiset seuraukset mahdollisina ”viattoman läpän” lopputuloksina. Koska vastuuta ei kuitenkaan voida vierittää vanhemmille, koulun henkilökunnalle, muille nuorille tms., vaan tekijä vastaa tällaisista seuraamuksista sekä lain edessä (vrt. rikoslain kohta edellä) että omassatunnossaan, koko persoonassaan ja loppuelämänsä tulevaisuudessa.

Rehtori: ”Etköhän sinä nyt vähän liioittele tätä juttua. On aivan normaalia, että tuon ikäiset nuoret kiusoittelevat toisiaan. Sitä on tapahtunut aina. Se ei ole pahasta, sillä se kasvattaa luonnetta ja opettaa selviytymään.”
Luokanvalvoja: ”Olenko väärässä, kun olen antanut itseni ymmärtää, että tämän koulun periaate on tasa-arvoisuus, eikä koulukiusaamista suvaita sen missään muodossa?”
Rehtori: ”Niin kyllä, totta kai, mutta en ole varma täyttääkö tämä tapaus koulukiusaamisen tunnusmerkit. Mitään fyysistä pahoinpitelyä ei ole tehty, ja jos puuttuisin jokaiseen ivahuutoon mitä käytävillä kuulee, joutuisin erottamaan kaikki oppilaat. Kuten sanoin jo aiemmin, sellainen on täysin normaalia käytöstä yläasteella.”

Ote on Henry Ahon lähiaikoina ilmestyvästä kirjasta Arvet – romaani kiusatuista. Kirjassa kerrotaan samassa koulussa olevan viiden nuoren tarinat. Kirja on kirjoitettu nuorten omasta elämismaailmasta ja kokemistavasta käsin. Voin lämpimästi suositella kirjaa sekä nuorten itsensä että kaikkien aikuisten luettavaksi sekä kouluissa oppitunneillakin käsiteltäväksi. Kirjan takakannesta selviää, että yksi nuorista tekee itsemurhan. ”Pieni piikittely” ei kasvattanutkaan kyseistä nuorta ja tehnyt häntä henkisesti vahvemmaksi. Nuori oppi kyllä tehokkaasti, että elämä ei ole helppoa. (Vanhemmanpuoleisen opettajan kommentteihin viitaten.) Hän oppi asian erittäin tehokkaasti – jopa niin täydellisesti, että hän käsitti, että elämän on liian vaikeaa elettäväksi.

Olisiko kyseinen koulu muuten voinut olla mainitsemaani valtakunnalliseen kiusaamisen vastaiseen ohjelmaan osallistunut koulu. Ennen tapahtunutta tragediaa rehtori voi ylpeänä raportoida arviointituloksena, että kiusaaminen oli vähentynyt koulussa, sitähän ei esiintynyt itse asiassa lainkaan. Vain kaikenlaista sellaista normaalia, joka ei täyttänyt kiusaamisen tunnusmerkkejä. Eihän mitään fyysistä pahoinpitelyäkään ollut tehty.

Kukahan muuten on senkin karhunpalveluksen kouluväkivallan ja yleensäkin väkivallan tiedostamiselle ja tunnistamiselle tehnyt, että hän on keksinyt käsitteen ”fyysinen kiusaaminen”. Sen varjolla voidaankin sivuuttaa kaikki muu ja rajoittua vain fyysisiin tekoihin, joista jää myös erilaisia fyysisiä jälkiä. Vaikka voidaanhan nekin kuitata vahingossa tapahtuneiksi viattoman nahistelun tuloksiksi…

