Pettymysten tuottaminen ei ole kasvatusta

Istuin lentokoneessa kahden erittäin kovalla äänellä asioistaan keskustelevan naisen vieressä. Vaikka yritin keskittyä lukemaan kirjaa, en voinut välttyä sekä yksityiskohtien että keskustelun yleissävyn kuulemiselta. Sävy oli varsin synkkä. Molemmilla oli pääaiheena perheensä ja erityisesti tyttäriensä ongelmat. Naiset kertoivat tyttäriensä syvistä elämäntaidollisista ongelmista, psyykeen lääkityksistä ja psykiatrisista hoidoista. Toinen siteerasi ”erästä arvostettua kasvatuksen asiantuntijaa”, jonka mukaan vanhempien tärkein kasvatustehtävä on pettymysten tuottaminen lapselle. Nainen totesi, että ”me ollaan oltu tosi hyviä siinä”. En kuullut hänen äänessään minkäänlaista ironista sävyä, naurahdusta tms., joten nainen oli ilmeisesti ylpeä siitä, että he olivat miehensä kanssa onnistuneet erinomaisesti tässä keskeisessä kasvatustehtävässään. Asiat olivat vain menneet niin kuin olivat menneet kaikesta loistavasta kasvatustaidosta huolimatta. No, niinkin voi tietysti tapahtua. Mutta…

Uskon tietäväni, kenestä tunnetusta nuorisotyöntekijästä naiset puhuivat, vaikkeivät hänen nimeään maininneetkaan. Koska tunnen hänet hyvin, uskon, että hän tarkoittaa neuvollaan hyvää. Ohje ei kuitenkaan osoita kovinkaan hyvää kasvatuspsykologista asiantuntijuutta. Ja se on ennen kaikkea eettisesti arveluttava. Varsinkin siksi, että ihmiset ottavat yleensä kasvatusneuvot erittäin kirjaimellisesti. Mutta myös siksi, että ohjeella ei ole mitään tekemistä kasvatuksen idean kanssa.

Jos kasvatuksen yhteydessä halutaan käyttää mekanistis-teknistä tuottaminen-sanaa, totean omana näkemyksenäni, että kasvatuksen tehtävänä on rakkauden tuottaminen. Lapset ovat tunnetusti ensimmäisessä uhmaiässään n. 2-3 vuoden iässä. Siinä iässään he oppivat ilmaisemaan omaa tahtoaan. Kasvatustehtävänä ja lapsen kehittymistehtävänä on kuitenkin myös sen oppiminen, että kaikkea tahtomaansa ei voi saada. Ja sen jälkeen on opittava myös, että vaikka jotain voikin saada, ei välttämättä tässä ja nyt, vaan mahdollisesti joskus myöhemmin. Pettymysten tuottamisen ajatus kuuluu siis 2-3-vuotiaiden pikkulasten kasvatukseen. Tosin silloinkaan niitä tuskin tarvitsee tuottamalla tuottaa, vaan lapsi saa oppimiskokemuksia pettymyksien muodossa varsin riittävästi muutenkin. Kunhan vanhemmat eivät suostu kaikkeen, mitä lapsi tahtoo. Mutta se tuskin on kenenkään kohdalla mahdollista. Tärkein vanhempien tehtävä lapsen tässä iässä on läsnäolo ja lohdutus pettymyksiä aiheuttavissa tilanteissa.

Noin 3-5-vuotiaasta lähtien vanhempien tärkein kasvatustehtävä on lapsen kasvatus arvokkaaseen ja hyvään. Tehtävä jatkuu tästä niin pitkään kuin lapsi, nuori tai nuori aikuinen on vanhempiensa kasvatusvaikuttamisen piirissä. Lapsen arvotajunta herää – tai se on herätettävissä ja myös kasvatusteoilla herätettävä – välittömästi uhmaikää seuraavana vaiheena eli noin 3-vuotiaasta alkaen. Kyky rakkauden vastaanottamiseen ja antamiseen perustaa kaiken muun arvoihin suuntautumisen. Arvokasvatuksessa on keskeisesti kyse siitä, että lapsi alkaa käyttää tahtoaan hyvän tahtomiseen ennemmin ja toimii myös sen mukaisesti. Tämä edellyttää hyvien ja huonojen tekojen seurausten oivaltamista eli tekojen ja niiden välisten vaikutusten välisen yhteyden vähittäistä ymmärtämistä yhä kirkkaammin. Kyse on myös siitä, että lapsi oppii erottamaan hyvän huonosta sekä alkaa kunnioittaa ja arvostaa kaikkea hyvää enemmän kuin huonoa. Mallin tähän antavat vanhemmat alkaen siitä, että kunnioittavat, rakastavat ja arvostavat lastaan ainutkertaisena ja ainutlaatuisena, arvokkaaseen ja hyvään kykenevänä persoonana. Siitä ne elämän eväät, elämäntaidot ja eettinen kyvykkyys sekä vastuullinen ihmisyys, alkavat rakentua.

