Samankaltaisuus samanarvoisuuden perustana

Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia on tunnetun rasismin vastaisen kampanjan nimi ja suorastaan vakiintunut brändi. Tarkoitukseni ei ole arvostella sitä, mutta pohdin kuitenkin, että miksei kaiken lähtökohtana voisi meissä kaikissa olevat samanlaisuudet ja samankaltaisuudet. Miksi huomio pitää aina kiinnittää erilaisuuteen, meitä erottaviin poikkeavuuksiin ja toiseuksiin. Se, mistä puhumme, ja varsinkin se, miten siitä puhumme, määrittää myös puheenaiheen. Sanavalinnoilla on valtavan suuri keskustelun suuntaa ohjaava merkitys. Sanat vaikuttavat puheen lisäksi myös siihen kytkeytyvään ajatteluun, puheillemme ja ajatuksillemme antamiimme merkityksiin jne. Sanojen vaikutus ulottuu yleensäkin asioiden suhteuttamiseen osaksi jonkinlaista säännönmukaista ja periaatteellista oppia elämästämme. Sanat vaikuttavat siten koko maailmankuvaamme eli järjelliseen tapaamme hahmottaa maailmaa.

Totta kai olemme monella tavalla erilaisia, koska olemme ainutkertaisia (maailmaan syntyy vain kerran juuri tällainen ihmisyksilö) ja ainutlaatuisia (kahta täysin samanlaista ihmistä ei ole olemassa). Ihmisen olemassaolo maailmassa eli eksistenssi toteutuu aina jonkinlaisten reunaehtojen vallitessa. Näistä tekijöistä muodostuva kokonaisuus on yksilöllinen ja niihin perustuvia mahdollisuuksia olla ihminen on suunnaton määrä. Ihminen voi todellistua miehenä tai naisena, ihonväriltään vaaleana tai eriasteisesti tummempana, täysin toimintakykyisenä tai erilaatuisesti vajaakykyisenä, syntyä tiettynä aikana tietyistä vanhemmista, omata tietyt taipumusedellytykset jne. Perustavanlaatuiset eksistentiaaliset valikoitumat merkitsevät sitä, että ihminen voi olla mainituista vaihtoehdoista jotain – esimerkiksi mies tai nainen, vaalea- tai tummaihoinen – mutta ei molempia eikä myöskään monenlaista toisensa poissulkevaa samalla kertaa. Eksistentiaalisesta valikoituneisuudesta seuraa, että jokainen ihminen on aina ainutkertainen ja ainutlaatuinen.

Puheena olevat perustavanlaatuiset olemassaolon reunaehdot voidaan jaotella luonnon, kulttuurin ja yhteiskuntajärjestelmän säätelemiin tekijöihin. Luonnon säätelemiin tekijöihin kuuluvat ensinnäkin geenit ja niiden mukaan määräytyvät sukupuoli, ihonväri jne. Samaan ryhmään voidaan katsoa kuuluvan myös vanhemmat, joiden lapseksi ihminen syntyy, sekä kansallisuus, yhteiskunta ja kulttuuri, joiden piiriin hän syntyy. Kulttuurin säätelemiä komponentteja ovat esimerkiksi kieli, tapoihin ja käyttäytymiseen liittyvät traditiot, kulttuuriperintö kaikessa moninaisuudessaan, arvot ja normit, uskonto jne. Yhteiskuntajärjestelmän säätelemiä komponentteja ovat puolestaan mm. kansalaisvelvollisuudet ja -oikeudet, yksilöllisen vapauden ja turvallisuuden aste, taloudellisen hyvinvoinnin perustekijät, sosiaaliturva yms.

