Aihearkisto: aivotutkijat

Kun ihminen ”ajattelee aivoillaan”

Hesarin tiedesivut 27.4. olivat jälleen täynnä harhaanjohtavia väitteitä ja utopistisista tiedefantasiaa. Kyllähän Kalevalassa ajatellaan aivoilla, mutta siinä kuvattu maailma onkin syntynyt sotkan munasta ja ihmekone sampo jauhaa rahaa, viljaa ja suolaa, eli ”kotipitoja”, ”syötäviä” ja ”myötäviä”. Todellisessa maailmassamme, tässä missä oikeasti elämme, ei ole ajattelevia aivoja. Aivot eivät ole mikään sampo, joka jauhaa itsestään ajatuksia ja tunteita. Ihmisen tajunta, ymmärrys, on eri asia kuin ihmisen aivot. Tajunta tarvitsee aivoja avukseen, eräänlaiseksi mekaaniseksi apuvälineeksi, mutta aivot eivät luo tajuntaa.

Ei moottorikaan ole koko auto eikä se, että autoon on asennettu moottori, vielä aiheuta mitään liikettä.

Lasten tiedekysymyksissä eräs lapsi kysyi, kumpi on tärkeämpi, aivot vai sydän. Yleislääkäri, joka oli valittu vastaamaan kysymykseen, totesi, että koko ihminen ajatteluineen ja tunteineen sijaitsee aivoissa. Tähän eivät usko edes nykyisten neurotieteilijöidenkään enemmistö, vaikka aivotutkijat alun perin kuvittelivatkin ihmisen mielen, tietoisuuden löytyvän aivoista ja hurjimmat utopistit uskoivat jopa koko maailman alkuperän arvoituksen ratkaisun löytyvän ihmisen aivoista. No, ehkä 1,5 kiloa solumassaa onkin jollain tavalla verrattavissa kalevalalaiseen sotkan munaan tai muiden mytologioiden alkumunaan, mutta mitään muuta perustetta tällaiselle luulottelulle ei voi löytyä.

Varsinaisessa tiedejutussa kerrottiin otsikolla Ihmisen miniaivot hiireen, kuinka pala ihmisen aivokudosta juurrutettiin hiiren aivoihin. Jutussa puhuttiin hermoklimpistä, kudospallukasta, hermosoluista muodostuvasta kudosklimpistä jne. Aivan oikein, sitähän aivot ovat. Hiirikokeen kerrottiin olleen häkellyttävä menestys, ja että tutkijat pystyivät ennennäkemättömän tarkasti seuraamaan, miten sähkö kulki elävän hiiren aivoissa sen oman kudoksen ja ihmiskudoksen välillä. Seuraava lause sai kuitenkin jo hälytyskellot soimaan, kun siinä todettiin, että nyt on siis luotu hiiriä, joiden aivoissa pieni osa on ihmistä. Siis ihmistä (?!), samalla tavalla käsitettynä kuin aiemmin kertomassani asiantuntijavastauksessa lapsen tiedekysymykseen. Ikään kuin pelkät aivot olisivat sama kuin ihminen. Seuraavaksi sitten hieman ihmeteltiinkin, että koehiiristä ei kuitenkaan tullut superälykkäitä, vaan siirretty ihmisen aivokudos ei merkinnyt hiirille mitään. Ja lopuksi mietittiin, voisiko laboratoriossa kasvatettu miniaivo – siis pelkässä viljelyastiassa oleva, ei hiiren aivoihin istutettu – jopa saavuttaa jonkinlaisen tietoisuuden tai ainakin reagoida ympäristön ärsykkeisiin.

Hieman samanlainen kuvitelma kuin, jos olemme rakentaneet auton moottorin ja alamme odottaa, että se käynnistyisi katseemme vaikutuksesta ja lähtisi kohta liikkumaankin haluamaamme suuntaan.

Edellisen, myyttiseksi tarinaksi ja uskomukseksi muunnetun tiedeuutisen, yhteen vetäväksi kommentiksi riittänee, että saman päivän verkkolehden tiedeosastossa oli myös uutinen, jossa todettiin, että tieteessä on kaksi suurta mysteeriä: Missä ovat ulkoavaruuden muukalaiset ja missä on ihmisen g-piste? Niinpä.

Kuvitteelliset myytit, joihin sisältyy myös hieman totuutta, vetoavat kaikessa mielikuvituksessaan valitettavan hyvin suureen yleisöön. Tiedefantasioilla pyritään vahvistamaan tieteellistä maailmankuvaa, luonnontieteen arvoja ja normeja ja sen valta-asemaa suhteessa humanistisiin tieteisiin, joihin myös filosofian voidaan katsoa kuuluvan. Tällaiset ideologiset muodostelmat, moderneista myyteistä rakentuvat uskomusjärjestelmät, pyritään saamaan niiden jatkuvalla ja laajalla rintamalla tapahtuvalla toistolla näyttämään luonnollisilta, jolloin suuri yleisö ei huomaa niihin sisältyvää vallankäyttöä.