Ehdotan, että jos sanaa kiusaaminen halutaan edelleen käyttää, se rajattaisiin vain tekoihin, joissa ei tehdä ruumiillista väkivaltaa (vrt. myös rikoslaki). Kiusaamista olisi sitten eriasteista riippuen sen vaikutuksista uhrin mielenterveydelle. Jos uhri joutuu (tai pääsee) turvautumaan kouluterveydenhoitajan, koulupsykologin, psykiatrin tms. apuun, kyseessä on jo hyvin vakava teko. Kaikenlainen kiduttamiseen viittaava olisi sitä jo sellaisenaan mahdollisista havaittavista seurauksista riippumatta. Toisen ajaminen itsemurhaan on mielestäni samalla tavalla henkirikos kuin fyysisin keinoinkin tehty henkirikos. Teon suunnitelmallisuudesta, kestosta ja raakuudesta riippuen joko kuolemantuottamus, surma, tappo tai murha.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Ainutlaatuisuus, arviointitulos, Epätäydellisyys, Erilaisuus, fyysinen kiusaaminen, Fyysinen väkivalta, häpeä, Henkinen pahoinpitely, Henkinen väkivalta, henkirikos, Itsemurha, Itsetuhoisuus, ivahuuto, kaverisuosio, kidutus, kipu, kiristäminen, kiusaaminen, kiusoittelu, kouluampuja, koulukiusaaminen, koulun henkilökunta, koulupsykologi, kouluterveydenhoitaja, kouluväkivalta, kuolema, kuolemantuottamus, Laajennettu itsemurha, luokanvalvoja, mielenterveys, murha, nahistelu, Omatunto, pelko, pelottelu, persoonan tuhoaminen, psykiatri, psyykkinen sairastuminen, psyykkinen vahingoittuminen, Psyykkinen väkivalta, rankaiseminen, rehtori, rikoslaki 21 luku, ruumiillinen väkivalta, seuraamukset, sukupuoliero, surma, syyt elää, tappo, tasa-arvo, Uncategorized, Vanhemmat, vastuu, viaton läppä

Hulluja ampiaisia ja ihmisiä

Törmäsitkö erityisen ärhäkkään ampiaiseen? Tästä se johtuu
mtv.fi 4.8.2014

Ampiaiset tuntuvat olevan loppukesästä aggressiivisempia kuin alkukesästä. Tunne pitää paikkansa, sillä ampiaisten käytös muuttuu selvästi loppukesästä.

Käytöksen muutos johtuu siitä, että ampiaiset jäävät niin sanotusti työttömiksi.

– Kuningatar jättää pesänsä loppukesällä ja hakee talvehtimispaikan. Silloin työläiset menettävät elämänsä tarkoituksen, koska niillä ei ole enää toukkia hoidettavanaan. Sen vuoksi meillä on loppukesällä usein ongelmia ”hullujen” ampiaisten kanssa, kertoo hyönteistutkija Lena Huldén.

Oletko törmännyt erityisen ärhäkkiin ihmisiin? Ehkäpä hekin ovat kadottaneet elämänsä suunnan ja tarkoituksen. Tarkoituksettomuuden tunne, eksistentiaalinen tyhjiö, on tutkitusti keskeinen syy ihmisten väkivaltaisuudelle, itsetuhoisuudelle, ”hulluudelle” ja monille muille henkisille ja elämäntaidollisille ongelmille.

”Hulluus” -sana on lainattu tuosta ampiaisjutusta ja sana on kovin monimerkityksinen. Joko siihen sisältyy jokin kielteinen, vakaviin mielenterveyden häiriöihin viittaava leima, tai sitten sitä voidaan pitää jopa ”siunattuna” olotilana. Aapelin romaaniin perustuvan, Rauni Mollbergin ohjaaman Siunattu hulluus televisioelokuva päättyy kertojan loppusanoihin ja toteamukseen: ”Hyviä on vähän, pahoja vielä vähemmän, mutta meitä siunatusti hulluja on lukematon määrä.” Tulkitsen sen viittaavaan siihen, että kenelle tahansa, ja jopa ihmisten enemmistölle, tapahtuu kaikenlaisia sattumuksia ja lähes kaikki kokevat jossain vaiheessa elämästään jonkinasteisia mielenterveyden ongelmia. Vakavaksi tilanne muodostuu siinä vaiheessa, kun koko elämä alkaa vaikuttaa yhä enemmän ratkaisemattomalta ongelmavyyhdeltä.

Jokainen ihminen toimii joskus myös väkivaltaisesti toisia kohtaan, kun väkivaltaisuus käsitetään siten, että se sisältää kaikenlaisen henkisen kaltoinkohtelun eikä vain fyysisiä tekoja. Uskon, että suurinta osaa ihmisistä kohtaa jossain elämänsä tilanteessa myös jonkinlainen uskonpuute siihen, että onko tässä kaikessa todellakaan yhtään mitään mieltä. Siihen voi liittyä joko jonkinlainen ohikiitävä itsetuhoon liittyvä ajatuksen häivähdys tai sitten voimakkaampi ja pitemmälle viety itsensä tuhoamisen konkreettinen ajattelu tai ideointi.

