Edistääkö kontrolli ja kuri kouluviihtyvyyttä ja koululaisten hyvinvointia?

Suomalaisten koululaisten kouluviihtyvyys on Euroopan huonoimpia. Hallituksen opetusministeriksi vuonna 2005 ryhtynyt Antti Kalliomäki ottikin siksi kouluviihtyvyyden parantamisen keskeiseksi tavoitteekseen. Paljon edistystä ei tainnut tapahtua, mutta nyt tuli täystyrmäys tällaisille pyrkimyksille. Opetusalan järjestöt ja Suomen Vanhempainliitto luovuttivat nykyiselle opetusministeri Jukka Gustafssonille esityksen, jolla oppilaat on tarkoitus panna kuriin. Samoihin aikoihin kurinpalautusohjelman julkistamisen kanssa ilmestyi Kasvatus-lehdessä (Suomen kasvatustieteellinen aikakauskirja) dosentti Pirjo Jukaraisen, professori Eija Syrjäläisen ja professori Veli-Matti Värrin artikkeli ”Kohti turvallista ja hyvinvoivaa koulua – Valvontaa, vastuuta ja elämää erilaisuuden kanssa”. Tutkimusartikkelin suositukset poikkesivat totaalisesti opetusministerille jätetyistä ehdotuksista. Artikkelissa etsittiin keinoja kouluturvallisuuden edistämiseksi koululaisten hyvinvointia lisäämällä, rehtori- ja opettajakeskeisessä esityksessä keskityttiin ongelmiin ja niiden taltuttamiseen kontrollia ja kuria tiukentamalla.

Mainitsemassani artikkelissa todetaan, että kouluturvallisuuden kestävässä parantamisessa on ensisijaisesti panostettava hyvinvoinnin edistämiseen sen sijaan, että keskityttäisiin vain pahoinvoinnin taltuttamiseen hallintakeskeisiä keinoja lisäämällä. Mikä lisäisi kouluhyvinvointia ja -viihtyvyyttä oppilaiden mukaan? Kouluun kiinnittymistä ja halua ylimalkaan mennä kouluun, lisäisi se, että oppilaat kokisivat olevansa tervetulleita kouluun. Oppilas haluaa kokea olevansa toivottu, haluttu ja tarpeellinen. Toisin sanoen hän toivoo, että hänellä on mahdollisuudet toimia, kasvaa ja osallistua. Nämä liittyvät yhteisvastuun arvoon, eettiseen vastuunottoon itsestä ja muista, jonka oppilaat tiedostavat harvinaisen hyvin – vastoin aikuisten ennakkoluuloja.

Opetusministerille luovutettu ohjelma ei ainakaan lisää ajankäyttöä ja huomiota oppilaiden hyvinvoinnin edistämiseen. Oppilaat toisivat jotain sellaista, joka parantaisi keskinäistä luottamusta, myötäelämistä ja välittämistä. Iloa ja hyvää oloa ei lisätä hallintaan ja valvontaan keskittymällä. Järkyttävintä ehdotuksessa oli, että mahdollisuudet kokea hyvää oloa tekemällä jotain yleisesti hyödyllistä, oli tuhottu sillä, että tehtävistä, kuten pihan siistimisestä tai kirjaston järjestelemisestä oli tehty rangaistuksia! Tämänkö on tarkoitus kasvattaa nuorista yhteisöllisiä, omasta vapaasta tahdostaan toisista välittäviä ja huolehtivia ihmisiä? Parantavatko pakkokeinot myöskään opettajien ja oppilaiden välistä avoimuutta, luottamusta ja yhteistyökykyä, jolla voisi olla tulevia ongelmia ennalta ehkäisevä vaikutus? Ei. Mutta mallin ”opetuksen antamiseen sille, joka niskuroi minua vastaan” tämä antaa – tosin tämä yleinen nuorten keskinäisen väkivallan peruste on jo entuudestaan vallan hyvin omaksuttu. ”Haravoi piha” rangaistuksena ei kuullosta kovin kaukaiselta nuorten käyttämälle häpäisy- ja nöyryytyskeinolle ”nuole mun saappaat”.

