Olen tehnyt pahaa

Olen tehnyt pahaa, kun kehtasin menna perustamaan nuorten väkivallattomuuskasvatukseen erikoistuneen järjestön vuonna 1996. Tämä oikeuttaa ilmiselvästi vihaavaan minua ja suorastaan velvoittaa yrittämään kaikin kuviteltavissa olevin keinoin nujertaa minut. Parinkymmenen vuoden työni aikaansaannosten mitätöiminen on vähintä miten minua pitää rangaista. Ja luonnollisesti olen jatkuvilla pahoilla teoillani ansainnut kaikki henkilökohtaiset loukkaukset, joita vilkas mielikuvitus suinkin voi keksiä. Kannattaa oikein lyödä kaikkien päät yhteen, jotta keksitään mahdollisimman maukkaita valheita ja löydetään luovia tapoja vääristellä tosiasioita. Samalla mitätöityvät kaikkien niiden satojen toimintaa osallistuneiden palkattujen työntekijöiden samoin kuin satojen vapaaehtoistyöntekijöiden teot, joilla he ovat saaneet tuhansien nuorten elämän muuttumaan siedettävämmäksi. Mutta mitäpä sillä väliä, tarkoitus pyhittää keinot. Pääasia on kaataa yksi törkimys, joka ei ole edes ymmärtänyt kuolla vielä, vaikka on keskisuureksi valtakunnalliseksi järjestöksi edenneen*) yhdistyksen aikanaan perustanut. Kuollut perustaja valokuvana seinällä olisi edes jollain tavalla siedettävä.
*) joka on tosin jo pakotettu puolet pienemmäksi, melko pieneksi toimijaksi.

Lähes 20 vuotta harjoitetussa toiminnassa tulee välttämättä myös huteja, esimerkiksi täysin epäonnistuneiden henkilövalintojen muodossa. Sen ei kuitenkaan pitäisi mitätöidä kaikkea sitä, mitä ollaan yhdessä saatu aikaiseksi toisten erinomaisiksi osoittautuneiden kasvatusalan ammattilaisten kanssa. Jotain järjestön aatteelle antautuneesta ja omistautuneesta sitoutuneisuudesta osoittaa sekin, että jotkut osaajat ovat käyneet kääntymässä muualla ja palanneet sen jälkeen takaisin. Useat entiset työntekijät ovat myös kyselleet paluun mahdollisuutta, mutta koska rahoitus on aina ollut pullonkaula rajoittaen toiminnan laajentamista, ollaan yhdessä jouduttu pahoittelemaan, että tiet eivät voi enää uudestaan kohdata, vaikka molemmin puolin kuinka mieli tekisi.

Vanha kulunut tarina kertoo yksilöistä, jotka ovat menestyneet ja päässeet huipulle alallaan. He ovat epäonnistuneet useammin kuin keskinkertaisiksi jääneet harrastajat, mutta myöskin onnistuneet useammin ja paremmin kuin kyseiset henkilöt kertaakaan ja koskaan. Tässä omassa tarinassani minua on vaivannut eniten yksipuolisuus. Kyseisiltä ihmisiltä en ole kertaakaan kuullut puoltakaan sanaa siitä kaikesta hyvästä, mistä on saatu tunnustusta nuorten itsensä ja heidän kanssaan tekemisissä olleiden aikuisten lisäksi jopa valtakunnan korkeimmilta tahoilta. Epätäydellisyyden osoituksia on sen sijaan listattu kymmenien sivujen laajuudelta – joukossa osatotuuksiakin, vaikka suurin osa niin kutsutuista virheistä on ollut muunneltua totuutta. En kaipaa kunniaa enkä kiitoksiakaan tahoilta, joiden hyväksi en sinänsä ole mitään tehnyt, mutta olisiko vähintäänkin asiallista mainita edes se, että jossakin on saatettu ehkä jopa onnistua.

Katkerako? En oikeastaan. Edellinen oli tahallaan kirjoitettu ironisesti ja ilmaisua liioitellen. Olen ennemminkin hämmästynyt siitä energiasta, millä jotkut jaksavat käydä päälle ja manipuloida koko ympäristönsä siihen mukaan. Pahuuden voimaksi sitä voi kai kutsua. Mutta mistä se kumpuaa? Meillä suomalaisilla on tunnetusti huono itsearvostus, omanarvontunto. On sietämätöntä, jos joku aikaansaa jotain poikkeuksellista ja itse olen vain keskinkertaisuus osana harmaata massaa. Kateus, katkeruus ja kauna saavat oman olon helpottamaan hetkeksi. Pitkällehän ne eivät kanna, koska kohtuullisesti pärjänneiden ihmisten maanrakoon polkeminen ei tee itsestä yhtään sen parempaa. Sen sijaan se vaatisi itseltä kasvua, kehittymistä ja paljon ponnistelua. Vaivalloista, eikö? Helpompaa ja nopeampaa on valita voiman pimeä puoli, sanoi Tähtien sodan Yoda (katselimme poikani kanssa kyseisiä elokuvia yhdessä hänen ollessaan nuori). Siis pimeyden tie, jossa keinona on kavalin mahdollinen eli henkinen väkivalta, jolla pyritään nujertamaan kohde niin, että hän murtuu psyykkisesti – ehkä jopa sairastuu tai vammautuu pysyvästi, jos ylimalkaan jaksaa kaiken jälkeen vielä elää.

Olen kulkenut oman kärsimyksen tieni ja olen selviytynyt siitä hengissä, vaikka se on välillä ollutkin tuskallisen vaikeaa ja vaatinut myös lääketieteellistä tukea. Mutta juhannuksen jälkeen vapaudun kaikesta lopullisesti jäädessäni lomalle ja suoraan sen jälkeen eläkkeelle. Kalenteri alkaa jo täyttyä kaikenlaisesta arvokkaaksi ja merkitykselliseksi kokemastani tekemisestä. Olen saanut takaisin innostuneisuuteni ja luovuuteni, joka on kaiken aikaa hiipunut viimeisten neljän vuoden aikana.

Eläköön vapaus! Vain vapaina voimme toteuttaa vastuutamme ihmisinä, pyrkiä luomaan ja aikaansaamaan jotain arvokasta ja merkityksellistä muillekin kuin vain itsellemme. Millään muilla ehdoilla se ei ole mahdollista.

Advertisement

2 kommenttia

Kategoria(t): aate, Itsearvostus, kateus, katkeruus, kauna, omanarvontunto, Pahuus, psyykkinen kärsimys, Psyykkinen pahoinpitely, psyykkinen pahoinvointi, psyykkinen sairastuminen, psyykkinen vahingoittuminen, Psyykkinen väkivalta, Vapaus, Väkivallattomuuskasvatus, Väkivalta

2 responses to “Olen tehnyt pahaa

  1. Jani Kuusela

    Hyviä ”eläkepäiviä” Timolle ja vapaudenriemua! Minua ainakin auttoi paljon polullani, että SAIN tehdä työtä nfg:ssä aikoinaan. Nykyisin leivän antavat ”valokuviksi pöydälle” siirtyneet kanssamatkustajat. Kiitos kaikesta!

  2. Kiitos Jani toivotuksistasi. Ja kiitos itsellesi siitä arvokkaasta panoksestasi, jonka annoit sekä nuorten ja nuorten aikuisten auttamisessa että NFG:n teorian ja menetelmien kehittämisessä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s