Kasvatus on parasta syrjäytymisen ehkäisyä

Tämä blogikirjoitukseni on ensin julkaistu Lapin Kansan verkkolehdessä 15.11. ja printtilehdessä 19.11.

Jatkan siitä, mihin kollegani Tomi Kiilakoski lopetti (Lapin Kansassa julkaistussa) blogikirjoituksessaan 12.10.2012. Hän puhui syrjäytyneiden nuorten sijaan irrallisista nuorista. Syrjäytymisen ehkäisyn sijaan voidaan käsitteen avulla pohtia nuorten kiinnittämistä ja kiinnittymistä yhteiseen maailmaamme – yhteiselämään ja yhteisvastuuseen. Voiko kasvatus tukea tätä tavoitetta ja jos vastaus on myönteinen, millaista kasvatusta siinä tapauksessa tarvitaan?

Itse asiassa on ensin kysyttävä, mitä kasvatus on tai mikä on kasvatusta ja mikä ihan jotain muuta. Kasvatuksella on kielteinen maine, koska sen luullaan tarkoittavan samaa kuin ”uhkailu, lahjonta ja kiristys” tai kurinpito jopa fyysisen kurittamisen kautta. Tällaisen mielikuvan perusteella kasvatus ymmärretään jotenkin epäilyttävänä tai jopa vääristyneenä vallankäyttönä.

Totta kai kasvatuksessa käytetään vaikutusvaltaa lapseen tai nuoreen, koska kasvatuksella on aina jokin suunta ja tarkoitus, johon sillä pyritään. Kasvatuksen erottaa muusta vallankäytöstä ja vaikuttamistoiminnasta juuri sen päämäärä, joka määrittää samalla myös asianmukaiset ja sallitut keinot. Kasvatuksen päämääränä ei voi olla mikään muu kuin kasvatettavan paras, kaikki sellainen, mitä voidaan pitää arvokkaana ja hyvänä. Näin ollen tulee kasvatuksen keinojenkin olla sellaisia, jotka edistävät arvokkaan ja hyvän kehittymistä kasvatettavassa.

Turha kai mainitakaan, että lapsen alistamisen, lannistamisen ja nöyryyttämisen kaltaiset keinot eivät saa hänessä olevaa hyvää heräämään. Sen sijaan kaikki lapsessa mahdollisuuksina uinuvat hyvän ainekset saattavat herätä ja alkaa kehittyä kohti kukoistustaan, kun niitä houkutellaan esiin. Keinojen on silloin oltava sellaisia, jotka saavat lapsen kiinnostumaan ja jopa innostumaan.

Viimeaikaisten tutkimustulosten mukaan jo vauva tietää, että toista kuuluu auttaa ja että on luonnollista jakaa omastaan. Ihmisellä on siis synnynnäinen kyky eettisyyteen ja sen mukainen tahto osallistua yhteisön toiminaan, kasvaa yhteisöä rikastuttavaksi yksilöksi. Toisin sanoen, jokaisella ihmisellä on tahto suuntautua itsensä ulkopuolelle ja toteuttaa arvokkaita asioita toisten hyväksi ja kaikkien yhteiseksi hyväksi. Ihmisen oma itsearvostuskin kasvaa ja kehittyy vain tätä kautta kestävällä tavalla.

Kasvatus on näin ollen perustavasti sitä, että lapselle tarjotaan mahdollisuuksia toteuttaa tahtoaan arvokkaaseen ja hyvään. Kun lapsi saa tehdä hyvää ja saa siitä asianmukaista arvostusta ja kiitosta, hän kokee olevansa arvokas yhteisönsä jäsen. Samalla hän oivaltaa, että tällaiset teot ovat itse asiassa juuri sellaisia, joita hän tahtookin tehdä ja jotka saavat hänet kaikkein tyytyväisimmiksi elämäänsä. Hyvän tekeminen tulee luonnolliseksi ja helpoksi ja kaiken lisäksi se on lapselle myös erittäin antoisaa ja palkitsevaa. Ja mikä parasta, lapsella ei näin toimien ole myöhemminkään elämässään vaaraa jäädä irralliseksi tai syrjäytyneeksi muista.

