Aihearkisto: elämän merkitys

Maailman vihaisin kansa?

Ärsyynnyn aina, kun joku puhuu vihasta suuttumuksen synonyyminä. Vielä enemmän kiihdyn, kun vihasta puhutaan myönteisenä ilmiönä, jonkinlaisena ihmisen perusoikeuksiin kuuluvana asiana ja hyvään elämään johtavana kykynä ja ihanteena. Suutun tällaisesta puheesta, mutta en silti koe minkäänlaista vihaa näitä puhujia kohtaan.

Suomen kieli poikkeaa monesta muusta kielestä näiden kahden sanan käytön osalta. Esimerkiksi ruotsin kielessä bli arg (suuttua) merkinnee ihan jotain muuta kuin hata (vihata). Tai englannin kielessä anger (suuttumus) kuvastaa käsittääkseni tyystin erilaista ilmiötä kuin hate (viha). Puhutaan mm. anger managementistä, jolla tarkoitetaan suuttumuksen hallintaa – vaikka suomen kielessä olen kuullut puhuttavan myös vihan hallinnasta. Se kohdentuisi kuitenkin aivan erilaisiin asioihin kuin suuttumuksen hallinta.

Vihan olemusta osuvasti kuvaavia käsitteitä ovat mm. Suomessakin kaiken aikaa ajankohtaistuneet aihepiirit, kuten vihapuhe (hate speech) tai viharikos (hate crime). Euroopan neuvoston ministerikomitean suosituksessa R (97) (20) vihapuhe on määritelty seuraavasti:

»Vihapuhetta ovat kaikki ilmaisumuodot, jotka levittävät, lietsovat, edistävät tai oikeuttavat etnistä vihaa, ulkomaalaisvastaisuutta, antisemitismiä tai muuta vihaa, joka pohjautuu suvaitsemattomuuteen. Tämä koskee niin aggressiivista suvaitsematonta kansallismielisyyttä kuin vähemmistöjen, siirtolaisten ja siirtolaistaustaisten ihmisten syrjintää ja vihamielisyyttä heitä kohtaan.”

Suomen lainsäädäntö ei määrittele erikseen viharikoksen käsitettä, mutta vihapuhe täyttää yleensä useankin rikoksen tunnusmerkistön. Edellä olevasta vihapuheen määritelmästä on helppo nähdä vihan selkeä ero suuttumukseen. Viha liittyy suhtautumiseen toisia kohtaan, eli kyse on asenteesta (ennakkoluulo, suvaitsemattomuus), joka on jotain paljon syvällisempää ja pysyväluonteisempaa kuin suuttumus, joka on hetkellisesti ilmenevä ja myös tyyntyvä tunne. Viha on siis myös hetkellistä suuttumuksen tunnetta pysyväluonteisempi mieliala, josta voi olla vaikea päästä eroon muuten kuin määrätietoisen itsensä kanssa työskentelyn kautta.

Eräs viime vuosisadan merkittävimmistä arvofilosofeista, Max Scheler, puhuu vihasta rakkauden vastakohtana. Molemmat edustavat voimakasta kokemista, jotka sijoittuvat vastakkaisille äärilaidoille. Ne ovat siten toistensa poissulkevia vastakohtia ja vihan osalta voisi ehkä jopa puhua siihen ”sairastumisesta”. Jos ihmisen elämästä puuttuu rakkaus, häneltä puuttuu kaikkein korkein mahdollinen arvo, joka rikastuttaisi hänen ja samalla toistenkin elämää. Rakkauden kautta ihmisen koko elämä saa perimmäisen tarkoituksena.

Scheler kuvaili, kuinka ihminen voi vaiheittain ajautua yhä kokonaisvaltaisemmin vihan ohjaamaksi. Kehityskulku voi olla sellainen, että ihminen on aluksi suunnannut huomionsa hyvään ja arvokkaaseen, mutta joutunut kerta toisensa jälkeen pettymään pyrkimyksissään päästä osalliseksi tästä hyvästä ja arvokkaasta. Jos ihminen turhautuu tai pettyy toistuvasti suuntautuessaan tiettyä arvokkaana ja tärkeänä pitämäänsä asiaa kohti, hänen rakkautensa sitä kohtaan voi muuttua kateudeksi, häpeäksi ja lopulta vihaksi. Hänen elämänsä tuntuu lopulta tyhjältä ja merkityksettömältä eikä hän löydä muuta keinoa kuin täyttää se vihalla ja kaunaisella katkeruudella. Samalla hän kadottaa mahdollisuutensa kokea rakkautta toisia tai itseäänkään kohtaan.