Mitä monipuolisemmin oman elämänsä erilaisia merkityksen ja tarkoituksen lähteitä on pohtinut, sitä helpompi niitä on myös elämän eri hetkissä havaita. Aihepiiristä on myös tarjolla koulutusta sekä oman elämänsä tarkoitusten etsijöille että toisten ihmisten auttajille. Suomessa on tarkoituskeskeisen ihmistyön menetelmiä kehitetty ainakin vanhustyöhön (esim. Ikäinstituutti) että nuorten väkivaltaisuuden ja itsetuhoisuuden ehkäisytoimintaan (ainakin Non Fighting Generation ry – itsetuhoisuuden osalta yhdessä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa).

Linkki koulutuksiin: http://www.logoteoria.net/

Linkki mielenkiintoiselta vaikuttavaan hulluutta kautta aikojen käsittelevään kirjaan: http://www.gaudeamus.fi/pietikainen-hulluudenhistoria/

Jätä kommentti

Kategoria(t): aggressiivisuus, ampiaiset, ärhäkkä, ärhäkkyys, eksistentiaalinen tyhjiö, elämän merkitys, Elämän tarkoitukset, Elämän tarkoitus, elämäntaidollinen ongelma, Elämäntaidollisuus, henkinen kaltoinkohtelu, henkinen ongelma, Henkinen väkivalta, hullu, hulluus, itsetuho, itsetuhoisuuden ehkäisy, Itsetuhoisuus, kaltoinkohtelu, mielenterveyden häiriöt, mielenterveyden ongelma, siunattu hulluus, tarkoituksettomuuden tunne, Tarkoituksettomuus, uskonpuute, vanhustyö, väkivallan ehkäisy, väkivaltaisuus

Kiusaamisesta puhuminen on syytä lopettaa kokonaan

Kiitos Hilkka Ahteen ja Timo Rädyn välisessä oikeudenkäynnissä annetun tuomion, voidaan siirtyä nykyisen rikoslain mukaiseen aikakauteen ja lopettaa kokonaan kiusaamisesta puhuminen. Räty ja kaksi muuta AKT:n vastuuhenkilöä tuomittiin pahoinpitelystä ja vammantuottamisesta. Ei siis
– kiusaamisesta,
– kiusoittelusta,
– huumorista, jota kohde ei vain ymmärtänyt harmittomaksi, tai
– kepposesta, jekusta, jyhnästä tai jäyhästä, mistä kohde ihan turhaan kiusaantui, joka oli vallan kiusallista kaikille

Olen aina ollut kiusaamisesta puhumista vastaan, koska koko käsite on harhaanjohtava. Kyse on koko ajan ollut yksiselitteisesti väkivallasta. Jotkut ovat toki puhuneetkin kaiken aikaa kouluväkivallasta ja työpaikkaväkivallasta. Mutta kiusaamisesta itsellensä brändin, aseman sekä leveän leivän ja toimeentulon kehittäneet ovat toisaalta pyrkineet jatkuvasti laventamaan kiusaamisen alaa. Ensin ryhdyttiin puhumaan vain kouluissa tapahtuvasta väkivallasta ”kiusaamisena”, sen jälkeen käsite ulotettiin työpaikoilla tapahtuvaan väkivaltaan, joka olikin siis vain kiusaamista.

Katsotaanpa, mitä sivistyssanakirja kertoo kiusa-sanasta.

Harmillinen, närkästyttävä, ärsyttävä (tahallinen) teko tai asia, harmi, vaiva, riesa, haitta, vastus. esim. Tehdä kiusaa jollekulle. Tehdä jotakin jonkun kiusaksi. Olla ihmisten kiusana, kiusoina. Hellettä oli ihan kiusaksi asti. Raha ei tee kiusaa eli rahaa on riittävästi. Kiusa se on pienikin kiusa. Kiusalla, kiusallaan, kiusoilla, kiusoillaan eli tahallista kiusaa tehden, jonkun kiusaksi, kiusanpäiten, piruuttaan. Myöhästyä kiusallaan. Naapurien kiusalla. Jätti kiusoillaan portin auki. En kiusallanikaan tee sitä.

En siis kiusallanikaan ole koskaan suostunut vähättelemään väkivaltaa puhumalla siitä kiusaamisena. Onneksi ei sentään ole ryhdytty puhumaan katukiusaamisesta, kotikiusaamisesta, terä- tai ampuma-aseella toteutetuista vammoja tai kuoleman aiheuttaneesta kiusaamisesta, sodissa tapahtuvasta vihollisten kiusaamisesta kuoliaaksi, vanki- ja keskitysleireillä toteutetuista miljoonien ihmisuhrien kuolemaan johtaneista joukkokiusaamisista, tai muusta sellaisesta.

