Aihearkisto: epäonnistuminen

Täydellisyyden kuvittelu ja tavoittelu

Huomaan jatkuvasti ihmisten kompuroivan elämässään erilaisista täydellisyyteen liittyvistä harhakuvista johtuen. Kompurointi aiheutuu joko siitä, että henkilö kuvittelee olevansa täydellinen tai sitten siitä, että hän tavoittelee kaikessa tekemisessään ja jopa olemisessaan täydellisyyttä.

Ensiksi mainittu oire liittyy usein narsismiin. Narsistiseksi tulkitun persoonallisuuden omaava henkilö ei välttämättä edes huomaa kompuroivansa elämässään ennen kuin hän kompastuu todella pahoin ja kaatuu kivuliaasti syvään kuoppaan. Siihen asti hän vain elelee ja odottaa kaikkien kohtelevan tai suorastaan palvovan häntä täydellisenä. Täysin sietämättömäksi hän kokee kaiken sellaisen kohtelun, joka vaarantaa hänen kuvitelmaansa itsestään. Tällaisissa tilanteissa hän joutuu tunnemyrskyn valtaan ja kadottaa henkisen aikuisuutensa taantuen kiukuttelevaksi ja mieltään osoittavaksi pikkulapseksi.

Toiseksi mainittu oire ilmenee huonona kykynä hyväksyä itsessään tai tekemisissään mitään, mikä ei hipoa täydellisyyttä. Tavoitteen mahdottomuus aiheuttaa turhaa tuskaa ja kärsimystä. Koska rima on mahdottomissa korkeuksissa, seurauksena on usein myös epäonnistuminen saada aikaan edes keskitason suoritusta. Ja kävi niin tai näin, kokee henkilö itse kaiken aikaa epäonnistuvansa ja olevansa jopa ihmisenä jollain tavalla epäonnistunut, epäkelpo.

Olemme kaikki ainutlaatuisella tavalla epätäydellisiä ihmisiä, asennoituivat toiset meihin miten tahansa. Epätäydellisinä meidän tulisi myös osata hyväksyä itsemme. Tarvittaessa meidän tulee ponnistella kovastikin oppiaksemme epäonnistumaan ja sietämään sen ilman kärsimystä. Epäonnistumisen taitoa voi siis opetella ja sen voi oppia.

Aikuisenakin jossain tajuntamme syvissä horisonteissa saattaa kummitella vanhempiemme meihin siirtämät kuvitelmat tai tavoitteet täydellisyydestä. Meidät on siis saatettu kasvattaa joko ihailemaan itseämme epärealistisen täydellisen kuvan mukaisina tai pyrkimään epärealistisen korkeisiin tavoitteisiin vailla todellisia edellytyksiä selviytyä niihin liittyvistä haasteista kunniallisesti.

Ihmisellä on vapaa tahto ja hän voi missä elämänvaiheessa tahansa vapautua perimänsä tai lapsuuden kasvatusvaikutustensa hänelle aiheuttamista ylivoimaisista esteistä. Kyse on ennen kaikkea uudenlaisten elämänarvojen ja elämänasenteiden omaksumisesta. Pitkään kestävästä muuntumisesta toisenlaiseksi. Matkasta, joka vaatii paljon ponnisteluja ja usein myös ulkopuolista tukea joko joltain läheiseltä ja rakastavalta ihmiseltä tai sellaiselta vapaaehtoisesti tai ammatikseen toisia auttavalta ihmiseltä, joka osaa suhtautua häneltä apua etsiviin ihmisiin rakkaudellisesti. Heidän mahdollisuuksiinsa uskoen ja niiden etsinnässä kärsivällisesti ja pitkämielisesti rinnalla kulkien. Me kaikki voimme olla tällaisia ihmisiä toisillemme.

1 kommentti

Kategoria(t): auttava ihmistyö, elämänarvot, elämänasenteet, epäkelpo, epäonnistuminen, epäonnistumisen pelko, epäonnistumisen taito, epäonnistunut, Epätäydellisyys, henkinen aikuisuus, itsensä hyväksyminen, kärsivällisyys, narsisti, narsistinen persoonallisuus, pitkämielisyys, rakastava ihminen, rakkaudellinen asennoituminen, Rakkaudellisuus, täydellisyyden tavoittelu, täydellisyys, tunnemyrsky, vapaaehtoinen auttaja

Pettymysten ja vastoinkäymisten sietokykyä vai arvokasta ja tarkoituspitoista elämänsisältöä

Hannu Lauerma totesi Hyvinkään verilöylyn syistä tämän aamun Helsingin Sanomissa viisaasti: ”Julkisuudessa olleiden tietojen perusteella on vaikea tehdä yhtään mitään arvioita siitä, minkälaisesta teosta on loppujen lopuksi ollut kysymys.” Näin toteaa todellinen asiantuntija.