Viha ja kaunainen katkeruus alkavat vähitellen värittää kyseisen ihmisen tapaa tarkastella todellisuutta, eli koko hänen maailmankuvansa muuttuu. Se vääristää hänen käsityksensä ihmisistä, maailmasta ja arvoista. Hän alkaa palvoa epäarvoja ja hänen on mahdotonta nähdä todellisia, aitoja arvoja oikeassa valossa katkeruutensa tuottaman kielteisyyden takia. Hänen vihansa kohdistuu voimakkaimmillaan kaikkiin niihin ihmisryhmiin tai asioihin, jotka edustavat juuri sitä, mitä hän ei ole voinut saada itsellensä tai saada omakseen.

Kateus, viha ja kaunainen katkeruus on heikon ihmisen tapa kohentaa itsetuntoaan ja asemaansa sitä kautta, että hän mitätöi kautta ihmiskunnan historian ihanteina olleita arvoja ja näitä ilmentäviä ihmisiä tai asioita. Huomionarvoista on, että tällainen vaara ei koske pelkästään joihinkin ääriryhmiin ja niiden aatteisiin kiinnittyviä ihmisiä, vaan uhka koskee meitä kaikkia. Meidän on oltava jatkuvasti valppaina ja syytä pohtia valintojamme ja sitä, mihin suuntiin ne elämäämme ohjaavat. Sanatkaan eivät ole viattomia ja siksi kannattaa olla tarkkana niidenkin valinnoissa.

Nuoret sanovat usein vihaavansa jotain ihmistä (esimerkiksi heidän vapauttaan rajoittavaa vanhempaansa) tai asiaa (koulua, ruokaa jne.). Tuskin he kuitenkaan viittaavat rakkauden vastakohtaan, vaan ovat vain hetkellisesti voimakkaan tunnemyrskyn vallassa (kohdistuen johonkin ihmiseen), tai eivät yksinkertaisesti pidä jostain asiasta ainakaan sillä hetkellä (koulusta, ruokalajista tms.).  Voimakkaat, äärilaitoja kolistelevat reaktiot, kuuluvat nuoruuteen eikä niistä ole yleensä syytä huolestua, jos ne voi tulkita esittämälläni tavalla. Muissa yhteyksissä huolestun kuitenkin aina ihmisistä, jotka puhuvat vihaavansa jotain, varsinkin jotain toista ihmistä, tai sellaisia perustavia arvoja kuin hyvyys, kauneus, rakkaus, totuudellisuus, oikeudenmukaisuus jne.

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): aidot arvot, antisemitismi, arvokas ja hyvä, arvokas ja merkityksellinen, arvokas ja tarkoituksellinen, asenne, asennoituminen, ääriaatteet, ääriryhmät, elämän merkitys, elämän perimmäinen tarkoitus, Elämän tarkoituksellisuus, Elämän tarkoitus, elämän tyhjyys, ennakkoluuloisuus, epäarvo, epäarvot, etninen viha, häpeä, hyvä ja arvokas, ihanteet, itsetunto, kansallismielisyys, kateus, kaunainen katkeruus, Maailmankuva, Merkityksettömyys, mieliala, perimmäinen tarkoitus, Perimmäiset arvot, Rakkaus, suhtautuminen, suhtautuminen toisiin, suuttumuksen hallinta, suuttumus, suvaitsemattomuus, syrjintä, tarkoituksentäyteinen elämä, tarkoituksettomuuden tunne, Tarkoituksettomuus, tunnemyrsky, ulkomaalaisvastaisuus, vähemmistöjen syrjintä, viha, vihaan sairastuminen, vihamielisyys, vihapuhe, viharikos

Hulluja ampiaisia ja ihmisiä

Törmäsitkö erityisen ärhäkkään ampiaiseen? Tästä se johtuu
mtv.fi 4.8.2014

Ampiaiset tuntuvat olevan loppukesästä aggressiivisempia kuin alkukesästä. Tunne pitää paikkansa, sillä ampiaisten käytös muuttuu selvästi loppukesästä.

Käytöksen muutos johtuu siitä, että ampiaiset jäävät niin sanotusti työttömiksi.