Kouluissa tehdyistä joukkomurhistakaan ei sentään ole puhuttu kiusaamisen muotona, vaikka se olisikin yhtä johdonmukaista kuin se, että muutakin kouluissa tapahtuvaa väkivaltaa kutsutaan kiusaamiseksi. On muuten metkaa, että sama teko kadulla tai kotona tehtynä on yksiselitteisesti väkivaltarikos, mutta koulussa tehtynä se on mukamas joku muu lievempi ilmiö.

Niin kauan kuin kiusaaminen käsitettiin puhtaasti henkisen väkivallan muotona, saatoin asian vielä ymmärtää jotenkuten, vaikken käsitettä silloinkaan hyväksynyt. Mutta sen jälkeen, kun alettiin puhua fyysisestä kiusaamisesta sekä lyömisestä ja potkimisestä kiusaamisen muotoina, putosin lopullisesti kärryiltä.

Joku minua viisaampi on joskus todennut, että kaikki väkivalta on henkistä, mutta osaan liittyy myös fyysinen ulottuvuus. Tarkoittaen siis sitä, että kaikki väkivalta vahingoittaa henkisesti sekä tekijäänsä että uhriansa ja siinä ohessa voi tapahtua myös fyysistä vahingoittumista joko toiselle tai molemmille. Tämän allekirjoitan sekä käytännön väkivaltatyöntekijänä että ilmiön tutkijana. Mutta mitään yhteyttä kiusaamiseen en osaa nähdä.

Kiusaamisesta puhuminen on minusta absurdia eli mieletöntä, järjetöntä, järjenvastaista, siis vastoin kaikkea yleistä ymmärrystä. Ja tätä nykyä – itse asiassa jo vuodesta 1995 (!) lähtien – vastoin oikeustajua. Jo vuonna 1995 muutettiin rikoslain 21. luvun 5 § muotoon:

Joka tekee toiselle ruumiillista väkivaltaa taikka tällaista väkivaltaa tekemättä vahingoittaa toisen terveyttä, aiheuttaa toiselle kipua tai saattaa toisen tiedottomaan tai muuhun vastaavaan tilaan, on tuomittava pahoinpitelystä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Yritys on rangaistava.

Siitä lähtien henkinen väkivalta on kriminalisoitu eli tehty laissa rangaistavaksi rikokseksi. Ja kiusaamispuhe on sen kuin jatkunut ja vain lisääntynyt sen jälkeen.

Kiusaaminen on todellisuudessa henkistä pahoinpitelyä ja pahoinpitely – henkinen tai fyysinen – on yksi väkivallan muoto. Rikoslain 21. luku käsittelee henkeen ja terveyteen kohdistuvia rikoksia. Väkivaltarikosten lajit, joiden yksi muoto on henkinen väkivalta, ovat ainakin
– pahoinpitely
– törkeä pahoinpitely
– lievä pahoinpitely
– vaarantuottaminen
– heitteillepano
– pelastustoimen laiminlyönti

Tappeluun osallistuminenkin tulee mielestäni kyseeseen, koska siinä puhutaan hyökkäyksestä, ”johon useat ottavat osaa ja jossa joku surmataan tai jollekulle tahallaan aiheutetaan vaikea ruumiinvamma tai vakava sairaus”. Siis itse asiassa koulukiusaamisessa, joka on määritelty nimenomaan joukkoilmiöksi, onkin kyse rikoslain 21. luvun 12 §:n mukaisesta tappeluun osallistumisesta. Edellyttäen, että kohde sairastuu psyykkisesti vaikea-asteisesti. Ja näinhän tapahtuu loppujen lopuksi varsin usein. Osa joutuu pitkäaikaiseen psykologiseen tai psykiatriseen hoitoon, osa psykiatriseen sairaalahoitoon ja jotkut tekevät jopa itsemurhan, kun eivät koe heille aiheutetusta psyykkisestä kärsimyksestä muuta ulospääsyä. Lopuistakin moni ei toivu heille aiheutetusta traumasta koskaan kokonaan, vaan se vaikeuttaa heidän loppuelämäänsä tavalla tai toisella.