Palaan vielä lapsen esittämään kysymykseen, kumpi on tärkeämpi, aivot vai sydän. ”Asiantuntija” lopetti vastauksensa ihan hyvään pohdintaan siitä, onko aivojen käyttö vai sydämellisyys filosofisessa mielessä tärkeämpää. Hän päätyi pohdinnassaan mielestään tasapeliin: ihmiskunnan pitkäaikainen kokemus on, että pelkästään järjen avulla ei elämästä selviä, vaan myös sydämen pitää olla paikallaan, niin että osaamme ottaa toiset huomioon. Omasta mielestäni tästä voidaan päätellä, että sydän voittaa aivot 6-0.

Oman pohdintani lopuksi totean, että ihminen ei ole aivonsa tai ihmisen aivot eivät ole sama kuin ihmispersoona kaikkine olemuspuolineen. Mutta filosofisesti voisi ehkä todeta, että ihminen on omatuntonsa. Toisin sanoen, ihmisen ihmisyyden aste, hänen eettisyytensä – tai sydämellisyytensä – määräytyy sen mukaan, mitä tarkemmin hän opettelee kuuntelemaan ja kuulemaan omantuntonsa ääntä ja mitä varauksettomammin hän sen viestejä noudattaa.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): aivokudos, aivot, aivotutkijat, aivotutkimus, alkumuna, Eettisyys, Filosofia, g-piste, humanistiset tieteet, ihmisaivot, ihmisen mieli, ihmissydän, ihmistajunta, Ihmisyys, Kalevala, luonnontiede, mieli, miniaivot, neurotieteilijät, Omatunto, sampo, sotkan muna, sydämellisyys, sydän, tajunta, tiedefantasiat, tieteellinen maailmankuva, tieteen myytit, tietoisuus, ulkoavaruuden muukalaiset, uskomusjärjestelmät

Lumevaikutusta vai henkisten kykyjen ansiota

Ostin juuri joulun alla National Geographic -lehden, jonka kannessa luki ”Usko voi parantaa”. Sisällysluettelossa artikkelin sisältöä kuvailtiin näin: ”Vahva usko hoidon toimivuuteen voi oikeasti parantaa. Tutkijat yrittävät selvittää, mitkä mekanismit saavat aivot tuottamaan kipua lievittäviä kemikaaleja pelkkien odotusten voimalla.” Itse kirjoituksen otsikko oli ”Henki voittaa aineen” ja kuvatekstissä luki mm. ”Lääkärit eivät tiedä, missä määrin mahdolliset positiiviset tulokset perustuvat hoitoon ja missä määrin lumevaikutukseen.” Nimeltä mainittu neurologi totesi myös: ”Raja hoidon ja lumehoidon välillä käy yhä hämärämmäksi.”

Mitä jutusta – jossa oli toki paljon muutakin sisältöä – voidaan näiden otteiden perusteella päätellä? Mieleeni tulee lähinnä reduktionismi, jossa jokaisella ihmisellä olevia henkisiä kykyjä yritetään selittää aineen, eli ihmisen biologiaan kuuluvien aivojen avulla ymmärtämättä, että kyse on kahdesta täysin eri tavoin vaikuttavasta ilmiöstä. Tätä ymmärtämättömyyttä kuvasti myös alaotsikko, jossa todettiin: ”Ihminen ei ole vain sitä mitä hän syö, tekee tai ajattelee. Ihminen on myös sitä, mihin hän uskoo.” Palaan tämän sitaatin epäloogisuuteen tuonnempana (viittaan syömisen ja ajattelemisen yhteismitattomuuteen sekä siihen, että myös uskominen on ajattelua ja siten osa henkisyyttä).

Ihmisen elintoiminnot kuuluvat biologian alaan, johon luonnontieteet ja niihin kuuluva lääketiede perustuu. Neurologia eli hermotautioppi on lääketieteen osa-alue, joka tutkii ja hoitaa keskus- ja ääreishermoston sairauksia, poikkeavuuksia ja vammoja (ks. Wikipedia). Fyysinen kehomme, kuten aivot ja hermosto, ovat elävänä ollessaan juuri lääketieteen erikoisalaan kuuluvien biologisten prosessien alaisuudessa. Mutta ihmisen tajuntaan kuuluvien psyykkisten toimintojen avulla vasta tajuamme fyysisiä kokemuksiamme, kuten kipua. Ja tajunnan korkeimmat, henkiset toimintomme ohjaavat ja suuntaavat sekä elävää kehoa että kokevaa psyykkisen tason tajuntaamme.

