Aihearkisto: epäinhimillisyys

Kiitollisuus on anteeksiantoa merkityksellisempää

Pohdin jälleen anteeksiantoa ja sen mahdottomuutta. Anteeksianto, armo ja rakkaus ovat kaikessa täyteydessään niin pyhiä asioita, että ne ovat meidän vajavaisten ihmisten ulottumattomissa. Voimme toki jossain määrin kyetä antamaan jollekin anteeksi jotain, mitä hän on meille tehnyt. Mutta ennemminkin kyse on aktiivisesta unohtamisesta kuin aidosta anteeksiannosta. Ja kokonaan unohtamaankaan emme lopulta kykene, vaan kaikki kerran kokemamme säilyy elämämme loppuun asti tajuntamme syvyyksissä. Sieltä ne voivat koska tahansa jonkin herätteen aktivoimana nousta voimakkaastikin tietoisuuteemme.

Olen tajunnut, että on asioita, joita ei voi eikä tarvitse edes yrittää antaa anteeksi. Eikä anteeksianto tosiaan ole edes meidän maan matosten vallassa, vaan korkeimmissa käsissä – miksi tätä jotain itseämme suurempaa voimaa sitten ikinä haluammekaan kutsua.

Viktor Frankl korosti paljon kiitollisuutta osana sotien aikaisten keskitysleirikokemustensa jälkeistä elämäänsä. Ei hän antanut anteeksi niille, jotka kohtelivat häntä vankeudessa epäinhimillisellä tavalla. Mutta hän oli kiitollinen kaikille niille, jotka kohtelivat häntä hyvin tai eivät kohdelleet häntä huonosti, vaikka olisivat voineet. Tässä joukossa oli paljon vartijoitakin. ja toisessa joukossa puolestaan myös useita kanssavankeja. Ja Frankl osasi olla kiitollinen kaikesta pienestäkin, jota hän sai vielä kokea keskitysleiristä vapautumisensa jälkeen. Hän ei lakannut hämmästelemästä mahdollisuuttaan saada kokea erilaisia asioita, joita pidämme niin itsestäänselvyyksinä, ettemme edes ajattele niitä koskaan. Kuin korkeintaan silloin, kun ne vaarantuvat tai menetämme ne.

Kiitollisuus kohdistuu kaikkeen siihen, mitä olemme saaneet ja mitä meillä on. Jota emme myöskään koskaan onneksi unohda. Jostain syvältä kaikki osaksemme tullut hyvä ravitsee meitä ja rikastaa tämänhetkistä elämäämme.

Korjasin juuri vanhempiani kommentoivan kohdan seuraavan uuden kirjani käsikirjoituksesta. En minä siksi ole vapautunut menneisyyden painolasteistani ja kahleistani, että olisin kyennyt antamaan anteeksi vanhemmilleni kaikki ne heidän tekonsa, jotka vaikeuttivat elämääni. Sen sijaan se on vapauttanut minut, että muistelen kiitollisena kaikkea sitä hyvää, jota olen heiltä molemmilta runsain mitoin saanut.

Kaikki voimme kääntää ajatuksemme ylösalaisin. Meitä vankinaan pitävän erilaisen pahan muistelemisen sijaan voimme vapautua kaikesta siitä keskittämällä ajatuksemme erilaiseen hyvään, jota olemme samanaikaisesti saaneet kokea. Kiitollisuudella vaikuttaa olevan paljon suurempi merkitys hyvinvointiimme kuin anteeksiannolla. Ehkä myös siksi, että kiitollisuus on meille mahdollista, kun taas todellinen anteeksianto ei ole.

Jätä kommentti

Kategoria(t): anteeksianto, armo, epäinhimillisyys, Hyvä, Hyvyys, keskitysleiri, kiitollisuus, paha, Pahuus, pyhä, pyhän arvo, pyhyys, Rakkaus

Miksi suurin osa ihmisistä voi huonommin kuin koskaan?

Ärsyynnyn jatkuvasti hokemasta ”Vaikka pienellä osalla nuorista menee huonommin kuin ennen, suurin osa voi paremmin kuin koskaan”. Miksi tätä toistetaan jatkuvasti erityisesti viranomaisten puheissa? Onko kyse pyrkimyksestä vähätellä nykyisestä elämänmenosta kärsivien ihmisten jatkuvasti kasvavaa määrää ja samalla luoda perusteeton perustelu sille, että sosiaali- ja terveyspalveluja voidaan hyvällä syyllä supistaa kaavaillulla tavalla? Niin varmaankin.