Mielestäni oli erityisen mielenkiintoista, että Ahde-Räty-tapauksessa väkivallantekijät tuomittiin myös vammantuottamuksesta. Tästä voisi päätellä, että henkisen väkivallan muotoja voivat olla edellä mainittujen lisäksi myös
– kuolemantuottamus
– törkeä kuolemantuottamus
– vammantuottamus
– törkeä vammantuottamus

Jos olen siis tulkinnut ja ymmärtänyt oikein rikoslain 21. luvun henkiseen väkivaltaan soveltamisen ulkopuolelle jää siis vain tappo, murha, surma ja lapsensurma.

Jäänkin mielenkiinnolla seuraamaan tulevia tuomiota ja niissä esiintyviä rikosnimikkeitä. Ja malttamattomana odotan ennen kaikkea kiusaamispuheen loppumista. Toivon siis, että puhutaan asioista sellaisina, mitä ne todellisuudessa ovat ilman, että kaunistellaan, vähätellään tai vääristellään niitä kokonaan joksikin muuksi lievemmältä haiskahtavaksi.

6 kommenttia

Kategoria(t): henkeen ja terveyteen kohdistuvat rikokset, Henkinen väkivalta, Itsemurha, Joukkomurha, keskitysleiri, kiusaaminen, koulukiusaaminen, kouluväkivalta, kuolemantuottamus, lyöminen, potkiminen, psykiatrinen hoito, psykiatrinen sairaalahoito, psyykkinen kärsimys, psyykkinen sairaus, Rikoslaki, rikoslaki 21 luku, trauma, työpaikkakiusaaminen, työpaikkaväkivalta, vammantuottaminen, vankileiri, Väkivalta, Väkivaltarikos

Amnestyn kampanja on unohtanut väkivallan kohteeksi joutuvat miehet

Nimimerkki Mies mustelmilla kirjoitti tämän päivän Hesarin mielipideosastossa:

Suo­men Am­nes­ty kam­pan­joi kun­ta­vaa­lien yh­tey­des­sä näyt­tä­väs­ti per­he­vä­ki­val­taa vas­taan. Si­nän­sä hy­vää ai­het­ta voi­si tu­kea pal­jon iloi­sem­mal­la mie­lel­lä, jos kam­pan­jas­ta ei tu­li­si sel­lai­nen olo, et­tä omat ko­ke­muk­se­ni per­he­vä­ki­val­lan uh­ri­na ovat mi­tät­tö­miä, mer­ki­tyk­set­tö­miä ja yh­teis­kun­nal­li­ses­ti epä­kiin­nos­ta­via.

Olen yli 30-vuo­tias mies. Vie­lä vuo­si sit­ten asuin yh­teis­ta­lou­des­sa vä­ki­val­tai­sen nai­sen ja pie­nen lap­se­ni kans­sa. Ex-puo­li­so­ni oi­rei­lu liit­tyi per­soo­nal­li­suus­häi­riöön, jot­ka ei­vät ole Suo­mes­sa har­vi­nai­sia. Myös Tu­han­sien is­ku­jen maa -tut­ki­muk­ses­sa saa­tiin tu­lok­sek­si, et­tä mie­het jou­tu­vat pa­ri­suh­de­vä­ki­val­lan uh­reik­si yh­tä usein kuin nai­set­kin.

Täs­sä mie­les­sä pi­dän erit­täin louk­kaa­va­na Am­nes­tyn su­ku­puo­lit­tu­nut­ta kam­pan­jaa, jos­sa mi­nun ja mui­den mies­ten ko­ke­muk­set mar­gi­na­li­soi­daan to­taa­li­ses­ti. Har­va ul­ko­puo­li­nen voi kä­sit­tää, kuin­ka hel­ve­til­lis­tä on asua vä­ki­val­tai­sen ih­mi­sen kans­sa, jo­ka käyt­täy­tyy sään­nön­mu­kai­ses­ti ag­gres­sii­vi­ses­ti ja uh­kaa­vas­ti. Vä­ki­val­tai­nen käy­tös oli pääl­le käy­mis­tä, liik­ku­mi­sen ra­joit­ta­mis­ta, hak­kaa­mis­ta, pot­ki­mis­ta, lyö­mis­tä . . . Fyy­sis­tä vä­ki­val­taa oli eh­kä muu­ta­mia ker­to­ja kuu­kau­des­sa, vä­ki­val­lan uh­kaa ja hen­kis­tä vä­ki­val­taa lä­hes jo­ka päi­vä.

