Aihearkisto: Epäeettisyys

Uskonnollinen etiikka

Elämme itsekeskeisyyden aikaa. Suuri(n?) osa ihmisistä ajattelee ja tavoittelee vain omaa etuaan. Toisin sanoen ihmiset tahtovat kaikkea mahdollista hyvää, mutta vain itselleen ja välittämättä lainkaan, onko se samalla joltain toiselta pois.

On syytä tähdentää, että kyse ei ole yksilöllisyydestä, vaan silkasta ahneudesta ja itsekkyydestä. Yksilöllistyminen on keskeinen lapsuuden kehitystehtävä. Vain sitä kautta, että lapsesta on kehittynyt vanhemmistaan eriytynyt yksilö, voi hänestä tulla persoona. Se on puolestaan edellytys sille, että hänelle voi kehkeytyä eettinen persoonallisuus, joka pystyy arvioimaan tekojensa hyvyyttä ja huonoutta (tai pahuutta) sekä ohjaamaan itseään tietoisesti suuntautumaan kohti arvokasta ja hyvää sekä toisten ihmisten kannalta oikeaa. Palaan tähän aiheeseen joskus tuonnempana (näitä asioita olen käsitellyt myös väitöskirjassani vuodelta 2010). Selvää kuitenkin on, että tarvitaan sellaista kasvatusta, joka kehittää lasten ja nuorten eettistä kyvykkyyttä ja saa heidät pohtimaan itsekeskeisyyden oikeutusta osana vastuullista ihmisyyttä.

Koulujen uskonnon, elämänkatsomustiedon ja filosofian opetuksen yhtenä päätehtävänä on edistää kaikissa maailman uskonnoissa ja eettisissä opeissa esiintyvän nk. ”kultaisen säännön” käyttöä kaiken aikaa globalisoituvassa maailmassa. Professori Hans Küng toteaa kirjassaan Global Resposibility, että maailmallamme ei ole eloonjäämisen mahdollisuutta ilman maailmanlaajuista etiikkaa, maailmaneetosta, jonka hyväksyvät niin uskonnolliset kuin ei-uskonnollisetkin ihmiset. Kultainen sääntö ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille” tai ”Älä tee toisille sellaista, mitä et tahdo tehtävän itsellesi” esiintyy hieman eri muodoissa lähes kaikissa uskonnoissa ja filosofisissa ajatussuunnissa. Se muodostaa eräänlaisen pienimmän yhteisen nimittäjän, johon sekä eri uskontojen edustajat että uskonnottomat voivat sitoutua.

Kultainen sääntö on luonnollisesti vain ydin, jonka aito ymmärtäminen ja omaksuminen edellyttävät paljon muuta. ”Luuytimen” ympärille tarvitaan koko ”luuranko” ja sen ympärille myös ”lihaa” pitämään sitä koossa. Kouluihin tarvitaan siis kokonaisvaltaista, holistista arvotajuntaa kehittävää kasvatusta. Tämän lisäämistä luvattiin myös nykyisen hallituksen ohjelmassa. Näyttää siltä, että opetussuunnitelmaa koskevat tuoreet päätökset tähtäävät vain oppilaiden sosiaalistamiseen yhteiskunnan rattaiksi Suomen kansainvälistä kilpailukykyä edistävään koneistoon. Siis osallistujiksi siihen toisiaan vastaan kilpailuun ja pudotuspeliin ulkoisesta menestyksestä, jossa vain harvat voivat voittaa. Eivätkä hekään kuin häviä, kun ajatellaan heidän sisällään kalvavaa pahoinvointia sekä arvokatoa ja tyhjyyttä.

Koulujen uskonnonopetusta vähennettiin, joka tarkoittanee vastaavasti myös elämänkatsomustiedon opetuksen supistamista. Filosofiaa tai etiikkaa ei kouluissa juurikaan ole edes opetettu kuin lyhyinä tietoiskumaisina kursseina. Ihmisen arvot kehittyvät vain hitaan tajunnallisen prosessin kautta, jossa uusien asioiden syvällinen ymmärtäminen edellyttää paljon ”ahaa-elämyksiä” ja oivalluksia. Ja tarvitaan ennen kaikkea aikaa niiden omaehtoiseen syntymiseen lapsen tai nuoren tajunnassa. Hyvä esimerkki siitä, mitä tällainen opetus voisi pitää sisällään – kutsuttiin sitä sitten uskonnoksi, elämänkatsomustiedoksi, arvokasvatukseksi tai etiikaksi – on Rauhankasvatusinstituutin Maailmankoulu-projektin sivuilla http://www.maailmankoulu.fi/node/57. Asialistan ei luulisi herättävän kenessäkään mitään muita tunteita kuin korkeintaan ihastusta ja innostusta.