Totuus on, että ”vaikka pienellä osalla suomalaisia menee paremmin kuin ennen, suurin osa voi huonommin kuin koskaan”. Mistä tämä johtuu ja mitä asialle voitaisiin tehdä varsinkin, kun tiedetään, että erilaisten julkisten palvelujen lisääminen on mahdotonta?

Yhteiskunta, jossa elämme herättää, asettaa jäsenilleen epäinhimillisiä vaatimuksia. Olemassaolon raameina ovat taloudellinen kasvu, siihen liittyvä kansainvälinen kilpailukyky ja yhteiskunnan jäsenten arvottaminen sen mukaan, miten hyödyllisiä he ovat kuluttajina ja tuottajina. On luonnollista ja tervettä, että tämä herättää ahdistusta varsinkin kaikilla niillä, joiden arvomaailmaan taloudellinen kasvu ja kulutus eivät kuulu ja jotka tahtovat olla jotain muutakin kuin kilpailukykyisiä tuotteiden ja palvelujen tuottajia.

Viktor Frankl ryhtyi puhua toisen maailmansodan jälkeisen ajan, jota edelleen elämme, joukkoneurooseista eli kaiken aikaa ihmisten keskuuteen yhä laajemmin leviävistä ahdistuneisuushäiriöistä ja niiden seurauksista. Hän kuvaili ilmiötä eksistentiaalisena ahdistuksena ja sen seurausta eksistentiaaliseksi tyhjiöksi. Siis ahdistuksena omasta olemassaolosta ja kokemusta sen tyhjyydestä. Tätä tyhjyyttä hän kuvaili myös arvottomuuden ja tarkoituksettomuuden tunteena. Tämä on terve seuraus sairaasta tilanteesta, terve reaktio sairaassa yhteiskunnassa. Tätä voisi kutsua vaikka kasvu-, kilpailu- ja kulutusyhteiskunnan oireyhtymäksi.

Koska kyse ei ole sairaudesta, emme siis tarvitsekaan lisää mielenterveys- tai muita vastaavia palveluja. Emme me maailman tilasta kärsivät ole mielisairaita, vaan poikkeuksellisen terveistä, nykyistä arvokkaampaa ja parempaa maailmaa toivovia ja sitä kohti pyrkiviä yksilöitä. Opettaessani Viktor Frankl’n ajattelua jatkuvasti kasvaville opiskelijamäärille (ks. http://www.logoteoria.net), olen ilokseni huomannut, miten vakavasti ihmiset asennoituvat kaikkeen siihen tietoon, jota yritän heille välittää. Tietoon selviytymiskeinoista tässä tulevaisuuden uskoa ja toivoa kaiken aikaa koettelevassa maailmassa. Maailmassa, jossa todellisena uhkana on, että jatkuvasti pienenevällä osalla suomalaisia menee paremmin kuin ennen.

Kyse on henkisestä hyvinvoinnista ja sen edistämisestä etsimällä elämäänsä arvokkaita sisältöjä sekä mahdollisuuksia kokea itsensä arvokkaaksi ja merkitykselliseksi ihmisyksilöksi kaikesta siitä armottomasta, mielivaltaisesta ja mielettömästä kohtelusta huolimatta, josta joudumme kärsimään. Kyse on myös oikeudesta kokea itsensä arvokkaaksi ja elämänsä kokonaisvaltaisesti hyväksi – kaikesta huolimatta. Tehokkain tie päästä tähän on toimia vastuullisesti maailmassa, jolla Viktor Frankl tarkoittaa asennoitumista ja toimintaa, jossa tähtäimenä on kaikkien yhteinen hyvä. Yleinen hyvä, kaikkien henkinen ja eettinen hyvinvointi, joka seuraa siitä, että ajattelemme myös ja ensisijaisestikin kaikkia muita kuin itseämme tehdessämme erilaisia valintoja, päätöksiä ja ratkaisuja elämässämme.