5 kommenttia

Kategoria(t): Arvokas, arvokas ja hyvä, Arvostus, Eettisyys, fyysinen kurittaminen, Hyvän tekeminen, hyvät teot, irrallinen nuori, irrallisuuden ehkäisy, irrallisuus, kasvatettavan paras, kasvatuksen päämäärä, kasvatuksen tarkoitus, Kasvatus, kiitos, kuri, kurinpito, kyky eettisyyteen, lahjonta ja kiristys, lapsen alistaminen, lapsen lannistaminen, lapsen nöyryyttäminen, mitä kasvatus on, Syrjäytyminen, syrjäytymisen ehkäisy, syrjäytynyt nuori, vaikuttamistoiminta, vaikutusvalta, vallankäyttö, vääristynyt vallankäyttö, Yhteinen hyvä, Yhteisö, Yhteisöllisyys, Yhteisvastuu

5 responses to “Kasvatus on parasta syrjäytymisen ehkäisyä

  1. Kasvattaminen on myös vastuun ottamista lapsen tai nuoren niistä elämän alueista, joista hän ei vielä ole kypsä itse sitä kantamaan: http://www.harrieerikäinen.fi/blogi/2012/05/31/74

    • Kyllä näinkin – tai ainakin vastuun jakamista ja taustalla turvana olemista, kunnes nuori/nuori aikuinen oppii ja on valmis itsenäiseen vastuullisena olemiseen.

      • Ansaliina Krogerus

        Minä kommentoin nyt Ilta-Sanomista lukemaani ekaluokkalaisen eristämistä.
        Pienen oppilaan eristäminen on mielikuvituksen ja eläytymisen puutetta. Eräs ekaluokan opettaja rakensi luokan takanurkkaan pahvista KIOSKIN, jossa villi Pera kävi rauhoittumassa. Kioskin aukosta saattoi osallistua kaikkeen, mihin muukin luokka eikä Pera joutunut minkäänlaisen syrjinnän kohteeksi. Leikeissä, mitä ekaluokalla pitääkin olla, kioskia käyttivät kaikki. Opettaja oli kaiken kukkuraksi epäpätevä. Lahjakkuus, joita soisi olla paljon enemmän! Olisikohan pääsykoekriteerejä taas muuteltava?

  2. jani kuusela

    Irrallisuus on tosiaan parempi termi. Irrallaan olemisen vastakohta on paitsi kiinnittyminen myös liittyminen. Näkisin, että syrjäytynyt ihminen ei jostakin syystä pysty liittämään itseään muiden ihmisten joukkoon (edes ajatuksen tasolla). Hän on joko ylimielinen, ja katsoo, ettei voi liittyä muihin, koska on itse niin ylivertainen (yli-ihminen). Tai sitten hän kokee olevansa niin huono, ettei voi sen vuoksi liittyä muihin.

    Moni syrjäytynyt on katkera toisille. Hän tuomitsee toiset. Jos hän liittäisi itsensä muihin, hän joutuisi kohtaamaan muihin suuntaamansa tuomion myös itse. Tämä voisi johtaa siihen, että hän näkisi ”malkan myös omassa silmässään”. Muihin liittyminen (ja itsensä tietosesti muihin liittäminen) olisi siis parantava kokemus.

    Toiset ovat taas katkeria itselleen. Tällainen ihminen kyllä antaa anteeksi muille, mutta ei jostakin syystä liitä itseään heihin, joita kohtaan hänellä on loputtoman hyvä tahto. Hän siis on hyvä kaikille muille paitsi itselleen.

    Summa summarum, syrjäytymisen ongelma on siinä, ettei syrjäytynyt henkilö jostakin syystä kykene liittämään itseään osaksi suurempaa kokonaisuutta; osaksi ihmiskuntaa, perhettään, koulutovereitaan, työyhteisöään, seurakuntaa tai vaikkapa osaksi Jumalaa.

    • Kiitos Jani hyvin kiteytetystä puheenvuorostasi, joka selkeyttää ajatusta irrallisuudesta ja liittymisestä 🙂 Maailmassa oleminen on suhteissa olemista, liittyneenä olemista (kanssaolemista yhdessä muiden kanssa) ja toisilleen olemista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s