Opiskelumyönteistä ilmapiiriä luodaan parhaiten edistämällä oppilaiden hyvinvointia niin, että he kokevat koulunkäynnin merkitykselliseksi ja koulun sellaiseksi paikaksi, jossa yhteisvastuu on keskeinen arvo. Ulkoisen käyttäytymisen kontrollointi siihen puuttumalla ja rangaistuksia määräämällä ei luo tunnetta koulusta paikkana, jossa itsensä voi kokea arvokkaana ja elämänsä tarkoituksentäyteisenä. Siksi elämä onkin monelle nuorelle koulun ulkopuolella, vaikka suurin osa päivästä vietetään koulussa. Kuinka paljon nuorten potentiaalia kasvamiseen ja kehittymiseen ihmisyydessään hukataankaan tällä tavalla! Voi myös kysyä, onko ”elämä alkaa sitten, kun koulu on lusittu” se kuva, jonka suomalainen koulu haluaa antaa itsestään.

Koulun turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistämisen kokonaisvaltaista ohjelmaa odotellessa on hyvä tutkailla Jukaraisen, Syrjäläisen ja Värrin tekemää vertailevaa taulukkoa kahdesta erilaisesta lähestymistavasta kouluturvallisuuteen. Kysymys on siis sen vertailusta, mikä tehoaa paremmin ja saa aikaan pysyvämpiä vaikutuksia. On selvää, että molempia tarvitaan, kyse on vain siitä, kumpaa kannatta painottaa enemmän kuin toista. Ja varsinkin siitä, että pelkkä kontrolli ja kuri eivät johda yhtään mihinkään muuhun kuin negatiivisiin lopputuloksiin. Osa oppilaista kokee pelkän kontrollin vieraannuttavana ja vastenmielisenä. He kokevat turvattomuutta siitä, että eivät voi itse vaikuttaa asioihin, turvattomuutta oman vallan ja oppilaisiin luottamisen puutteesta. Koulua ei koeta viihtyisäksi, jos siellä on iloton, sallimaton ja liikaa rajoittava. Pelkkiä sääntöjä ei koeta mielekkäinä, reiluina tai olennaisina. Jotain muutakin tarvittaisiin kouluviihtyvyyden ja kaikkien koulussa olevien – sekä oppilaiden että opettajien – pysyvän hyvinvoinnin lisäämiseksi.

TURVALLISUUS HALLINTANA JA KRIISIVALMIUTENA
Ilkivallan ja väkivallan torjunta
Järjestyksen ja sääntöjen valvonta
Riskien hallinta
TURVALLISUUS ILON JA HYVÄN OLON TUNTEENA = HYVINVOINTINA
Erilaisuuden hyväksyntä
Oppilaan identiteetin tukeminen
Keskinäisen luottamuksen rakentaminen
Yhteisvastuun ja osallisuuden vahvistaminen
Haavoittuvuuden tunnistaminen ja tuen antaminen
Oppilaan kouluun kiinnittymisen ja sitoutumisen edistäminen

Advertisement

8 kommenttia

Kategoria(t): arvokkuus, avoimuus, Eettinen, Eettisyys, Elämän tarkoituksellisuus, hallinta, hallintakeskeisyys, häpäisy, huolehtiminen, hyvä olo, hyvinvoinnin edistäminen, hyvinvoinnin lisääminen, Ilo, kirjaston järjestäminen, Kontrolli, koulujen hyvinvointi, koululaisten hyvinvointi, kouluturvallisuus, kouluviihtyvyys, kuri, kurinpalautus, luottamus, myötäeläminen, nöyryytys, nuole mun saappaat, opettajakeskeisyys, opetusministeri, opiskelumyönteinen ilmapiiri, opiskelumyönteisyys, pahoinvoinnin taltuttaminen, pakkokeino, pihan siistiminen, rangaistus, rehtorikeskeisyys, tarkoituksentäyteisyys, turvattomuus, valvonta, vastuunotto, välittäminen, Yhteisöllisyys, yhteistyökyky, Yhteisvastuu

8 responses to “Edistääkö kontrolli ja kuri kouluviihtyvyyttä ja koululaisten hyvinvointia?

  1. Kevin Gibbs

    No hyvä helvetti.