Ei voi muuta sanoa kuin, että maailma ei muutu tulevaisuudessa kenellekään ainakaan paremmaksi paikaksi elää tällaisten ajattelemattomien ja vastuuttomien päätösten kautta. Kaikenlaista löysää puhetta yhteisöllisyyden, yhteisvastuun yms. edistämisestä kuulee päättäjien suusta aina kun jotain suuria tragedioita tapahtuu. Kun on käytännön tekojen aika, tehdään täysin päinvastaisia päätöksiä. Eläköön siis itsekeskeisyys sekä kilpailu- ja kulutusyhteiskunnan arvottomat ja epäeettiset ihanteet!

1 kommentti

Kategoria(t): Ahneus, arvokas ja hyvä, Arvokasvatus, arvokato, arvotajunta, arvottomuus, Eettinen kyvykkyys, eettinen oppi, elämänkatsomustieto, Epäeettisyys, Etiikka, Filosofia, globalisoituva maailma, Hyvyys, itsekeskeisyys, Itsekkyys, Kasvatus, Kilpailu, kilpailukyky, kilpailuyhteiskunta, kultainen sääntö, kulutusyhteiskunta, lapsuuden kehitystehtävä, oikea, oma etu, Pahuus, Persoona, persoonallisuus, pudotuspeli, sisäinen pahoinvointi, sosiaalistaminen, suuri tragedia, tyhjyyden tunne, ulkoinen menestys, uskonnonopetus, uskonto, Vastuullinen ihmisyys, Yhteisöllisyys, Yhteisvastuu, yksilöllistyminen, yksilöllisyys

Kakola ei opeta

Runsas vuosi sitten televisiossa alkoi tv-sarja Kakola, jossa pääosassa olivat rikoksiin syyllistyneet pojat. Nyt on alkamassa vastaava ohjelma, jossa pääosassa on kuusi tyttöä. Ennen tällaisia ohjelmia kutsuttiin arvostelevasti sosiaalipornoksi, nykyisin ihannoivaan sävyyn tosi-tv:ksi. Kakola-ohjelman eettisyys herätti mediassa jonkin verran keskustelua, johon myös itse osallistuin. Aluksi tohtoreiden Elina Pekkarinen ja Timo Harrikari mielipide Helsingin Sanomissa 6.11.2010.

Kakola-ohjelma rikkoo lapsen oikeuksien sopimusta

Yle TV2 on aloittanut ihmiskokeen panemalla kuusi rikoksiin syyllistynyttä alaikäistä poikaa Kakolan vankilaan kurinpalautuskouluun. Katsojat seuraavat, miten lapsia riisutaan, painostetaan ja puhutellaan.

Tuomariston jäsenet – vankilan johtaja, nuorisotyöntekijä ja psykologi – kertovat pojille, kuinka väärä heidän asenteensa on ja miten vastedes kannattaisi käyttäytyä.

Ohjelma on epäeettinen ja lapsia stigmatisoiva. On haitallista, että angloamerikkalaisista maista omaksuttua pelottelua sovelletaan lasten rikollisuuden hoidossa. Tutkimukset osoittavat aukottomasti, että vankilaympäristö on nuorille rikoksentekijöille vahingollinen. Heistä kahdeksan kymmenestä palaa vankilaan.

Suomessa alaikäiset lainrikkojat tulisi ohjata sosiaalihuollon asiakkaiksi, jossa työ perustuu aina lapsen edun periaatteelle. Lapsille ei ole rangaistuslaitoksia. Erityistä huolenpitoa antavien laitosten toiminta on tarkoin lailla säädeltyä. Suomalaisissa lastensuojelulaitoksissa julkinen rankaisu ja häpäisy kiellettiin vuosikymmeniä sitten.

Tutkimukset osoittavat, että sopeutumattomat nuoret tarvitsevat ensisijaisesti korjaavia kokemuksia, luottamuksellisia ihmissuhteita ja huolenpitoa; heillä on tavallisesti ollut monella tapaa vaurioittava lapsuus. Usein he ovat ajautuneet yhteisöjen ulkopuolelle.

Poikien stigmatisoituminen epäonnistuneiksi on pitkällä, ja siihen lyödään julkinen lisäleima. On vaara, että he hyväksyvät pysyvästi rikollisen identiteetin.

Ohjelmaformaatti rikkoo räikeästi lapsen oikeuksien sopimusta. Sen mukaan jokaisella lapsella, jonka väitetään syyllistyneen rikokseen, on oikeus tulla kohdelluksi tavalla, joka edistää ihmisarvoa ja arvokkuutta ja vahvistaa lapsen kunnioitusta muiden ihmisoikeuksia ja perusvapauksia kohtaan.

Lisäksi on pyrittävä edistämään lapsen yhteiskunnallista sopeutumista ja rakentavan roolin omaksumista yhteiskunnassa. Sopimuksessa edellytetään, että rikoksen tehneen lapsen yksityisyyttä kunnioitetaan täydellisesti. Kakola-ohjelma rikkoi sopimuksen jokaista mainittua kohtaa, joita yksityisoikeudelliset sopimukset eivät ohita.

Toivoa sopii, että julkisuuden mukanaan tuoma noste ehkäisee ohjelman muita kielteisiä vaikutuksia poikien hyvinvoinnille. Toive ei kuitenkaan riitä. Ohjelman esittäminen tulisi kansainvälisten ihmisoikeussopimusten, kansallisen lapsilainsäädännön nojalla ja lisävahinkojen ehkäisemiseksi keskeyttää.

