Hesarin tiedesivut 27.4. olivat jälleen täynnä harhaanjohtavia väitteitä ja utopistisista tiedefantasiaa. Kyllähän Kalevalassa ajatellaan aivoilla, mutta siinä kuvattu maailma onkin syntynyt sotkan munasta ja ihmekone sampo jauhaa rahaa, viljaa ja suolaa, eli ”kotipitoja”, ”syötäviä” ja ”myötäviä”. Todellisessa maailmassamme, tässä missä oikeasti elämme, ei ole ajattelevia aivoja. Aivot eivät ole mikään sampo, joka jauhaa itsestään ajatuksia ja tunteita. Ihmisen tajunta, ymmärrys, on eri asia kuin ihmisen aivot. Tajunta tarvitsee aivoja avukseen, eräänlaiseksi mekaaniseksi apuvälineeksi, mutta aivot eivät luo tajuntaa.
Ei moottorikaan ole koko auto eikä se, että autoon on asennettu moottori, vielä aiheuta mitään liikettä.
Lasten tiedekysymyksissä eräs lapsi kysyi, kumpi on tärkeämpi, aivot vai sydän. Yleislääkäri, joka oli valittu vastaamaan kysymykseen, totesi, että koko ihminen ajatteluineen ja tunteineen sijaitsee aivoissa. Tähän eivät usko edes nykyisten neurotieteilijöidenkään enemmistö, vaikka aivotutkijat alun perin kuvittelivatkin ihmisen mielen, tietoisuuden löytyvän aivoista ja hurjimmat utopistit uskoivat jopa koko maailman alkuperän arvoituksen ratkaisun löytyvän ihmisen aivoista. No, ehkä 1,5 kiloa solumassaa onkin jollain tavalla verrattavissa kalevalalaiseen sotkan munaan tai muiden mytologioiden alkumunaan, mutta mitään muuta perustetta tällaiselle luulottelulle ei voi löytyä.
Varsinaisessa tiedejutussa kerrottiin otsikolla Ihmisen miniaivot hiireen, kuinka pala ihmisen aivokudosta juurrutettiin hiiren aivoihin. Jutussa puhuttiin hermoklimpistä, kudospallukasta, hermosoluista muodostuvasta kudosklimpistä jne. Aivan oikein, sitähän aivot ovat. Hiirikokeen kerrottiin olleen häkellyttävä menestys, ja että tutkijat pystyivät ennennäkemättömän tarkasti seuraamaan, miten sähkö kulki elävän hiiren aivoissa sen oman kudoksen ja ihmiskudoksen välillä. Seuraava lause sai kuitenkin jo hälytyskellot soimaan, kun siinä todettiin, että nyt on siis luotu hiiriä, joiden aivoissa pieni osa on ihmistä. Siis ihmistä (?!), samalla tavalla käsitettynä kuin aiemmin kertomassani asiantuntijavastauksessa lapsen tiedekysymykseen. Ikään kuin pelkät aivot olisivat sama kuin ihminen. Seuraavaksi sitten hieman ihmeteltiinkin, että koehiiristä ei kuitenkaan tullut superälykkäitä, vaan siirretty ihmisen aivokudos ei merkinnyt hiirille mitään. Ja lopuksi mietittiin, voisiko laboratoriossa kasvatettu miniaivo – siis pelkässä viljelyastiassa oleva, ei hiiren aivoihin istutettu – jopa saavuttaa jonkinlaisen tietoisuuden tai ainakin reagoida ympäristön ärsykkeisiin.
Hieman samanlainen kuvitelma kuin, jos olemme rakentaneet auton moottorin ja alamme odottaa, että se käynnistyisi katseemme vaikutuksesta ja lähtisi kohta liikkumaankin haluamaamme suuntaan.
Edellisen, myyttiseksi tarinaksi ja uskomukseksi muunnetun tiedeuutisen, yhteen vetäväksi kommentiksi riittänee, että saman päivän verkkolehden tiedeosastossa oli myös uutinen, jossa todettiin, että tieteessä on kaksi suurta mysteeriä: Missä ovat ulkoavaruuden muukalaiset ja missä on ihmisen g-piste? Niinpä.
Kuvitteelliset myytit, joihin sisältyy myös hieman totuutta, vetoavat kaikessa mielikuvituksessaan valitettavan hyvin suureen yleisöön. Tiedefantasioilla pyritään vahvistamaan tieteellistä maailmankuvaa, luonnontieteen arvoja ja normeja ja sen valta-asemaa suhteessa humanistisiin tieteisiin, joihin myös filosofian voidaan katsoa kuuluvan. Tällaiset ideologiset muodostelmat, moderneista myyteistä rakentuvat uskomusjärjestelmät, pyritään saamaan niiden jatkuvalla ja laajalla rintamalla tapahtuvalla toistolla näyttämään luonnollisilta, jolloin suuri yleisö ei huomaa niihin sisältyvää vallankäyttöä.
Palaan vielä lapsen esittämään kysymykseen, kumpi on tärkeämpi, aivot vai sydän. ”Asiantuntija” lopetti vastauksensa ihan hyvään pohdintaan siitä, onko aivojen käyttö vai sydämellisyys filosofisessa mielessä tärkeämpää. Hän päätyi pohdinnassaan mielestään tasapeliin: ihmiskunnan pitkäaikainen kokemus on, että pelkästään järjen avulla ei elämästä selviä, vaan myös sydämen pitää olla paikallaan, niin että osaamme ottaa toiset huomioon. Omasta mielestäni tästä voidaan päätellä, että sydän voittaa aivot 6-0.
Oman pohdintani lopuksi totean, että ihminen ei ole aivonsa tai ihmisen aivot eivät ole sama kuin ihmispersoona kaikkine olemuspuolineen. Mutta filosofisesti voisi ehkä todeta, että ihminen on omatuntonsa. Toisin sanoen, ihmisen ihmisyyden aste, hänen eettisyytensä – tai sydämellisyytensä – määräytyy sen mukaan, mitä tarkemmin hän opettelee kuuntelemaan ja kuulemaan omantuntonsa ääntä ja mitä varauksettomammin hän sen viestejä noudattaa.
timopurjoatnfg 