    Koulunkäynninavustajana ja henkilönä joka on pitkään tutkinut asiaa, voin sanoa, että oppilaat tulevat taistelemaan tuota vastaan joka hemmetin metrillä. Emme me voi alkaa pakottamaan ja rankaisemaan lapsia kokoajan, vaan meidän pitää ottaa erilaisuus huomioon, antaa enemmän vastuuta oppilaille ja sellaista vastuuta varsinkin, josta oppilas hyötyy. Tälläisiä vastuita ovat esimerkiksi:

    – Oppilaat mukana opettajien kanssa päättämässä uusista oppilaista
    – Oppilaat mukana opettajien kanssa miettimässä projekteja
    – Oppilaat mukana opettajien kanssa miettimässä perus tuntirakenteita

    Mahdollista olisi myös lopettaa nykyinen tuntijärjestelmä ja mennä esimerkiksi Flipped Classroom – tyylin mukaan. Eli siten, että kotiläksynä on noin 5-7 minuuttinen opettajan monologi interaktiivisien kuvien kera yms., josta oppilaat ottavat ylös asiat jotka ovat tärkeitä JA ne joita he eivät ymmärrä. Tunnilla sitten yhdessä keskustellaan asiasta ja opettaja kiertää ohjaamassa keskusteluja ja vastaamassa kysymyksiin joihin oppilaat eivät itse saa vastauksia (esim kirjoista, aiemmin katsotusta videosta yms).

    Näin oppilailla on hauskempaa tunnilla ja läksyjen teko ei ole tylsää.

    Olisi myös hyvä jos oppilaat tekisivät yhdessä omat ruokansa ja että mahdollisimman usein oppilaat olisivat eri-ikäisten oppilaiden kanssa yhdessä. Esimerkiksi neuleminen toimii hyvin ja taideaineet muutenkin. Itseasiassa jopa matematiikassa voidaan joskus tehdä niin, että vanhemmat oppilaat auttavat opettajaa opettamaan nuoremmille oppilaille, jolloin asiat pysyvät vanhemmilla oppilailla paremmin päässä.

    Leikkejä ja prosessidraamaa pitää lisätä, kuten myös eri opiskelumetodien käyttöä.

    No, kirjoittelen tässä asiasta kirjaa joten odottakaa pari vuotta, niin pääsette lukemaan sen 😀

    • Päivi Lehto

      Juuri näin! Koulun olisi syytä ottaa mallia lasten ja nuorten kanssa toimimiseen varhaiskasvtuksesta, jossa lapsi huomioidaan kokonaisuutena, ei vain oppimis ”säiliönä”. Elämisen taitoja opitaan vain esimerkistä, siitä että ollaan yhdessä, opitaan kuulemaan toista ja opitaan että myös minun mielipiteilläni on merkitystä ja arvoa.
      Opettajakoulutukseen tarvittaisiin elämään ohjaamisen välineitä, sitä että aikuinen osaa olla aikuinen ja ohjata olemaan muiden ihmisten kanssa.

      Draamaa, taidetta, välineitä tunteiden käsittelyyn ja purkamiseen, sitä kouluun lisää ja siihen resursseja. Opetussuunnitelma lapsen ja nuoren maailman ympärille!

      • Kiitos arvokkaasta kommentistasi! Hesarissa oli 31.5. kirjoitus otsikolla ”Hyvä päiväkoti ei stressaa lasta”. Vaikutti, että varhaiskasvatuksessa on todella oivallettu, miten asiat pitää hoitaa eli huomioimalla päivittäin jokaisen lapsen hyvinvointi hyvin sydämellisellä tavalla!

  2. Kiitos kommentistasi! Mielenkiintoisia ehdotuksia. Flipped Classroom-malli vaikuttaa todella mielenkiintoiselta – onkohan sitä kokeiltu Suomessa jossain?

  3. Pohdin vähän aikaa sitten pyynnöstä ääneen niitä elämääni vaikuttaneita seikkoja, joiden ansiosta en lähtenyt vielä enemmän sivuraiteille kuin nyt pääsi tapahtumaan. Omalla kohdallani koen, että koulu jossa oli suhteellinen työskentelyrauha ja jossa ei ollut pakko pitää kaikkia oppilaita hinnalla millä hyvänsä oli minulle arvokas elämääni rakentanut palikka. http://www.harrieerikäinen.fi/blogi/2012/11/27/83

    • Kiitos kommentista! Moninaiset ovat kokemuksemme koulusta. Itse en kirjoittanut omista kokemuksistani, vaan enemmänkin yleisellä tasolla vaihtoehtoisista koulun kehittämissuunnista sekä mielipiteestäni ammattikasvattajan siitä, kumpi vaikuttaa olevan parempi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s