Ihmisellä ei ole alitajuntaa

Jotkut käännösvirheet jäävät voimaan ja vakiintuvat käyttöön, kun niitä ei kukaan ymmärrä kyseenalaistaa. Yksi tällainen on suomen kielen alitajunta-sana. On hämmästyttävää, mistä tällainen sana on saanut alkunsa, koska ainakaan Sigmund Freudin käsitteet eivät johdattele siihen millään tavoin. Freud’han puhui ihmisen tietoisesta ja tiedostamattomasta tajunnasta, saksaksi das Bewusste ja das Unbewusste. Etuliite un- tarkoittaa saksan kielessä substantiivien yhteydessä negaatiota, toisin sanoen jonkin olemassaolon kieltämistä tai vastakohtaa. Eli juuri tässä tapauksessa tiedostamattoman sijaan tiedostamatonta tajunnan osaa.

Vaikka voidaan perustellusti muodostaa mielikuva, että tiedostamaton on tiedostamisen osalta jotain alempaa, ei asia ole näin yksinkertainen. Sitten Freudin aikojen on nimenomaan fenomenologisen filosofian ansiosta ymmärretty, että ihmisen tajunnan sisältö on kaiken aikaa liikkeessä. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki mitä meidän tarvitsee kunakin hetkenä tai kussakin tilanteessa ymmärtää, nousee tajuntamme tiedostamattomista horisonteista tietoiseksi, mutta sen jälkeen kaikki se palaa jälleen takaisin sinne eli tiedostamattomaksi. Siltä osin, kun meidän ei enää tarvitse ymmärtää tätä samaa tai jotain samankaltaistakaan enää koskaan, häipyy kyseinen ymmärtämämme asia kauas tiedostamattoman tajuntamme ääriin. (Olen tahtonut kuvailla tajunnallista tapahtumista mahdollisimman yksinkertaisesti ja siksi kuvaus on kovin karkea.)

Voidaan myös ajatella, että tiedostamaton osa tajunnastamme on piilossa. Kuitenkin puhuminen piilotajunnasta on yhtä harhaanjohtavaa kuin alitajunnasta puhuminenkin, koska tajunta on jatkuvassa liikkeessä eikä mitään osaa siitä voida sinänsä määritellä jossain piilossa tai tietoisuuden alapuolella olevaksi. Mikä tahansa voi joskus olla meille tietoista samoin se sama voi joskus olla hyvinkin kirkkaana tiedostamaamme. Ei ole siis kahta pysyvästi erillistä lohkoa tai aluetta tajunnassamme, sitä jota meidän kuuluisi kutsua tietoisuudeksi ja sitä jota meidän pitäisi kutsua ali- tai piilotajunnaksi. On vain yksi ja sama tajunta, jonka monenlaiset sisällöt ovat milloin tietoisuudessamme ja milloin taas tiedostamattomissamme. Juuri sen mukaan, mistä kulloinkin elämässämme on kyse eli mitä meidän on yritettävä sillä hetkellä tai siinä tilanteessa tiedostaa. Loput koko elämämme aikana tajuntaamme kertyneestä sisällöstä voimme huoletta jättää tiedostamatta, koska sille ei ole sillä hetkellä mitään käyttöä.

On lukemattomia kirjoja alitajunnasta. Monet niistä voivat olla täysin asianmukaisiakin kaikilta muilta osin kuin virheellisen käsitteistön osalta. Jos samat kirjat ovat luettavissa vaikkapa englannin kielellä, ei tätäkään ongelmaa ilmene, koska englannin kielessä puhutaan aivan oikein käsiteparilla conscious ja unconscious (awareness).  Tosin saatetaan käyttää myös käsitteitä subconscious tai preconscious*) ja sijoitella näitä vielä joko edellä mainittujen tilalle tai niiden väliin. Esittäjästä riippuen kuvaillaan ihmisen tajuntaa sitten joko kaksi-, kolme- tai neljätasoisena kiinteänä rakenteena, jossa kullakin kuvitellulla tasolla on omat kuvitteelliset tehtävänsä. Kun ryhdytään puhumaan näiden erilaisten nk. tasojen sisältämistä voimista, ollaankin sitten täysin mystiikan ja pseudo- eli näennäistiedon parissa. Tieteellisten tosiasioiden kanssa tällaisilla esityksillä ei ole mitään tekemistä. Mutta taloudellista hyötyähän niillä vain tavoitellaankin, harmillista vain kuinka moni menee ns. halpaan (tai kovinkin kalliiksi tai vähintäänkin haitalliseksi osoittautuvaan ansaan).