Sunnuntain Hesarissa poliisiylijohtaja Mikko Paatero toteaa, että nykyisten tietojen perusteella ei voi vielä arvioida, onko Hyvinkään tapauksella yhteyksiä esimerkiksi kouluampumisiin tai Norjan tragediaan. ”Pitäisi olla enemmän tietoja ampujan motiivista ja ajatusmaailmasta. Yleisesti voi sanoa, etteivät terveet ihmiset käyttäydy näin.” Tulkitsen tämän viittauksen terveyteen siten, että ampujan mieli on ollut ”jollakin tavalla järkkynyt” lainaten suoraan Tasavallan presidentti Sauli Niinistön lausumaa samassa lehdessä. Se, että joku ei ole täysin terve, ei mielestäni edellytä eikä oikeuta leimaamaan hänet suoraan vakavasti sairaaksi tai äärimmäiseksi poikkeusyksilöksi. Pikemminkin kyse on siitä, mihin Poliisiammattikorkeakoulun rehtori Kimmo Himberg viittaa todetessaan, että Hyvinkään tapahtumat antavat jälleen kerran aihetta pohtia, miksi yhteiskunta tuottaa tällaista käyttäytymistä ja miksi näitä alkaa olla tällä frekvenssillä. Onko siis niin, että yhä useampi saattaa turvautua jopa tällaisiin keinoihin, kun ”elämä koetaan liian ahdistavana” Presidentti Niinistön sanoja jälleen lainatakseni.

Hesarin toimituspäällikkö Antero Mukka toteaa oman Näkökulma-kirjoituksensa (HS 27.5.) lopuksi: ”Surmaajakin olisi tarvinnut tosiystävän, joka olisi tehnyt kaikkensa estääkseen sen mitä nyt pääsi tapahtumaan.” Kaunis ajatus ja totta onkin, kuten Mukka toteaa, että ystävät ovat tarpeen meille kaikille. Elämämme ei voi kuitenkaan olla sen varassa, että joku toinen ihminen on kaiken aikaa vartioimassa, että emme tee jotain harkitsematonta. Kukaan ei voi jatkuvasti suojella meitä itseltämme. Sen sijaan sisällämme täytyy olla jokin kompassi, joka ohjaa meitä kohti sellaisia tekoja, jotka voidaan liittää vaikkapa yhteisvastuun käsitteeseen (ks. edellinen blogikirjoitukseni). Tätä kompassia olen itse tottunut kutsumaan omaksitunnoksi.

”Ääritekojen ehkäisy: Yksilön opittava elämään epäonnistumisten kanssa.” Otsikko on mtv3.fi -sivustolta. Uutinen perustuu MTV3:n Huomenta Suomessa haastateltujen asiantuntijoiden mielipiteisiin, joissa toistetaan, kuinka keskeistä on pärjätä epäonnistumisten, pettymysten ja vääryyksien kanssa. Vääryyksillä viitattaneen siihen, että yhä useampi ihminen kokee aiempaa herkemmin, että muut tekevät hänelle vääryyttä. Epäonnistumisista ja pettymyksistä MTV3 Uutisten rikostoimituksen päällikkö Jarkko Sipilä pohtii: ”Miljoonat ihmiset joutuvat käsittelemään pettymyksiä, joista valtaosa selviää ja menee elämässä eteenpäin. Osa näistä ihmisistä päätyy itsemurhaan ja pieni osa tällaisiin ääritekoihin”. Kaikki tämä pitää paikkaansa. Ihmistä ei kuitenkaan voi opettaa elämään epäonnistumisten ja vastoinkäymisten kanssa, jollei hän näe itsellään olevan riittävän hyvää syytä elää. Jollei hän koe maailmaa mielekkääksi ja itseään merkitykselliseksi, ei tosiystäväkään voi ehkäistä hänen itsetuhoisia tai muiden tuhoamiseen johtavia tekoja. Paitsi jos tosiystävä on sellainen, jolle tämä epävarmuutta ja epäilyä elämässään kokeva ihminen saa olla arvokas.