Elina Pekkarinen
valtiotieteiden tohtori
Timo Harrikari
yhteiskuntatieteiden tohtori
lastensuojelun asiantuntijoita
Helsingin hallinto-oikeus

Oma mielipidekirjoitukseni aiheesta oli Helsingin Sanomissa 15.11.2010.

Kakola-ohjelman tulokset nähdään vuosien kuluttua

Kakola-ohjelmasta käydyssä keskustelussa on ollut esillä erityisesti kaksi vastakkaisina nähtyä näkökulmaa, nuorten ihmisoikeudet ja heidän auttamisensa.

On itsestään selvää, että väkivallantekijöitä tulee auttaa. Avun saaminen on perustava ihmisoikeus. Sen sijaan ihmisten julkinen hyväksikäyttö on täysin epäeettistä. Julkisuuskynnyksen on oltava tavallistakin korkeampi, kun kyse on alaikäisestä tai vielä aktiivisimmassa identiteettinsä muodostumisvaiheessa olevasta nuoresta aikuisesta.

Niiden useiden tuhansien nuorten, joiden maailmankuvaan olen työni puitteissa tutustunut, eräs keskeinen tavoite on saada muiden suosiota. Jollei sitä muuten saada, hankitaan se kyseenalaisin keinoin. Siksi pidän mahdollisena, että ohjelmassa esiintyvät nuoret ovat suostuneet mukaan vahvistaakseen edelleen koviksen mainettaan ja siihen perustuvaa suosiotaan.

Olen myös varma siitä, että nuoret tulevat todistamaan ohjelman jälkeen, miten suuresti ohjelma on auttanut heitä. Jostain syystä nuoret toimivat usein näin, ehkä halutessaan miellyttää heitä auttaneita aikuisia. Totuus nuorten ohjelmaan osallistumisen motiiveista ja tuloksista paljastuu vasta vuosien kuluttua heidän aikuisuudessaan.

Toivon sydämestäni, että nuoret ovat mukana vilpittömin mielin ja että he saavat sellaista apua, joka tukee heidän hyvää elämäänsä. Vaikka kaikki menisi hyvin, en silti voi hyväksyä tällaista tapaa toimia heidän kanssaan.

Timo Purjo
nuorten väkivaltatyön ammattilainen
Non Fighting Generation ry

Uuttakaan Kakola-ohjelmaa ei voida pitää sen opettavaisempana kuin edellistäkään. Eikä yhtään sen vähempää epäeettisenä tai vähintäänkin eettisesti arveluttavana. Vankiloiden maailma on minulle sinänsä tuttu, koska ohjasin niissä kahdeksan vuotta elämäntaidollisia keskusteluryhmiä väkivaltarikoksista tuomituille nuorille vangeille. Ehkä siksi olen myös ollut kiinnostunut vankeinhoidon toiminnasta ja varsinkin siitä puolesta, jonka on tarkoitus opettaa jotain. Vankilakokemus ei sinänsä opeta juuri kenellekään mitään muuta kuin ulkopuolisuutta yhteiskunnasta, katkeruutta ja kostonhimoa. Vankilalla tai muillakaan rikosten seuraamuksilla pelottelu ei myöskään tee kenestäkään ihmisestä aiempaa parempaa. Kuten Pekkarinen ja Harrikari toteavat, on erilaiset rikoksista kiinni jääneiden nuorten kurinpalautusleirit ja vankiloissa toteutetut pelotteluistunnot kielletty USA:ssa siksi, että ne ovat vaikuttaneet sekä kielteisesti että vahingoittavasti kyseisiin nuoriin. Niiden tarkoitus on siis kääntynyt itseään vastaan.

Uuteen Kakola tv- ja radio-ohjelmaan on kytketty Kakola opettaa -nettisivusto, jossa on mukana – itseäni hieman hämmästyttäen ja mielestäni kaikilta huonoa harkintaa osoittaen – opetushallitus, Väestöliitto ja Suomen Vanhempainliitto. Parempi tietysti, että epäeettistä tuotosta yritetään paikata kuin että tällaista sivustoakaan ei olisi. Se ei kuitenkaan pyhitä itse ohjelmaa.

On oltava asiallisempia ja vähemmän kyseenalaisia keinoja herättää keskustelua nuorten ja muunkin ikäisten ihmisten väkivaltaisuudesta toisiaan kohtaan. Ja olemassa on todella paljon parempia menetelmiä ja käytäntöjä ohjata nuoria kohti nykyistä parempaa elämää. Elämäntaidollis-eettiset keskusteluryhmät nuorille on eräs vakiintunut toimintamuoto, jonka avulla tuhansia nuoria on yli vuosikymmenen ajan autettu kasvamaan kohti hyvää ja onnellista elämää.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Eettinen, Eettisyys, Epäeettinen, Epäeettisyys, Kakola, Kakola opettaa, Kakola-ohjelma, Lapsen oikeuksien sopimus, Vankila