Aivomme, hermostomme tai kehomme kokonaisuutenakin ei tajua mitään, vaan kaikki siinä tapahtuva on tajutonta. Psyykkisen tajunnallisuutemme tapahtuminenkin on suurimmaksi osaksi tiedostamatonta, jolloin emme voi suoraan juurikaan vaikuttaa siihen. Sen sijaan esimerkiksi kaikki tietoinen ajattelumme on henkistä kyvykkyyttämme samoin kuin kaikki tahtomiseen, uskomiseen ym. kuuluvat toimintommekin.

Vaikka vuonna 1835 julkaistussa Kalevalassa todetaankin ”Mieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi lähteäni laulamahan, saa’ani sanelemahan, sukuvirttä suoltamahan, lajivirttä laulamahan”, on kyse samanlaisesta muinaissuomalaisesta tarinaperinteestä kuin Kalevalan alussa olevassa luomismyytissä, jonka mukaan maailma syntyi sotkan munasta. Tosiasiassa aivomme eivät kykene minkäänlaiseen ajatteluun eikä nk. mielemme sijaitse aivoissamme, vaan tajunnassamme. Kun ajattelemme jotain, jota meidän tekee mieli tai johon tahdomme uskoa, käynnistää tämä tajunnallinen toimintamme reaktioita myös aivoissamme ja niihin välittömässä yhteydessä olevassa hermostossamme.

Vihdoinkin yhä useampi tieteenharjoittaja alkaa tunnustaa, että ihmisen mieli eli tajunta ei todellakaan sijaitse aivoissa eikä ole rajoittunut muuhunkaan kehoon, kuten aivotutkijat ja neurotieteilijät vieläkin itsepintaisesti väittävät. Lauri Rauhala osasi erottaa nämä kaksi eri olemuspuolta toisistaan jo kauan sitten samoin kuin useimmat muutkin filosofit jo antiikin ajoista lähtien (nykyiset aivotutkimukseen hurahtaneet nk. mielenfilosofit edustavat tästä karkeaa poikkeusta).

Viktor Frankl, joka oli sekä neurologian (kehon biologisiin prosesseihin keskittyvä) että psykiatrian (tajunnan psyykkisiin eli mielellisiin prosesseihin keskittyvä) erikoislääkäri, oli lisäksi ja ennen kaikkea myös filosofi. Siksi hän ymmärsi, että ihminen on varsinaisimmillaan henkinen olento, joka ohjaa ja suuntaa itseään kohti sitä, mitä hän tahtoo, mihin hän uskoo ja mitä hän toivoo. Ja kaikkein syvällisimmillään ihminen suuntautuu kohti kaikkea sellaista, mitä hän voi ja tahtoo rakastaa. Viktor Frankl perustikin ajattelunsa lääketieteen ylittävään kokonaisvaltaiseen ja ihmisen eri olemuspuolet yhdistävään ihmiskäsitykseen, jonka keskiössä ovat ihmisen henkiset kyvyt ja voimavarat.

Lääkäreiden ihmettelemä lumevaikutus ei olekaan mitään muuta kuin ihmisen henkisten kykyjen ja voimavarojen vaikutusta. Tällaisiksi Frankl nimesi muun muassa tahdon voiman, henkisen uhmavoiman ja kaikkein korkeimman ja suurimman, rakkauden voiman. Kaikkiin näihin sisältyy myös enemmän tai vähemmän uskoa ja toivoa. Jos ihminen ei käytä henkisiä kykyjään, vaan jättäytyy kehollisten ja psyykkisten tapahtumisiensa mukana olemiseen, kuten epätoivoisiin tunnelmiin, voi lumevaikutusten sijaan toteutua nk. pahennevaikutuksia. Tästä syystä olisi olennaisen tärkeää, että ihminen tiedostaisi jo ennen mahdollisia sairastumisiaan tai muita vastoinkäymisiään kaikki ne henkiset kyvyt, joita hänessä piilee, ja olisi myös harjoittanut ja voimistanut niitä arkisessa elämässään, jotta hän voisi tarpeen vaatiessa saada käyttöönsä niiden voimavarat mahdollisimman täysimääräisesti.

Jätä kommentti

Kategoria(t): aivot, aivot ja hermosto, aivotutkijat, biologia, filosofi, henkinen kyvykkyys, henkinen uhmavoima, henkiset voimavarat, henkisyys, hermosto, ihmiskäsitys, kehollisuus, lääketiede, lumehoito, lumevaikutus, luonnontieteet, mielenfilosofia, neurologi, neurotieteilijät, pahennevaikutus, psykiatri, psyykkisyys, rakkauden voima, Rakkaus, reduktionismi, tahdon voima, tahto, tajunnallisuus, tajunta, tiedostamaton tajunnallisuus, tietoinen ajattelu, tietoisuus, usko