Kaikki ymmärryksemme kumpuaa tajuntamme horisonteista. Kaikki, mitä olemme elämämme aikana ymmärtäneet, on myös jossain muodossa jäänyt tajuntaamme täydentämään sitä. Tämä horisonttiperusta voi olla joko taakka tai lahja, joka kielteisesti elämäämme vaikuttava tai myönteisesti sitä rikastava kohtalomme. Onneksi meillä on vapaa tahto, jonka puitteissa voimme tehdä valintoja siitä, miten erilaiseen elämässämme kohtaamaamme asennoidumme ja suhtautumme. Olemme siis sisäisesti vapaa sillä lailla rajoittamattomalla tavalla ettei kukaan voi tätä vapautta koskaan ottaa meiltä pois. Tätä tosiasiaa esim. Viktor Frankl korosti keskitysleirissä ollessaan ja käytti sisäistä vapauttaan myös täysimääräisesti hyväkseen siellä ja sieltä selviytymisessään.

Eräs kaikkeen tajunnassamme tiedostamattomana olevaan liittyvä ”voima” on syytä erikseen mainita – ei pelkästään sen takia, että sitäkin on mystifioitu eri tavoin. Kyse on intuitiosta, kyvystämme oivaltaa asioita ilman, että meidän tarvitsisi tai että edes voisimme kaikkea aina järkiperäisesti pohtia loppuun asti. Olemme kuitenkin saattaneet kovastikin yrittää pohtia jotain asiaa, mutta emme ole päätyneet sitä kautta mihinkään lopputulokseen. Silloin intuitio, yksi tajunnallisista kokemuslajeista, astuu kuvaan. Tällaiset intuitiiviset, ikään kuin itsestään muodostuvat oivallukset ovat suoria välähdyksiä tiedostamattomasta tajunnastamme eli tajuntamme horisonttiperustasta. Irralliset, tajunnan erilaisissa horisonteissa sijaitsevat asiat ikään kuin loksahtavat kohdalleen ja tajuamme yhtäkkiä jotain uutta, jota emme ole aiemmin ymmärtäneet. Tätä oivalluksen hetkeä kuvaillaan usein lampun välähdyksenä pään päällä. Uutta ymmärrystä luovana heureka-ilmiönä (ks. heureka-sana wikipediassa).

*) käsitettä preconscious voidaan siltä kannalta pitää osittain perusteltuna, että tiedostaminen tapahtuu prosessinomaisesti alkaen kokonaan tiedostamattamme tapahtuvista vaiheista, ja edeten asteittain yhä tietoisempaan suuntaan, kunnes lopulta tiedostamme eli ymmärrämme jotain. Tai oivallamme jotain, joka voi tapahtua ahaa-elämyksen muodossa, jonka sellaisena jopa tiedostamme .

 

 

Advertisement

Miten löydän tarkoitusta työstä?

Viktor Frankl on todennut, että työ ja rakkaus ovat yleisiä pääreittejä, joiden kautta ihmisen on mahdollista kokea elämänsä tarkoitukselliseksi. Työn avulla ihminen voi toteuttaa olemassaolonsa tarkoitusta luomalla tai aikaansaamalla jotain arvokasta. Jotta työn tarjoama tarkoitusmahdollisuus toteutuisi, tulisi työssä kehkeytyä jotain sellaista, joka on arvokasta ja merkityksellistä jollekin tai joillekin muille kuin työn tekijälle itsellensä. Kun työn tekijä kokee näin tapahtuvan, tuntee hän itsensä arvokkaaksi ja merkitykselliseksi osaksi yhteisöä ja koko sitä yhteiskuntaa, jossa hän elää. Myös hän on henkilökohtaisesti tärkeä yhteisen hyvän kerryttäjä.

