Viimeksi puhuin filosofian välttämättömyydestä kasvatuksessa, jolla tarkoitin lähinnä ammatikseen kasvattajina toimivien ihmisten työn perustaa. Mukaan lukien ihmiset, jotka kirjoittavat kasvatusneuvoja maallikoille, varsinkin lasten vanhemmille. Ohjeet voivat olla hyviä vain, jos ne perustuvat kasvatusfilosofiaan.
Nyt tarkoitan lasten ja nuorten kasvatusta yleisesti meidän kaikkien edellistä sukupolvea edustavien aikuisten kannalta. Olemme kaikki yhteisesti vastuussa tulevasta sukupolvesta. Erityisen haasteellisessa tilanteessa ovat omien lastensa vanhemmat.
Kasvun aiheet ovat lapsessa valmiina monenlaisina mahdollisuuksina. Lapsi saa jatkuvasti kasvuvirikkeitä elämismaailmastaan. Sekä lähiympäristöstään että ”kaukoympäristöstään”. Lähiympäristön virikkeitä tarjoavat – lapsen kiinnostuksesta kilpaillen – omien vanhempien esimerkki ja mallit arjessa, muut aikuiset kotipihalla ja kaikkialla missä lapsi liikkuu, vertaiset eli kaiken aikaa laajeneva ja monipuolistuva kaveripiiri sekä muut ikätoverit, jne. Kilpailuun tulee lapsen kasvaessa yhä voimakkaammin mukaan myös kaukoympäristö, tänä päivänä perinteisten medioiden lisäksi myös sosiaalinen media virtuaalimaailmoineen ym. ilmiöineen.
Jotkut vanhemmat luottavat edelleen nk. vapaaseen kasvatukseen antaen lapsensa ohjautua vapaasti erilaisten kasvuvirikkeiden mukaisesti. Tulos on samankaltainen kuin lototessa. Muutama lasta miljoonasta voi saada täysosumankin eli loistavat eväät elämään, mutta suurin osa jää nuolemaan näppejään joko nolla oikein tuloksella tai ryhtyy elämään yhden tai muutaman varanumeron avulla. Onnekkaat jopa neljä, viisi tai kuusi oikein elämän eväsrepussaan.
Todellinen kasvatus on kuin säännöllinen sijoitustoiminta. Helpointa on tallettaa rahaa pankkiin, mutta hieman suuremmalla vaivannäöllä voi saavuttaa moninkertaisen arvon kasvun. Kasvatukseen sisältyy myös riskinsä. Kuten osake- yms. sijoituksissa voi menettää jopa koko pääoman voi rakastavasta, hyvää tarkoittavasta kasvatuksesta huolimatta menettää lapsensa maailman arvottomille ja armottomille voimille. Useimmiten kuitenkin kasvatukseen panostaminen osoittautuu kannattavaksi. Tämä näkyy lasten hyvänä ja onnellisena elämänä.
Hyvä kasvatus on ennen kaikkea lapsen ohjaamista erottamaan toisistaan hyvä ja paha tai huono, arvokas ja arvoton. Tällaisen kasvatuksen turvin lapsella on mahdollisuus huomata, mitkä lähi- tai kaukoympäristöstä tulevat kasvuvirikkeet ovat suotuisia ja mitkä epäsuotuisia. Koska lapsen arvotajuntaa kehittyy vähitellen, on kasvatustehtäväkin päivittäinen. Sen vastuullinen toteuttaminen ei ole mahdollista ilman rakkauden ilmapiiriä, joka mahdollistaa elämän ilmiöiden yhdessä ihmettelyn lasten kanssa sekä totuuden, kauneuden ja hyvyyden löytämisen kaiken keskeltä. Eikä lainkaan pahitteeksi lapsen kasvulle ole sekään, jos vanhemmat pyrkivät yhteisessä arjessa toteuttamaan näitä arvoja myös niissä omissa teoissaan, joita toteuttavat ja joista perheenjäsenille kertovat.
timopurjoatnfg 