Tämä oppimisessa ja omaksumisessa on kyse elämänpituisesta matkasta. Omaksi tehtäväkseni olen ottanut toisten matkaoppaana tai tai paremminkin matkaan saattajana toimimisen erilaisten kirjojeni ja koulutusteni sekä myös käytännön logoterapeuttina toimimisen kautta. Olla mukana edistämästä sellaisen henkisen ja eettisen kulttuurin syntymistä, jossa kaikkien on hyvä olla. Jokainen meistä voi kantaa kortensa kekoon ja automaattisena sivuvaikutuksena onnellistaa myös omaa elämäänsä ja kokemustaan sen mielekkyydestä ja tarkoituksellisuudesta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): ahdistuneisuus, ahdistus, armottomuus, arvokas elämä, arvokas ja hyvä, arvokas ja merkityksellinen, arvomaailma, arvoton, arvottomuus, eettinen hyvinvointi, eettinen kulttuuri, Eettinen toiminta, eettisesti hyvä, Eettisyys, eksistentiaalinen ahdistus, eksistentiaalinen tyhjiö, Elämän tarkoituksellisuus, epäinhimillinen, epäinhimillisyys, henkinen hyvinvointi, henkinen ja eettinen, henkinen kasvu, henkinen kulttuuri, Hyvä elämä, kansainvälinen kilpailukyky, kärsimyksen aiheuttaminen, Kärsimys, Kilpailu, kilpailukyky, kilpailuyhteiskunnan oireyhtymä, kilpailuyhteiskunta, kuluttaja, kulutus, kulutusyhteiskunta, logoteoria, logoterapia, Merkityksellinen, merkityksellisyys, Merkityksettömyys, mielenterveyden häiriöt, mielenterveys, mielenterveysongelma, mielenterveyspalvelut, mielettömyys, mielisairas, mielivalta, onnellinen elämä, Onnellisuus, taloudellinen hyvinvointi, Taloudellinen kasvu, Tarkoituksellisuus, tarkoituksettomuuden tunne, Tarkoituksettomuus, vastuu maailmasta, vastuullisuus, Yhteinen hyvä, yhteisen hyvän edistäminen, yleinen hyvä, yleisesti arvokas

Tahdon maailman ilman sotaa – entä Sinä?

Luin juuri ajankohtaisen kirjan, Arno Gruen: Tahdon maailman ilman sotaa. Löysin siitä paljon hyviä ajatuksia, jotka ovat yhteneväisiä Viktor Frankl’n logoteorialle (eli LTEA:lle, ks. http://www.logoteoria.net).

Gruen puhuu kulttuuriin ja yhteiskuntaan liittyvästä pitkään jatkuneesta kehityksestä, joka on omiaan lisäämään väkivaltaisia purkauksia. On kuitenkin selvää, että kaikki lähtee yksilöistä, jotka ovat alttiita käyttämään väkivaltaisia keinoja ja äärimmillään murhaamaan toisia ihmisiä. Usein heitä käyttää hyväksi joku suuruudenhulluuteen sairastunut yksilö, jonka he antavat aivopestä itsensä ja jota he seuraavat kuuliaisesti aina omaan uhrautuvaan kuolemaan asti kokien olevansa hyviä ja valittuja sotureita. Harhautuneissa mielikuvissaan he kuvittelevat ihmisyyttä vastaan tekemänsä rikokset oikeutetuiksi ja kokevat itsensä arvokkaiksi ja merkityksellisiksi pahaa vastaan taistelijoiksi.

Elämää ei kuitenkaan tee elämisen arvoiseksi suuruudenhulluus, vaan myötätunto toisia kohtaan, valmius jakaa toisten ihmisten kärsimys ja tuska sekä avautuminen ihmisten keskinäiselle rakkaudelle. Myös epäinhimillisesti toimivat ihmiset kaipaavat todellisuudessa myötätuntoa ja rakkautta. Heidät on kuitenkin usein kasvatettu niin, että lapsena heidän tunteitaan ja eläytymiskykyään on halveksittu ja leimattu heikkoudeksi. Tämän takia he ovat joutuneet etääntymään itsestään, omasta todellisesta sisimmästään ja hylkäämään sen haitallisena ja epätoivottuna. Samalla he ovat hukanneet sen, mitä he olisivat voineet olla henkisesti kehittyneinä ihmisinä. Heistä on tullut sisäisesti tyhjiä, onttoja ihmistä esittäviä kuoria.