3 kommenttia

Kategoria(t): 2-3-vuotias, 3-5-vuotias, Ainutkertaisuus, Ainutlaatuisuus, arvoihin suuntautuminen, Arvokas, arvokas ja hyvä, Arvostus, arvotajunta, Eettinen kyvykkyys, eettisesti arveluttava, huono, huonot teot, Hyvä, hyvän tahtominen, hyvät teot, kasvatuksen idea, Kasvatus, kasvatusneuvo, kasvatuspsykologia, kasvatusteot, kasvatusvaikuttaminen, Kunnioitus, läsnäolo, lohdutus, oppimiskokemus, Pettymys, pettymysten tuottaminen, rakkauden antaminen, rakkauden tuottaminen, rakkauden vastaanottaminen, Rakkaus, seuraukset, tahto, uhmaikä, vaikutukset, Vanhemmat, Vastuullinen ihmisyys

3 responses to “Pettymysten tuottaminen ei ole kasvatusta

  1. Harri

    Veikkaisin nuorisotyöntekijän tarkoittaneen pettymyksen tuottamisella taitoa kohdata ja sietää pettymyksiä. Esimerkeissä tätä ei ole osattu mahdollisesti tukea tarpeeksi, kun lääkitys ja mielenterveystoimisto ovat mukana kuvioissa. Itse työskentelen (psykiatrisessa luokassa) koulussa & ip-kerhon ohjaajana. Ryhmässämme on 11-vuotias poika, joka on saanut kaiken aina läpi ja tästä on kehittynyt vaikea omaehtoisuus. Jos asiat eivät mene kuten hän haluaa, siitä tulee raivari jolloin tavarat lentää ja nyrkki heiluu. Itse koen että meidän tehtävämme on kuntouttaa oppilasta sietämään vastoinkäymisiä, edes sillä tavalla että normaali elämä onnistuu ilman ongelmia. Emme tuota pettymyksiä, mutta emme jousta tarpeettomasti hänen kohdallaan jolloin pettymyksiä on tullut ja 9 kuukaudessa on tapahtunut valtavasti ihmeitä pettymysten sietokyvyssä kotona ja koulussa. Liikumme jatkuvasti hyvin ohuella alueella, meneekö hermot vai ei. Koen, että omaehtoisuuden karsiminen pettymysten kautta auttaa kuntoutuksessa, jotta integroituminen yhteiskuntaan on mahdollista. Yhteiskunnassa ei pärjä jos aina tulee itkupotkuraivarit kun joku harmittaa.

  2. Kiitos kommentista! Juuri näin minäkin arvelen nuorisotyöntekijän ajatelleen. Jotain on kuitenkin epäonnistunut kuvailemasi 11-vuotiaan pojan kohdalla. Ja pieleen meno on alkanut uskoakseni 2-3 vuoden iässä. Silloin on joko tuotettu lapselle niin paljon pettymyksiä, että hän oireilee kuvailemallasi tavalla tai sitten lapsen kokemiin elämään kuuluviin pettymyksiin on suhtauduttu niin, että lapsi on jätetty yksin niistä kärsimään. Tai sitten on niin, että lapsi on todella aina saanut kaiken haluamansa läpi. Häntä on siis kohdeltu kuin särkyvää posliinikuppia eikä ole annettu hänen kokea vastoinkäymisiä – häntä niiden kokemisessa tukien. Vnahemmat ovat siis pörränneet ympärillä kuten helokpterit tai puhdistaneet pöytkin lapsen edestä, kuten curling-pelaajat. Epäilen silti, että kaikkein eniten lapsen elämästä on puuttunut rakkaudellisuutta, jonka avulla lapsi olisi kasvatettu vahvaksi ja tahtoaan hallitsevaksi.Voidaan puhua myös vastuulliseen tahtoon kasvattamisesta.

  3. Eevastiina

    Kohdata ja sietää pettymyksiä (ja auttaa siinä) on aivan eri asia kuin pettymysten tuottamalla tuottaminen. Minusta ainakin arkielämässä tulee lapsen kannalta ihan riittävästi niitä luonnollisia pettymyksiä ilman, että niitä täytyy tai edes saa mitenkään erityisesti tuottaa. On tärkeää, että myös lapsen elämässä on riittävästi iloa ja riemua, jopa iloisia yllätyksiä, ei pelkästään pettymyksiä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s