Kyse on siis lopulta siitä, että saamme olla arvokas jollekin toiselle, jolloin elämällämme on merkitystä hänelle ja itselle. Saamme siis kokea itsemme arvokkaaksi sekä omissa että myös sen toisen silmissä – edellytyksenä tietysti on, että tämä toinen myös ilmaisee arvostavansa heidän ihmissuhdettaan, tosiystävyyttä. Sitä, että olemme joku jollekin toiselle oln tottunut kutsumaan kokemukseksi siitä, että elämällämme on jokin tarkoitus. Ääritekoja ei siten ehkäistä pelkällä psykologisoinnilla ja patologisoinnilla, vaan sillä, että rakennamme niin inhimillisen yhteiskunnan, että kaikki voivat kokea elämänsä arvokkaaksi ja tarkoituksentäyteiseksi. Kun ihmisellä on tällainen perusta elämällään, kestää hän minkälaiset epäonnistumiset ja pettymykset tahansa. Totta kai ne aiheuttavat usein kärsimystä ja hetkellistä epätoivoakin, mutta elämänsä arvon ja oman arvonsa muille tietävä ihminen ei turvaudu oman tai muiden elämän tuhoaviin ääritekoihin. Omallatunnolla tarkoitetaan Viktor Franklin filosofiassa juuri sitä kompassia, joka auttaa meitä muistamaan elämämme arvon ja meille laajalti tarjoutuvat tarkoitusmahdollisuudet.

Kun tiedämme, miksi elämme, kestämme elämän meille aiheuttamat kärsimykset. Jos opiskelumme keskeytyvät tai emme heti edes saa opiskelupaikkaa, joudumme yhtäkkiä työttömäksi tms., voimme keskittyä kaikkiin niihin muihin tarkoituksiin, joita elämällämme on. Voimme myös etsiä ja löytää uusia tarkoituksia, jos olemme liikaa eläneet vain yhdelle asialle. Työnteon ohessa ja ainakin jonkin aikaa vaikka sen tilalla voimme antautua vaikkapa vapaaehtoistyöhön. On monia eri tapoja olla mukana rakentamassa maailmasta kaikille parempaa paikka elää. Arvokkaampaa kuin rahan lahjoittaminen, on tehdä itse jotain konkreettista toisten ihmisten hyväksi. Viktor Frankl itse selvisi jopa keskitysleirien kauhuista (onnellisten sattumien lisäksi) sen avulla, että hän tiesi elämäntehtäväkseen ja sodan jälkeisen elämänsä tarkoitukseksi levittää eri puolille maailmaa ymmärrystä siitä, mikä tekee elämän arvokkaaksi ja tarkoituspitoiseksi.

En tiedä, mikä oli Hyvinkään verilöylyn syy ja tuskin mitään tyhjentyvää syytä tällekään teolle voidaan koskaan edes löytää. Jollain tavalla arvelen kuitenkin, että kyse on jostain sellaisesta, johon kysymys elämän tarkoituksesta liittyy. Jo väitöskirjassani määrittelin väkivallan perimmäisesti tarkoituksettomuuden ja rakkaudettomuuden ongelmaksi. Toistaiseksi en ole nähnyt mitään syytä poiketa tästä näkemyksestäni eli siitä, että kaikki väkivallanteot palautuvat loppuviimeksi näihin perimmäisiin syihin.

Jätä kommentti

Kategoria(t): ahdistuneisuus, ahdistus, Arvo, Arvokas, Arvostus, asiantuntija, ääriteko, elämän arvo, Elämän tarkoitus, elämäntehtävä, epäily, epäonnistuminen, epätoivo, epävarmuus, inhimillinen yhteiskunta, Inhimillisyys, Itsemurha, itsetuhoinen, Itsetuhoisuus, järkkynyt mieli, Kärsimys, keskitysleiri, kompassi, Merkityksellinen, merkityksellisyys, mielekkyys, oma arvo, Omatunto, opiskelupaikka, opiskelut keskeytyvät, patologisointi, Pettymys, poikkeusyksilö, psykologisointi, rahan lahjoittaminen, Rakkaudettomuus, tarkoituksentäyteinen, Tarkoituksettomuus, tarkoitus, tarkoitusmahdollisuudet, terve ihminen, terveys, tosiystävä, tuhoaminen, työnteko, työtön, työttömyys, vakavasti sairas, vapaaehtoistyö, vastoinkäymiset, vääryys, väkivallanteko, Yhteisvastuu