Ihmisellä on oltava tunne siitä, että hänen olemassaolollaan on merkitystä, hänellä on oma tärkeä paikkansa tässä maailmassa. Se pitää ihmisen eheänä ja luo hänen elämälleen arvopitoista ja tarkoituksentäyteistä sisältöä. Jos ihminen ei saa mahdollisuutta tällaiseen elämänsisältöön, ryhtyy hän täyttämään tyhjää sisintään vihalla ja väkivallalla. Hän on helppo saalis psykopaateille, jotka omistavat koko elämänsä erilaisten viholliskuvien luomiseen ja tällaisten vihollisten mahdollisimman näyttävään tuhoamiseen. Pahimmassa tapauksessa arvottomaksi, merkityksettömäksi ja tyhjäksi itsensä kokevasta ihmisestä itsestään kehkeytyy tuhon ja kuoleman enkeli.

Inhimillisyyden perusta on uskossa ihmisen perimmäiseen hyvyyteen. Logoteoriassa opetetaan, että kaikki se, mitä teemme toisille, palautuu tavalla tai toisella takaisin itseemme. Lauri Rauhala ilmaisee asian niin, että kun tajuamme, että olemme kaikki sidoksissa toisiimme ja riippuvaisia toisistamme, väkivalta käy mahdottomaksi. Ja Dalai Lama toteaa, että ihminen ei voi auttaa itseään parempaan elämään, jollei hän ole valmis auttamaan myös kaikkia lähimmäisiään, maailmassa olevia kanssaihmisiään. Dalai Lama korostaa myös, että lajimme säilymisen perusta on siinä, että pidämme huolta rakkaudesta ja myötätunnosta – kyvystämme lähestyä toista ihmistä hänen kärsimyksissään ja jakaa sen hänen kanssaan.

Kun luovumme itsekkäistä, nykyajan kahlitsevista ajatuspakoista ja vapautamme itsemme kilpailusta vallasta, menestyksestä ja rahasta, voimme löytää tien siihen, mitä olemuksellisesti olemme. Jokaisella syntyvällä lapselle on tieteellisten tutkimustenkin mukaan omasta takaa valmius jakaa toisille omastaan ja jollei tätä synnynnäistä kykyä tuhota hänessä, voi hän edetä elämässään rakkauden eikä väkivallan suuntaan. Me kaikki aikuisetkin voimme koska tahansa luopua vanhoista, ulkopuoleltamme omaksumistamme ajatuksista, ja ryhtyä luomaan maailmasta itsellemme ja toisille paremman paikan elää kuin mitä se on tällä hetkellä.

Lähteenä käytetty kirjaa: Arno Gruen. 2008. Tahdon maailman ilman sotaa. Helsinki: Like.

2 kommenttia

Kategoria(t): Arvokas, arvokkuus, arvopitoinen elämä, arvopitoisuus, Arvot, arvoton, arvottomuus, eläytymiskyky, epäinhimillisyys, halveksia, heikkous, Hyvyys, Inhimillisyys, Itsekkyys, kanssaihminen, Kärsimys, Kilpailu, kuolema, kuoleman enkeli, lähimmäinen, logoteoria, logoterapia, menestys, merkityksellisyys, Merkityksettömyys, merkitys, murha, myötätunto, paikka maailmassa, psykopaatti, raha, Rakkaudellinen kasvatus, Rakkaudellisuus, Rakkaudettomuus, Rakkaus, rikos ihmisyyttä vastaan, soturi, suuruudenhulluus, Tarkoituksellisuus, tarkoituksentäyteinen, tarkoituksentäyteinen elämä, tarkoituksentäyteisyys, tarkoituksettomuuden tunne, Tarkoituksettomuus, tarkoitus, tuho, tuska, tyhjyys, valta, Väkivalta, viha, vihollinen, viholliskuva, Viktor Frankl

Mitä on suvaitsevaisuus?

Helsingin Sanomien uusimmassa Nyt-liitteessä oli Veera Luoma-ahon suvaitsevaisuutta käsittelevä kolumni ”Siedettäviä ihmisiä”. Se sai minut jälleen kerran pohtimaan suvaitsevaisuuden käsitettä, jonka olen aina kokenut hankalaksi.