Käynnissä on voimakkain ja kokonaisvaltaisin työn olemuksen muutos sitten 1700- ja 1800-lukujen taitteessa Britanniasta alkaneen teollisen vallankumouksen, joka on edennyt useina eri aaltoina ensin Euroopassa ja Yhdysvalloissa (1800- ja 1900-lukujen taitteessa) ja seuraavaksi Japanissa, Kiinassa ja muuallakin Aasiassa (1900-luvun lopusta alkaen). Kehitys on jatkunut käytännössä tauotta. 

Olemme kuitenkin siirtyneet uuteen vaiheeseen, jota voidaan kutsua tietokoneiden vallankumoukseksi. Tietokoneet ja robotit kehittyvät huimaa vauhtia ja muuttavat maailmaa yhä kiihtyvään tahtiin. Älykkäät järjestelmät ja tekoäly korvaavat jo korkeakoulutettujen ammattilaistenkin töitä. Toisin sanoen muutos ei kohdistu aiempaan tapaan vain fyysisen työn korvaamiseen koneilla ja automaatiolla, vaan se koskee yhä enenevässä määrin myös henkistä työtä laajentuen koko ajan uusille teollisuuden, kaupan ja palvelujen aloille. Vaikutukset ulottuvat työn lisäksi kaikille muillekin elämän alueille.

Muutos on ollut nopea ja arvaamaton, ja vieläkin vaikeampaa on ennustaa tulevaisuudessa tapahtuvaa. Asiantuntijat ovat kuitenkin melko yksimielisiä siitä, että kehitys jatkuu sen kaltaisena, että robotit korvaavat yhä lisääntyvän osan siitä työstä, mitä ihminen on tehnyt aiemmin. Samalla syntyy uutta työtä, jossa tarvitaan ihmistä ja jota robotit tai tietokoneet eivät voi tehdä. Ainakaan minä en usko niihin utopioihin, joissa kuvitellaan, että robotit saavuttaisivat kaiken sen korkeimman henkisen kyvykkyyden, joka on elävien olioiden keskuudessa ominaista vain ihmiselle. Tällainen ajattelu osoittaa puutteellista ymmärrystä ihmistajunnasta ja edustaa ihmisen kykyjen ja voimavarojen väheksymistä.

Kukaan ei oikein osaa ennakoida, millaista tulevaisuudessakin tarvittava ihmisten tekemä työ on. Varsinkaan tämän hetken koululaiset eivät voi lainkaan tietää, millaisia ammatteja heille on tarjolla tulevaisuudessa ja kukaan meistä ei voi tietää lyhemmälläkään tähtäyksellä, millaisia uusia taitoja pian tarvitaan. Moni joutuu todennäköisesti toteamaan, että tähän asti opitut taidot eivät vastaa uusia tarpeita. Jostain olisi saatava uusia taitoja. Toisin sanoen syntyy valtavasti uusia tarpeita sekä peruskoulutuksen sisällöille että lyhyille täydennys-, jatko- ja uudelleenkoulutuspoluille.

Lienevätkö työttömille jatkuvasti uusia pakotteita keksivät päättäjät tiedostaneet alkuunkaan, mitä maailmassa on tapahtumassa. Vanhanaikaiset työt ja työpaikat sekä yleisemminkin perinteinen palkkatyö on suurimmaksi osaksi katoamassa. Pitkäaikaistyöttömien kiusaamisen sijaan pitäisi keskittyä niihin moninaisiin toimenpiteisiin, joilla ihmisille luodaan edellytyksiä elää yhteiskunnassa, jossa ihmistyö jakautuu aiempaa epätasaisemmin ja jossa myös sen kokonaismäärä vähenee. Kansalaispalkan ym. köyhyyttä ehkäisevien järjestelmien luomisen lisäksi tarvittaisiin kaiken sellaisen edistämistä, jonka avulla ihmiset voivat säilyttää mahdollisuutensa luoda ja aikaansaada jotain arvokasta maailmaan. Kyse on paljosta muustakin kuin esimerkiksi yrittäjyysvalmiuksien luomisesta osana lasten peruskoulutusta ja aikuisten täydennyskoulutusta.