Suurin osa edellä mainituista määräytyy kohtalonomaisesti, ts. ihminen ei ole voinut vaikuttaa niiden sisältöön, joka hänessä toteutuu. Syntyvä lapsi ei ole voinut valita esimerkiksi vanhempiaan tai geenejään eikä yhteiskuntaa tai kulttuuria, johon hän syntyy. Mutta kuten Viktor E. Frankl toteaa, meillä kaikilla on rajoittamaton vapaus valita suhtautumisemme näihinkin tekijöihin. Juuri tähän perustan ajatukseni siitä, että voimme vapaasti päättää, näemmekö nämä meitä jo syntymästämme yksilöivät tekijät eroina, joihin pitää suhtautua myös sellaisina, vai tahdommeko kiinnittää päähuomion siihen, mikä meitä kaikkia yhdistää ihmisinä. Esimerkiksi jo se, että olemme ainutkertaisia ja ainutlaatuisia, on meitä kaikkia yhdistävä tekijä, jos haluamme sen sellaisena nähdä. Olemme siis erilaisuudessamme täysin samankaltaisia!

Voisimmeko kanssakäymisessämme ottaakin lähtökohdaksi kaiken sen etsimisen ja siitä iloitsemisen, missä olemme samanlaisia tai samankaltaisia? Ja pitäisikö meidän toimia nimenomaan näin, jotta voisimme ennakkoluulottomasti hyväksyä toistemme erilaisuuden – tai nimenomaan meitä yhdistävän samankaltaisen ainutkertaisuuden ja ainutlaatuisuuden.

Frankl’in logofilosofian eräs perustava ajatus koskee ihmisen epätäydellisyyttä. Lähtökohtana on juuri se, että ihmisen olemassaolo ajassa on ainutkertaista (peräkkäisyyden näkökulma) ja jokainen ihminen on ainutlaatuinen muiden yksilöiden joukossa (rinnakkaisuuden näkökulma). Tästä Frankl tekee johtopäätöksen, että mikäli kaikki ihmiset olisivat täydellisiä, olisivat kaikki ihmiskunnan edustajat samanlaisia, jolloin yksittäinen ihminen voitaisiin korvata kenellä tahansa toisella. Nimenomaan ihmisen epätäydellisyydestä seuraakin, että jokainen yksittäinen ihminen on välttämätön ja korvaamaton. Vaikka jokainen on epätäydellinen, on hän sitä omalla yksilöllisellä tavallaan. Frankl puhuu vertauskuvallisesti mosaiikista, jonka jokainen osa, yksittäinen kivi, on muodoltaan ja väriltään epätäydellinen ja sellaisenaan vajavainen. Vain kokonaisuudesta se saa merkityksensä ja vasta kokonaisuudelle se merkitsee jotain. Myös ihmisen henkilökohtaisen ainutlaatuisuuden tarkoitus on sen merkityksellisyydessä kokonaisuudelle.

Yksilöllinen epätäydellisyytemme ja siitä seuraava korvaamattomuus toinen toisillemme voisi olla varsin hedelmällinen lähtökohta toistemme ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioittamiselle. Jotta olisimme itsekään ihmisinä mahdollisimman täydellisiä, voimme olla sitä vain yhdessä toisten kanssa. Ihmisestä tulee enemmän ihminen vain hänen ollessaan suhteissa muihin ihmisiin, kohdatessaan muita ihmisiä ja täydentäessään kanssaolemisellaan samanaikaisesti omaa ja toisten epätäydellisyyttä. Kanssaolemisen sijaan voidaan puhua myös toinen toisillemme olemisesta ja kaikkien ihmisten yhteisen hyvän edistämisestä tätä kautta. Jättämällä tällaisen muihin liittymisen mahdollisuuden käyttämättä, jäämme hyvin vajavaisiksi ja yksinäisiksi, jopa pelkiksi tyhjiksi ihmisen kuoriksi ja vain ulkoisiksi ihmisen kuviksi.

– – –

Eksistentiaalista valikoituneisuutta kutsutaan filosofisesti situaatioksi, ks. tarkemmin väitöskirjani, jossa olen tutkinut situaation käsitettä Lauri Rauhalan määrittelemältä perustalta. Olen myös tässä blogikirjoituksessani lainannut omaa tekstiäni väitöskirjastani. Samoin olen lainannut joitakin Viktor E. Frankl’in ajattelua koskevia lauseita väitöskirjastani.

Advertisement