Luoma-aho kertoo työpaikasta, jossa vallitsi hyvä henki. Se ei perustunut yhteisöllisyyteen, tiimiytymiseen, heimoutumiseen, tunnelmajohtamiseen tai muihin konsulttien kaupittelemiin patenttilääkkeisiin. Hyvän hengen syy oli työn mielekkyyden lisäksi ”jonkinlainen suvaitsevainen välinpitämättömyys”. Esimerkiksi Raimo sai kaikin mokomin olla vähän outo. Hänen outouttaan siedettiin eikä siitä tehty numeroa, koska Raimo hoiti työnsä hyvin eikä ollut häiriöksi kenellekään.

Välinpitämättömyys kuulostaa mielestäni turhan negatiiviselta sanalta, mutta myös itse suvaitsevaisuuskin voidaan helposti tulkita ylenkatsomiseksi tai passiiviseksi itsekeskeisyydeksi. Luoma-aho on kuitenkin mieltynyt siihen, että suvaitsevaisuus voidaan tulkita pelkäksi toisten ihmisten sietämiseksi, jolloin keneltäkään ei ehdottomasti vaadita sen enempää. Toisten ihmisten erilaisuutta ei tarvitse sen kummemmin fiilistellä tai romantisoida, kunhan tullaan edes jotenkuten toimeen keskenämme. Sietäminen on käytännönläheinen, realistinen lähtökohta nykyisessä monikulttuuristuvassa maailmassa. Mielestäni Luoma-aho on oikeassa siinä, sietäminen on loppujen lopuksi hyvin käyttökelpoinen pienin yhteinen nimittäjä, siis jonkinlainen absoluuttinen nollapiste tai lähtötaso, ihmisten suhtautumisessa toisiinsa.

Luoma-aho toteaa, että mitä enemmän suvaitsevaisuuden käsitteeseen sisällytetään ”istumista nuotiopiirissä laulamassa Kumbayaa”, sitä useampi kokee sen itselleen liian vaativana. Näin pitkälle viedyn suvaitsevaisuuden vaatiminen kaikilta kääntyy itseään vastaan. Ihmiset, jotka eivät kykene sen enempään kuin niukin naukin sietämiseen, irvailevat jo nyt niille ihmisille, jotka vaativat kaikilta suvaitsevaisuutta. Ja silloin suvaitsevaisuus ei etene kovinkaan laajalle, vaan jää pienen vähemmistön harrastukseksi.

Ehkä olisi ryhdyttävä käyttämään monipuolisempia määreitä ilmaisemaan suhtautumista toisiin. Ehkä sietäminen voisi olla lähtötaso, jolle kaikkia tulisi kannustaa pyrkimään. Vihapuhetta, rasistista väkivaltaa yms. paljon parempaa olisi edes vaikka sietää, kestää ja kärsiä toisia jopa karaisemalla ja kovettamalla itsensä, jollei muuhun kykene. Tai puhuttakoon sitten vaikka välinpitämättömyydestäkin, jos aktiivinen vastarinta on toinen vaihtoehto. Voitaisiin ehkä myös puhua itsekontrollin tai itsehillinnän kehittämisestä. Tähänkin tasoon pääsemiseen on yllin kyllin tavoitetta monille äärioikeistolaisesti tai oikeistopopulistisesti suuntautuneelle ihmiselle, mutta monelle muullekin, joka ei koe itseään erityisen suvaitsevaisena.

Seuraava taso olisi toisten kunnioittaminen yhdenvertaisina ihmisinä. Se edellyttää jo sitä, että näkee kaikilla olevan samanlainen ihmisarvo ja samanlaiset ihmisoikeudet. Aito toisten kunnioittaminen tarkoittaa oman ymmärrykseni mukaan sitä, että kunnioittaa kaikkia kyvykkäinä kommunikaatiokumppaneina sekä tunnustaa heidät persooniksi, joilla on aivan samanlaiset edellytyksen kasvaa ja kehittyä ihmisyydessään kuin itselläkin on. Ja monilla ehkä paljon paremmatkin. Kunnioittaminen avaa tien toinen toisiltamme oppimiseen ja myös ihailuun.