Työ on iso osa ihmisen identiteettiä, mutta useimmille palkkatyö ei voi enää olla ainoa tai edes keskeinen tarkoitusreitti. Onkin kysyttävä Mitä on työ?, Mikä on työpaikka? ja Mikä on työsuhde? Työ on jonkin tekemättömän työn tekoa, ehkä jotain sellaista, jota kukaan ei ole vielä keksinyt tehdä. Tällaisen löytämiseen tarvitaan luovaa ajattelua ja se edellyttää puolestaan, että meitä rohkaistaan ja kannustetaan lapsesta lähtien luovaan aikaansaamiseen. Kyse on uusien ideoiden löytämisestä ja niitä voi löytää ainoastaan sellainen ihminen, joka osaa ihmetellä, kysellä ja kyseenalaista kaikenlaista tutulta ja totutulta vaikuttavaa. Kyse on enemmän pienistä arkisista oivalluksista kuin jostain suurista, kaiken mullistavista ahaa-elämyksistä. Siis sellaisesta, johon periaatteessa kuka tahansa voi olla kykenevä. Ja joista voi kuitenkin kehkeytyä jotain riittävän suurta yhdelle ihmiselle myös taloudelliseksi toimeentuloksi. Sen perustulon päälle.

Työpaikka on vastaavasti kaikki ne paikat, joissa teen työtäni. Olkoon työpaikkana aluksi vaikkapa olohuoneen nurkkaus tai vaatekomero. Tai se perinteinen autotalli (tai yhtä hyvin mikä tahansa varastotila), josta on saanut alkunsa moni suuri menestystarina. Entäpä työsuhde? Mitkä ovat työntekoni suhteet, toisin sanoen kaikki ne suhteet, joissa olen työtäni tehdessäni? Mitkä ovat ne tahot, joita palvelen, asiat, joita edistän, olennot tai ihmiset, joita palvelen? Kaikki ne toiset, joiden hyväksi luon tai aikaansaan jotain arvokasta ja merkityksellistä.

Työn tulevaisuus näyttää parhaimmillaan erittäin valoisalta. Mahdollisuudet oman olemassaolon tarkoituksen toteuttamiseen työssä voivat olla paremmat kuin koskaan. Kun teknologia korvaa saman toistamiseen ja rutiineihin perustuvaa osaa työstä, luo se mahdollisuuksia työn (laadulliseen, arvokasta luovaan) tarkoitukseen keskittymiselle. Olemassa olevaa työtä voidaan tehdä tarkoituksellisemmalla tavalla ja monenlaista nykyisin tekemättä olevaa työtä voidaan ryhtyä tekemään.

Vaikka monet nykyiset ammatit lakkaavat kokonaan, syntyy uusia ammatteja, tarkoitusmahdollisuuksia, joita itse kukin voi löytää ja alkaa luomaan niistä työpaikkaa ja työsuhteita itsellensä. Vaikka monien nykyisten ammattien sisällöt ja vaatimukset muuttuvat, voi se merkitä myös aivan uusia mahdollisuuksia tehdä niihin liittyvää työtä arvopitoisemmalla ja tarkoituksentäyteisemmällä tavalla. Ehkä tulevaisuudesta on kehkeytymässä todellinen palveluyhteiskunta, jossa palvelemme toinen toisiamme ja lisäämme kaikki yhteisesti arvokasta ja hyvää maailmaan. On myös syytä tiedostaa, että tarkoituksellisuuden näkökulmasta vapaaehtoistyö – tai suomalaisittain talkootyö – voi olla kaikkein arvokkain työn muoto.