Edistääkö kontrolli ja kuri kouluviihtyvyyttä ja koululaisten hyvinvointia?

Suomalaisten koululaisten kouluviihtyvyys on Euroopan huonoimpia. Hallituksen opetusministeriksi vuonna 2005 ryhtynyt Antti Kalliomäki ottikin siksi kouluviihtyvyyden parantamisen keskeiseksi tavoitteekseen. Paljon edistystä ei tainnut tapahtua, mutta nyt tuli täystyrmäys tällaisille pyrkimyksille. Opetusalan järjestöt ja Suomen Vanhempainliitto luovuttivat nykyiselle opetusministeri Jukka Gustafssonille esityksen, jolla oppilaat on tarkoitus panna kuriin. Samoihin aikoihin kurinpalautusohjelman julkistamisen kanssa ilmestyi Kasvatus-lehdessä (Suomen kasvatustieteellinen aikakauskirja) dosentti Pirjo Jukaraisen, professori Eija Syrjäläisen ja professori Veli-Matti Värrin artikkeli ”Kohti turvallista ja hyvinvoivaa koulua – Valvontaa, vastuuta ja elämää erilaisuuden kanssa”. Tutkimusartikkelin suositukset poikkesivat totaalisesti opetusministerille jätetyistä ehdotuksista. Artikkelissa etsittiin keinoja kouluturvallisuuden edistämiseksi koululaisten hyvinvointia lisäämällä, rehtori- ja opettajakeskeisessä esityksessä keskityttiin ongelmiin ja niiden taltuttamiseen kontrollia ja kuria tiukentamalla.

Mainitsemassani artikkelissa todetaan, että kouluturvallisuuden kestävässä parantamisessa on ensisijaisesti panostettava hyvinvoinnin edistämiseen sen sijaan, että keskityttäisiin vain pahoinvoinnin taltuttamiseen hallintakeskeisiä keinoja lisäämällä. Mikä lisäisi kouluhyvinvointia ja -viihtyvyyttä oppilaiden mukaan? Kouluun kiinnittymistä ja halua ylimalkaan mennä kouluun, lisäisi se, että oppilaat kokisivat olevansa tervetulleita kouluun. Oppilas haluaa kokea olevansa toivottu, haluttu ja tarpeellinen. Toisin sanoen hän toivoo, että hänellä on mahdollisuudet toimia, kasvaa ja osallistua. Nämä liittyvät yhteisvastuun arvoon, eettiseen vastuunottoon itsestä ja muista, jonka oppilaat tiedostavat harvinaisen hyvin – vastoin aikuisten ennakkoluuloja.

Opetusministerille luovutettu ohjelma ei ainakaan lisää ajankäyttöä ja huomiota oppilaiden hyvinvoinnin edistämiseen. Oppilaat toisivat jotain sellaista, joka parantaisi keskinäistä luottamusta, myötäelämistä ja välittämistä. Iloa ja hyvää oloa ei lisätä hallintaan ja valvontaan keskittymällä. Järkyttävintä ehdotuksessa oli, että mahdollisuudet kokea hyvää oloa tekemällä jotain yleisesti hyödyllistä, oli tuhottu sillä, että tehtävistä, kuten pihan siistimisestä tai kirjaston järjestelemisestä oli tehty rangaistuksia! Tämänkö on tarkoitus kasvattaa nuorista yhteisöllisiä, omasta vapaasta tahdostaan toisista välittäviä ja huolehtivia ihmisiä? Parantavatko pakkokeinot myöskään opettajien ja oppilaiden välistä avoimuutta, luottamusta ja yhteistyökykyä, jolla voisi olla tulevia ongelmia ennalta ehkäisevä vaikutus? Ei. Mutta mallin ”opetuksen antamiseen sille, joka niskuroi minua vastaan” tämä antaa – tosin tämä yleinen nuorten keskinäisen väkivallan peruste on jo entuudestaan vallan hyvin omaksuttu. ”Haravoi piha” rangaistuksena ei kuullosta kovin kaukaiselta nuorten käyttämälle häpäisy- ja nöyryytyskeinolle ”nuole mun saappaat”.

Opiskelumyönteistä ilmapiiriä luodaan parhaiten edistämällä oppilaiden hyvinvointia niin, että he kokevat koulunkäynnin merkitykselliseksi ja koulun sellaiseksi paikaksi, jossa yhteisvastuu on keskeinen arvo. Ulkoisen käyttäytymisen kontrollointi siihen puuttumalla ja rangaistuksia määräämällä ei luo tunnetta koulusta paikkana, jossa itsensä voi kokea arvokkaana ja elämänsä tarkoituksentäyteisenä. Siksi elämä onkin monelle nuorelle koulun ulkopuolella, vaikka suurin osa päivästä vietetään koulussa. Kuinka paljon nuorten potentiaalia kasvamiseen ja kehittymiseen ihmisyydessään hukataankaan tällä tavalla! Voi myös kysyä, onko ”elämä alkaa sitten, kun koulu on lusittu” se kuva, jonka suomalainen koulu haluaa antaa itsestään.

Koulun turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistämisen kokonaisvaltaista ohjelmaa odotellessa on hyvä tutkailla Jukaraisen, Syrjäläisen ja Värrin tekemää vertailevaa taulukkoa kahdesta erilaisesta lähestymistavasta kouluturvallisuuteen. Kysymys on siis sen vertailusta, mikä tehoaa paremmin ja saa aikaan pysyvämpiä vaikutuksia. On selvää, että molempia tarvitaan, kyse on vain siitä, kumpaa kannatta painottaa enemmän kuin toista. Ja varsinkin siitä, että pelkkä kontrolli ja kuri eivät johda yhtään mihinkään muuhun kuin negatiivisiin lopputuloksiin. Osa oppilaista kokee pelkän kontrollin vieraannuttavana ja vastenmielisenä. He kokevat turvattomuutta siitä, että eivät voi itse vaikuttaa asioihin, turvattomuutta oman vallan ja oppilaisiin luottamisen puutteesta. Koulua ei koeta viihtyisäksi, jos siellä on iloton, sallimaton ja liikaa rajoittava. Pelkkiä sääntöjä ei koeta mielekkäinä, reiluina tai olennaisina. Jotain muutakin tarvittaisiin kouluviihtyvyyden ja kaikkien koulussa olevien – sekä oppilaiden että opettajien – pysyvän hyvinvoinnin lisäämiseksi.

TURVALLISUUS HALLINTANA JA KRIISIVALMIUTENA
Ilkivallan ja väkivallan torjunta
Järjestyksen ja sääntöjen valvonta
Riskien hallinta
TURVALLISUUS ILON JA HYVÄN OLON TUNTEENA = HYVINVOINTINA
Erilaisuuden hyväksyntä
Oppilaan identiteetin tukeminen
Keskinäisen luottamuksen rakentaminen
Yhteisvastuun ja osallisuuden vahvistaminen
Haavoittuvuuden tunnistaminen ja tuen antaminen
Oppilaan kouluun kiinnittymisen ja sitoutumisen edistäminen

Advertisement