Kolmas taso liittyy rakkauteen siten kuin käsitteen nykyisin ymmärrän. Yhtä hyvin voidaan puhua lähimmäisenrakkaudesta tai äärimmillään jopa äidinrakkaudesta. Tämä tarkoittaa toinen toistensa vastavuoroista tukemista siten, että kummassakin piilevät parhaat ominaisuudet pääsevät todellistumaan mahdollisimman täydellisinä. Rakkaus avaa tien toinen toistemme arvostamiseen sen perusteella, mitä kukin aikaansaa yleisen hyvän, meille kaikille yhteisten arvokkaiden asioiden edistämiseksi. Arvostamisen kriteerinä ei ole niinkään lopputulokset, vaan se, kuinka rohkeasti ja voimakkaasti ponnistelee yhteisen hyvän luomisessa.

Jos rakkaus kuulostaa liian hurskastelevalta, voidaan puhua vaikkapa välittämisestä. Tasot olisivat siten:
1) suvaitsevaisuus sietämisenä
2) yhdenvertaisuus kunnioittamisena
3) samankaltaisuus välittämisenä

(Jälkimmäistä kohtaa syventävän blogiartikkelin kirjoitin 15.10.11 otsikolla Samankaltaisuus samanarvoisuuden perustana)

Rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että joitakin ilmiöitä en kykene sietämään enkä edes yritä suvaita niitä. Kyse on erityisesti sellaisista ihmisten teoista, joissa loukataan äärimäisen epäinhimillisellä jonkun toisen ihmisarvoa. En kuitenkaan ryhdy taisteluun pahoja tekoja tehneitä ihmisiä vastaan, vaan pyrin sitäkin voimakkaammin ponnistelemaan hyvän lisäämiseksi maailmaan – ja kaikkein konkreettisimmin pystyn sitä tekemään omassa lähiympäristössäni.

Teon paheksuttavuus ei riipu sen tekijästä ja siltä osin olemme siis kaikki yhdenvertaisia lain ja omantuntomme edessä. Tällainen yhdenvertaisuuden kunnioittaminen on osa elämänfilosofiaani ja siksi se on itselleni itsestään selvää. Hyvät teot ovat hyviä ja huonot teot vastaavasti huonoja. Yhtenäisenä mittaristona pidän universaaleja, ajasta ja paikasta riippumattomia pysyviä arvoja.

Kaikki olemme samankaltaisia omassa epätäydellisyydessämme, mutta myös potentiaalissamme kaikkeen mahdolliseen hyvään. Rakentavin tapa suhtautua toisen ihmisen vajavaisuuteen ja keskeneräisyyteen – erehtymiseen vaikkapa huonoihin tekoihin – on pyrkiä aidon välittämisen, sydämen sivistyksen, avulla auttamaan toista löytämään itsestään perustaa erilaisiin hyviin tekoihin. Välittäminen tai rakkaus on suurinta ja samalla vaikeinta mitä maailmassa on. Siksi kukaan ei voi olla siinä täydellinen. Pidän itseäni aloittelijana sillä saralla, mutta olenpa ainakin lähtenyt kulkemaan siihen suuntaan.

3 kommenttia

Kategoria(t): Arvostus, äärioikeisto, äidinrakkaus, elämänfilosofia, epäinhimillisyys, Epätäydellisyys, Erilaisuus, ihailu, Ihmisarvo, ihmisoikeudet, Ihmisyys, itsehillintä, itsekeskeisyys, itsekontrolli, kärsiä, keskeneräisyys, kestää toisia, kommunikaatiokumppani, Kunnioitus, lähimmäisenrakkaus, monikulttuurisuus, oikeistopopulismi, Omatunto, Persoona, potentiaali, Rakkaus, rasistinen väkivalta, Samanarvoisuus, Samankaltaisuus, sietää toisia, sietäminen, suhtautuminen toisiin, Suvaitsevaisuus, sydämen sivistys, taistelu, työpaikan hyvä henki, universaalit arvot, Vajavaisuus, vastarinta, välinpitämättömyys, välittäminen, vihapuhe, yhdenvertaisuus, Yhteinen hyvä, Yhteisöllisyys, yhteisen hyvän edistäminen, yleisesti arvokas