Vä­ki­val­ta­ti­lan­teis­sa tun­sin mu­ser­ta­vaa voi­mat­to­muut­ta ja neu­vot­to­muut­ta, sil­lä mi­nul­le ei ol­lut ope­tet­tu kos­kaan ei­kä mis­sään, kuin­ka mi­nun tu­li­si toi­mia. Jäl­ki­kä­teen aja­tel­tu­na oi­kea me­net­te­ly­ta­pa oli­si ol­lut ot­taa yh­teyt­tä po­lii­siin. Niin toi­min kui­ten­kin vain ker­ran, kun puo­li­so­ni uh­ka­si ot­taa käyt­töön­sä veit­sen ja va­hin­goit­taa sil­lä it­seään. Pel­kä­sin usein myös lap­sem­me puo­les­ta.

Naa­pu­reil­ta voin vain pyy­tää an­teek­si. Rap­pu­käy­tä­väs­sä sain hä­ve­tä sil­mät pääs­tä­ni. Olen rik­ki­näi­ses­tä per­hees­tä, ja mi­nul­la oli la­si­nen lap­suus. Sik­si pa­koon läh­te­mi­nen van­hem­pien luok­se ei tun­tu­nut ko­vin hy­väl­tä ideal­ta, kos­ka lap­si oli­si saat­ta­nut jou­tua ojas­ta al­lik­koon. Ma­sen­ta­vin­ta oli­kin, et­ten tien­nyt ai­nut­ta­kaan pa­ko­paik­kaa. Kyn­nys häi­ri­tä su­ku­lai­sia nel­jän ai­kaan yöl­lä on ai­ka suu­ri, ja hä­peä nos­taa sen kym­me­nen­teen po­tens­siin.

Toi­von, et­tä nais­ten vä­ki­val­tai­suu­des­ta pu­hut­tai­siin enem­män. Yh­teis­kun­nal­li­sel­la kes­kus­te­lul­la saa­tai­siin eh­kä luo­tua sel­lais­ta yh­teis­tä kult­tuu­ria, jos­sa jo­kai­nen kat­soi­si oi­keu­dek­seen ja vel­vol­li­suu­dek­seen puut­tua vä­ki­val­tai­seen käy­tök­seen ei­kä yh­den­kään mie­hen tar­vit­si­si pe­lä­tä, et­tei hä­nen il­moi­tus­taan vä­ki­val­tai­ses­ta puo­li­sos­ta ote­ta va­ka­vas­ti. Toi­von myös, et­tei yh­den­kään mie­hen tar­vit­se jää­dä vä­ki­val­tai­seen suh­tee­seen vain sen vuok­si, et­tä pel­kää suh­teen päät­ty­mi­sen jäl­keen äi­din käyt­tä­vän huol­ta­juus­kiis­taa kos­ton vä­li­nee­nä.

Amnestyn kampanja ei ole ainoa, jossa suomalainen perheväkivallan todellisuus unohdetaan. Tilanne on kovin erilainen monessa muussa maassa, mutta sillä ei voi mitenkään puolustella sitä, että Suomessa kampanjoidaan kovin yksipuolisesti ja virheellisiä mielikuvia luoden ja ylläpitäen.

Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että nykynuorten keskuudessa tilanne on kääntynyt jopa toisin päin. Nuorten seurustelusuhteissa tytöt käyttäytyvät selvästi väkivaltaisemmin poikaystäviään kuin päinvastoin. Olisikohan vihdoin aika luopua tabuista ja silmien ummistamiselta tosiasioilta. Muussa tapauksessa nykyisen kaltaiset vääristyneet ja yksipuoliset kampanjat saattavat kääntyä itseään vastaan. Ja ennen kaikkea puolet tai nuorten kohdalla jopa yli puolet lähisuhdeväkivallasta jää kokonaan ottamatta huomioon taistelussa väkivallattomamman maailman puolesta.

4 kommenttia

Kategoria(t): Fyysinen väkivalta, hakkaaminen, Henkinen väkivalta, huoltajuuskiista, lähisuhdeväkivalta, lyöminen, naisten väkivaltaisuus, parisuhdeväkivalta, perheväkivalta, potkiminen, seurusteluväkivalta, sukupuolittunut väkivalta, tyttöjen väkivalta, väkivallan uhka, väkivaltainen ihminen, väkivaltainen käytös, väkivaltainen nainen, väkivaltainen puoliso, väkivaltainen suhde