Maailmansodan julistus

Osallistuin perjantaina Platonin Akatemiaan, joka on vuosittain järjestettävä nuorten filosofiatapahtuma. Teemana oli Suuret kertomukset. Aihe on kiinnostava nykyaikaisessa pirstaloituneiden arvojen maailmassa. Monet arvofilosofit ovat nähneet nimenomaan suurten kertomusten päättymisen ja puuttumisen yhtenä keskeisenä juurettomuutta sekä arvottomuuden ja tarkoituksettomuuden tunnetta aiheuttavana tekijänä.

Päivän juhlaluennon piti yhteiskuntafilosofi Eero Paloheimo. Hän julisti maailmansodan. Tai toivoi sellaista esittämässään utopiassa. Arkikielessä utopia viittaa yleensä siihen, että joku niin sanottu taivaanrannan maalari, joka ei ymmärrä tai ajattele realiteetteja, esittää jotain sellaisia idealistisia, ylioptimistisia ja mahdottomia ajatuksia, jotka eivät koskaan voi toteutua käytännön todellisuudessa. Paloheimon utopia vaikutti sen sijaan perustellulta, vaikkakin ihannekuvalta siitä, kuinka asioiden tulisi olla, jotta maailma pelastuisi. Maailmansota tarkoitti siis puolustussotaa sekä ihmiskunnan, luonnon ja koko maailman pelastamiseksi siltä tuholta, jota kohti olemme mitä ilmeisemmin kaiken aikaa kiihtyvään tahtiin menossa.

Paloheimo arvosteli nykyajan etiikkaa, joka on ihmiskeskeistä. Hän peräänkuulutti etiikkaa, joka olisi elämäkeskeistä. Toisin sanoen sellaista, joka huomioisi kaiken elollisen olevan arvokkaana. Nämä kietoutuvat toisiinsa siten, että meidän ihmisten aiheuttamasta ympäristön kriisistä tulee ennen pitkää myös ihmiskuntaa koskettava sosiaalinen kriisi. Paloheimon mukaan on valheellista (kaikki siis omaa tulkintaani hänen puheistaan eikä suoraa hänen sanomansa referointia) uskotella, että meneillään olevat kosmeettiset toimenpiteet riittäisivät käynnissä olevan kehityksen pysäyttämiseen, korjaamisesta puhumattakaan.

Ihmiskunta lisääntyy kestämättömän nopeasti. Itse asiassa maailman luonnonvarat eivät riitä pitkään nykyisenkään suuruiselle maailman asukasluvulle. Jotta tilanne saataisiin tasapainoon, olisi koko maailmassa otettava Kiinan tavoin yhden lapsen politiikka. Tai hillittävä väestön kasvua jollain muulla sellaisella tavalla, joka johtaa vähitellen jopa nykyisen asukasluvun pienentymiseen ja vakiintumiseen sellaiseen asukasmäärään, jota luonto voi elättää. On toisin sanoen työskenneltävä sekä ihmiskunnan kasvun hillitsemiseksi ja luonnon elinvoiman säilyttämiseksi.

Nykyisen luonnon tuhoamisen pysäyttämiseksi Paloheimo esitti konkreettisen kolmen kohdan toimenpideohjelman, josta voitaisiin ja pitäisi aloittaa. Ensimmäinen on maailman kaikkien armeijoiden valjastaminen Saharan kaiken aikaa laajenevaa autiomaata metsittämään. Kuulostaa utopistiselta, mutta jos ajattelen omaa filosofista ihmiskäsitystäni, en näe sen toteutumista täysin mahdottomana, vaikkakin erittäin paljon käytännössä elävien ihmisten muuttumista vaativana. Toinen kohta on toinen teollinen vallankumous, jota Paloheimo on osaltaan jo toteuttamassa Kiinassa, jossa ollaan suunnittelemassa aivan uudenlaista ekokaupunkia, jossa minimoidaan ekologista jalanjälkeä, energiankulutusta ja hiilidioksidipäästöjä. Kolmas kohta on taloudellisen kasvun hillitseminen, johon meillä kaikilla on periaatteessa mahdollisuus, jios vain lakkaamme olemasta mukana nykyisessä kerskakulutuksen ideologiassa, johon meidät on huomaamattamme koukutettu. Tavoittelemme kaikkea sellaista, jonka avulla näytämme muille olevamme heidän tasoisiaan, vaikka tosiasiassa kenelläkään ei olisi varaa tällaiseen kerskailuun, jolla kulutamme maapallon raaka-aineita sellaista vauhtia, että rajan vastaan tulemisen ja seinään törmäämisen ajankohta lähestyy kiihtyvään tahtiin.

Mielestäni Paloheimon viesti oli vastaansanomaton. Maailman päättäjiltä tarvittaisiin tilanteen tunnustamista, yhteisen päämäärän asettamista, selkeän suunnitelman laatimista ja sen välitöntä ja tehokasta toteutusta. Kuten luennon jälkeen käydyssä keskustelussa tuli ilmi, kyse on ennen kaikkea siitä, millaiseen ihmiskäsitykseen perustamme uhkakuvat (dystopiat) ja ihannekuvat (utopiat). Oman filosofisen ihmiskäsitykseni mukaan ei sinänsä ole mitään ihmisen olemukseen liittyvää estettä sille, että poliittinen tahto löytyisi maailman pelastussodan aloittamiseksi. Mutta osaammeko pohtia arvomme perustavalla tavalla uusiksi. Kasvatusfilosofina perustan toivoni nuoriin, kunhan arvokasvatus ja eettinen ajattelu saa sille kuuluvan aseman. Sen eteen ainakin itse taistelen päivittäin ja aion tehdä sitä koko loppuelämäni!