– Kuningatar jättää pesänsä loppukesällä ja hakee talvehtimispaikan. Silloin työläiset menettävät elämänsä tarkoituksen, koska niillä ei ole enää toukkia hoidettavanaan. Sen vuoksi meillä on loppukesällä usein ongelmia ”hullujen” ampiaisten kanssa, kertoo hyönteistutkija Lena Huldén.

Oletko törmännyt erityisen ärhäkkiin ihmisiin? Ehkäpä hekin ovat kadottaneet elämänsä suunnan ja tarkoituksen. Tarkoituksettomuuden tunne, eksistentiaalinen tyhjiö, on tutkitusti keskeinen syy ihmisten väkivaltaisuudelle, itsetuhoisuudelle, ”hulluudelle” ja monille muille henkisille ja elämäntaidollisille ongelmille.

”Hulluus” -sana on lainattu tuosta ampiaisjutusta ja sana on kovin monimerkityksinen. Joko siihen sisältyy jokin kielteinen, vakaviin mielenterveyden häiriöihin viittaava leima, tai sitten sitä voidaan pitää jopa ”siunattuna” olotilana. Aapelin romaaniin perustuvan, Rauni Mollbergin ohjaaman Siunattu hulluus televisioelokuva päättyy kertojan loppusanoihin ja toteamukseen: ”Hyviä on vähän, pahoja vielä vähemmän, mutta meitä siunatusti hulluja on lukematon määrä.” Tulkitsen sen viittaavaan siihen, että kenelle tahansa, ja jopa ihmisten enemmistölle, tapahtuu kaikenlaisia sattumuksia ja lähes kaikki kokevat jossain vaiheessa elämästään jonkinasteisia mielenterveyden ongelmia. Vakavaksi tilanne muodostuu siinä vaiheessa, kun koko elämä alkaa vaikuttaa yhä enemmän ratkaisemattomalta ongelmavyyhdeltä.

Jokainen ihminen toimii joskus myös väkivaltaisesti toisia kohtaan, kun väkivaltaisuus käsitetään siten, että se sisältää kaikenlaisen henkisen kaltoinkohtelun eikä vain fyysisiä tekoja. Uskon, että suurinta osaa ihmisistä kohtaa jossain elämänsä tilanteessa myös jonkinlainen uskonpuute siihen, että onko tässä kaikessa todellakaan yhtään mitään mieltä. Siihen voi liittyä joko jonkinlainen ohikiitävä itsetuhoon liittyvä ajatuksen häivähdys tai sitten voimakkaampi ja pitemmälle viety itsensä tuhoamisen konkreettinen ajattelu tai ideointi.

Mitä monipuolisemmin oman elämänsä erilaisia merkityksen ja tarkoituksen lähteitä on pohtinut, sitä helpompi niitä on myös elämän eri hetkissä havaita. Aihepiiristä on myös tarjolla koulutusta sekä oman elämänsä tarkoitusten etsijöille että toisten ihmisten auttajille. Suomessa on tarkoituskeskeisen ihmistyön menetelmiä kehitetty ainakin vanhustyöhön (esim. Ikäinstituutti) että nuorten väkivaltaisuuden ja itsetuhoisuuden ehkäisytoimintaan (ainakin Non Fighting Generation ry – itsetuhoisuuden osalta yhdessä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa).

Linkki koulutuksiin: http://www.logoteoria.net/

Linkki mielenkiintoiselta vaikuttavaan hulluutta kautta aikojen käsittelevään kirjaan: http://www.gaudeamus.fi/pietikainen-hulluudenhistoria/

Jätä kommentti

Kategoria(t): aggressiivisuus, ampiaiset, ärhäkkä, ärhäkkyys, eksistentiaalinen tyhjiö, elämän merkitys, Elämän tarkoitukset, Elämän tarkoitus, elämäntaidollinen ongelma, Elämäntaidollisuus, henkinen kaltoinkohtelu, henkinen ongelma, Henkinen väkivalta, hullu, hulluus, itsetuho, itsetuhoisuuden ehkäisy, Itsetuhoisuus, kaltoinkohtelu, mielenterveyden häiriöt, mielenterveyden ongelma, siunattu hulluus, tarkoituksettomuuden tunne, Tarkoituksettomuus, uskonpuute, vanhustyö, väkivallan ehkäisy, väkivaltaisuus